Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vestigia terrent - Keskiäkäisen Miehen tunnustuspalkinnot,osa II



Kuten blogauksen nimestä voi päätellä, tämä postaus on suoraa jatkoa edelliseen. Jos päädyit tähän ensin, suosittelen aloittamaan lukemisen osasta yksi. Näin vältymme kaikki tarpeettomalta kertaukselta.

4. Vuoden 2011 Joseph McCarthy - palkinto

Oletko rasisti vai kansalainen?
"Joe" McCarthy oli alkujaan hyvin keskinkertainen ja väritön Amerikkalainen rivisenaattori. Kunnes koki "valaistumisen". Hän nimittäin sai päähänsä että USA:ssa suorastaan vilisee kommunisteja. Heitä oli kaikkialla. Niin politiikassa, valtion virkakoneistossa, armeijassa kuin tieteen ja jopa viihdemaailman merkittävillä paikoilla. Niinpä McCarthy ryhtyi tarmokkaasti toimeen tämän arkipäivän piilevän kommunismin kitkemiseksi valtakunnasta. Hän onnistuikin lietsomaan maan yleiseen mielipiteeseen suoranaisen kommunistihysterian ja hänen johtamansa senaatin PSI- komitean toimeenpanema kommunistijahti sai lopulta noitavainoihin verrattavia piirteitä.

Suomessa kommunistikauhua ja -vainoa on podettu viimeksi sillä paljon puhutulla 30-luvulla. Nykyään ne änkyrimmätkin stalinistit on rehabilitoitu ja he toimivat valtionhallinnon korkeilla paikoilla sekä tietysti tiedemaailmassa arvostettuina ja median rakastamina rasismitutkijoina ja ihmisoikeusasiantuntijoina.

Seitsemänkymmentäluvulla sai sitten vuorostaan fasistien ja muiden taantumuksellisten jahtaaminen suorastaan McCarthylaisia piirteitä, mutta kun rauhanvaltio sitten kuoli ja kuopattiin, viimeisetkin suunnitelmat fasisminvastaisesta rauhanlaista raukenivat.

Tämän päivän mccarthylaiset näkevät vähän jokapuolella suomea merkkejä ultra-ääri-laita-oikeiston uhkaavasta noususta ja taas kerran leimakirveet heiluvat ja viraltapanovaatimuksia esitetään. Maamme ja kansamme kuulemma suorastaan huokuu arkipäivän rasismia ja jopa "fassismi" on kuulemma niiden ihan pieleen menneiden ja väärin äänestettyjen eduskuntavaalien takia suorastaan valtavirtaistunut.

Siksi Keskiäkäisen McCarthy-palkinnon saa se suomalainen poliitikko, virkamies tai viranomainen joka on pontevimmin omistautunut tämän arkipäivän valtavirtarasismin, piilofasismin tai laitaoikeistovaaran tunnistamiseen, paikallistamiseen, torjumiseen tai tukahduttamiseen. Joko sanoin tai teoin.

5. Vuoden 2011 Trofim Lysenko-palkinto

Trofim Lysenko oli venäläinen "biologi" joka  tunnetaan parhaiten ns. lysenkolaisesta perinnöllisyystieteestä. Jonka mukaan myös hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä sopi hyvin kommunistiseen ideologiaan, jonka tavoitteena oli luoda uusi parempi ihminen, Homo Sovijeticus. Lisäksi Lysenkon lupaukset mahdollisuudesta viisinkertaistaa maatalouden satotasot nopeassa tahdissa ja vieläpä ilman kemiallisia lannoitteita miellyttivat suuresti Stalinia.

Mutta siteerataanpa tähän lisäksi hieman Wikipediaa: Vuonna 1927 Pravda kertoi Lysenkon keksineen, kuinka pellot voidaan lannoittaa ilman lannoitteita ja mineraaleja, ja todistaneen, että Azerbaidžanissa voitaisiin kasvattaa talvisato papuja. Sadot kuitenkin menetettiin seuraavina vuosina... Lysenkon menestyksiä julkistettiin tiedotusvälineissä vuosina 1927–1964 ja raportoitiin loistavista läpimurroista, jotka yleensä epäonnistuivat ja jotka korvattiin uusilla menestystarinoilla... Lysenko oli äkkipikainen, eikä hän sietänyt arvostelua. Vuonna 1929 Lysenkon arvostelijat vaiennettiin, ja he saivat vain kritisoida, eivät tarjota muita vaihtoehtoja...Lysenkolaisuuden tieteellinen pohja oli lähes olematon.

Lysenko oli siis ennenkaikkea poliittinen eläin, jolle ns. tiede oli väline oman aseman ja omien etujen saavuttamiseksi. Hänen harjoitti "tiedettään" politiikka etukulmassa, niin että "tulokset" olivat aina vallanpitäjiä miellyttäviä ja heidän politiikalleen korrekteja.

Tämänpäivänkin tiedemaailmasta löytyy kosolti Lysenkon hengenheimolaisia. Wannabe-poliittisia vaikuttajia tutkijan valekaavussa. Päivystäviä dosentteja, jotka laukovat julkisuudessa tittelinsä turvin poliittisia mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Vaikka eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä siitä hönkäyksen pöläystä. 

Keskiäkäinen Trofim Lysenko palkinto voidaan siis myöntää sellaiselle akakoomiselle hutkijalle, jolla on jo tutkimusta aloittettaessa selvillä haluttu lopputulos. Johon ns. tutkimus sitten sovitetaan. Lopputulos joka on joko tutkijan omaa poliittista agendaa tukeva tai ainakin moraalisten mielipidekeisarien korrektiksi hyväksymä. Erityisen runsaasti tälläisiä hutkijoita löytynee ns. yhteiskunnallisten tieteiden oppituoleista. Esim. sosiologian, naistutkimuksen ja rasismintutkimuksen parista, joitain mainitakseni. Lisäksi ns. ilmastonmuutostutkimus on näköjään muuttunut täysin poliittiseksi tieteeksi, jossa on olemassa vain yksi ja ainoa totuus.

6. Vuoden 2011 Joseph Goebbels palkinto

Oletteko valmiit totaaliseen monikultturismiin?
Saksan propagandaministerinä toiminut Joseph Goebbels oli nykyaikaisen poliittisen viestinnän ja Eurooppa-propagandan edelläkävijä. Hänen teräviä oivalluksiaan olivat mm periaate jonka mukaan poliittinen mielipiteen muokkaus on suunniteltava tyhmimmän kadunmiehen käsityskyvyn mukaan. Fiksummat seuraavat kyllä sitten lauman mukana. Hänen suuhunsa on laitettu myös seuraavat nykypoliitikkojenkin huoneentauluina toimivat sloganit: ”Uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta.” sekä  "kun kerrot valheen, kerro iso ja pysy siinä". Näillä keinoillahan markkinoidaan niin ajopuu-euro-politiikkaamme kuin monikultturismin kansalaisillemme tuomaa autuuttakin.

Keskiäkäinen Goebbels-palkinto voidaan siis myöntää niin ansiokkaasti/röyhkeästi politikoivalle toimittajalle tai tiedottajalle ja mikseipä myös taitavasti propagoivalle politiikolle tai yhteisölle.

Pääasia on ettei palkittu anna minkäänlaisten faktojen, reaalimaailman tai maalaisjärjen häiritä lennokasta mielipiteenmuokkaustaan. Vahvoilla on siis kyyninen propagandisti, joka kykenee kertomaan hallintoalamaisille positiivisen tarinan vaikka Ruandalaisesta kansanmurhaajasta. Kuinka tämä on lähipiirinsä mukaan lämminhenkinen, avoin ja ystävällinen ihminen. Ja ennenkaikkea valtava voimavara ja rikkaus maallemme.

Tai tyyppi joka kykenee pokkana julistamaan messuhalliselle "uskovaisia" että oletteko valmiit totaaliseen monikulttuurisuuteen, vielä siinä vaiheessa, kun kaduilta kuuluu parku että Hannibal on jo murtanut portit ja ohittanut kaupungin muurit. Tai saarnaamaan maksuun langenneiden, sotakorvausten kokoluokkaa olevien pan-eurooppalaisten lainatakauksien näännyttämille veronmaksajille, että me kannamme nyt vastuuta, jotta suuri Euroopalainen rauhanprojekti saisi elää. No joo, kyllähän te tiedätte nämä "meillä on vastuu koska oli orjalaivojen terva ja me olemme velkaa koska Afrikkalaiset auttoivat talvisodassa ja autettiinhan Karjalan evakkojakin, älkäämme siis unohtako Kanadan mainareitamme, jotka saivat etsiä onneaan ,mutta muistakaa että ilman Finlayssonia ja Guttzeitia me emme olisi mitään" - journalistit.

----------------------------------------------------

Ja kertauksen vuoksi. Toivon lukijoilta tuonne kommenttiosastoon ehdotuksia varteenotettavista ehdokkaista eri kategoriohin. Mielellään nasevilla perusteilla varustettuna. (No, toki itsestään selvyyksiä ei tarvitse rautalangasta vääntää. Jokainen tietää missä mennään jos esimerkiksi ehdotetaan että  kohta 3, Jyrki Katainen). Ehdokkaiksi voi nimetä mieluummin henkilöitä, mutta tarvittaessa myös organisaatioita. Jos pystyy sen perustelemaan. Sen verran olen kuitenkin Impivaaralainen, että hyväksyn vain suomalaisia kandidaatteja. (Siis sori Kumitonttu, EU ja YK eivät kelpaa)

Joskus tammikuussa teen sitten ehdotuksista yhteenvedon sekä valitsen ja julkistan voittajat. Eikä se yleisöäänestyskään ole poissuljettu vaihtoehto, jos selkeästi parasta vaihtoehtoa ei muuten johonkin kategoriaan löydy.

Koska kyseessä on aivan uusi ja vielä suurelle yleisölle tuntematon palkinto, en toki pane pahakseni vaikka levittäisitte siitä huhua blogosfäärissä tai miksei muussakin sosiaalisessa mediassa. Itse kun olen todella huono tuossa sissimarkkinoinnissa. Saisimme ehkä hieman laaja-alaisempia näkemyksiä ansioituneista henkilöistä ja potenttiaalisista palkittavista. Tämä Hampaankolo kun on kuitenkin varsin pikkuruinen vessanseinä täällä  internetin limaisilla peräkujilla. "Bloginen", jonka lukijakunta on hyvin selkeästi painottunut laadukkuuteen, sen määrän kustannuksella :-) ...

5 kommenttia:

  1. Taas on valinnan vaikeutta mutta heitän kuitenkin ehdotuksia: 4. Hallituspuolueet, kunniamaininta demareille. Kristilliset voisi, ihme kyllä, jättää palkinnotta. 5. Jaettu palkinto: Ilmatieteen laitos ja THL. 6. Näkyvimpänä AAA Stubb, hymyilevä manipulaattori.

    VastaaPoista
  2. Illman, Illman ja Illman.

    Ehdokkaita on paljon, mutta ei ne suuret puheet suuta halkaise, vai miten se meni. Tarvitaan oikeasti konkreettinen tekijä, joka ottaa elämäntehtäväkseen muuttaa lainsäädäntöä ja nostaa syytteitä. Joku Lipponen tai Halonen ovat kuitenkin vain antaneet pelivälineet tälle hyödylliselle idiootille.

    Klassisemmin sanottuna, Illman oli se, joka nakkasi ensimmäisen kiven.

    Jos EU ja YK eivät käy, niin sitten Vihreät Naiset ja Rauhanpuolustajat. Oikeastaan kaikki valtion budjetista elantonsa saavat NGO:t voisi listata ristiin rastiin ja sekaisin.

    VastaaPoista
  3. CCCP...eikun IPCC...ai niin ulkomaiset tahot eivät kelpaa palkinnon saajiksi. No sitten Ilmatieteen laitos ansaitsee instituutiona tuon Lysenko-palkinnon ilmastohömpän levittämisestä. Ja luultavasti yliopistojen ympäristötieteiden laitokset ansaitsevat myös myös.

    Kollektiivisesti Lysenko-palkinto voidaan myöntää vihreille.

    Ja sitten Lysenko-palkinto voidaan yksilötasolla myöntää niille "tiedemiehille" jotka rahojen toivossa tai työpaikan tai ylenemismahdollisuuksien menettämisen pelossa julkaisevat poliittisesti korrektia ilmastohömppää. Meinaan että tieteen parissakin työskentelevillä on normi-ihmisen huomion kohteet kuten puoliso, lapset ja asuntolaina. Kun tuo eläke ei varmaankaan ole ihan vielä ajankohtainen asia.

    VastaaPoista
  4. Palkinto 4: Kieltämättä Illman on tässä vahvoilla, mutta koska noteeraan teknisen osaamisen lisäksi myös taiteellisen vaikutelman, tämän palkinnon ansaitsee Eva Biaudet.

    Palkinto 5: Hyviä kandidaatteja on paljon, mutta näkisin, että tämän palkinnon eteen on kunnostautunut tänä vuonna parhaiten Vesa Puuronen.

    Palkinto 6: Tämä kuuluu ehdottomasti Helsingin Sanomille, sillä sen ansiosta kandidaatit palkintoon 5 ovat muuttuneet virallisen ja oikean totuuden haltijaksi. Lisäksi lehti on nostanut runotyttöjen ennen ruutuvihoissa turvallisesti pysyneet maailmantuskakirjoitukset arvoon arvaamattomaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille kommentoijille. Olen pidättäytynyt vastaamisesta tässä postauksessa, ettei itse asia kompromettuisi. Perästä kuuluu.

    VastaaPoista