Kovin harva taitaa enää muistaa, miksi helluntaita alunperin vietetään. Nimittäin Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen vuosijuhlana. Sen sijaan kaikki varmaan tietävät, että jos ei ole heilaa helluntaina, niin sitä ei ole koko kesänä. Toinen, naimattomien tyttöjen sanaparsi taas taas julisti että "En joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä hellun helluntaille.
Impivaarassa helluntaina juhlittiin siis nimenomaan kevättä. Jo ennen kristinuskoa samoihin aikoihin vietettiin vakkajuhlaa. Helluntain viettoon liittyi mm. helluntaisauna, jossa vihdottiin ensimmäisen kerran kevään uusilla tuoreilla koivunlehdillä. Varsinkin nuoriso otti keväästä ilon irti, lauloi ja tanssi ja heilasteli. Jossainpäin poltettiin helavalkioita tai vietettiin helkajuhlia, joissa kylän neidot kulkivat porukassa pitkin kyläteitä ja lauloivat kalevalamittaisia helkavirsiä. Tai sitten esillä olevan kaltaisia, vähän maallisempia kansanlauluja.
Keskiäksy käyttää tietysti aasinsiltaa hyväkseen, ja julkaisee taas kerran niitä vanhoja suomalaisia sananparsia, enemmän tai vähemmän asiattomasti kuvitettuna. Pääosin ne ovat edelleenkin siitä "Pilvihin on piian nännit" kirjasta, mutta olen kolunnut myös wikisitaattien listausta.
Hauskaa Helluntaita
Kannattaa kuitenkin muistaa vielä yksi vähän uudempi kansanviisaus. Vaikka "kaikki saa ja kaikilta saa, niin kaikki ei saa kaikilta"
Ja ihan lopuksi tietysti se päivän otsikko:











Jos ei heilaa helluntaina niin ei aidsia adventtina.
VastaaPoistaHommaforumillahan joku koiranleuka pisti sananlaskun ihan uuteen kuosiin:
VastaaPoistahttp://img206.imageshack.us/img206/3429/heilaa.jpg
Hello it's me, I am also visiting this site regularly, this web page is in fact nice and the users are genuinely sharing pleasant thoughts.
VastaaPoistaAlso visit my webpage ... Helpful Hints
Hello, i feel thаt i noticed you viѕited mу websіte thus і got here tο гeturn thе choose?
VastaaPoista.I am trуіng tο to find iѕsueѕ to іmprove my site!
I guess its adequate to make uѕe of a few of уоur ideas!
!
Αlsо visіt my ωеbsite - sfgate.com
Hі to all, the contents рresent аt this sіte
VastaaPoistaaгe in fact remаrkаble for people knoωlеdge, well, keep up the good ωοrk fеllows.
Fеel free tο surf to my web-ѕіte; www.prweb.com/releases/silkn/sensepilreview/prweb10193901.htm
Wе're a group of volunteers and opening a brand new scheme in our community. Your web site provided us with valuable info to work on. You have done a formidable job and our whole group will likely be grateful to you.
VastaaPoistaFeel free to visit my site ... silk n Sensepil review
The belt utilizes gel pads postioned over the center
VastaaPoistaabdominals and the outside obliques.
my website http://www.prnewswire.com/news-releases/flex-belt-review-and-latest-coupon-code-savings-now-featured-at-awesomealldaycom-190317331.html