Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Susanna Huovisen jälkilöylyt


Vaikka kuinka olin päättänyt, että en enää piiskaa kuolutta hevosta eli palaa hihamerkki-kaustiin, niin näköjään tie helvettiin on tosiaankin kivetty hyvillä aikomuksilla. Henry Laasasen tuore blogaus nimittäin johdatti minut kansanedustaja Susanna Huovisen tuoreeseen blogi-jeesusteluun Demarissa. Jossa Susa mm toteaa näin:

"Miten voi jatkuvasti olla niin, että kaikki muut ymmärtävät asiat perussuomalaisten mielestä väärin? Miten hihamerkin voi ymmärtää väärin? Minulle tulee ainakin aivan selkeä mielleyhtymä juutalaisten kantamiin risteihin."

Susannan kirjoitus on sitä tyypillisen poliittisen raatokärpäsen surinaa, kun riennetään keräämään irtopinnoja jonkin ajankohtaisen raadon ympäriltä. Mutta jos kansamme edustaja on tosiaan nuon pahasti pihalla niin itse aiheesta kuin koko historiasta yleensä, niin ehkä olisi kannattanut pitää suu supussa. Susanna tuli vain paljastaneeksi tyhmyytensä. Ja teki sen ihan itse. No, tuo kirjoitus poistunee netistä varsin pian, mutta jos yhtään nettiä tunnen, se ei auta. Kuvakaappauksia ja tallennettuja tekstiversioita varmasti riittää.

-----------------------------------------
Keskiäksyä on historia aina kiinnostanut. Ja koko tämän Turun Sanomien julistaman hihamerkkisodan ajan niskaani on kutittanut pieni epäilys. Muistikuvia siitä, miten ne natsit niitä juutalaisia oikein merkitsivätkään. Käytinkin tänään yli tunnin elämästäni tarkistaakseni muistikuviani. Niin hyllystä löytyvien historiakirjojen kuin nettihakujenkin avulla. Ja lopputulos oli aika selkeä. Se Daavidin tähti, jota juutalaiset joutuivat kantamaan ei todellakaan pääsääntöisesti ollut mikään hihamerkki. Vaan se neulottiin (näköjään vasemmanpuoleiseen) rintaan. Oheisen kuvakollaasin osoittamalla tavalla.


Natsit toki käyttivät hihamerkkejä. Mutta pääsääntöisesti he rakastivat niitä niin paljon, että merkitsivät niillä ennenkaikkea itsensä. Tähän tapaan:



Vaikka niin Turun Sanomille kuin koko maan älymystölle ja poliittiselle eliitille tulivat hihamerkeistä ensimmäiseksi mieleen, syystä jos toisestakin, nimenomaan juutalaiset ja heidän kohtalonsa, niin historiassa hihamerkkitilanne olikin nähtävästi pääsääntöisesti tämännäköinen:

14 kommenttia:

  1. Jo se on näköjään käynyt korjaamassa sen kohdan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Juu - ja kirjoitti kommenteissa että "tekevälle sattuu". Joka on toki totta. Mutta tuo perustelu suodaan vain "hyvien puolella" oleville. Väärinajattelijoilta moinen ei menisi läpi vaan lynkkaus jatkuisi...

      PS. piti oikein korjata kun näppiksellä perustelu oli muuttunut "persutelyksi". Tekevälle sattuu :-P

      Poista
  2. Demariakoissa on aika paljon tyhjäpäisiä natsittelijoita, jotka itse kannattavat ehdoitta poliitikkojen ja pankkiirien yhteistä eurofasismia. Tyhmyys ja röyhkeys oikein tiivistyvät joissakin poliitikoissa, joita persut aina vain kovasti pelottavat. Se ei ole aiheeton pelko. Tämäkin kansa nousee vielä takajaloilleen! Ugh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän jokainen ääliökin natsikortin heilutteluun kykenee, vaikka ei kyvyt mihinkään muuhun riitä.

      Poista
  3. Aivan huippu! Loistava! Jaettu on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kuten olen ennenkin jollekkin maininnut, niin Hampaankoloa ja sen materiaaleja saa jakaa ja levittää ihan vapaasti. Minä tykkään sellaisesta :-)

      Poista
  4. Kai sitä pitää Huovistakin ymmärtää. Hänkin haluaa natsitella. Natsittelu on ihmisoikeus.

    VastaaPoista
  5. No Huovinenhan löysi mielestään poliittisen tilaisuutensa, aivan samoin kuin se vihreä kunnallispoliitikko, joka kuuli Mauri Pekkarisen sanoneen "ryntäät". Muistaakos kukaan sen nimeä? Tähän voisi siteerata vanhaa viisautta: "jos et osaa, älä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rynnäsloukkaantuja oli Jyväskyläläinen vihreä kyläpoliitikko Maia Fandi. Näin Maia itse kertoo netissä itsestään:

      Jyväskyläläinen maailmankansalainen, vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Matkalla kohti eduskuntaa"

      Ei vanhat viisaudet aina paikkaansa pidä. Väittihän ne niinkin että "Jos herra antaa viran, se antaa myös kyvyn"

      Poista
  6. Nazifobia voi olla seurausta tukahdutetuista rasistisista tunteista! Raunistulan tieteellisellä tutkimuslaitoksella turun lonttistentiellä tutkijat Jyrkkä Jorkka ja Humanisti Henkka ovat tutkineet nazifobiasta pitkään kärsineitä henkilöitä.

    Tutkimus tulokset osoittavat, että suurimmalla osalla oireyhtymästä kärsivillä on selvästi tukahdutettuja rasistisia tunteita.
    Varsin selkeästi tämä tuli esiin henkilöillä, jotka olivat pitkään joko kannattaneet vasemmistolaisia yhdistyksiä tai jopa olleet vasemmistolaisen yhdistyksen toiminnassa mukana tai puolueessa. Myös rauhanliikeissä ja vastaavissa yhdistyksissä pitkään toimineet potivat kovasti piilorasistisia tunteita.
    Toinen suuri piilorasistisia tunteita poteva ryhmä olivat RKP:n kannattajat.

    Merkille pantavaa tutkimuksessa oli, että pääsääntöisesti rauhanaktivisteilla ja vasemmiston edustajilla ryhmässä havaittiin selkeitä merkkejä juutalaisvastaisuudesta ja tämä ilmeni patoloogisena Israel vihana, johon haluttiin aina yhdistää myös New yorkin juutalaiset.

    Rkp-ryhmään kuuluvilla rasistiset taipumukset tulivat esiin suomalaishalveksuntana.
    Tutkittavat halusivat korostaa omaa paremmuttaan kielellä ja pitivät itsestään selvänä, että he ihmisinä ovat parempia kuin yksikieliset suomalaiset ja heillä parempina ihmisinä pitää olla etusijainen mahdollisuus akateemisiin ammatteihin ja on itsestään selvää, että heidän pitää päästä yliopistoihin, vaikka pienemmillä pisteillä ohi suomenkielisten hakijoiden. RKP-ryhmään kuuluvat kammoksuivat ajatusta, että antaisivat esimerkisi suomenkielisen nimen lapselleen. RKP-ryhmään kuuluvat myös kokivat pöyristyttävänä väitteen, että he muka eivät välttämättä sittenkään kanna suonissaan ruotsalaista verta, koska suku voi olla alkujaan suomenkielinen, jonka esiisä on vain vaihtanut äidinkielensä ruotsaalaistamis aikana esim työn ja koulutukseen pääsemisen vuoksi.

    Tutkimuksen tehneet Jyrkkä Jorkka ja Humanisti Henkka toteavat, että Nazifobiasta ei sinänsä ole suurempaa välitöntä haittaa muuta kuin kantajille itselleen, joka ilmenee masentuneisuutena ja vihana. Usein oireyhtymästä kärsivien ympäristössä ja lähipiirissä olevat henkilöt eivät kohteliaisuus syistä halua siitä oireesta muistuttaa tai edes keskustella, koska lopputuloksena on aina kova riita ja raivoaminen oireyhtymää kantavan taholta.

    Hienoa, että nazifopiaa on kerrankin tutkittu perusteellisesti!
    Lähde:Turun Anti- TS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. mieleni parani huimasti. Itse olen tullut ulos kaapista ja ympäristöni on antanut minulle tukensa :D

      Poista
    2. Kiitos hauskasta tekstistä. Olisikohan ihan aika harkita omaa blogia? Vinkki vaan,että tuolla tyylilajilla ei kannata harkita Uuden Suomen puheenvuoroa. Bannit puhdistuksissa väistämättömät. RKP on tosiaankin Suomen rasistisin ja myös Suomen korruptoitunein puolue. Vaikka sitä ei yleisesti hoksata.

      Poista