Kuinka ammutaan omaan jalkaan - osa: ties kuinka mones

Olen parin vuoden ajan seurannut huuli pyöreänä hyvin vaivihkaista, lähinnä ammattilehtien tekemää uutisointia merenkulun EU-rikkidirektiivin tiimoilta. Ja ajatellut, että ei tämä noin järjettömästi voi mennä. Viime viikolla hulluus sitten saatiin sinetöityä. Itämerelle tulee kuin tuleekin vuonna 2015 maailman tiukimmat laivapolttoaineiden rikkipitoisuus rajat (0.1%). Kymmenen vuotta ennemmin kuin muualle maailmaan. Esimerkiksi Välimerellä saa käyttää rikkipitoisuudeltaan 4,5%:sta (!) polttoainetta vuoteen 2020 ja sitten 1% vuoteen 2025.

Tai tarkemmin sanoen siis osalle Itämeren valtioita tulee, sillä tämäkään sääntö ei tietysti koske Venäjää! Viime vaiheessa Suomi ( joka on merenkulullisesti täällä pussinperällä ja jota ratkaisu siis kipeimmin iskee ) yritti neuvotella EU:lta siirtymäaikaa vuoteen 2020. Mutta tyypillisesti se eurooppalainen solidaarisuus ei koskaan toimi toisin päin. Siirtymäaikaa ei annettu. Armollisesti Suomi sai sentään EU:lta luvan tukea vientiteollisuutensa kasvavia kuljetuskustannuksia omista rahoistaan.

En ala tässä kertaamaan asian yksityiskohtia, ettei tämä postaus taas kerran veny älyttömäksi.  Jos keissi ei ole ennestään tuttu, kannattaa lukea tässä välissä vaikkapa Eija-Riitta Korholan tuore blogaus "Pahin turpiinotto vuosiin". Sen sijaan pohdin hieman seurauksia.

Direktiivin kustannusvaikutuksista Suomen talouselämälle on esitetty erilaisia arvioita. Yksin metsäteollisuus on laskenut kustannuslisäkseen noin 200 miljoonaa euroa per vuosi ja kokonaisrasitukseksi on teollisuuden taholta väitetty jopa 1-1.2 miljardia/v. Summissa saattaa toki olla propagandalisää, mutta selvää on, että tämä maksaa ja paljon. Toki ainahan julkisuudessa väitetään että meillä on varaa.

Vihreät ovat tosin ilakoineet että “Rikkidirektiivi ei tuo paljoa lisäkuluja, koska sen taustalla oleva IMO-sopimus pitää toteuttaa joka tapauksessa. (siis vuonna 2025, KÄM huom.) Tätä ei ole suomalaisessa rikkidirektiivikeskustelussa vielä ymmärretty. Suomen teollisuus voi hyötyä tekemällä esimerkiksi rikkipesureita laivoihin.”  Hei, me varmasti tienataan tällä(kin)


Suomi on siis taas kerran maailmanparantamisessa edelläkävijä ja maksaa siitä kalliin hinnan. Kunnian ottajia tästä loistavasta saavutuksesta ei ole sattumoisin juurikaan julkisuuteen ilmaantunut. Korhola nimeää blogissaan "syyllisiksi" taanoisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen, jonka pestin aikana varsinaiset neuvottelumokat tehtiin. Sekä varsinkin europarlamentaarikko Satu Hassin, joka toimi rikkidirektiivin raoportoijana europarlamentissa.

Hassin osalta asia on varma. Kovasti on arvokas nainen Suomen kansantaloudelle. Lehtomäen osalta en tiedä oliko kyse vain hänen puupäisyydestään, vai veivätkö ympäristöministeriön asiaa hoitavat virkamiehet ministeriä kuusi-nolla? Kuten kävi aikoinaan ministeri Enestamille legendaarisen jätevesiasetuksen kohdalla. Toki kyse saattoi olla Lehtomäen poliittisesta ratkaisusta. Pyrkihän Kepun kitu-lipilaari-siipi noihin aikoihin hinnalla millä hyvänsä pääkaupunkiseudun vihertävien äänestäjien suosioon.

Mutta myös valtion korkeilla virkamiehillä on taipumuksia omien agendojensa ajoon täysin yksisilmäisesti ja kokonaisvaikutuksia murehtimatta. Varoittavana esimerkkinä on Keskiäksyllä jäänyt mieleen Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Päivi Jankka. Joka taanoin kuittasi huolen teollisuuden hiilivuodosta (eli tuotannon siirtymisestä sellaisiin maihin joissa ei ole käytössä päästörajoituksia ja päästökauppajärjestelmää. Käytännössä siis koko muu maailma paitsi EU ) näin fiksusti:

"Päästökauppa kannustaa päästöjen vähentämiseen, koska se aiheuttavaa yrityksille kustannuksia. Jos kaikella energiaintensiivisellä teollisuudella olisi samat rajoitukset ympäri maailmaa, järjestelmä olisi tehokas...Jankan mukaan kaikki teollisuus ei voi paeta Euroopasta, sillä esimerkiksi sähkö ja kaukolämpö täytyy tuottaa paikallisesti Euroopassa..."

Keskiäksyä kovasti huojentaa tuo hallitusneuvoksen rauhoittelu. Ettei sentään sähköenergian ja lämmön tuotanto maastamme karkaa, vaikka kaikki muu teollisuus lähtisikin. Hienoa! Sähköä siis piisaa tulevaisuudessakin, kun maamme pääelinkeino on nähtävästikkin vastaanottokeskusten pyörittäminen ja muu maahanmuuttoteollisen kompleksin puuhastelu.

---------------------------------------------------

Saanen vielä lopuksi esittää lyhyesti ranskalaisin viivoin Keskiäksyn ennusteen, miten tämä rikkidirektiivi tulee Suomessa vaikuttamaan.

-suurteollisuus (metsä, kaivos ja metalli ) tulee vaatimaan ja myös saamaan valtiolta vähintäänkin sellaiset parin sadan miljoonan euron vuotuiset subventiot. Joko verohelpotuksina, suorina kuljetustukina tai niiden yhdistelmänä. Koska valtiontalous on muutenkin tiukilla, vastaava summa on leikattava jostain muista valtion menoista.

-Pienet ja keskisuuret yritykset sekä alkutuotanto saavat  pärjätä omillaan, koska niillä ei ole politiikassa hyviä ystäviä eikä lobbausvoimaa. Ylimääräinen kustannus kilpailijoihin verrattuna aiheuttaa niille viennin laskua ja sitäkautta työpaikkojen menetyksiä.

-Tuonnin osalta ei ole niin suuria ongelmia, sillä kohonneet rahtikustannuksethan voidaan aina siirtää suoraan kuluttajahintoihin. Ja suomalainen kuluttajahan on tunnetusti rikas. Mutta toisaalta kallistuvat myös vientiteollisuuden tarvitsemat tuonti raaka-aineet ja tarvikkeet...

-Entistä isompi osa euroopaan suuntautuvasta viennistä siirtyy merikuljetuksista kumipyörille. Ympäristö kiittää...

-Venäjän transitokuljetukset maamme kautta ja niistä saatavat tulot loppuvat kuin seinään. Suomen satamissa on jatkossa kaiken kaikkiaan kovin hiljaista. Muutamia satamia suljetaan kokonaan ja lopuistakin vähennetään väkeä. Koska useimmat satamat ovat kaupunkien omistamia, satamayhtiöiden pinnalla pitämiseen tarvitaan lisää kunnalliverorahoja.

-Suomen tärkeimmiksi vientisatamiksi muodostuvat Pietari, Narvik ja ehkä jopa Murmansk. Itärajalle rakennettujen rekkaparkkien todetaan sijaitsevan tarpeeseen nähden väärällä puolella rajaa. Koska maamme myyminen ei ole nykypoliitikoille mikään tabu, ongelma voitaisiin ratkaista siirtämällä Suomen ja Venäjän rajaa kyseisissä paikoissa kymmenen kilometriä lännemmäksi.

Näillä siis mennään, mutta meillähän on varaa ja meillä on velvollisuus. Tähän ihan lopuksi haluaisin kuitenkin esittää pari kainoa toivomusta:

1) Kun tulevaisuudessa jossain järjestetään mikä tahansa kansainvälinen maailmanparannuskokous, niin ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ sinne ainoatakaan suomalaista virkamiestä tai poliitikkoa. Koska näiden tumpeloiden jeesusteleva päteminen ja/tai totaalinen kyvyttömyys aiheuttaa näköjään aina maallemme sen kaikkein huonoimman ja kansantaloudelle kalleimmaksi tulevan lopputuloksen. Pääsemme todennäköisesti  paljon pienemmillä vahingoilla kun Suomi vain jälkikäteen tyytyy muiden tekemiin ratkaisuihin

2) Leikataan tuo ylimääräisiin kuljetustukiin myönnettävä noin 200 miljoonaa euroa/v sieltä valtionbudjetin kehitysavun pääluokasta. Koska se on budjettiteknisesti kaikkein lähinnä vastaava:

Pääluokka 35: Moraalisen pätemisen hallinnonalat. Kankkulan kaivoon vastikkeetta lapioitavat määrärahat

Momentti 1: Symbolisesti merkittävien, mutta todellisuuteen juurikaan vaikuttamattomien poliittisten sankaritekojen määrärahat...

 ---------------------------------------------

PS. Löysin myöhemmin vielä yhden asian valmisteluun ja käytännön hoitoon osallistuneen tehotytön. Nimittäin hallitusneuvos Silja Ruokolan liikenneministeriöstä:

"Hallitusneuvos Silja Ruokola liikenneministeriöstä korosti, että IMO:n päätöstä tehdessä vuonna 2008 taloudellinen tilanne oli vielä aivan toinen, kun elettiin noususuhdanteessa eikä polttoaineen hinnat olleet nousseet talouskriisin jälkeisiin mittoihin. Päätökset tehtiin tuon ajan näkymiin nojaten.
Ruokolan mukaan Suomi on ollut mukana asian käsittelyssä alusta asti"

Tämä keissi taisikin olla alusta loppuun asti "lahjakkaitten" (kiintiö?)naisten hoitama moralistinen riemuvoitto.