Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pääsiäistrolli?



Vielä hetken aikaa valtionvarattomuusministerinä toimiva Jyrki Katainen kiisti eilen jyrkästi Taloussanomien väitteen, jonka mukaan EU:n suuret maat (Ranska, Saksa ja Englanti) vedättävät "sikamaiden" pelastuspaketeissa pienempiään. Kataisen mukaan "Suomen osuus on se, mikä Suomen talouden koko on" 

Hmm - katsotaanpa. Taloussanomathan arvioi pari päivää sitten, "että Suomen vastuut ovat jo nyt suuremmat kuin suurimmilla EU-mailla on taakkanaan. Näin on asian laita, jos kunkin jäsenmaan osuus EU:n kriisitoimista ja niihin liittyvistä vastuista suhteutetaan jäsenmaiden omien pankkien kriisimaissa ottamiin luottoriskeihin

Minusta tuo toimittajan johtopäätös oli sangen oikeaan osunut, sillä Saksan, Ranskan ja Englannin pankeilla ja rahoituslaitoksilla on taseissaan velkaisimpien euromaiden kansainvälisistä luottoriskeistä (Talsan mukaan) noin 60 prosenttia ja toisaalta Suomen pankkien osuus samaisista riskeistä on vain 0.1%. Niinpä nämä suuret maat käytännössä maksattavat omia pankkituki-kustannuksiaan pienillä liittolaisillaan. Härskeintä tässä on tietenkin Brittien toiminta. Englannin rahoituslaitoksillahan on riskimaista 327 miljardin euron epävarmat saatavat, mutta Englannin valtiolla ei ole mitään velvollisuutta eikä näköjään kovin paljon haluakaan tähän hätäaputoimintaan osallistua. Mutta niinpä brittipankkiirien bonukset ovatkin taas nousussa. Vuonna 2010 Lontoon Cityn pankkiirit kuittasivat palkkansa lisäksi "vain" 8,4 miljardin arvoiset bonukset, mutta tänä vuonna ne kasvanevat taas normaalien hyvien aikojen tasolle. Siitä kiitos EU-maiden vastuutakantaville veronmaksajille.

Saksa taas onnistui taanoin "koplaamaan" Kreikan tukilainoitukseensa jonkinlaisen vastakauppavelvoitteen, eli vastineeksi sen parinkymmenen miljardin euron lainoitusosuudesta Kreikka teki saksalaisilta yrityksiltä yli 8 miljardin euron asetilaukset. Enkä edes yhtään epäile, etteikö jotain vastakauppapakettia parasta aikaa neuvotella kulissien takana Saksan ja Portugalin välillä.

Lisäksi kannattaa muistaa, että näissä "vakausratkaisuissa" myös nuo vilunkipelinsä takia kriisiytyneet  konkurssivaltiot takaavat toistensa lainoja ristiin. Kreikka Portugalia ja Irlantia ja Portugal Kreikkaa ja Irlantia. Jos ja kun nämä takaukset ja velat lankeavat maksettavaksi, pelkäänpä pahoin että niiltä otetaan joilla vielä jotain otettavaa on. Mutta nuo siinä vaiheessa jo uponneet paskavaltiot luistavat näistä(kin) vastuistaan kuin koira veräjästä.

Mutta takaisin asiaan, lukekaapa itse tuo edellämainittu Taloussanomien artikkeli. Ja sen jälkeen tuo Kataisen mielipide. Eikö menekkin todella pahasti itse asian vierestä? Siis sen, että Suomi maksaa SUHTEELLISESTI huomattavasti enemmän  kuin sen osuus riskeistä olisi. (Taloussanomien laskelman mukaisesti kymmenkertaisesti, kun esimerkiksi Britit osallistuvat noin neljäsosalla siitä, mikä heidän osuutensa olisi) 

Ainakaan minä en keksi tuosta kuin kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Joko Jyrki Katainen härskisti valehtelee kansanedustajille ja puhuu harkiten itse asian vierestä. Eli ei ole edes ymmärtävinään Taloussanomien jutun pointtia. Tai sitten hän todellakin on ihan aikuisen oikeasti niin tyhmä, ettei sitä edes pysty ymmärtämään!

Katainen ei halua muuta, kuin olla uskollinen EU:n pieni sotilas. Palkkioksi hänelle riittää kun hän saa pyöriä Euroopan isojen poikien leikkikentän liepeillä. Ja hänen onnensa kruunaa kutsu Bilderbergin vuosittaisille kinkereille.Me veronmaksajat maksamme nyt nimenomaan siitä, että muutamat johtavat poliitikkomme saavat olla läsnä "niiden pöytien äärellä, jossa päätöksiä (muka) tehdään". Siellä EU:n "kovassa ytimessä."

Yhden kainon toivomuksen tälläisenä tavallisena veronmaksajana sentään esittäisin. Tulevaan hallitusohjelmaan voitaisiin määritellä euromääräinen yläraja sille, paljonko poliitikkomme saavat tuosta kansainvälisestä pätemisestään korkeintaan maksaa. 20 vai 30 miljardia euroa? Nuokin summat voivat nimittäin jäädä pieneksi, sitten kun seuraavaksi ruvetaan Espanjaa ja Italiaa pelastamaan. Ja Kreikan, Irlannin ja Portugalin "pelastamisessa" päästään sinne toiselle ja kolmannelle kierrokselle. Jonkinlainen perälauta olisi todella kipeästi tarpeen, sillä nämä Eurooppa-kiimaiset poliitikkomme eivät kertakaikkiaan muista sitä, että jos antaa pirulle pikkusormen, se yleensä vie koko käden...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti