Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kiitospuhe, jonka Timo Soini olisi voinut pitää


Aivan aluksi haluan kiittää lämpimästi Astrid Thorsia, joka suorastaan apinan raivolla ajamansa "rajat auki, kyllä valde maksaa"-politiikan, tasaiseen tahtiin esittämiensä härskien valheidensa sekä tavallisiin kansalaisiin kohdistamansa ylimielisen halveksuntansa ansiosta on tehnyt Persujen vaalityön hyväksi enemmän kuin kukaan muu yksittäinen henkilö tässä maassa! Toki muukin RKP:n väki ansaitsee pienen osansa näistä kiitoksista. Julistamalla Persut päävastustajaksenne toitte meille kymmeniä tuhansia lisä-ääniä niiden teidän ylimielisyyteenne, nenänvartta katsomisiinne ja suomalaisten "muroihin kusemisiinne" kyllästyneitten kansalaisten piiristä.

Lisäksi haluan kiittää mm seuraavia kilpakumppaneitani:

- Jyrki Kataista ja Alexsander Stubbia. Teidän NATO-kiimanne ja suorastaan liikuttava intonne nuolla EU:n eliitin perseitä sulatti Kokoomuksen 25%:n gallup-kannatuksen ja lähes varman rökälevoitton täksi "loistavaksi" kuusi edustajapaikkaa ja pari prosenttia äänistä meni mutta menkööt-"riemuvoitoksi". Eihän puolueeltanne hävinnytkään kuin toiseksi eniten kansanedustajapaikkoja. Onhan se "historiallinen" voitto.

- Mari Kiviniemeä, Matti Vanhasta, Paula Lehtomäkeä & kumpp. Te halusitte niin innokkaasti kilpailla pääkaupunkiseudun vihreistä ja liberaaleista äänistä, että pyllistelitte koko vaalikauden päin peruskannattajienne pläsiä. Intouduittepa vielä aina välillä suorastaan vittuilemaan heille ja nimittelemään heitä ahdasmielisiksi junteiksi ja punaniskoiksi, koska sellaisilla teoilla ja puheilla sai kivasti hyväksyvää hyrinää valtamedian taholta. Toivottavasti se lämmitti edes hetken. Erityiskiitos on vielä annettava Jarmo Korhoselle, joka vanhojen Korsimolaisten perinteiden mukaisesti ja henkseleitään paukutellen teki parhaansa muuttaakseen puolueenne lipevien liikemiesten osto- ja myyntiliikkeeksi. Läpimurtoa Helsinkiin ja Uudellemaalle ei, yllätys-yllätys, näillä eväillä tullutkaan, mutta menipä 16 edustajapaikkaa ja yli 7%:a äänistä, juuri siellä teidän perinteisesti vahvoilla alueillanne. Historiaan perehtymistä ei taideta puolueessanne juurikaan harrastaa? Vaalit 1970?  Ei se mitään, jatkakaa rauhassa valitsemallanne "Johannes Virolainen nuoleskelemassa 60-luvun radikalismia"-linjalla. Nyt ei vaan enää ole Kekkosta teitä pelastamassa... 

- Jutta Urpiainen ja Mikael Junger ansaitsevat myös todella ison kiitoksen. Teidän unelmahöttönne ansiosta SDP ei lihonut oppositiossa perinteiseen normikokoonsa, eli Suomen suurimmaksi puolueeksi, jota äänestää lähes kolmasosa kansasta. Erityinen kiitosmaininta sivustatuesta kuuluu toki Päivi Lipposelle, Kimmo Kiljuselle ja heidän hengenheimolaisilleen. Teidän riekkumisenne ansiostanne SDP on jo melkein muuttunut työväenpuolueeksi ilman työväkeä. Nämä vaalit olivatkin SDP:lle toinen perättäinen "torjuntavoitto". Vain 2,3%:a äänistä ja 3 edustajapaikkaa meni. Jatkakaa samaan tyyliin. Erästä Pyrhosta siteraaten, vielä yksi tälläinen torjuntavoitto ja olette lopullisesti kusessa.

- Suuri kiitos myös Anni Sinnemäelle,Tuija Braxille ja muille vihreille feminatseille. Te olette hallituksessa ahkerasti ja johdonmukaisesti näyttäneet keskisormea suomalaiselle työlle, kansalaisten oikeudentajulle ja alkeellisimmallekkin maalaisjärjelle. Jeesus-kompleksinne on saavuttanut suorastaan megalomaaniset mittasuhteet. Suomalaisten veronmaksajien ja kuluttajien harteille olette latoneet kaikki maailman synnit ja ongelmat. Ja vaatineet, että heidän on ne yksin kannettava ja maksettava. Lisäksi te halusitte repiä maaltamme niin rajat kuin kansallisen itsetunnonkin. Määrätä mitä me syömme, missä ja miten asumme, jopa sen mitä me saamme sanoa ja mitä ajatella. Tavallisen suomalaisen miehen te mitätöitte ja demonisoitte alimpaan paariaan. Ja heille lisää vittuillaksenne, kohotitte jalustalle palvottavaksi "hienompaa ja parempaa" kulttuuria edustavat Muhamedit, Abdullahit sun muut muhamettilaiset kunniavieraamme. Eli suoraan sanoen,  tarjositte Suomen kansalle gosplania, gulagia, Stasia, ghettoja ja shariaa. Kaiken tämän jälkeen te julistitte Persut päävastustajaksenne ja nämä vaalit kansanäänestykseksi siitä, haluaako kansa jatkaa teidän houreittenne tukemista. Ja kansa vastasi. Menetitte kolmasosan edustajapaikoistanne, mikä oli suhteellisesti näiden vaalien suurin ja mahtavin rökäletappio. Ja me saimme kymmeniä tuhansia lisä-ääniä niiltä kyrsiintyneltä normi-Virtasilta ja Virtaskoilta, jotka halusivat pysäyttää teidän "hulluuden riemumarssinne". Siitä nöyrä kiitos.

- Lisäksi minun täytyy kiittää HS Pravdaa, YlenAntoa ja muutakin tiedostavaa mediaamme. Heititte niskaamme paskaa noin kymmenkertaisesti siihen nähden, mitä EU:n nitraattidirektiivit sallisivat. Mutta kuten vanha sanonta kertoo, kaikki mikä ei tapa, vain vahvistaa. Propagandassakin kannattaisi pitää edes jonkinlainen tolkku. Kansa kun ei yleensä koskaan ole puoleksikaan niin tyhmää, kuin edistyksen voimiksi ja muita viisaammiksi ja paremmiksi itsensä nostaneet propagoijat kuvittelevat. Ja kuten edesmenneestä naapuristamme muistamme, yksi Radio Jerevan-vitsi kykeni proletariaatin keskuudessa suusta suuhun  levitessään neutraloimaan noin tuhat tonnia oikeaoppista liturgiaa. Internet on keksitty, te ette enää ole kansalaiskeskustelun portinvartijoita.

Lopuksi vielä kiitos sille sekalaiselle seurakunnalle, joka on itse nimittänyt itsensä suomalaiseksi älymystöksi. Siis te yliopistoihin loppusijoitetun marxilaisen ongelmajätteen kontaminoimat akakoomiset jeesustelijat. Oman kirkkaana loistavan moraalisäteilynsä sokaisemat kulttuuriperseet. Ylemmyyden tunteeseenne tikahtuvat Suomen ja suomalaisuuden halveksijat ja mitätöijät. Sekä monikulttuurisuus- uskontoon hurahtaneet, arjesta ja sen ongelmista totaalisesti vieraantuneet hihhulit. Te olette koko vaalikauden kuorossa todistaneet uskoanne suureen ääneen ja väkevästi. Mananneet Persuja pois kuin pahaa henkeä, sotkemasta yleviä hiekkalaatikkoleikkejänne. Tavallinen juntti-Virtanen on onneksi jo aikoja sitten oppinut kantapään kautta, että kunhan on tasan tarkkaan päinvastaista mieltä tiedän mesoamisenne  kanssa, ei mielipide koskaan mene pahasti metsään. Siispä suuri kiitos suorastaan raivokkaasta "tuestanne".

Nämä vaalit ovat olleet varsin raskas prosessi, mutta nyt on tilipäivä. Me tiedämme että ihmeitä tapahtuu kun niitä tehdään. Te edellä mainitut tahot olette tehneet tämän ihmeen! Siitä kiitos, vielä kerran.

5 kommenttia:

  1. Niin, vaaleissa hävinneet puolueethan nyt analysoivat äärimmäisen tarkasti sen, että mikähän tässä oikein meni perseelleen. Turhaa on työnsä. Tossahan se sun kirjoituksessa on rautalangasta väännettynä ihan kohta kohdalta. Tuon kun lukevat ja vielä omaksuvat, niin saattavat järkiintyäkin.

    VastaaPoista
  2. Juu, oli hyvä kirjoitus.

    Urpilaiselle illan pisteet siitä, että oli itsetuntoa sen verran reilusti, että uskalsi laskea leikkiä sillä vanhalla "ihan ensiksi haluan kiittää" -lausahduksella. Se oli tosi harvinainen temppu suomalaisessa politiikassa. Hatun arvoinen nosto.

    Sinnemäelle kanssa pisteet. Puheessaan omilleen hän jo toisessa lauseessa mainitsi Persut nimeltä ja myönsi, että kansa ei tukenut heidän linjaansa. Ihailtavan suoraselkäistä. Ei mennyt siihen "emme saaneet sanomaamme läpi" -jolkutukseen, vaan myönsi, että valittu linja oli se syy, mikä tähän johti.

    Kataiselle kanssa pisteet. Ukko oli just menettänyt 6 paikkaa ja kymmenyksen kannatuksesta ja julistautuu vaalien voittajaksi. Piti tarkistaa, mitä nitropurkissani lukee, koska emme selvästikään eläneet samaa tilannetta. Vain umppihullu voi juhlia voittoa kun menettää tuollaisen määrän. Ennen siitä olisi joutunut vaihtoon, mutta vallan himo on niin kova, että keinolla millä hyvänsä hankittu voitto on hyväksyttävissä.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys ja kiitos kommenteista. Vastaaminen on vähän jäänyt roikkumaan, kun on välillä noita arkikiireitäkin.

    Ykä, analyysini on toki häpeämättömän subjektiivinen näkökulma, mutta ei se niin pahasti pielessä ole, kuin monen ihan rahasta ja työkseen ajattelevan "viisaan" mielipiteet viime päivinä (ja oikeastaan viimeisen vuoden aikana) ovat olleet. Kannattaiskohan lähettää tuo sepustus laskun kera em. puoluetoimistoihin. Lähettäjäksi voisi laittaa vaikkapa Ajatushautomo Keskiäkäinen ry:n.

    Kumis. Nuo Jutalle ja Annille antamasi pisteet ovat aivan oikeaan osuneet. Epäilen kyllä hiukan keksikö Jutta tuota itse, vai oliko se esiintymiskonsulttien etukäteen suunnittelema juttu.

    Vaalit muuten pidettiin paria viikkoa liian aikaisin. Useimmat puoluejohtajat muistivat illan aikana mainita, että loppukiri oli lähtenyt hyvin käyntiin ja kannatus tuntui olevan kohisten kasvussa. Jos vaalit olisi pidetty vasta vaikkapa pääsiäisenä, oltaisiin eduskuntaan varmaankin valittu sellaiset 250 kansanedustajaa

    Katainen ainakin osoitti olevansa täysverinen poliitikko. Hymyssäsuin ja tuuletellen julisti tappion voitoksi. No, onhan se aikaisemmin osannut selittää valtion velatkin melkein saataviksi...

    VastaaPoista
  4. Katainen saa vielä paskahalvauksen hallitusneuvotteluissa, kun se tajuaa lopulta, että eihän se perhana vie saakaan enemmistöä kasaan nielemättä Persujen ja Demarien keskinäistä hallitusohjelman kompromissia sellaisenaan.

    Kas kun persut ja demarit voivat lähteä halutessaan tekemään vasemmiston värisuoraa Vasemmistoliiton kanssa, ilman kokkareita, kunhan saavat apupuolueet ostettua mukaan. Urpilaisen kommenteista päätellen se taitaa oikeastaan olla niiden tavoite. Persuilla on täsmälleen Vasemmistoliiton kanssa samoja ajatuksia progressiivisine pääomaveroineen, ja niistä erimielisyyksistä mamujuttujen osalta löytyy kyllä kompromissi, niiden osalta Soini taipui jo ennen mitään neuvotteluja. Demareilla on myös pääomavero kiikarissa..

    Saapa nähdä, miten paljon Katainen jaksaa virnuilla pakittaessaan oppositioon.

    VastaaPoista
  5. Hieno vuodatus. Kohta saat kirjoittaa, mahd. uudesta Kunta-Jytkystäkin.

    VastaaPoista