Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Keskiäkäisiä vanhaskommetteja III - Aikalisä



Väistyvä pääministeri Kiviniemi ilmoitti, jonka mukaan hänen toimitusministeriönä jatkava hallituksensa EI esittele Portugalin tukipakettia eduskunnalle, vaan se jää uuden hallituksen tehtäväksi. Ilmoituksesta on näköjään noussut valtakunnassa melkoinen porku ja paru. Aivan turhaan. Minusta tämä oli päinvastoin Kiviniemen viimeinen ( ja kyynikkojen myös ensimmäinen oikea) palvelus isänmaalle ja nosti hänen kovin matalalla ollutta arvostustaan keskiäkäisissä silmissäni huomattavasti.

Ensinnäkin hänen perustelunsa oli täysin pätevät. Uuden eduskunnan luottamusta (tällä kertaa varsin totaalisesti ) nauttimaton vanha hallitus on yleensä keskittynyt toimitusministeriöaikoinaan hoitelemaan välttämättömimpiä PIENIÄ juoksevia asioita. Ja toki tekemään ne vihoviimeiset poliittiset virkanimitykset, eli esimerkiksi palkinnut ministerien ahkeria avustajia ja tai politiikasta poissiirtyviä puoluetovereita jollain palkkioviralla. Mutta koskaan toimitusministeriö ei ole tehnyt pienen sotakorvausmittakaavan taloudellista ratkaisua, joka on vielä niin kansan kuin puolueidenkin parissa äärimmäisen kiistanalainen.

Toiseksi, tämä aikalisä on kiistatta Suomelle hyödyksi. Uutta hallitusta ei todennäköisesti saada kasaan ennen tuota maagista 16.5 Ecofin kokousta ja sellainen ihme tapahtuisikin, se ei ehdi asiaa eduskunnalle ajoissa viemään. EU joutuu pakkorakoon, joko tarkastelemaan koko rahoituspakettia uudelleen tai tekemään päätöksen ilman Suomen mukana oloa.

Niin tai näin, kumpikin asia olisi pelkästään Suomen etu. Ja kun asia kaatuu Suomen luopuvan pääministerin niskoille, Katainen ja tuleva hallitus säilyttävät kasvonsa ja voivat viattomasti levitellä käsiään. Juuri näin pitääkin tiukan paikan tullen oman maan etua puolustaa ja haluasin kovasti uskoa että tämä temppu  on Kiviniemen ja Kataisen kesken sovittu kaikessa hiljaisuudessa. Jos Portugal-paketti kaatuu tai se hoidetaan ilman Suomea, Kataisen hallitusneuvottelut helpottuvat oleellisesti ja Suomalaisten veronmaksajien rahat pelastuvat edes yhdestä kankkulan kaivosta.

Eihän tuollainen temppu tietysti mitenkään tyylikäs olisi, mutta EU:ssa muutkin maat ajavat härskisti omaa etuaan. Isommat silkalla koon tuomalla voimalla ja pienemmät ignoroimalla itselleen epäedulliset päätökset.

Ja loppujen lopuksi, Suomen päätös puoleen tai toiseen ei välttämättä ratkaise mitään. Saksassa hallituspuolue kristillisdemokraateissa kytee kapinaliike ja puolueen kansanedustaja Klaus-Peter Willsch kerää tarvittavaa määrää samanmielisiä, aikomuksenaan kaataa Portugal-paketti liittopäivillä. Samoin Slovakian hallitus on repeämässä vakauspaketin tiimoilla. Hallituksessa oleva Vapauden ja solidaarisuuden puolue on ilmoittanut äänestävänsä parlamentissa vakauspakettia vastaan. "Olemme täällä puolustamassa Slovakian kansalaisia, emme ulkomaisia pankkeja, jotka ovat pitkään ansainneet voittoja vastuuttomille maille myöntämiensä lainojen korkeista koroista", puolueen edustaja on  perustellut päätöstä lehdistölle. Kuulostaako tutulta?
--------------------------------

Portugalissa on näköjään kaivettu jostain vanhainkodista esiin entinen pääministeri Mario Soares. Päiväunilta herätetty pappa on ymmärrettävästi ollut hieman äreä ja antanut tulla Suomea ja suomalaisia kohtaan täyslaidallisen. Suomi on kuulemma itsekäs, äärikonservatiivinen ja äärinationalistinen maa, jota hallitsevat nykyään henkiset kääpiöt. Mariolla lienee ongelmia lähinäön kanssa ja uudet lukulasit tekisivät poikaa. Tai sitten lähimuisti pätkii. Hän ei ole nimittäin huomannut lainkaan niitä kääpiöitä Portugalissa, jotka joku aika sitten kaatoivat maan hallituksen esittämän talouden pelastussuunnitelman ja samalla koko hallituksen. Olisikohan heilläkin jotain osuutta nykyiseen ahdinkoon? Tai niillä kääpiöillä jotka kuluneen euroajan johtivat Portugalin talouspolitiikkaa. Etana on taloussääblogissaan tarkastellut ansiokkaasti Portugalin talous- yms tilastoja.

Portugalin vaihtotase on ollut alijäämäinen koko euroajan. Julkinen ja yksityinen kulutus ovat kasvaneet koko rahaliiton ajan, mutta sen sijaan investoinnit ovat supistuneet 1.6% vuosivauhtia. Portugal on siis elänyt velaksi ja käyttänyt velkarahat pääosin kulutukseen, ei investointeihin. Hyvinvoinnin perustekijät, eli teollisuus, rakentaminen ja maatalous ovat koko euroajan supistuneet, kasvavia aloja ovat oleet kauppa, tietoliikenne, kuljetus ja rahoituspalvelut. Eli Etanaa siteeraten "Portugalilaiset ovat euroaikana vastanneet globaalin kilpailun kovenemiseen ostamalla toisiltaan nousevilla hinnoilla velaksi asuntoja, puhumalla kännyköihin, ja käymällä säännöllisesti ostoksilla."  


Myöskään koulutus tai tukimus eivät ole Portugalilaisia erityisemmin innostaneet. Eurostatin tilastojen mukaan Portugalilaiset ovat panostaneet tutkimukseen ja tuotekehitykseen Länsi-Euroopan maista vähiten. Pääosin neljäsosan, parhaimpina vuosina puolet siitä mitä Suomi. No, ovat he toki tässä vertailussa päihittäneet mm Romanian tai Balkanin maat lukuunottamatta Sloveniaa. Kun taas tässä Eurostatin koulutusvertailussa he kyllä häviävät koko itäeuroopallekkin, mutta päihittävät toki sellaiset sivistyksen suurvallat kuin Kypros ja Malta.

Ja kuin sokerina pohjalla voidaan lopuksi todeta että työn tuottavuus Portugalissa on 40% alhaisempi kuin Suomessa. No, tuottavuutenhan Portugalissa ei tarvinnut kauheasti panostaa, sillä maa on koko EU-jäseyytensä ajan ollut yksi suurimmista yhteisön koheesio-, aluekehitys-, sosiaalirahasto- yms  tukien nettosaajista.

Näillä eväillä Portugal, jonka valtionvelka henkeä kohden laskettuna ei muuten ole yhtään sen suurempi kuin Suomella eli noin 14 000 euroa/kansalainen, on onnistunut romauttamaan luottoluokituksensa tasoon BBB-, joka on siis enää yhden pykälän päässä roskalainaluokituksesta.

Niinpä niin, Ylen mukaan Soares ärähtää: "Tänään suomalaiset uskovat, että spekulatiiviset markkinat ja rikolliset luottoluokituslaitokset voivat tuhota kansakuntia, joilla on yhdeksän vuosisadan itsenäinen historia. Se on hirmuinen harha"  Tähän ei voi keskiäkäinen mies muuta todeta kuin, että emme me kuvittele markkinavoimien sitä tekevän. Te olette näköjään tehneet sen ihan itse


--------------------------------

PS.  Euromaiden solidaarisuuden ja yhteisen vastuunkannon sekä Europäättäjien kasvojen ja poliittisen uran pelastamisen lisäksi on löydetty myös historiallinen syy, miksi olemme velvollisia auttamaan Portugalia. Sieltä kun on vaikeina aikoina eli Talvi-sodan aikaan annettu tuntuvaa taloudellista apua Neuvostoliiton hyökkäyksen uhriksi joutuneelle pienelle Suomelle:

”Talvisodan kauhut ja uhraukset liikuttivat ja koskettivat portugalilaisia Euroopan toisella laidalla, ja Portugalissa syntyi halu auttaa Suomea. --- Portugali oli tuolloin köyhä maa, jota hallitsi fasistinen diktatuuri. Suurin osa portugalilaisista oli köyhiä, luku- ja kirjoitustaidottomia, alistettuja ja onnettomia mutta myös kovia tekemään töitä, ylpeitä ja myötätuntoisia. He halusivat lahjoittaa suomalaisille sen, minkä pystyivät: huopia, takkeja, kenkiä, jauhoa, riisiä ja niin edelleen. Kirkot ja koulut keräsivät lahjoitukset ja kuljettivat ne laivoilla Suomeen” 

 Näin muistelee portugalilaisen TSF-Radio Notíciasin Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Helder Fernandes ja jatkaa liikuttavalla vetoomuksella: 

Olipa portugalilainen eliitti kuinka korruptoitunut tahansa, näyttipä valtio kuinka kierolta tahansa ja olipa maa vaikka kuinka huonosti johdettu, tavalliset portugalilaiset tuntevat olevansa loukussa ilman omaa syytään ja pelkäävät säästöjensä puolesta 

Suomalaiset tutkivat journalistit ovat tähän mennessä onnistuneet löytämään arkistoista tiedot joiden mukaan Suomi sai Portugalista talvisodan aikaan lahjoituksena 19 902 laatikkoa sardiineja ja 27 laatikkoa ananasta. Lisäksi Suomeen saapui Portugalista yksi vapaaehtoinen sotilas. Eli asiahan on sillä selvä. Olemme heille moraalisesti velkaa ja velvollisuutemme on tähän pankkitukipakettiin sitoutua.

Mutta annetaanpa tähän lopuksi ääni muille netinkäyttäjille. Olen oheen poiminut muutamia, omasta mielestäni sangen analyyttisiä lausuntoja eri lehtien Portugal-uutisten kommenteista. Kyllä kansa tietää:

-"Solidaarisuutta on siis tukea pankkeja jotka tekivät vuosikausia ruhtinaallista tiliä tietäessään että riskit kaatuvat realisoituessaan vain veronmaksajille. Mistä lähtien "solidaarisuus" on muuttunut synonyymiksi sanalle "pankkituki"? "

-"Lähetettään sinne ne eduskunnan torkkupeitot ja Jarmo Korhosen jakamatta jääneet vaaliperunat (2 säkillistä) "

-"Pannaan keräys pystyyn: Huonostipukeutuvat Persut voivat hankkia uudet vetimet ja vanhat tuulipuvut lahjoitetaan Portugali-keräykseen"

- "Portugali on joutumassa korkean tason talousasiantuntijoiden mukaan joka tapauksessa velkajärjestelyyn ja lisälainoittaminen vain pahentaa asiaa. Sama kuin vaimo yrittäisi auttaa alkoholisti-isää ostamalla uuden pullon"

-"Mehän voitaisiin luvata yksi sotilas heidän seuraavaan sotaan, olkoon siten kesällä tai talvella.
Mielestäni tässä kohtaa ei kannata pihistellä tuon valtavan avun takaisinmaksussa. Annetaan heti Ylipäällikkö!
"

-"Raatteentien ihmeelle vihdoinkin selitys. Korpisoturimme taistelivat sardiini-ananas diettin voimalla"

 -"Nyt siis vihdoin paljastui, että se tuntemattoman Hietasen silakka olikin sardiini!"

8 kommenttia:

  1. Mitä jos Suomi vaatisi raha-avun takeiksi vaikka Madeiran ja Azorien saaristot, jalometalleja, kiinteistöjä, teollisuustoimintoja, firmojen osakkeita, jalkapallokenttiä suomalaisten seurojen käyttöön, ilmaista jalkapallo-osaamisen tarjoamista suomalaisille jalkapalloseuroille, suomalaisille sinkkumiehille hyvännäköisiä portugalilaisnaisia...

    VastaaPoista
  2. Ja tuohon voisi lisätä arvoesineitä, antiikkiesineitä, jalokiviä...

    Tai vaikka tietyn rahasumman edestä armeijan kalustoa jotka saisimme itse valita, kuten laivoja tai lentokoneita.

    VastaaPoista
  3. Tuo saaria vakuudeksi ei taida olla kovin hyvä idea, Saataisiin vaan toinen Ahvenanmaa taloudelliseksi kiviriipaksi.

    Eihän se tietytti reilulta tunnu että ensi autetiin Kreikkaa, joka on "sikaillut" EU sääntöjen ja rikkomisten, veronkierron ja korruption parissa vielä pahemmin kuin Portugal, ja sitten sanotaan Portugalille että ei käy. Mutta jossain vaiheessa tämä pankkien rahastus on vain kertakaikkiaan vihellettävä poikki. Muuten Euroalueelle ei jää pystyyn yhtään taloutta vaan kaikien niiden veronmaksajien rahat on puhallettu pankkien ja pankkiirien liiveihin.

    VastaaPoista
  4. Unohdin mainita vakuuksien joukossa portviinin.

    EMU:un kuulumaton Ruotsi oli sanonut että voi antaa Portugalille jonkun muodollisen ja moraalisen tuen mutta siinä sitten olisi. Mitä jos tehtäis näin?

    Onko niin että EMU:n säännöt ja kuuluisa Lissabonin sopimuskin kieltää eurorahamaan tukemisen tämmöisessä tilanteessa?

    Jos halutaan toimiva yhteisvaluutta, niin silloin jäseniä tulisi alun alkaenkin olla vain ne jotka täyttävät ehdot. Voisiko olla eräänlaisia tasoryhmien mukaan tehtyjä yhteisvaluuttoja? Hyville kansantalouksille omat, kehnoille omat tai ne pitäkööt vanhat rahansa? Hyville kansantalouksille muodostettava yhteisvaluutta luultavimmin muodostettaisiin Saksan ympärille, siihen kuuluisi esim. Itävalta, Suomi ja muita hyviä talouksia.

    VastaaPoista
  5. Jälleen kerran keskiäkäinen mies on vienyt varpaat suustani. -Kiitos-

    VastaaPoista
  6. Taloussanomissa oli juttu jossa kerrotaan että suomea vedätetään lainatakuuasoissa, eli suomi joutuu suhteessa paljon suurempien takauksien takaajiksi, kun suhteutetaan suomi esim saksaan tai ranskaan...

    VastaaPoista
  7. Tässä muuten tuo Taloussanomien uutislinkki:

    http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/24/nain-eu-vedattaa-suomea-velkatalkoissa/20115728/12

    Lukemisen arvoista tavaraa, ehkä meillä on vielä mahdollisuus selvitä kaikkein pahimmalta "puhallukselta"

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kommenteista Vieras ja Anonyymi/mit? Pääsiäinen meni perheen ja kaiken muun kuin netin kanssa touhutessa, joten kommentointi on vähän viipynyt.

    Juu - pisti myös silmään tuo Talsan juttu. Vanhanen tuo tietysti jo oli, mutta jostain syystä tuollaista juttua ei kukaan kirjoittanut ENNEN vaaleja.

    Ja kyllä, Lissabonin sopimus KIELTÄÄ ehdottomasti euromaiden keskenäisen "vastuunkannon" nykytyyliin. Mutta ei kuulemma hätää, asia hoituu juridisesti rimaa hipoen, kunhan vaan tehdään uusia "sopimuksia". Yhtä helppoa ja huoletonta ei tunnu joidenkin muiden ongelmia aiheuttavien EU-järjettömyyksien päivittäminen, vaan ne ovatkin sitten kiveen hakattuja.

    Fiksuin ja nopein ratkaisu nykyongelmaan olisi "sikamaiden" irrottaminen Eurosta. Kun ei kerran perse kestä yhteistä valuuttaa, niin palatkoon omiin valuutoihinsa ja annettakoon niiden kellua kyseisten kansantalouksien nykykantokyvyn tasolle. Hirmuinen devalvaatio ja elintasoromahdushan siitä niille tulisi, mutta parempi kertarutina kuin kymmenen vuoden (todennäköisesti vielä pieleen menevä) kitinä. Saisivat tuotannon takaisin nousuun. Nykyinen yritys tarjoaa niille lähinnä hidasta hirttämistä.

    VastaaPoista