Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Mitä tässä nyt oikeasti tehdään


Olen joskus ennekin esitellyt Internet-meemejä ja ajattelin että näin viikonlopun kevennykseksi esittelisin taas yhden. Ylläolevan kaltaisia “What People Think I Do / What I Really Do” kuvakoosteita alkoi levitä joskus viime vuonna ja meemitrendejä seuraavien sivustojen mukaan se on jo alkanut hiipuakkin. Ja näköjään myös mutatoitua. Tekijöiden ideat ovat toki aika pahasti toisiaan toistavia, niin kuvien kuin vitsienkin osalta. Mutta joukossa on ihan hauskojakin oivalluksia. Sillä täytyy aina muistaa se vanha viisaus jonka mukaan 90% kaikesta on paskaa. Pitää vaan jaksaa kaivaa se loppu 10% esiin.

Alunperin siis esiteltiin ammatteja. Varsinkin valokuvaaja tuntuu olevan suosittu kohde:












Mutta pian meemi mutatoitui ja alkoi kuvata myös muita asioita ja ilmiöitä:







Tässä eräs omaperäinen ja siksi suosikkini



Kotimaisia tuotoksia ei ole vielä sattunut silmiini montakaan. Ohessa pari:





Mutta kuten sanottua, tämän meemin parasta ennen päiväys alkaa jo hiipua:






PS. Jos tuosta lopusta huolimatta sattui iskemään jokin hyvä idea, niin voit netissä kätevästi luoda ihan oman "mitä todella teen"-kuvatuksen vaikkapa täällä.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Varmoja kevään merkkejä ilmassa


Varmaksi kevään merkiksi on viime vuosina osoittautunut itäeurooppalaisen romani"kerjäläisiksi" kutsutun ammatti- ja taparikollisjoukon rantautuminen maamme katukuvaan. Ja yhtä varma kevään merkki on poliitikkojemme kinastelu siitä pitäisikö tämän asian suhteen tehdä jotain.

Kirjoitin aiheesta itsekkin noin vuosi sitten ja viime päivinä mm Intrigööri on tarkastellut asiaa parissakin kirjoituksesssaan ( 1  &  2  ), joten en ala juurtajaksaen sitä ruotimaan. Kaikkihan me tiedämme, että kyse on loppupelissä ihan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Organisoitu kerjääminen on se jäävuorenhuippu jonka varjossa harrastetaan mm taskuvarkauksia, ryöstöjä, murtoja, paritusta, ihmiskauppaa, pankkikorttiskimmauksia ja muita sen sellaisia pikkurötöksiä. Poliisin arvion mukaan viime vuonna näitä erilaisia sattumuksia oli ainakin kaksi ja puolituhatta.


Kansalaisia tilanne ymmärrettävästi ketuttaa. Itse en ole vielä kotimassa päässyt antavaksi osapuoleksi. Muutoin kuin agressiivisen päällekäyvän kaupankäyntiyritysten kohteena. Mutta esimerkiksi viime vuoden aikana neljä Keskiäksyn tuttua joutui taskuvarkauden uhriksi pääkaupunkiseudulla. Eikö kyse ollut mistään känniääliöistä vaan temput tehtiin kirkkaan päivänvalon aikaan mm Tikkurilan asemalla sekä Helsingin kaupoissa ja kadulla. Hesassa pysyvästi asuva tuttavani väittikin että hän on nykyään enemmän varuillaan kotikaupungissaan kuin esimerkiksi käydessään Pietarissa.



Ongelmasta on päättäjien keskuudessa puhuttu paljon, mutta rehellisyyden nimissä  yhtään mitään ei ole oikeasti tehty. Koska kaikki ratkaisuehdotukset ovat aina kaatuneet paremmiston ylipääsemättömään argumentointiin:

-köyhyys ei ole rikos
-kerjääminen on laillinen elinkeino
-kyse on ihmisoikeuksista
-kiellot eivät paranna Euroopan romanien tilannetta tai asemaa
-asia on ratkaistava EU tasolla, Suomi yksin ei voi tehdä mitään

Viimeksi jeesusteluvuorossa oli Pekka Tuomola Diakonissalaitokselta, joka heitti perussetin tähän tyyliin:

"Kerjäämisen kriminalisointi, ei ratkaisisi Euroopan romanien todellista ongelmaa. Romanien syrjäytymiseen voidaan puuttua vain Euroopan laajuisella ratkaisulla...Köyhyyttä ei voi kriminalisoida. Sillä tavalla me sulkisimme silmämme siltä, että maailmassa on todella köyhiä, Tuomola kummastelee.
-Ihan oikeasti, nyt puhutaan ihmisistä. Suomessa puhutaan koiristakin kunnioittavammin kuin romaneista. Tämä on todella järkyttävää, Tuomola hämmästeli."


Hmm - koska emme voi ratkaista kaikkia EU:n romanien ongelmia, emme saa siis edes yrittää vähän rajoittaa heidän aiheuttamiaan ongelmia omassa maassamme? Köyhyyttä ei toki voi eikä kannata kriminalisoida, mutta entä jos "köyhä" varastaa tai ryöstää, siihenkään ei nähtävästi saa puuttua? Koska illegaali käytös on heidän erityinen ihmisoikeutensa? Ja mitä tuohon puhumiseen ja kunnioittamiseen tulee, niin ehkä keskiverto suomalainen koira on vaan osoittautunut hyväkäytöksisemmäksi, sympaattisemmaksi ja yhteiskuntakelpoisemmaksi? Yleensä se kanssaihmisten kunnioitus on nimittäin ansaittava! 


No, on toki muistettava että Pekka Tuomolan näkökulma asiaan edustaa maahanmuuttoteollisen kompleksin omaa edunvalvontaa. Romanit ja muukin "oikeanlainen" maahanmuutto ovat Diakonissalaitokselle merkittävää taloudellista toimintaa. Joka rahoitetaan 100%:sti verovaroista. Tässätapauksessa tasapuolisesti kirkollis-, kunnallis- ja valtionveroista.

Viimeksi tänään tätä asiaa puitiin eduskunnassa. Eurooppaministeri  Stubb (kok.) yrittti estää koko  keskustelun aiheesta: " Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä, Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla." Tuo Santerin "hiiltyminen" oli todennäköisesti vain harkittu peittely-yritys sille, että hallitus ei ole ongelman suhteen tehnyt mitään. Eikä edes aio, kykene tai haluakkaan tehdä, paitsi tietenkin leikata poliisin määrärahoja ja resursseja.

Mitä sitten voitaisiin tehdä? Tässä muutama hajaehdotus:

-jos kerjääminen on kerran elinkeino, niin kohdellaan kerjäläisiä niinkuin muitakin pienyrittäjiä. Rekisteröityminen, verot, sosiaaliturva- ja elämaksut valvontaan ja perintään niinkuin muiltakin yritäjiltä.
Luultavasti verottaja pystyy parempaan kuin poliisi. Ei Al Caponeakaan saatu linnaan murhista tai kokonaisen kaupungin hallinto- ja oikeuskoneiston korruptoimisesta. Vaan talous- ja verorikoksista.

-aletaan tulkita niitä EU:n vapaan liikkuvuuden säännöksiä niin kuin ne on tarkoitettukin. Turistilla on oltava rahaa millä itsensä ja perheensä elättää ja työnhakijan on oikeasti haettava sitä työtä ja otettava tarjottu työ vastaan. Jos nämä kriteerit eivät täyty, maastapoistaminen välittömästi.

-jos huonostikäyttäytyvistä tai sääntöjä rikkovista romaneista kertyy yhteiskunnalle kuluja, lasku sinne minne se kuuluukin. Eli Romanian ja Bulgarian suurlähetystöön. Muodostuvat romanileirit voi myös kärrätä ko. suurlähetystöjen tonteille.Ympärille aita ja vartiointi.

-rikoksen tehneet karkoitettava välittömästi. Tuomitut vankeusrangaistukset suoritettava omissa kotimaissa. Rikoksen tehneille pitkä maahantulokielto. Heiltä otettava sormejälkien lisäksi DNA-näyte. Romania ja Bulgaria ovat hallinnoltaan  läpikorruptoituneita ja mätiä valtioita, joiden dokumenteissa  olevilla nimillä ei ole mitään todistusarvoa.

-romanien autoilta ja asuntovaunuilta aletaan vaatia suomalaisten ja EU-normien mukaista kuntoa ja varustusta. Sääntöjen vastainen ajokalusto takavarikoidaan kunnes puutteet korjataan.

-ulkomaalaisten sakkorangaistukset aletaan periä eurooppalaiseen tapaan välittömästi poliisin toimesta

Mutta paskaapa minä tässä puhun. Koska mitään muutosta ei tule tapahtumaan. Ei nyt, eikä tulevinakaan vuosina. Poliitikot puhavat taas kerran hetken aikaa ja sitten todetaan että mitään ei tarvitse tehdä, koska oikeastaanhan nykysäännöilläkin voitaisiin jo tehdä jotain. Jos halua olisi. Ja toisekseen emme voi tehdä mitään, koska ihmisoikeudet ja kolmekymmentäluku. Ja kolmanneksi, EU tasollahan tämä asia pitäisi hoitaa.

Loppukaneetiksi  haluan jokatapauksessa antaa Keskiäkäisen Niksin. Kopioi tai tulosta tuo ylinnä oleva, uudempaa kansanperinnettä edustava kevätkortti. Ja lähetä se sähköisesti tai perinteisesti oman alueesi kansanedustajalle pääsiäiskortina. Tai vaihtoehtoisesti, lähetä se Alexander Stubbille. Varustettuna vaikkapa seuraavanlaisella tervehdyksellä:

 Monikulttuurista ja Suvaitsevaista pääsiäistä! 
t. Äänestäjä X.X

P.S. Valitettavasti en saanut ympättyä tuohon niksiin sukkahousuja

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Suomi - Uusi Peelonti kettuilumaaottelu 2012


On tämä nyt taas niin ikävää. Juuri kun olimme saaneet piiskattua itsemme yhtenäisenä kansakuntana lähes eufooriseen loukkaantumisen tilaan, niin eiköhän ne perhanan nöössi-seelantilaiset mene perumaan puheitaan ja pyytelemään anteeksi. Ja kaiken huipuksi vielä lupailevat lepytelläkseen tukea Suomea sen pyrkyröidessä itseään YK:n turvaneuvoston jäsenyyteen. Oikein halavatun halavattu, kun pistää vihaksi.

Niin haipuu kansaamme yhdistänyt kiiwi-sodan henki. Ja jakaannumme taas takaisin keskenään rähinöiviksi ja toisiamme solvaaviksi kuppikunniksi. Olisimme maamme yhä synkkenevässä taloustilanteessa todella kaivanneet tätä kansaamme yhdistävää ja sitä uhrauksiin piiskaavaa vihollista. Joka vielä parhaiden Kekkoslaisten perinteiden mukaisesti oli pieni, rupuinen ja varsinkin suurinpiirtein niin kaukana kuin vain on mahdollista olla.

Kaikkista pahin isku vyön alle lienee kuitenkin tuo luvattu tuki turvallisuusneuvostovaaleihin. Mitä hemmettiä Suomella siellä tehdään? Ottamassa kantaa kaikenmaailman rauhaan pakottamisiin sun muihin pienempiin sotiin. Onhan maamme perinteisesti ollut nimenomaan hiljaa kuin kusi sukassa, kun siltä on tälläisiä mielipiteitä kysytty. Ja ihan hyvästä syystä.

Lisäksi tuollaiseen kaksivuotiskauteen ehtii mahtua satoja kansainvälisiä katastrofeja ja kriisejä. Joiden hoitoon meidän on sitten muka vastuutakantavina turvaneuvoston jäsenenä etunenässä osallistuttava. Ja kuten tiedämme Suomalaisen politiikon jargonissa vastuunkanto tarkoittaa nimenomaan sitä, että Suomi lahjoittaa kyselemättä mahdollisimman paljon rahaa ja tavaraa. Tietenkin vastikkeetta.

Keskiäkäinen arvio on, että tuo kärkipoliitikkojemme kansainvälinen kaksivuotinen pätemiskausi tulee maksamaan Suomalaisille veronmaksajille erinäisiä miljardeja. Jotka kaiken huipuksi täytyy lainata maailmalta. Ja lisäksi sen jäsenyyden nimissä tullaan allekirjoittamaan ensimmäisten (ja samalla viimeisten) joukossa muutamia yksipuolisia maailmanparannussopimuksia, jotka taas kerran ampuvat meitä omaan jalkaan. Suomen talouden ja teollisuuden alas- ja ulosajon merkeissä.

Keskiäksy ehdottaakin että tehdään mitä tehtävissä on. Julistetaan täällä epäsosiaalisessa mediassa, meidän vastuuttomien ja nimettömien öyhöttäjien synkeässä veljeskunnassa, suuri Suomi - Uusi Seelanti Vittuilu-maaottelu 2012. Ja annetaan niille "kiiweille" niin blogistanissa, kuvalaudoilla kuin keskustelualueillakin sellainen verbaalinen ja visuaalinen täyslaidallinen rienausta, että ne eivät voi kuin perua anteeksipyyntönsä. Ja kostoksi valjastaa koko ulkopoliittisen arsenaalinsa vastustamaan Suomen turvallisuusneuvosto jäsenyyttä.

Panin tyydytyksellä merkille että Jaska on tuoreessa Sivalluksessaan jo avannut pelin. Ja kannustan teitä muitakin kantamaan oman kortenne kekoon. Isänmaamme tarvitsee nyt uhrautuvia suorituksianne. Itse teen kisan oman avaussiirtoni tähän loppuun. Varmuuden vuoksi molemmilla MERKITTÄVILLÄ kotimaisilla kielillä varustettuna. Toivottavasti lähtevät kiertoon.




Mitä me ajattelemme Uudesta Seelannista?


Uuden Seelannin liikenneministeri on kuulemma hieman dissannut maatamme ja kansaamme. Ministeri Gerry Brownleen mukaan Suomella on "pahempi työttömyys kuin meillä, pienempi talouskasvu kuin meillä, se pystyy vaivoin ruokkimaan siellä asuvat ihmiset, siellä on hirveät murhaluvut, kansaa ei juuri kouluteta ja naisia ei kunnioiteta". Ja koska Suomessa keskeisin kansallinen kysymys on aina ollut se, mitä ne muut meistä ajattelevat, kommentista on tietenkin noussut maassamme melkoinen haloo.

Yrjöperskeleen blogin kommenttiosastolta huomasin päteväntuntuisen selityksen tuolle Brownleen puuskahdukselle. Herra on aivan selvästi imenyt Suomi-tietoisuutensa Sofi Oksaselta. Ehkä myös Jan Sunberberg ja muutama muu ns. älymystön edustaja on ollut apuna tiedottamisessa. Onhan ns. sivistyneisömme jo pitkään todistanut väkevästi ja suureen ääneen juurikin samansuuntaisesti. Että Suomi on paska maa ja pääosa suomalaista on juoppoja ja väkivaltaisia vaimonhakkaajia. (Tietysti poislukien he itse  ja heidän aatetoverinsa)


Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Teija Tiilikainen ehti jo vaatia nootin lähettämistä Uudelle Seelannille, mutta onneksi ulkoministeri Tuomiojalla oli edes tämänkerran vähän järkeä päässä. Jonkin Uuden Seelannin kaltaisen kaukana jumalan selän takana sijaitsevan lammasfarmin hallituksen kakkosketjun ministerin paskapuheita ei sivistyneessä maailmassa noteeraa kukaan muu kuin herkkähipiäinen suomalaismedia. Mutta jos niiden takia alettaisiin diplomaattisiin julmisteluihin, niin meidän valtiollisella tosikkomaisuudellamme ja tekopyhyydellämme nauraisi koko maailma. (Varsinkin kun sellaista naureskelua harrastetaan laajalti jo nykyäänkin)

----------------------------------------------

Kannattaa lisäksi muistaa että liikenneministereiksi ei todellakaan yleensä valita niitä politiikan kirkkaimpia kynttilöitä, vaan kyseessä on hallitusneuvottelujen jakojäännös. Niin myös meillä Suomessa. Voisimme aivan hyvin ehdottaa Uudelle Seelannille vaihtokauppaa. Lähetetään Merja "mutta kun minä haluan GPS-kyyläyksen ja alkolukot kaikkiin autoihin sekä kilometrikorvaukset pois duunareilta" Kyllönen vaikkapa pariksi-kolmeksi vuodeksi "vaihtoministeriksi" Wellingtoniin ja otetaan tuo Brownlee tilalle.Kuulostaahan tuo toki hieman julmalta, mutta minusta se olisi Uusi Seelantilaisille nykytilanteessa aivan oikea "rangaistus".

Tuota enempää ei ole syytä tehdä valtiollisella tasolla. Mutta toki meidän sosiaalisten medioiden aktivistien on syytä kantaa oman kortemme kekoon ja harrastaa hieman vastakettuilua


Ihan alkajaisiksi voidaan kysyä, että millainen maa ja millainen kansa yleensä valitsee ministerikseen tyypin jonka nimi on GERRY BROWNLEE?  Kannattanee hieman konsultoida Urban Dictionarya aiheesta:

Brownlee:
-when someone kisses ass so hard letting their nose get smeared with human shit. named after infamous politicians of Kansas
"It took a brownlee for him to get the promotion"
-A male trick who likes to whore himself out to other men
 "Man that guy is a flat out brownlee"
Gerry:
-To mess something up, or fuck somebody over.
"Jack really gerried up that English exam"
-germans and nazi's etc.
"Lets go shoot some Gerry's."

Mitäpä tuohon enää pystyy lisäämään. Paitsi sen, että näköjään Nomen est omen!


-----------------------------------------------

Entä sitten maa ja sen kansa? Mistä uusiseelantilaiset eli tuttavallisemmin "kiwit" ovat tunnettuja? Niinpä - en minä ainakaan tiedä. Toki siellä eli joskus joku Hillary, jonka sherpa Tenzing Norgay talutti ja työnsi Mount Everestin huipulle ja kantoi siinä samalla sir Edwardin kamatkin. Siihen ne heidän suurmiehensä sitten jäävätkin. 

Nettiä tutkimalla sentään selviää, että nykyään Uuden Seelannin suurin ylpeydenaihe on se, että heidän maastaan löytyy maailman pisin paikannimi. No pääseehän sillä ihan kirjaimellisesti pitkälle.


Loppujenlopuksi minun ei auttanut muuta kuin tehdä nettihakuja siitä, mitä muut maailman kansat Uudesta Seelannista tietävät ja ajattelevat. Ja netissä vallitsi asiasta suorastaan liikuttava yksituumaisuus. Kaikkialla Uudesta Seelannista tulevat mieleen LAMPAAT:


Maassa on kuulemma yli kolmekymmentä miljoonaa lammasta ja nähtävästi myös huutava pula naisista


Vaikka kuinka tein uusia hakuja, sama teema toistui yhä uudelleen


Uusiseelantilaisten ei näköjään enää tarvitse miettiä, että mitähän ne muut heistä ajattelevat. Kansainvälinen konsensus aiheesta on saavutettu.


Toki netistä selvisi pari muutakin asiaa. Ensinnäkin maan tärkeimmän elintarvikkeen, kiwin, alkuperä: 

Ja toiseksi, Uusiseelantilaiset miehet ovat syystäkin hyvin ylpeitä seksikkäästä olemuksestaan ja loistavasta tanssitaidostaan:


PS Päivitys. Tuomas Enbusken TV-terveiset Uuteen Seelantiin on näköjään pantu esille tuubiin ja saaneet jo kosolti katsojia. Vaikka tuo rykäys ei nyt niin kovin hauska olekkaan, niin linkataan se nyt tähän lukijoiden nähtäville. Jos hyviä huumorivastineita Gerry Ruskeakieliselle tulee netissä vastaan, niin niistä saa kernaasti vinkata tuolla kommenttiosastolla.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Nettivideosta viraali-ilmiöiksi


Olemme taas kerran saaneet todistaa nettimeemin syntyä. Asialla on tällä kertaa Helsingin sosiaalivirasto ja heidän My e-Design projektinsa esittelyvideo, jonka he hyvässä uskossa laittoivat esille Youtubeen.

Kyseinen video on aiheuttanut koomisuudellaan melkoista pöhinää nettissä. Jonka seurauksena Sosiaaliviraston työnohjauksen päällikkö Pirkko Nyholm on vetänyt pussillisen herneitä nenäänsä ja avautunut medialle.  Hänen mukaansa parjauskampanja joltain "sylttytehtaalta" alkoi yhtäkkiä  ja hän on valmis kutsumaan sitä "koordinoiduksi hyökkäykseksi". "Asia tullaan selvittämään," jatkaa Pirkko loukkantuneena. Ja jokainen kai arvaa mitä moisesta seurasi. Ko "uutinen" kopypeistattiin välittömästi lukuisiin nettilehtiin ja pienen piirin hupina toiminut video muuttui koko nettikansan huvitukseksi.

Ennenkuin jatkan, suosittelen  tutustumaan kyseiseen, kieltämättä melkoista myötähäpeää tuottavaan tekeleeseen. Ellei se ole jo entuudestaan tuttu:



Kuten jokainen voi todeta, kyseessä oli lähinnä litania nonsenseä, ryyditettynä jostain viime vuosituhannelta peräisin olevilla videoanimaatioilla. Tälläinen muka-trendisanoilla kuorrutettu e-jaska voi toki hyvin upota nykynettiä ja sen sosiaalista mediaa ymmärtämättömään sossutanttakaartiin, mutta olisi ehkä kannattanut pitää tämäkin hanke turvassa tiukasti siellä sosiaaliviraston seinien sisällä. Nettiin laitettuna se altistui ikävästi juurikin sen sosiaalisen median vertaisarviointiin ja kansalais-benchmarkkaukseen.

Video on kuulemma tehty (lähes) ilmaiseksi hankkeen (nuorien?) työllistettyjen ja opinnäytetöiden avulla. Sen toki huomaa. Ja ymmärtää hyvin miksi kyseiset "talentit" ovat työttömiä. Täällä työmarkkinoilla kun on nykyään työttömänä suuri joukko ihan oikeasti lahjakkaita video- tai IT-alan osaajia, joiden portfolioiden näytöt eivät ole noin selkeästi kasaria. Ja lisää koulutetaan kymmenien ammattikorkeakoulujen medianomi- jne linjoilla. Työpaikat vaan ovat alalla todella kiven alla.

Sosiaaliviraston hanke teki tuolla amatöörivideollaan hallaa ainakin parille asialle. Ensinnäkin se veti lokaan koko Helsingin designpääkaupunki 2012 WCD-imagoa. Sen logohan oli näyttävästi esillä videon alussa. Ja toiseksi se pilasi myös omaa Talent Studio-konseptiansa. Kukaan kyseisen videon nähnyt ei voi enää tosissaan kuvitella, että tuolta sossun Talent-työelämästailatuista niitä oikeita talentteja tosiaan löytyisi. Ei  brändejä todellakaan tällä tapaa rakenneta tai ylläpidetä. (Ihan ymmärrettävistä syistä nuo talentstudio.palvelee.fi sivut on näköjään toistaiseksi suljettu. Sieltä löytyy vain teksti: Kotisivut on suljettu sivuston ylläpitäjän toimesta! )

On kuitenkin syytä muistaa, että kyseessä on ihan normaali julkishallinnon hanke. Jokainen nykyiseen hanketoimintaan tutustunut tietää, että hanke on hyvä ja onnistunut aina silloin, kun se työllistää hankevetäjät ja poikii vähintään yhden jatkohankkeen. Joka sitten työllistää samat hankevetäjät seuraavaksi pätkäksi. Millään muulla ei ole niin väliksi. Kyseinen My-eDesign hanke istuu näihin normeihin. Sillä kuulemma kyseessä on jatkoa vuonna 2009 aloitetulle Talent Studio-hankkeelle. Joka taas oli jatkoa Sosiaaliasema WAU-hankkeelle.

Laitetaan tähän loppuun vielä niidenkin hankkeiden hieman hupaisat esittelyvideot, jotka myös löytyvät tuubista. Keskiäksy diggasi varsinkin tuota Talent Studiota:






Ja vihoviimeiseksi lopuksi myös sitä nettikommentointia ja "vertaisarviointia", joka on sosiaaliviraston tätejä niin kovin närästänyt. Kommentoijat ovat minusta varsin hyvin analysoineet näkemäänsä. Ja jotkut kommentit ovat muuten vain ihan hauskoja:

-Älkää ainakaan hei näyttäkö tätä ulkomaalaisille... Nauravat meiät pihalle internetistä.

-KUKA päästi Rauno Repomiehen taas internetiin?

-Jo ekasta lauseesta pysty sanomaan ettei esittelijällä ja tekijöillä oo pienintäkään hajua mistä on kyse. Homma haisee muutenkin pahasti rahastukselta.

-Kysymys: Paljonko rahaa tähän hankkeeseen on budjetoitu? Video kuulemma oli ilmainen, mutta muuten paljonko rahaa on hankkeella, jota edustaa tällainen video? Missä on laskelmat siitä paljonko hanke a) tuottaa ja/tai b) säästää rahaa?

-Joku on taas myynyt vempainhankkeen tumpeloille. Sitten ympärille muotisanoja, e-lässytystä ja tavallista lässytystä ja innovaatiosössötystä. Hyvä tulee.

-Tuota tuota... tämän vertaaminen paskaan loukkaa paskaa.

-Osallistun nyt "koordinoituun hyökkäykseen", kun häpeän silmät päästäni ja vielä kerron sen julkisesti. Jään odottelemaan poliisin yhteydenottoa....:D

-tämähän on aivan loistava. Suorastaan läpinäkyvä :D Tällaista jaskaa ne tätöset kivasti arvioi kekkereillään kun samaan aikaan ei pitäisi olla rahaa yhtään mihinkään? Lisää samanlaisia amatöörien paljastuksia!

-Miettikää, minkälaiset rahat tähänkin projektiin ollaan kustu. Ja paljonko vielä kustaan, Tietoviikon artikkelin mukaan projektin pohjalta on tarkoitus käynnistää hanke kaikissa Suomen sosiaalikeskuksissa. Monelle kantturalle on tiedossa muhkeat joulubonarit.

-100 linkkiä sisältävä saitti? Siis linkkilista. Tää on varmaan sitä haitekkiä? Inspehtoori lukee nyt sen selostuksen vaan. Pekka ja Pätkä sosiaalivirastossa.

-kuulostaa tietoturvahelvetiltä. en luottais sekuntiakaan sosiaali-/työvoimapalveluihin j­oiden yhteydessä on mm. sana "facebook"

-Tulee hirveän nostalginen fiilis tästä videosta ja siitä tosiseikasta, että vaikka ollaan hyvin edistynyt teknologiamaa, niin silti löytyy vielä tälläisiä "osaajia", jotka ovat juuttuneet 15 vuotta menneisyyteen.

-Onko nuo vetäny happoa? kysyy epätoivoinen susirajalta?

-Ja tämmöstä sitten tehdään verorahoilla. Ai hyvää päivää sentään. Tää ois voinu olla hienohko pätkä joskus 80-luvun lopulla.
P.S. tämä ei ole mikään "koordinoitu hyökkäys" vaan ihan teidän oman perseilynne ansiota. Paskalle videolle paskaa palautetta, ylläri!

-Onko Helsingin kaupungilla AINOATAKAAN täysipäistä ollu tässä projektissa mukana? Näyttää jonkun yläastelaisen esitelmältä, joka on tehty jäätävällä kiireellä esitystä edeltävänä iltana.

-onhan tätä hauska kattoa.. espoosta. mahtaa vituttaa helsinkiläisiä.

-Osaa puhua ja lukea auttavasti hevonpaskaa. Eli, olenko oikeassa, että kun epärelevantit e-sanat otetaan pois, jää jäljelle konkreettisesti:
1. Facebook -sivu
2. Nettisivu johon luodaan "ikonit" eli kuvalinkit eri virastojen sivuille
3. Joku "CV-netti" joka suljetaan samana päivänä kun projekti loppuu
4. Pari konetta kirjastoon ja kurssi jolla opetaan työttömiä klikkaamaan
Melko innovatiivista, tuntuu niinku oltais tulevaisuudessa, ehkä vuodessa 1999. Paljon kustansi? 

-Toivottavasti tämä ei lähde leviämään minnekään ulkomaille... Muuttakaa edes videon uploadaus päivämääräksi vaikkapa 30.1.1998, niin ei hävettäisi niin paljoa.

-90-luku soitti, haluavat erikoistehosteensa takaisin.

PS Tuota Wau-virtuaalisosiaaliasema-videota katsoessa mieleeni tunki eräs toinen meemi. Ja se oli sieltä ihan pakko kuvatuksena ulos pullauttaa, vaikka voin toki kuvitella että joku Pirkko Nyholm saattaapi vetää siitä vääriä johtopäätöksiä ja panikoida. Lepo vaan, sosiaalitantat. Kyse ei ole yllytyksestä, vaan ihan pelkästä 90-lukulaisesta nörttihuumorista

Doom Socialmatch-modi?
Päivitys 30.3. Helsingin sosiaalivirasto oli näköjään poistanut My eDesing-videonsa Youtubesta. Valitettavasti netti ei aina unohda. Tuubissa on julkaistu jo ainakin 3 kopiota videosta. Linkitin tuonne alkuperäisen tilalle niistä yhden. Sen lataaja (kxxon) oli jopa vaivautunut lisäämään englanninkieliset tekstitykset. Seuraavilla saatesanoilla:

"This entry was presented as part of the Helsinki World Design Capital 2012 programming. That's right, in 2012 rather than 1995. Bad special effects and a nonsensical buzzword laden speech made this video an instant viral hit. I subtitled the video in English for your enjoyment."

torstai 22. maaliskuuta 2012

Haussa äärioikeistolainen rasistisarjamurhaaja natsisympatioilla

"Ranskassa tapetaan mustia, juutalaisia ja arabeja" - Kirkassilmäiset antifacistit marssilla Toulousen surmien johdosta

En yleensä ole ihan periaatteellisista syistä kirjoitellut mistään kouluampujista tms joukkomurhaajista. Tapaukset ovat minusta liian traagisia, että ilkeäsin niillä retostella puoleen tai toiseen. Lisäksi monissa tapauksissa on ollut kyseessä sairaaseen mieleen tarttunut ns. paha meemi, joka vain vahvistuu kaikesta saamastaan julkisuudesta. En halua olla mukana sellaisia ruokkimassa. Mutta viime päivien uutisointi Ranskan rasistisesta sarjamurhaajasta kypsytti minut julkiseen kannanottoon. 

Olen nimittäin lähes pari päivää kuullut tasatunnein radiouutisista litanian, jonka mukaan Ranskan ampuja on äärioikeistolainen rasisti, jolla on natsisympatioita. Sitä mihin tämä "tieto" on perustunut, ei ole vaivauduttu kertomaan. Hmm - minulla itseasiassa on jonkinlainen kutina siitä, mistä tuo hyvin innokkaasti toisteltu "fakta" on peräisin. 

Vasemmistolla kun ei ole yleensä koskaan eikä missään ollut mitään estoja järjestää poliittisia tanssiaisia  tuoreilla haudoilla. Se on jo monesti nähty ihan kotimaisissakin ympyröissä. Ja Ranskassa on parasta aikaa meneillään presidentinvaalitaistelu. Joten Ranskan vasemmisto alkoi välittömästi hyväksikäyttää Toulousen uhreja oman vaalikamppanjansa ajamiseen. Leimatakseen "aärioikeistolaista" Marine LePeniä ja hänen retoriikkaansa satunnaisesti myötäilevää Sarkozya. Ja Suomen tiedotusvälineet seurasivat kärppänä perässä, koska se sopi erinomaisesti myös heidän nykyiseen agendaansa. Loogisesti vääjäämätöntä todisteluketjua rakenneltiin jo kiihkeästi toimituksissa ja "aktivisti"piireissä:  Touloise = Breivik = Halla-Aho = kaikki monikultturismia ja maahanmuuttoteollista kompleksia kohtaan kritiikkiä esittävät -> helevetinmoinen  jeesustelu + paskamyrsky.

Kun sitten selvisikin, että Toulousen sarjamurhaaja oli poliisin vanha tuttu, Afganistanissa islamilaista jihadia niin teoriassa kuin käytännössäkin opiskellut ranskan-algerialainen Mohammed Merah, nuotit pitänee kirjoittaa kokonaan uusiksi. Rasismista tai viharikoksesta ei puhuta enää halaistua sanaa. Kyse on yksittäisen hourupään yksittäisestä teosta. Joka tärähtäneistön sisäisissä mielipiteissä on jopa lähestulkoon oikeutettu. (Kuten näköjään myös EU:n "ulkoministerin" Catherine Astonin mielestä) Teon aiheuttajanahan on ilmiselvästi vain ja ainoastaan Palestiinanalaisten sorto sekä äärioikeistolaisen rasismin ja vihapuheen räjähdysmäinen kasvu Euroopassa. Hävetkäämme kollektiivisesti.

Tämä(kin) ikävä uutinen tullaan nyt hautaamaan mahdollisimman pikaisesti pois julkisesta keskustelusta. Koska tekijä sattuikin olemaan monikultturistien rauhanuskonnoksi kohottaman aatteen tyylipuhdas arkikäytäntöjen edustaja. Ei niin yllättävää, että Hesari on jo aloitanut hyvin tutun tuntuisen "valkopesun". Ja nostanut uutisiksi mm seuraavat "asiantuntevat" kommentit:

-"Mohammed Merah oli oikeudessa kaksi viikkoa sitten syytettynä ajokortitta ajamisesta. Asianajaja Christian Etelinin mukaan Merah käyttäytyi tuolloin "kohteliaasti, sävyisästi ja sivistyneesti".

-"Merahin naapuri kuvailee epäiltyä kohteliaaksi mieheksi, joka pitää jalkapallosta ja moottoripyöristä eikä vaikuta erityisen uskonnolliselta."


Sinänsähän tuo "äärioikeistolainen natsimielinen rasistinen sarjamurhaaja"-uutisointi osui Keskiäksyn mielestä lähestulkoon oikeaan. Vaikka toimittajien tarkoitus oli toki päinvastainen. Mohammed Merahia voi nimittäin varsin hyvin luonnehtia hyvin rasistiseksi viharikolliseksi. Natsien ja islamistien välinen ero on taas kuin veteen piirretty viiva. Yhteistyötä ja molemminpuolista sympatisointia on harrastettu historiasta nykypäivänään. Ainoa joka menee pieleen on tuo äärioikeisto. Natsismi nimittäin oli ja on varsin vasemmistolainen aate. Kansallisen sortin sosialismia. 

Tämä asia ei siitä miksikään muutu, vaikka toisen maailmansodan voittajat lähinnä Neuvostoliiton tahdosta natsismin oikeistolaisuudeksi määrittelivätkin. Ihan vain siitä syystä ettei kenelläkään tulisi kiusausta tehdä ikäviä rinnastuksia tai vertailuja Neuvostoliittoon ja stalinismiin. On myös muistettava että taisteleva islamismi on tutkinut tarkkaan niin Leninin, Stalinin kuin Maon tekoja ja tapaa tehdä politiikkaa. Ihmishenki on sille yhtä halpa ja merkityksetön, aatteen edun ja kunnian nimissä.


Keskiäksy ennustaa, että monikultturismin ja suvaitsevaiston agendojen kannalta katsottuna sangen epäsopivan ampujan takia Toulousen ampumatapaus poistuu julkisesta mediakeskustelusta hyvin nopeasti. Eikä siihen enää ole korrektia tai soveliasta myöhemmin palata. (Itseasiassa jatkossa siihen viittaminen varmaankin lähentelee vihapuhetta ja kiihottamista kansanryhmää kohtaan) Aivan samoin kuin julkisuudesta on kadonneet esimerkiksi Liègen toriampuja, Belgian moskeijan polttopullottaminen,  Charlie Hebdo-lehden tuhopoltto tai vaikkapa kotoiset Sellon ampumatapaus ja Tampereen pitserian tuhopoltto. Ne eivät ole esimerkkejä eivätkä todisteita yhtään mistään, vaan ikäviä yksittäistapauksia. Joiden syynä ja aiheuttajana oli yksinomaan yhteiskunnissamme vellova rasismi ja vihapuhe sekä kasvava ulkomaalaisvastainen ilmapiiri.

Keskiäksy ei toki väitä että Mohammed Merahista voitaisiin vetää minkäänlaisia yleisiä johtopäätöksiä kaikkiin muslimeihin. Yleensä tämänkaltaisten silmittömien väkivallantekojen tekijöillä ei nimittäin ole kaikki kamelit karavaanissa. Mutta en kyllä allekirjoita myöskään Pariisin Grand-moskeijan rehtorin Dalil Boubakeurin kommenttia: "Boubakeuri huomauttaa, että 99,9 prosenttia Ranskan muslimeista on lainkuuliaisia kansalaisia, joten sarjamurha on vain marginaalisen pienen joukon tekemä"

Ensinnäkään missään maassa mikään kansanryhmä ei ole 99.9%:sti lainkuuliaista. Ja toiseksi, Ranskassa, niinkuin monessa muussakin Euroopan maassa muslimit ovat valitettavasti edustettuna rikostilastoissa huomattavasti väestöosuuttaan korkeammalla prosentilla. Siis virallisissa tilastoissa. Lisäksi Ranskan kaupungeissa on maan oman hallinnon tilastojen mukaan noin 750 no-go-zonea. Siis alueita jonne poliisikaan ei mene kuin kuin äärimmäisessä pakossa ja joissa ei enää vallitse Ranskan laki ja hallinto, vaan voimassa on osin sharia mutta pääosin vahvimman ja väkivaltaisimman oikeus. Niissä ei sattuneesta syystä juurikaan rikoksia tilastoida.


Jos Euroopan muslimien keskuudessa tehtäsiin gallupkysely siitä, kuinka moni heistä hyväksyy Mohammed Marehin toiminnan, tulokset voisivat yllättää. Ja niitä tuloksia ei todennäköisesti julkaistaisi. Wikileaks paljasti aikoinaan Brittihallituksen salaiseksi julistaman galluptutkimuksen jonka mukaan 32% englannin yliopistojen muslimiopiskelijoista hyväksyisi tappamisen islamin nimissä. Ja kyse oli siis yliopisto-opiskelijoista, ei mistään syrjäytyneistä katujengiläisistä. (Linkkejä muihin mielenkiintoisiin brittigallupeihin täältä.)

--------------------------------

Mutta älkää käsittäkö tätä blogausta ensisijassa islam-kritiikiksi. Sillä sen tarkoitus oli lähinnä kulkea kulkea Kaarina Hazardin viitoittamaa mediakritiikin kaitaa polkua. Toulousen murhien uutisointi siis noudatti ja tulee noudattamaan varsin tuttua, Virallista Totuutta™ tukevaa kaavaa. Lähitulevaisuudessa tulemme lisäksi  saamaan muutamia ylimääräisia annoksia sarjassa "positiivisia kertomuksia muslimimaahanmuuttajista" ja korkean tason julkilausumia maatamme ja koko maanosaamme uhkaavasta työvoimapulasta. Sekä tiukkenevia vaatimuksia nettikeskustelujen sensuroinnista. Ihan vain siltä varalta että tämä Toulousen tapaus olisi sattunut kasvattamaan sitä arjen turvallisuutta uhkaavaa islamofobiaa ja muuta senkaltaista rasismia.

En oikeastaan enää jaksa ihmetellä nykytoimittajien yksisilmäisyyttä ja laumasieluisuutta. Hehän vain tekevät niinkuin heidän käsketään. Liitän malliksi alle Opetushallituksen nettisivuilta kopiomani ohjeet siitä, miten kouluissa on toimittava suvaitsevaisuuden lisäämiseksi. Voisin vaikka lyödä vetoa että myös toimittajille on annettu vastaavankaltaiset määräykset. Se nimittäin selittäisi täysin nykyuutisoinnin.

  • nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
  • nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia
  • edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta
  • näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan. 
  •  

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Varteenotettava vaihtoehto Dragsvikille

Wallinia liemessä  -  viidakon vanhan reseptin mukaisesti valmistettuna

Stefan Wallinin piina jatkuu.  Nähtävästi ensimmäisen kerran tämän hallituskauden aikana oppositiopuolueet Kepu ja Persut puhaltavat yhteen hiileen ja grillaavat yksissätuumin puolustusministeriä. Myös hallituspuolue SDP:n piiristä on kuultu varsin kylmäkiskoisia puheenvuoroja ja jopa muutama kokoomuslainen poliitikko on lähtenyt kriitikoiden kelkkaan. Wallin on itse ilmoittanut että hän ei eroa niinakaun kun hänellä on pääministeri Kataisen tuki.

Keskiäksy ei vielä(kään) usko että Wallinille koittaisi loitsu ja lähtö ministerinpaikalta. Demarit vain hakevat hiilostuksellaan hyviä peliasetelmia hallituksen tuleviin kehysneuvotteluihin. Ja RKP jää Kokoomukselle isosti velkaa Kataisen lojaalista tuesta puheenjohtajalleen. Tämän kohun jälkeen RKP tekee pitkän aikaa kiltisti juuri niinkuin Kokoomus tahtoo.

--------------------------------------------

Dragsvikin kohtaloon jouduttaneen vielä palaamaan. Sillä tuoreen uutisen mukaan siellä on havaittu useassa kasarmissa kosteusvaurioita ja niistä johtuvia homeongelmia. Todennäköinen miljoonaremontti on siis tarpeen. Päätellen tästä uutisesta: "Puolustusvoimat otti viime kesänä Dragsvikissä vastaan yhden peruskorjatun kasarmirakennuksen. Uudenmaan prikaatin komentajan Juha Vauhkosen mukaan vanhasta rakennuksesta säilytettiin lähinnä ulkoseinät. Hän kertoo että saneeraus paransi huomattavasti mm. sisäilman laatua"   Mutta ehkä meille jatkossa kerrotaankin, että Dragsvikin remonttitarpeet olivat kyllä tiedossa ja sisältyivät niihin salaisiin säästölaskelmiin ja suunnitelmiin.

Keskiäkäinen Mies tahtoo nyt antaa puolustusvoimille ja poliitikoille oman ehdotuksensa. Ensinnäkään kielilaki ei vaadi että maassa pitäsi olla yksi ruotsinkielinen varuskunta vaan siellä puhutaan ruotsinkielisestä joukko-osastosta. Yhdessä varuskunnassa voi aivan hyvin toimia (ja itseasiassa monessa varuskunnassa on nykyäänkin) useampi joukko-osasto. Toiseksi Uudenmaan Prikaatin siirto Upinniemeen ei kuulemma onnistu koska siellä ei ole riittävästi tilaa.

Keskiäksyn kompromissi ehdotus on seuraavanlainen. Laitetaan se vanha, homeinen ja pieni Dragsvik kiinni. Siirretään Uudenmaan prikaati Upinniemeen, mutta supistetaan sen kokoa sellaiseksi, että se Upinniemeen  sujuvasti ja ilman lisäinvestointeja mahtuu.  Ja perustetaan maahamme toinenkin ruotsinkielinen joukko-osasto, jonka sijoituspaiksi tulee Kauhavan lentosotakoulu. Onko se tukikohta-, esikunta- huolta tms. komppania, sen saa puolustuvoimat tarpeidensa mukaan päättää.

Kauhava on ainoana länsi-Suomessa sijaitsevana varuskuntana sijainniltaan tähän tarkoitukseen oikein sopiva. Alkaahan kieliraja heti nykyisen suur-Kauhavan rajojen takaa. Ruotsinkielisten asema suorastaan paranisi tässä ratkaisussa. Pohjanmaan ranta-ruotsalaiset pääsisivät suorittamaan asevelvollisuutta likietuisesti Kauhavalle ja etelän ankkalammenpojat Upinniemeen.

--------------------------------------------

Ehdotukseni ei ole lainkaan niin hihasta vedetty, kuin ehkä kuvittelette. Kuten on tullut joskus ennenkin mainittua, Keskiäksy on pohjalaisjuurinen. Ja suoritti osan asevelvollisuudestaan Kauhavalla, silloisen Ilmasotakoulun esikuntakomppaniassa. Toki joskus vuonna miekka ja kirves.

Muista että silloin pelkästään omassa saapumiserässäni oli kolme "ranta-ruottalaista" nuorta miestä. (siihen aikaan saapumiseriä oli kolme vuodessa) Jotka olivat sen Dragsvikin sijasta anomalla anoneet pääsyä Kauhavalle. Siis luopuneet vapaaehtoisesti "perusoikeuksistaan". Ja ihan vain sen takia, että Dragsvik oli kaukana ja Kauhava lähellä. Joten matka kotilomille oli lyhyt ja nopea. 

Pojat olivat ihan tavallisia ja ihan mukavia jullikoita, jotka sopeutuivat suomenkieliseen porukkaan oikein hyvin. Heidän puheessaan oli toki vahvaa korostusta, mutta en muista että heitä olisi siitä kertaakaan mitenkään härnätty tai muuten sorsittu. Me muut tiesimme, että he jokatapauksessa puhuivat paljon parempaa suomea kuin yksikään meistä ruotsia.

Ja RKP:n suomi-saastutus teoriakaan ei näköjään toiminut. Olen nimittäin yhteen heistä, tupakaverinani olleeseen tyyppiin, törmännyt silloin tällöin vuosien varrella. Ja kyllä hän on edelleen ihan sama perus-suomenruotsalainen, joka puhuu kotikielenään ruotsia. Huolimatta siitä herkässä iässä tapahtuneesta 8:n kuukauden suomenkieli-altistuksesta.

kuva MTV3

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Stefan Wallinin pöksyt tulessa


Eräs viime päivien puheenaihe on ollut puolustusministeri Stefan Wallinin kärähtäminen valehtelusta eduskunnalle. En enää ala käymään tapausta sen kummemmin läpi, mediastahan yksityiskohdat kyllä löytyvät. Täältä blogosfääristä voin taasen suositella luettavaksi vaikkapa Kemppisen ja Mikko Mäkisen  asiallista pohdintaa sisältävät postaukset aiheesta.

Mutta haluaisin hieman tuumia tapauksen seurauksia. Kaikkien tiedossahan on se tosiseikka, että maamme johtavat politiikot valehtelevat säännöllisesti, voisi sanoa jopa rutiininomaisesti. Mutta yleensä se valehtelu suunnataan meille hallintoalamaisille.Toki myös toimittajille valehdellaan, mutta he eivät yleensä asiaan takerru, ellei se jostain syystä ole heille poliittisesti tarkoituksenmukaista. Koska poliitikot ja politiikan toimittajat elävät eräänlaisessa symbioosissa ja jollain kierolla tavalla tuntevat olevansa samassa veneessä ja samalla puolella.

Jokainen fiksu poliitikko myös säännöllisesti "hoitaa" tätä suhdetta. Eli antaa haastattelussa paitsi sen virallisen osuuden, myös jotain pientä off record. Tyyliin: tätä et saa laittaa juttuun, mutta juuri Sinulle voin hieman valottaa sen ja sen asian taustoja. Tms. juorun, faktan tai tiedonmurusen. Jokatapauksessa jotain, mikä ei ole ihan julkista. Näin toimittajakin voi tuntea kuuluvansa valtaa pitävän eliittin eksklusiiviseen sisäpiiriin.

Mutta yksi tabu poliittisessa valehtelemisessa on yleensä ollut. Ministerien ei ole ollut soveliasta valehdella suoraan ja röyhkeästi eduskunnalle tai hallituskumppaneille. (Tai ainakaan siitä ei ole kannattanut jäädä kiinni)Silloinhan valhe eli pettäminen kohdistuu itseään samanarvoisena pitävään valtakunnan kermaan, eikä vain mitättömään junttirahvaaseen.

Poliittisessa lähihistoriassa on useita esimerkkejä, jossa ministerin valehtelu on johtanut melkoiseen myrskyyn politiikan hiekkalaatikolla. Ja jos muutama kärkipolitiikkan mielipidekeisari on siinä tilanteessa kääntänyt peukalonsa alas, media on estotta käristänyt kiinnijäänyttä, kunnes tämä on ymmärtänyt erota. Yleensä seurauksena ei ole toki ollut poliittisen uran loppu, vaan määräaikainen jäähy tai pieni "sakkorinki". Jonka jälkeen valehtelija on voinut vaivihkaa palata takaisin merkittäviin poliittisiin tehtäviin.

Entä kuinka käy tällä kertaa? Uskooko joku tosiaankin, että nimenomaan taitavina ja rehellisinä ministereinä  tunnetut Jyrki " 2 miljardia on oikeastaan ainoa luku mitä kansalaisten tarvitsee muistaa Suomen takausvastuista" Katainen ja Jutta " Suomi sai juuri  sellaiset takuudet mitä oli vaatinutkin" Urpilainen riskeeraisivat sixpack hallituksensa koossapysymisen ja kääntäisivät Wallinille peukkua alaspäin? Turha luulo. Myöskään kansalaisten "tuomiota" Wallinin ei tarvitse pelätä. RKP:n äänestäjäkunnassa Ankkalammen puolesta valehteleminen tulkitaan päinvastoin mitä suoraselkäisimmäksi ja ihailua herättävimmäksi valtiomiesteoksi. Wallinia odottanee seuraavissa vaaleissa suoranainen äänivyöry.

Niinpä Keskiäksy arveleekin, että tämä(kin) pieni kohu laantuu lähiaikoina ja palaamme takaisin normaaliin päiväjärjetykseen. Eli mesoamaan siitä, mitä kamalaa joku rasisti-fasisti-persu on taas kerran mennyt suustaan päästämään tai Facebook seinälleen kirjoittamaan.


Tarttui eilen silmääni, että Kolikon toinen puoli-blogissa väännettiin ihan rautalangasta, miksi Wallinin ei pidä erota:

"Valehteleminen on politiikan arkipäivää, niin Wallinille kuin muillekin ministereille, puoluejohtajille ja rivipoliitikoillekin. Ollut jo vuosikymmeniä. Siitä on tullut kiinteä osa koko poliittista järjestelmää .... Wallinin erossa on kyse koko vallitsevan poliittisen järjestelmän perusteista ja puoluejohtajien rehellisyydestä. Jos Wallin lähtee, alkaa kansa kysellä muiltakin edustajiltaan rehellisyyden perään. Mihin olette sitoutuneet, mihin paperiin nimenne laittaneet? Aiotteko pitää sananne? Lupasitteko meille yhtä ja heille toista? Wallinin eron myötä vaakalaudalla on koko vallitseva poliittinen kulttuuri."

Tuohon viisauteen on Keskiäkäisen Miehenkin helppo yhtyä!

PS. Älkää käsittäkö tuota Pöksyt tulessa-otsikkoa väärin. En siis todellakaan kuvittele että Wallinin ministeriasema olisi mitenkään vaakalaudalla. Otsikko viittaa amerikkalaiseen lasten lällätykseen: "Liar Liar - Pants On Fire". Jonka Urban dictionary osuvasti selittää näin:

"Liar Liar Pants On Fire is a phrase that children like to scream at each other whenever they think the other is lying. They also like to scream it at adults who tell them stories about fairies. It is an overall stupid thing to say, since if your pants actually caught on fire when you lied, more politicians would be dead."

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Olli Rehn - EU Komission Muhammad Sa’id al-Sahhaf ?

"EU-alueen pankit ovat vakavaraisia, eivätkä suinkaan pääomiensa vahvistamisen tarpeessa."

Tuoreessa muistissamme on vielä Bobrikov-kausti. Jossa Olli Rehn veti (tai ainakin oli vetävinään) herneen nenäänsä Timo Soinin kutsuttua häntä Brysselin Bobrikoviksi. Monet kotimaiset poliitikot ja kommentoijat olivat hengessä mukana ja olivat myötäloukkaantuvinaan Rehnin puolesta. Näin varsinkin Kepun joukoissa. Toiminta oli sinänsä aivan ymmärrettävää puoluepoliittista taktikointia. Maassammehan on hyvin erikoinen tilanne, jossa ainoat oppositiossa olevat puolueet eivät näköjään lainkaan yritä horjuttaa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa, vaan keskittyvät lähinnä kaatamaan toisiaan.


Silmiini sattui eilen Ville Kauppisen blogaus "Jos ei veikkaa, ei voi voittaa" Jossa hän oli listannut ja linkittänyt  Olli Rehnin julistuksia tiedotusvälineille versus Euroopan taloudessa toteutuneet tapahtumat. Ja niiden perusteella totean että näköjään Olli Rehniin voi todellakin jollain kierolla tapaa luottaa. Nimittäin käänteisesti. Kun talouskomissaari Rehn näyttävästi jotain julistaa, niin muutaman viikon tai viimeistään puolen vuoden kuluttua se asia menee juuri päin vastoin.

Sillä perusteella olisikin valmis toistaiseksi unohtamaan tuo "Brysselin Bobrikov"-tittelin. Sillä Olli Rehnhän on kuin ilmetty Euroopan  Komission Muhammad Sa’id al-Sahhaf. Muistattehan tämän Comical Aliksikin kutsutun Saddan Husseinin tiedotusministerin Persianlahden sodan ajoilta. Joka naama pokerina uhosi esim näin:  “I can say, and I am responsible for what I am saying, that they have started to commit suicide under the walls of Baghdad. We will encourage them to commit more suicides quickly.” Ja tuonkaltainen Alin uho "Bagdadissa ei ole amerikkalaisia, eikä koskaan tule olemaankaan" jatkui vielä silloinkin, kun US Armyn kolmannen divisioonan kärkiosastojen tankit jyristelivät jo kaupungin  katuja, ihan kyseistä tiedotustilaisuutta kuvaavien kameraryhmien näköpiirissä.

Comical Alistahan tuli aikoinaan iso internet-meemi. Hänen parhaita kommenttejaan voi yhä käydä lukemassa vaikkapa täältä. Fanisivustojakin löytyy esim We love Iraqi Information minister.com. Ja autenttisia tiedotuspätkiä löytyy tietysti Tuubista:



Jos minulla olisi aikaa ja viitseliäisyyttä, niin huvittaisi suuresti tehdä johonkin noista Comical Ali-koosteista Hitler-leffa tyylinen uustekstitys. Lainaten siihen Olli Rehnin "parhaita" talousennusteita ja EU liturgioita. Idea on muuten ihan vapaasti käytettävissä...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ei nimi saaristoa pahenna jos ei saaristolaiset nimeään

Ahvenanmaan maakunta on vaihteeksi ollut useampienkin uutisten aiheena. Eurostatin tuoreet tilastot kertovat sen olevan Suomen vaurain alue ja koko EU:n alueellakin kymmenenneksi vaurain hallinnollinen alue. Maakunnan kansantuote henkeä kohti oli 166 prosenttia Euroopan unionin keskiarvosta. Esimerkiksi Etelä Suomen vastaava lukema on 132% ja Itä-Suomen 85%.

Ihan omalla ahkeruudella Ahvenanmaalaiset eivät toki tähän vaurauteen yllä. Vaan lukema selittyy paljoltikin Suomen valtion runsaskätisistä tulonsiirroista maakuntaan. Taloussanomien mukaan "Erot muuhun Suomeen ovat huomattavat. Ahvenanmaalla valtion menot ovat 13 225 euroa asukasta kohden, kun muualla maassa euroja kuluu 6 997 euroa per henkilö...Tilastokeskuksen luvut ovat vuodelta 2008, jolloin valtio siirsi Ahvenanmaalle keskimäärin 8 428 euroa asukasta kohden. Suomen keskiarvo oli tuolloin 1 785 euroa, joka sisältää kuntien valtionosuudet."  Lisäksi maakunta nauttii muuta maata suuremmista yritystuista. "Ahvenanmaan yritystoimintaan saamat tuet 2 444 olivat euroa per henkilö. Keskimäärin Suomen maakunnat saavat yritystukia 564 euroa asukasta kohden"

Talsan luvut ovat muutaman vuoden vanhoja, jos joku tietää tuoreempia tilastoja niin laittakoon kernaasti linkkiä kommettiosastolle. Ja jokatapauksessa trendi on selvä. Suomen rikkain maakunta nauttii moninkertaisesti isommista valtion tuista ja tulonsiirroista kuin köyhimmätkään Itä- ja Pohjoissuomen alueet. Ja kuilu lienee vain kasvanut. Päätellen siitä että Ahvenmaa oli edellisessä Eurostat vertailussa v 2006 vasta 20:ksi rikkain EU-alue. Toki se oli Suomen vaurain alue tuolloinkin.

Ahvenanmaalaiset perustelevat suurempia valtion tukiaan mm. itsehallinnon aiheuttamilla kustannuksilla ja vähäväkisillä kunnillaan. Hmm - saarilla on asukkaita noin 28 000 ja peräti 16 kuntaa. Joista toisessa puolessa on asukkaita vain 130 - 600.  Mutta kuten arvata saattaa, hallituksen suuri kuntateurastussuunnitelma ei tietenkään koske Ahvenanmaata.

------------------------------------------

Koska Ahvenanmaa on kovin vähäväkinen eivät nuo summat toki Suomen valtiontaloutta sinänsä kaada.  Mutta Ahvenamaalaisten röyhkeä ja ylimielinen herrakansa-asenne Suomea ja suomenkielisiä kohtaan alkaa pikkuhiljaa ärsyttää Keskiäksyä. Yleinen kansanviisaus jonka mukaan ei kannata purra ruokkivaa kättä ei todellakaan kuulu sikäläiseen maailmankuvaan. Jos jossain Suomen kunnassa kohdeltaisiin ruotsinkielistä vähemmistöä samoin, kuin suomenkielisiä nykypäivän Ahvenanmaalla yhä edelleen kohdellaan, voi mitä huuto ja parku siitä seuraisikaan. Parempi väki huutaisi naama punaisena apartheidia ja tärähtäneimmät kiljuisivat lisäksi että kolmekymmentäluku on taas täällä, uuneja jo lämmitellään.

Maakunnan itsehallintoa, erityisasemaa ja suomalaisten syrjintää siellä perustellaan ankkalammessa ja RKP:ssä Ahvenanmaan omaleimaisen kulttuurin suojelemisella suomalaiselta saastutukselta. Niinpä niin. Samaan aikaan meille todistetaan Hyvien Ihmisten taholta että Suomi ja suomalaisuus ovat vain keinotekoisia sosiaalisia konstruktioita, joissa ei ole mitään omaa tai merkityksellistä saati suojelemisen arvoista. Päinvastoin, joutaisikin hävitä maailmasta koko suomalaisuus ihanan universaalisuuden ja globaalin monikultturismin tieltä.

Mitä erikoista ja suojelemisen arvoista sitten on ahvenanmaalaisuudessa? Ruotsin kieli ja saaristolaisuus. Muuta en keksi enkä ymmärrä mitä omaleimaista ja uniikkia niissä on. Ja mitenkä se poikkeaa vaikkapa Björköbyyn tai Dragsfjärdin saaristolaisuudesta? Enemmän merirosvoja ja salakuljettajia esi-isissä kenties?

Ahvenanmaalaisia on siis Suomen väestöstä noin 0.56 %. Ja Suomalaisia on maailman väestöstä noin 0,075%. Minäkin haluan kuulua uhanalaiseen vähemmistöön ja saada siitä kaikenlaisia eritysetuja. Kuulunhan todella moneen prosenttuaalisesti hupenevaan vähemmistöryhmään. Suomenkieltä puhuviin, luterilaisiin, sinisilmäisiin, vaaleatukkaisiin ja valkoihoisiin noin äkkipäätä luetellen.

------------------------------------------

Toisen tuoreen uutisen mukaan Ahvenanmaa on vaatinut Maanmittauslaitosta poistamaan Suomen virallisista kartoista Ahvenanmaan alueelta suomenkieleiset nimet (kuten Ahvenanmaa ja Maarianhamina) ruotsinkielisten rinnalta.

"- Kyllähän se vähän yllätti, kun lähtivät juridisilla perusteilla liikkeelle. Maakuntahallituksen lisäksi elinkeinoelämää edustava Näringslivet i Åland on kannellut meistä oikeusasiamiehelle. Rikomme kuulemma kielilakia ja tahraamme Åland-brändiä, sanoo Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Jarmo Ratia"

Vaade on tyypillinen Ahvenanmaalaisen herrakansa-asenteen tuotos, jollaisia sieltä on vuosien saatossa totuttu kuulemaan. Yleensä uhkauksen kera, että jollette tee niinkuin vaadimme, niin harkitsemme eroamista Suomesta. Keskiäksy tekee nyt oman ehdotuksen. Ei pyyhitä pelkästään niitä suomenkielisiä nimiä vaan pyyhitään samantien koko Ahvenanmaa pois Suomen kartalta. Ja sanotaan että äntligen, hej do och lycka till...

Myydään koko käenpoika vaikka Ruotsille. Hintakaan ei ole mikään kynnyskysymys. Ahvenanmaalaisten laskennallinen osuus Suomen valtionvelasta ja alueella olevan valtion omaisuuden kirjanpitoarvo riittää. Veikkaisin että summa olisi jotain 0,5-1 miljardin välillä. Leikataanhan yrityksistäkin turhia ja kalliiksi käyviä rönsyjä pois vaikka tappiolla. Kunhan kauppakirjassa on yksi ehto. Että Ahvenanmaan tulee olla normaali Ruotsin kunta/alue ilman mitään erityisoikeuksia. Sen jälkeen pohjoiset ja EU säädökset koskisivat myös Ahvenanmaata. Ja suomenkielisten ihmisten apartheid olisi alueella pakko lopettaa ...


Keskiäksyn silmään pisti tuossa uutisessa erityisesti se, että Ahvenanmaan yrittäjäjärjestö Näringslivet i Åland on tehnyt kartta-asiassa kantelun oikeusasiamiehelle. Koska suomenkieli kartoissa kuulemma pilaa heidän fiinin Åland-brändinsä. (Järjestön kotisivuilla piipahtaessa muuten huomaa, että se ryhdikkäästi tekee niinkuin puhuukin. Ruotsin lisäksi sivustolla on nimittäin kielivaihtoehtoina englanti, ranska, espanja ja kiina, mutta ei luonnollisestikkaan suomea.)

Tarkemmin asiaa ajateltuani ymmärsin että suomenkielisillä asiakkailla on ihan sama vaikutus heidän yritytoimintaansa. Tahraamme ikävästi sitä luxusbrändiä. Siispä lupaankin pyhästi että jatkossa en omalta osaltani tule tälläistä majesteettirikosta tekemään.

-En enää koskaan matkusta Ahvenanmaalle
-en käytä Viking Linen tai Eckerön laivoja,
-en osta Chips AB:n tuotteita (tuotemerkit, Taffel, Oolannin, Kantolan, ja Frödinge), enkä myöskään Plaston tuotteita.
-En tilaa Ahvenanmaata postituspaikkanaan käyttävistä nettikaupoista enkä pelaa PAF:in pelejä netissä.
-Enkä varsinkaan asioi Ålandsbankenissa.

Suosittelen samaa linjaa myös lukijoilleni. Sillä emmehän missään tapauksessa halua pilata Ahvenamaalaisten firmojen yrityskuvaa tai imagoa?