Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 Nicolae Ceaușescu Systematisaatiopalkinto


Kuten lukijat varmaankin muistavat, päätin joulukuussa perustaa Hampaankolo-blogin yksivuotisen toiminnan kunniaksi Keskiäkäisen Miehen Pia Fraus-tunnustuspalkinnot. Lukijanikin kantoivat tuolloin kortensa kekoon ja  antoivat runsaasti hyviä ehdotuksia sopivista palkintokandidaateista eri kategorioihin. Ja nyt on tullut aika pikkuhiljaa paljastaa ansioituneita voittajia.

Ensimmäisenä jakovuoroon osuu Ceaușesculaisen modernin yhdyskuntapolitiikan kunniaksi nimetty Systematisaatiopalkinto. Nicolaehan oivalsi mm sen kristallinkirkkaan totuuden että vain kaupunkikerrostalossa asuu onnellinen proletaari. Niinpä Romania kylät taantumuksellisine omakotitaloineen pyrittiin jyräämään pillareilla maan tasalle ja väestö siirrettiin uusiin uljaisiin kerrostaloihin. Toinen systematisaation oivallus liittyi suuruuden ekonomiaan. Kaikki alle tuhannen asukkaan kylät ja pikkutaajamat luokiteltiin irrationaalisiksi ja hävitettiin.

Ja sitten itse asiaan. Keskiäkäinen palkintoraadin päätöksenteko tässä kategoriassa osoittautui loppujenlopuksi varsin helpoksi. Vuoden 2011 Nicolae Ceaușescu-palkinto myönnetään itseoikeutetusti kuntaministeri Henna Virkkuselle, joka edustaa Ylikansallisen Kokoomuksen vapaavuorelaista siipeä.


Virkkusen suurin meriitti on tietysti hänen ajamansa vuosisadan kuntauudistus. Jossa Suomen kunnista aioitaan hallituksen päätöksellä ja nopeassa aikataulussa teurastaa yli kaksi kolmasosaa. Erityisesti palkintoraatia miellyttivät Virkkusen vastaansanomattomat perustelut uudistukselle. Pienet kunnat on lakkautettava, koska ne ovat pieniä kuntia. Ja piste. Mitään tutkimustuloksia tai todisteita siitä, että isoissa kunnissa palvelutuotanto pystytään myös käytännössä hoitamaan edullisemmin tai laadukkaammin ei tarvitse esittää.  Sillä hallituksen ja hallinnon ideologiahan edustaa suorastaan jumalallista viisautta ja erehtymättömyyttä.

Ceaușesculaiseen perinteeseen istuu hyvin myös Virkkusen periaate, jonka mukaan tämä kuntakentän "puhdistus" voidaan valmistella virkamiestyönä täysin salassa ja päätöksenteossa ei tarvitse kuulla asianomaisia. Lisäksi Keskiäkäinen palkintoraati katsoo, että uusien, virkkuslaisten kuntarajojen määräytymisperusteet istuvat Systematisaation ideaaliin kuin nenä päähän. Uudet kuntarajat kun kuulemma päätetään Gosplanissa virastotyönä sen perustella, kuinka raskaan teollisuuden kombinaatit ja erikoiskaupan beriozkat ovat alueilla sijoittuneet.

------------------------------------------

Alunperin tarkoitukseni oli että Keskiäkäiset Hurskaita Valheita-palkinnot jaetaan nimenomaan yksityishenkilöille. Lukijakuntani ehdotuksesta tai jopa suorastaan vaatimuksesta, päätin kuitenkin jakaa myös erityisesti yhteisöille ja organisaatioille tarkoitettuja kunniamainintoja.

Vuoden 2011 Nicolae Ceaușescu Systematisaatio-kunniakirjan saa Vihreät deGröna rp. Palkinto myönnetään puolueen pitkäaikaisesta, uupumattomasta ja monipuolisesta työstä Suomalaisen systematisaation hyväksi.


Keskiäkäistä palkintoraatia miellyttää erityisesti se aatteellinen puhdasoppisuus ja hengellinen varmuus jolla Vihreät keskittämispolitiikkaansa ajavat. Tyypillinen vihreähän on yliopistoja ympäröivässä kymmenen kilometrin harppiympyrässä asuva, pääosin (tavalla tai toisella) yhteiskunnan rahoituksella elävä sinkku (tai ainakin lapseton pariskunta). Joka asuu tyytyväisenä kerrostalossa ja liikkuu sitä yliopiston, ravintoloiden ja oman  luukun välistä kolmiotaan sujuvasti julkisilla liikennevälineillä. Ja koska hän on tähän elämäntapaansa aivan tyytyväinen, on sen sovittava nikottelematta kaikille muillekkin kansalaisille. Esimerkiksi omalla työllään itsensä elättäville monipuolisesti harrastaville lapsiperheille. Koska onhan sentään kyse niin ekologisesti kuin moraalisestikkin aivan ylivertaisesta elämäntavasta. Ja jos nämä muut eivät tätä omaa parastaan muuten ymmärrä, vihreiden mielestä on ihan OK yhteiskunnan toimesta heidät siihen pakottaa.

Keskittämispolitiikkansa uskonnollisena ja  moraalisena perusteena Vihreät käyttävät sujuvasti mm. niin Itämeren pelastamista, alkuperäisluonnon suojelua, ilmastomuutosta, suvaitsevaista monikulttuurisuutta kuin kuolemattomien sielujemme pelastamistakin. Näillä argumenteilla he sitten vaativat, että Suomesta olisi pääosin ja ainakin kaupunkien ulkopuolella lopetettava niin maa-ja metsätalous, metsä- ja muu raskas teollisuus, kaivostoiminta, turkistarhaus, pääosa energiantuotannosta (pl.tuuli- ja ydinvoiman tuotanto) sekä maaseudulla ja haja-asutusalueella tapahtuva vapaa-ajanvietto ja matkailu.

Niiden sijaan Vihreässä utopia-Suomessa ihmiset työllistyvät pääosin maahanmuuttoteollisen kompleksin palveluksessa. Kotoutuskoordinaattoreina, vastaanottokeskusvirkailijoina, ihmisoikeus -ja rasismiasiantuntijoina sekä kulttuuriluotseina. Myös ikuinen opiskelijuus tai muu akateeminen puuhastelu ovat suotavia, kunhan ne tapahtuvat pääosin ns pehmeiden ja yhteiskunnallisten tieteiden aloilla. Ja asuminen on tietysti keskitetty tiukoilla säädöksillä pääosin isojen kaupunkien kerrostaloihin radan varteen. Lisäksi tähän vihreiden Ceauceskulaiseen utopiaan kuuluu mm periaate että kukin saa omistaa korkeintaan sata esinettä...

Tähän lopuksi Keskiäkäinen palkintokomitea onnittelee sydämellisesti molempia palkinnonsaajia.

-------------------------------------------------

PS.Suuruuden ekonomiallahan ei ole tunnetusti muuta rajaa kuin korkeintaan se klassinen "There can be only one". Älkää siis kuvitelko että puheena olleet noin sata kuntaa on se maamme lopullinen ja "optimaalinen" kuntaluku.  Henna Virkkusen ja Sekoomuksen kannattaakin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että kunnat muodostetaan asiointialueiden mukaan. Työssäkäyntialueet ovat lopultakin hyvin rajalliset. Mutta kun yhä suurempia mega-hyper-galaxy-luokan kauppakeskuksia rakennetaan kuluttajien pään ja rahan menoksi, asiointialueet kasvavat hyvinkin laajoiksi.

Veikkaan että näiden ostosparatiisien reviivirirajojen mukaan jaettuna päädymme tulevaisuuden Suomessa  rationaaliseen noin kymmenen megakunnan malliin. (Lappi voidaan samassa yhteydessä muuttaa kaivosyhtiöiden vapaavaltioksi) Valveutuneena ja tulevaisuuteen katsovana kansalaisena luonnostelinkin jo muutamien tulevaisuuden suur-megakuntien vaakunoita päätöksenteon pohjaksi.

Tulevia, asiointialueiden perusteella muodostettuja suurkuntia

8 kommenttia:

  1. Kummankin Suuren Vaalivoittajan ongelmana vaan taitaa olla näin ulkopuolisen tarkkailijan silmissä se, että kannattajakunnan (tämä pätee erityisesti Virheisiin) joukossa on aina vaan enämpi niitä ihmisiä, jotka eivät a) kykene tosiasiallisesti itse huolehtimaan omasta toimeentulostaan (laskettakoon nyt tässä eräänlaisiksi tulonsiirroiksi myös julkissektorilla olevat, tosiasiallisesti mitään tuottamattomat suojatyöpaikat, paraatiesimerkkinä Maahanmuuttoteollinen Kompleksi) eivätkä b) halua silti tinkiä omasta elintasostaan niin vähääkään. Joten tämä "heinäsirkkojen" juhla voi jatkua lopulta vain niin kauan kuin "muurahaiset" ovat valmiita sen heille kustantamaan. Ja viimeaikaisista oireista päätellen tuo halukkuus alkaa olla vähenemään päin. Ja sitten, jos tuo rahavirta kertakaikkiaan tyrehtyisi, voipi tullakin melko rumia ihmiskohtaloita nähtäväksi, kun reipaskätisellä velanotolla/tulonsiirroilla itseään elättäneet ja itsensä vieläpä ns. Parempaan Väkeen lukevat joutuvatkin kohtaamaan elämänsä tosiasialliset taloudelliset reunaehdot, mahdollisesti ensimmäistä kertaa koko aikuisiällään kaikessa ankaruudessaan. Siinä ei enää Edistyksen perään haikailu paljoa lämmitä, jos huomataan että manit finis, pomppa kanis... Ja sitä lähemmäs tuota tilannetta mennään, mitä ahkerammin nämä tyypit sahaavat omaa oksaansa ajamalla vasiten alas niitä elinkeinoja, joiden tuottamalla ylijäämällä heidänkin elämänsä on tähän saakka kustannettu. Eikä tilannetta paranna myöskään se, että elätettävät ovat tähän saakka muistaneet elättäjiään lähinnä vaatimalla heitä holhouksen alle. Ylpeys kun on monasti ennenkin kulkenut lankeemuksen edellä...

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvin perustellut palkinnonsaajat. Vaan oliskohan toi megakuntaidea kannattanut pitää piilossa? Virkkunenhan on vielä pestissään, ja jos se kattelee tätä blogia, se voi saada ahaa-elämyksen.

    VastaaPoista
  3. Vieras. Noinhan se menee, mutta muurahaisten vieteri kyllä tuntuu olevan varsin pitkä. Välistä tuntuu että liiankin. Lisäsin muuten tuonne blogilistaan Ihmisiä telineillä-blogin. Kannattaa käydä katsomassa päivän postaus "Rajat auki ja ovet seljällään. Liippaa likeltä kommenttiasi.

    Yleiseksi tiedoksi, että jouduin poistamaan tuolta listalta(tällä kertaa)Pappa Pietarin blogin. Oli näköjään sen vuoro joutua Huuskon puhdistuksen kohteeksi. Puheenvuorosta on viimeaikoina likvidoitu sankoin joukoin kirjoittajia, myös mielenkiintoisia blogaajia. Alkaa arvostaa oloaan täällä Internetin peräkujien limaisilla mutta itsellisillä vessanseinillä. Ei toki ole sellaisia kävijämääri mihin jossain Puheenvuoroissa helposti pääsee, mutta eipä tarvitse liioin koko aikaa kieli keskellä suuta miettiä, voiko jotain kirjoittaa ilman että agentti Smith koputa blogin ovelle...

    VastaaPoista
  4. Ykä. Keskiäksy on avoimuuden kannattaja. maksoi mitä maksoi. Olet muuten ennenkin ollut huolissasi siitä, että visioin liian "toimivia" ideoita hallintoeliitille. Perskules. Pitäisikö minun luopua näistä kaleeriorjan hommista ja katsoa josko nomenklatuuran piiristä löytyisi minullekkin jokin vihreä oksa. Sellainen leveä mutta pitkä. Vaikkapa jonkinlaiseksi innovaatio- ja visiogeneroijaksi.

    VastaaPoista
  5. Äksy sekoittaa minut johonkin toiseen. En kirjoittanut tuota ekaa vastausta. Vaikka muutoin olenkin samaa mieltä.

    Tämä uusin blogijuttu inspiroi minut lähettämään sähköpostissa eräitä aiempia mietelmiäni jotka mielelläni luetuttaisin sinulla.

    VastaaPoista
  6. Kuuluuko pohjoispohjanmaa ja kainuu lapin vapaavaltioon? Vai jääkö nämä harvalukuisen kurjaliston asuttumat kolkat puskurivyöhykkeeksi? Valot ja kyläkoulut kiinni, natura-direktiivillä kerätään pyssyt ja strykniini pois, pakkanen ja sudet huolehtii.

    Lapin vaakunaan kuuluisi poro ja laskettelukeskus. Kevättalvellä etelänparemmistö, yhdessä venäläisten kanssa, tahtoo lentää viikonlopuksi ryyppää.. eikun hiihtämään lappiin niin vaakunassa komeileva uraanikaivoksen raakkikasa ei ole hyvää pressiä.

    VastaaPoista
  7. Vieras. Niinpä pääsi käymään. Sori. Toki myöntänet että tuo sinun nimimerkkisi on sekin hieman anonyymin oloinen :-)

    VastaaPoista
  8. Anon. Tuossa oli vaan kuusi vaakunaa niistä noin kymmenestä tulevasta megakunnasta. Tietysti Pohjoispohjanmaalla pitää oma Zeppeliinikunta olla. Mietinkin sitä, mutta Zeppeliinillä ei ollut kunnon logoa. Kehittelin sille sitten vaakunaa palavan Hindenburgin pohjalta , mutta se ei vaan heraldisesti toiminut.

    Lapissa ja sen hiihtokeskuksissahan se on tämän päivän Sodoma ja Gomorra. Vaakunassa voisi sen kaivostornin lisäksi olla sukset ja viinapullo. Poro nyt on niin eilistä...

    VastaaPoista