Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Tasavallan presidentin uusi tehtävänkuva


Perustuslakimuutoksien myötä Suomen presidentiltä on viety varsin olellisia vaikutusmahdollisuuksia ja tehtäviä. Jotkut poliitikot ovat jo tuskailleet, että mihin tuollaista vallatonta ja hommatonta keulakuvaa enää tarvitaankaan. Ja kuka itseään palvova poliitikko moiseen joutovirkaan viitsisi edes tosissaan pyrkiä. Aikahan siellä tulisi tarmokkaalla ja ahkeralla ihmisellä toivottoman pitkäksi. Maatalousnäyttelyitäkään ei nykyään riitä avattavaksi ja suojeltavaksi kuin korkeintaan kerran vuodessa.

Onneksi politiikan kulisseissa on tämä ongelma tiedostettu ja tasavallan presidentille on löydetty uusi tärkeä tehtävänkuva. Tälläinen mielikuva ainakin minulle tuli ehdokas Paavo Lipposen viikontakaisesta linjanvedosta. Tulevan presidenttimme toimenkuvaan näköjään kuuluu myös aborttien suorittaminen. Aluksi ainakin kaikille raiskauksen seurauksena raskautetuille naisille.

Jotkut epäilevät tuomaat saattavat kyseenalaistaa presidenttiehdokkaidemme pätevyyden ja sopivuuden  moisiin toimenpiteisiin. Mutta ei hätää, vanha viisaushan sanoo, että kun herran antaa viran, antaa hän samalla myös kyvyn. Ihan maallikkopohjalta toimineita lapsenpäästäjiä ja enkelintekijöitähän on ollut olemassa kautta maailman sivun.

Ja onneksi nykyään jopa 80% aborteista suoritetaan lääkkeillä. Puolustusvoimat voi varmaan antaa uudelle ylipäällikölleen pikakoulutuksen injektioruiskun käytössä. Kyllä sieltä säästöistä ja leikkauksista huolimattta aina sen verran resursseja löytyy. Lääkintäaliupseerikurssin piikityskoulutuksen voinee suorittaa intensiiviopetuksella muutamassa päivässä. Perinteinen imukaavinta (loput 20%) on sitten tietenkin toimenpiteenä huomattavasti vaativampi. Mutta voinemme lähteä liikkeelle siltä pohjalta, että ainakin toimikautensa alkuvuosina presidentti toimii leikkaussalissa enemmäkin jonkinlaisena arvojohtajana ja lääketieteen ammattilaiset hoitavat käytännön toimenpiteet.

Siispä pelko pois. Lähes kaikki presidenttiehdokkaamme kykenisivät kyllä suoriutumaan tästä "maan isän" tai "maan äidin" uudesta valtaoikeudesta vai pitäisikö sanoa valtavelvollisuudesta. Ainoastaan paavinuskoinen Soini osoittautuu tehtävään kykenemättömäksi (tai ainakin haluttomaksi). Soini on selvästi tämän puutteensa myös tiedostanut, sillä eihän hän näköjään edes tosissaan presidentin virkaan pyri. Se on ollut ihan silminnähtävää. Kunhan pitää puoluettaan esillä kuntavaaleja silmälläpitäen.

Entä kuinka kiireinen uudesta presidentistämme sitten oikein tulee? Stakesin tilastojen mukaan v 2010 Suomessa tehtiin 10 242 aborttia. Joista 0.1%:n eli alle kymmenen syynä oli raiskaus, insesti, tms eettinen syy. 3%:ssa syynä oli todettu sikiövaurio, 3.2%:ssa teiniraskaus, 3,4%:ssa äidin korkea ikä, 0.5% lääketieteellinen riski eli vaara äidin terveydelle. 0,1:%ssa kyvyttömyys huoltajaksi ja 2.3%:ssa aikaisempi suuri lapsiluku (yli 4 lasta). Lopuissa 91.8%:ssa syy oli "sosiaalinen". Eli lapsi ei sovi senhetkisiin suunnitelmiin, parisuhdekuvioihin, uratilanteeseen, taloudelliseen tilanteeseen tai ei vain muuten huvita tai kiinnosta.

----------------------------------------

Niinpä niin. Oikeassa elämässähän presidentillä ei ole nykyisillä eikä tulevilla valtaoikeuksillakaan varustettuna  yhtään mitään tekemistä aborttien kanssa. Kunhan on yksi mielipide 5 miljoonan muun joukossa. Ja Soinin henkilökohtainen aborttikanta oli jo entuudestaan varsin hyvin koko kansan tiedossa. Mutta olihan tuo Lipposen (ja Biauden) varsin tympeä jeesustelu täysin odotettavissa.

Sanotaan nyt suoraan sekin, että Keskiäkäinen Mies ei vastusta aborttia. Piste. Perusteluna mielipiteelle ei ole mikään eettinen tai tasa-arvopoliittinen syy. Ei abortti mikään hieno tai moraalisesti hyvä asia ole. Syynä on vaan ihan raadollisesti "pienimmän riesan" periaate. Ei aborteista ole päästy missään eroon kieltämällä ne. Kielto johtaa vain puoskarointiin, lahjottuihin lääkäreihin ja aborttiturismiin. (Aivan yhtä toivoton tehtävä kuin prostituution kieltäminen. Ei vaan onnistu.) Aborttikielto ei onnistunut edes Nicolae Ceausescun kommunistisessa totalitarismissa. Vaikka asiaa yritettiin tiukasti valvoa kaikille naisille pakollisilla ja säännöllisillä gynegologisilla tarkastuksilla. Suuri joukko nuoria naisia vain kuoli puoskariaborttien komplikaatioihin.

Mutta pari asiaa Keskiäksyä hieman aborttikeskustelussa ihmetyttää. Ensinnäkin, minkäänlaista keskustelua siitä, ovatko kaikki nuo noin 9400 sosiaalisin syin tehtyä aborttia aivan tarpellisia, ei ole sopivaa käydä. Seuraa suorastaan itkupotkuraivareita, jossa tuollaista epäkorrektia ihmettelijää huidellaan raiskauksilla, insestillä ja teiniraskauksilla päin näköä. Ja ennenkaikkea todetaan että keskustelu aiheesta on moraalitonta ja sopimatonta, koska se voi ikävästi syyllistää aborttiin päätyneitä naispoloisia. Okei, ei siis saa syyllistää.

Mutta näköjään juurikin samojen ihmisten ja piirien mielestä on ihan oikein ja sopivaa syyllistää sellaisia vanhempia, jotka päätyvät aborttiin sikiöllä todetun vammaisuuden vuoksi. Se kun on kuulemma aivan kauheaa natsihenkistä rodunjalostusta ja voi ihan kuulla kuinka kolmekymmentäluku suhisee nurkissa. Ja keskitysleirien tai kaasukammioiden porteille ei tuollaisesta ole enää pitkä matka.

Yhtä kauheaa on kuulemma myös se, että jossainpäin maailmaa vanhemmat kulttuuristen syiden vuoksi (vaikka muutenhan kaikki kulttuurit ja tavat ovat ihan yhtä hyviä) haluavat mieluummin poikalapsia ja päätyvät abortoimaan tyttösikiöitä. Sellaiseen moraalittomuuteen ei enää pelkkä syyllistäminen riitä, se on suorastaan tuomittavaa. Meidän kaikkien velvollisuus on tehdä asialle jotain.

Niinpä joudunkin vetämään sellaisen johtopäätelmän, että tiettyjen piirien mukaan abortti on hieno, kaunis ja pyhä asia. Kunhan se vain kohdistetaan oikein. Eli pääosin terveisiin poikasikiöihin. Onhan tuossakin linjauksessa näille suviksille vielä se ongelma, että tilastollisesti noissa abortoiduissa poikasikiöissä on vähintäänkin se 5% tulevia homoseksuaaleja. Mutta tämä ristiriita on mahdoton ratkaista, joten se on parasta lakaista maton alle ja unohtaa sinne...


PS. Kulttuurirelativismilla, monikulttuurisuuden ihanuudella ja suvaitsevaisuudellakin näyttää maassamme olevan jokin raja. Ja se raja kulkee tietysti katolilaisuudessa. Moninaisuutta yleensä ylistävä YLEkin intoutuu julistamaan Soinista,  että "Paavi on taas mukana Suomen vaaleissa".  Lisäksi media on "paljastanut" että Soinin avustaja kuuluu ihan äärijärjestöön. Onhan tälläinen katollinen solutus nyt aivan kauheaa menoa. Tässähän tulee ihan kolmekymmentä mieleen. Siis ei 30-luku vaan 30-vuotinen sota.

En tuota Opus Deitä sen kummemmin tunne, mutta ei nyt äkkipäätä tule mieleen yhtään sen aktivistien tekemää tuhopolttoa, ilkivaltaa, murtoa, mellakkaa tms mitä ne nyt aktivistit nykyään ruukaavat harjoittaa. Suomessa jopa valtionapua nauttivien järjestöjen siipien suojissa. Mutta eihän noista "ääri"-salaseuroista koskaan tiedä.

Vaikka en nyt mitään lahkolaisia, hihhuleita saati salaseuraporukoita erityisemmin arvosta, niin annapa kuitenkin Oskari Juurikkalalle ihan ilmaisen vinkin. Avaudu medialle ja kerro että se itsensä ruoskiminen, piikkipannat, selibaatti jne kuuluvat oleellisesti synnynnäiseen sukupuoliseen identiteettiisi ja että Opus Dei-jäsenyys on vain tekosyy jonka varjolla voit sitä identieettiäsi harjoittaa. Sen jälkeen kuulut seksuaalivähemmistöön ja suvaitsevaisto on automaattisesti puolellasi. Ja saat nauttia median ja nomenklatuuran taholta täydellistä "diplomaattista" koskemattomuutta...

8 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus, joka puki omatkin ajatukseni tavalla, johon en itse olisi kyennyt.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pääsemme putkipaavosta ja piupausta politiikassa näiden vaalien jälkeen. Jää sinne demarien älyn majakoiksi vielä Lipposka ja muutama muu. Alkaa olla jo "psykopaattisesti" mielenkiintoista, millä kaikella hirveyksillä Soinia ja persuja on koitettu hutkia. Onhan siellä toki hömelöitä persuissa ja tämäkin järkky jalkapantapoitsu. Jokaisessa uskontokunnassa on omat oudot otuksensa, jotka pitäisi ymmärtää pitää pois poliittisesta päätöksenteosta, myös taustajoukoista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vain Kumis. Ja olisit kyllä kyennyt jos olisit ruvennut. Mulla tahtoo tuo mopo aina karata. Teksteissä liikaa pituutta ja liikaa rautalangan vääntöä.

    VastaaPoista
  4. Iltaa Juonittelija. Kyllä se nyt taitaa olla Paavolla viimeinen taisto. Politiikan virallisilla tantereilla nimittäin.
    Mutta varmaan se jatkossakin jostain uuninpankolta ärisee. Ei meitä siitä vapauta mikään muu kuin kuolema

    Eikä tässä persufobiassa olla nähty läheskään kaikkia keinoja. Vielä on Egyptin vitsauksia, ilmestyskirjan ratsastajia ja kuolemansyntejä joita ei ole liitetty persu pelotteluun. Saat nähdä...

    VastaaPoista
  5. Jokainen abortti on tragedia. Olipa vauva sitten terve, vammainen tai ikävällä tavalla alkunsa saanut. Siksi seksuaalivalistus ja riittävän helposti saatava ehkäisy ovat ensisijaisessa asemassa tässä asiassa.

    Mutta miksi ei adoptiota markkinoida vaihtoehtona abortille riittävän paljoa? Suomessa on liian paljon tyhjiä koteja odottamassa vauvaa, joka ei koskaan tule.

    VastaaPoista
  6. Sunnuntaita RM. Juurikin noin. Valistus ja ehkäisyn saatavuus auttavat varsinkin teiniraskauksien ehkäisyssä.

    Aina ei kuitenkaan siihen raskauteen tarvita edes huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä tai känniääliöilyä. Yksikään ehkäisyväline ei nimittäin ole 100%:n Herra ja rouva Keskiäkäisellä on ihan omakohtaistakin kokemusta tästä tosiseikasta.

    Tuo mitä sanot adoptiosta on myös totta. Toki ymmärrän että jollain hyvin ikävällä tavalla alkunsa saanut raskaus olisi varmasti henkisesti hyvin raskasta viedä maaliin. Mutta kun katsoo tilastoja, niin niiden raiskausaborttien määrä on hyvin marginaalinen.

    Itseasiassa tilastojen mukaan lähes puolet aborteista tehdään avo- tai avioliitossa. Ja pääosa(yli 90%)ihan täysi-ikäisille eli ainakin periaatteessa aikuisille ihmisille.

    Kannattaa myös muistaa että kaikki abortit eivät myöskään oikeasti edusta sitä "naisen oikeutta päättää". Todennäköisesti koko joukko abortteja tehdään jonkin toisen osapuolen painostuksen alla. Joko sen isäehdokkaan tai vaikkapa naisen perheen tai muun suvun...

    VastaaPoista
  7. Nimetön saivartelee (puskista on heleppo huudella): Miksi abortti on joka naisen oikeus , mutta Intiassa, Kiinassa etc.. perheen elannon (tai jonkun kunnia-jutun) takia murhatut sikiöt on koko maaliman huoli?

    VastaaPoista
  8. Anon. Niinpä. Ja kun samaan aikaan meidän huolenamme on väestön liikakasvu. "Tiedostavat" ihmiset jeesustelevat että ei miksi suomalaiset laittaisivat lisää lapsia maailmaan, kun täällä on jo 7 miljardia suuta muutenkin. Ja samat ihmiset surevat sitten noita aasian abortoituja tyttöjä. Kylmästi laskien tyttösikiöiden abortointi on tehokkainta mahdollista syntyvyyden säännöstelyä, se kumuloituu seuraavissa sukupolvissa.

    En sano että niin pitäisi tehdä, mutta jos abortteja kerran saa ja pitää tehdä, ei tuolla asiallakaan kannattaisi moralisoida.

    VastaaPoista