Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Soini munista hirteen

Aluksi on kai paras tunnustaa, että en ole koskaan ollut mikään erityinen Timo Soini-fani. Mutta viime viikkoinen aborttikanta-mekastus meni jo niin överiksi, että hän alkoi herättää minussa sympatiaa. 

Jokaisen tiedotusvälineitä seuranneen tiedossa on jo vuosia ollut että Soini on: a) katolinen ja b) vastustaa aborttia. Vaaliväittelyssä heitto "etkö hyväksyisi aborttia edes raiskatulle" on toki raflaava veto, mutta samalla vähän samantapainen kysymys kuin se klassinen "oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi". Olisi Soini vastannut siihen mitä tahansa, vastauksesta olisi revitty tuomitsevia lööppejä. Joko takinkääntäjästä ja uskontonsa petturista tai sitten patavanhoollisesta tunteettomasta julmurista.

Muistaakseni joskus muinaisuudessa, kun aborttilakeja on viimeksi säädetty, asia kuului useimmissa puolueissa niin sanottuihin omantunnon kysymyksiin. Jossa siis kansanedustajat saivat äänestää ilman puoluekuria, oman vakaumuksensa mukaan. Tätä nykyä asiasta nähtävästi on vain yksi AINOA OIKEA MIELIPIDE™. Ainakaan Soinilla ei näytä olevan oikeutta omaan vakaumukseen.

Luulenpa että tähän aborttiasiaan palataan vielä monet kerrat lähiviikkoina. Panoksia kun voi tuosta "sallisitko raiskatulle" tasosta korottaa vielä monta pykälää. Vaikkapa Soinille poliittisesti erityisen hankalilla lisämääreillä. Veikkaanpa että ennen vaaleja tulemme näkemään jotain tällaista:


3 kommenttia:

  1. Hyvin samanlaisia ajatuksia tuli itsellekin mieleen em. asiasta, vaikka en itsekään osaa sanoa, onko Soini lintu vai kala. Vaalien jälkeen olis muuten vaikkapa tälle M.O.T:lle varsin hyvä dokumentin paikka tästä viimeisen puolen vuoden propagandamyllystä. Dokumentin nimi vois olla vaikkapa "Epätoivo, eli mitä sitä tulikaan sanottua eli kuinka mopo lähti käsistä".

    VastaaPoista
  2. Niin, on se outoa kun kerta on pitkään ollut kaikkien tiedossa että Soini on katolinen ja vastustaa aborttia, niin NYT siitä sitten pidetään jokin hirvee älämölö. Ihan kuin asia tulisi ekan kerran ilmi.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys YP ja Vieras ja kiitos kommenteista.

    Joo - tuo Soini vastustaa aborttia on sinänsä uutispaljastuksena jotain yhtä tuoretta ja järisyttävää kuin revittäis otsikoita tyyliin KATAINEN VASTUSTAA SOSIALISMIA.

    Mutta rehellisyyden nimissä, jos Soinilla kerran on abortista vahva mielipide ja vakaumus, niin suoraselkäisempää olisi ollut sanoa se heti, eikä vasta kiemurtelujen jälkeen. En muuten muista että Persut olisivat vaaliohjelmassaan tai muutenkaan vaatineet aborttioikeuden kieltämistä? Soinista huolimatta. Vai onko se mennyt minulta ohi?

    Se on muuten aika jännää että erityisesti tällä 15-vuotiaalla tytöllä, joka ei saa vielä äänestää eikä oikeastaan saisi harrastaa seksiäkään, oli erityisen suuri oikeus saada tietää Soinin aborttikanta.

    Jos minä olisin päätoimittaja, palkkaisin tästä viisastuneena oitis apuhaastattelijoiksi liudan 15-vuotiaita tyttölapsia. Näitä toimittajat voisivat ottaa mukaansa aina kun jututtavat jotain poliitikkoa. Jos kerran juuri 15-vuotialla tytöillä on suorastaan jumalainen oikeus kuulla rehellinen ja kiertelemätön totuus, niin poliitikot eivät enää koskaan voisi piiloutua sen normaalin jargoninsa taakse.

    Jos taas olisin kristillisdemokraatti (sitä muuten UudenSuomen puoluevaalikone minulle ensisijaisena vaihtoehtona tarjosikin :-) niin ottaisin saman keinon käyttöön. Kilpailijoiden vaalitilaisuuksiin menisi mukaan 15-vuotiaita seurakuntanuoria, joilla olisi mukanaan 12-viikkoisen sikiön kuva ja sitten he silmät kirkkaina kysyisivät ehdokkailta että "sallitko sinä että tämä ihmisen alku tuomitaan kuolemaan ja teloitetaan"?

    VastaaPoista