Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

torstai 26. tammikuuta 2012

Markkinointia, politiikkaa ja petikavereita


Presidenttiehdokas Pekka Haaviston tekemää "ihmettä" on ihasteltu ja hämmästelty maamme tiedotusvälineissä. Kun pikkurahalla ja suurella innolla lyötiin vaalien ensikierroksella tuosta vaan mm. pari entistä "valtionhoitaja"puoluetta ja tuore "jytky"puolue. Temppua tullaankin varmuudella käyttämään viestinnän ja markkinoinnin esimerkkicasena pitkälle tulevaisuuteen.

Eikä syyttä. Haavisto toki keräsi sympaattisen oloisena ja helposti lähestyttävänä tyyppinä paljon kannatusta ihan omilla ansioillaankin. Mutta myös hänen kamppanjansa otti komeasti tuulta siipien alle. Mistään amatöörien puuhastelusta ei suinkaan ole ollut kyse. Lehtitietojen perusteella mukana oli talkoohengessä suuri joukko viestinnän ja markkinoinnin rautaisia ammattilaisia. Ja sosiaalisessa mediassa on ahkeroinut vielä suurempi joukko innokkaita amatööripuuhastelijoita. Puuttuva raha onkin pitkälti korvattu luovalla sissimarkkinoinnilla. Ero esimerkiksi Niinistön suurella rahalla ja perinteisellä mainostoimistopuurtamisella tehtyyn pönötysmarkkinointiin on ollut kuin yöllä ja päivällä.

Keskiäksy haluaa nostaa tarkasteluun yhden varsin taitavan mediaoperaation, jolla kätevästi valkopestiin ehdokas Haavistosta suurta yleisöä mahdollisesti epäilyttävä "kytkentä" vihreään eläinoikeus  ilkivaltaan "aktivismiin". Pekaltahan kysyttiin maakuntakierroksella Huittisissa hänen kantaansa tälläiseen toimintaan.  Haavisto kritisoi sitä ja veti jopa hieman kautta rantain yhtymäkohtia uusnatseihin.

Keskiäksyn mielestä noiden yön pimeydessä hiipailevien tuhopolttajien, murtomiesten, ilkivallan- tekijöiden ja tappouhkausten lähettelijöiden vertaaminen rupuisiin uusnatseihin on turhankin lievää ja korrektia. Vertailuja voisi tehdä ihan niihin alkuperäisiin vanhan ajan natseihin. Sillä miten esimerkiksi nuo turkisliikeiden ikkunoita rikkovat ja omaisuutta tuhoavat "aktivistit" poikkeavat juutalaisten omistamien kauppojen ikkunoita rikkoneiden ja omaisuutta (sillä usein mieleen tulevalla kolmekymmentäluvulla) hävittäneiden Hitler Jugendien toiminnasta? Eivät sitten mitenkään. Kumpiakin elähdytti vakaumus omasta moraalisesta ylemmyydestä ja molemmat olivat vakuuttuneita että heidän hieno aatteensa ja jalot päämääränsä oikeuttavat juuri heidät asettumaan lain yläpuolelle.

No, jokatapauksessa jo tuo Haaviston lausunto ylitti komeasti uutiskynnyksen lähes kaikissa medioissa. Sekä aiheutti sutinaa myös sosiaalisessa mediassa. Tiedotusvälineiden rakastamaa draamaa saatiin peliin, kun Oikeutta Eläimille-salaseura vaati avoimessa kirjeessään Haavistolta anteeksipyyntöä. Ja näytelmä huipentui kliimaksiin, kun Haavisto kieltäytyi anteeksipyynnöstä ja ilmoitti seisovansa miehekkäästi mielipiteensä takana. (Tai no eihän hän edes aivan niin sanonut, mutta myötämielinen media uutisoi sen niin)

Toki tapahtumien kulku saatoi olla ihan vaan sattumalta tuollainen. Mutta Keskiäkäinen Mies on kyyninen paskiainen ja tietää että yleensä oikeassa elämässä ei kaikki mene sulavasti nappiin niinkuin Strömsössä. Niinpä epäilin jo tuossa vaiheessa, että anteeksipyyntövaatimus saattoi yhtä hyvin olla vihreiden sisäpiirissä etukäteen sovittu manööveri, jolla maksimoitiin ilmainen julkisuus. Ja luotiin Pekalle siitä tiukasti kieltäytymällä  mahdollisuus kirkastaa omaa kuvaansa suuren yleisön silmissä. Eläinaktivistit kun ovat todella marginaalinen äänestäjäjoukko ja äänestävät vihreää Haavistoa jokatapauksessa.

Mutta lopullisesti kellot alkoivat kilkattaa Keskiäksyn päässä, kun kuulin kuka tämän kysymyksen aktivistien toiminnasta alunperin Huittisissa esitti ja tavallaan pani koko pallon vyörymään. Keskustan varapj Timo Kaunisto kirjoitti nimittäin omassa yleisönosastokirjoituksessaan näin:

"5.1 olin Huittisissa mukana toisena napana keskustelutilaisuudessa Pekka Haaviston kanssa. Keskustelu käytiin teemalla "Vihreät ja Keskusta - verivihollisia vai alkiolaisia sukulaisia"...suurin kohu nousi kuitenkin kysymyksistäni maatilojen salakuvauksista ja susipolitiikasta. Haavisto vastasi ettei kannata naamioituna ja nimettömänä tehtyjä iskuja tiloille. Hän toisti vielä kysymykseni uusittuani, että maatilojen tuotantorakennukset kuuluvat hänen mielestään kotirauhan piiriin..." 

Hmm -  nähtävästi ei tarvitse edes alunperinkään olla mikään sattuma että tälläinen "oikea"  "oikeaan aikaan" kysymys Haavistolle esitettiin ja vielä sopivan lievässä muodossa. Eli kysyttiin vain kantaa näihin videointimurtoihin (ja niistä Ylen avulla jo perinteeksi muodostuneeseen "Joulukauhun julistukseen", aina sopivasti kinkkusesongin alla) Eikä palautettu suuren yleisön mieliin esimerkiksi "aktivistien" lukuisia tuhopolttoja, ilkivaltaa saati niitä tuhansia kanalan sähkökeskuksen rikkomisen seurauksena tukehtuneita kanoja.

Sillä kuinka ollakkaan, Timo Kaunistolla on tuoreena puolisonaan Kirsi Ojansuu-Kaunisto. Vihreiden ex-kansanedustaja. Joka TV:ssä vaali-iltana kyynelehti onnessaan Tavastian lavalla Haaviston vieressä. Siinä keskeisten vaalityöntekijöiden porukassa, joita Pekka nimeltä mainiten halusi nostaa esiin ja kiittää tehdystä työstä. Eli ei välttämättä tarvittu mitään sattumaa, että Timo Kaunisto osasi kysyä Pekka Haavistolta oikean ja sopivan kysymyksen. Hänellä saattoivat hyvinkin olla kotoa saadut "nuotit".

Keskiäksy muistuttaa että edellä kirjoitettu on puhdasta spekulaatiota. En ole ollut kärpäsenä katossa. Ja toisekseen, eihän tuossa ole mitään väärää saati laitonta tapahtunut. Päinvastoin. Jos temppu tehtiin noin, niin kysessä on hatunnoston arvoinen suoritus. Mediaa ja julkkista mielipidettä vedätettiin kuin rukkasta. Maksimimäärä myönteistä julkisuutta minimipanostuksella. Kuin suoraan sissimarkkinoinnin käsikirjasta.

Toki Kepulaiset saattaisivat moisesta toiminnasta nostaa Kauniston osalta hieman kulmakarvojaan. Mutta Kaunistohan näytti jo lippua viime syksynä. Kun hän julkisesti ilmoitti häpeävänsä Väyrystä. Tästä valtamedia antoi hänelle jo palkinnon ja luokittelee Kauniston nykyään "keskustan arvoliberaalin siiven" edustajaksi.

Ja loppujen lopuksi, vanhan sanonnan mukaan "Politiikka tekee outoja petikavereita." Ehkä se toimii toisinkin päin: Petikaveruus saa aikaan outoa politiikkaa.

Ps. Alla vielä se lainaamani  Timo Kauniston yleisönosastokirjoitus kokonaisuudessaan. Suurenee klikkaamalla.

2 kommenttia:

  1. Ketä se Kaunisto äänesti ekalla kierroksella? Miks helvetissä se otti viherhörhöstä uuden muijan? Petihommat sen muijan kanssa ovat varmaat sekoittaneet sen pään pahemmin kuin hamppu joten se ei varmasti esitä kritiikkiä viherhörhilyä kohtaan. Jos olisin Väyrysen lähipiiriin kuuluva niin ehdottaisin julkisesti Kauniston ja Tiilikaisen (entinen vihreiden jäsen) erottamista koko Kepusta.

    VastaaPoista