Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Varmoja kevään merkkejä ilmassa


Varmaksi kevään merkiksi on viime vuosina osoittautunut itäeurooppalaisen romani"kerjäläisiksi" kutsutun ammatti- ja taparikollisjoukon rantautuminen maamme katukuvaan. Ja yhtä varma kevään merkki on poliitikkojemme kinastelu siitä pitäisikö tämän asian suhteen tehdä jotain.

Kirjoitin aiheesta itsekkin noin vuosi sitten ja viime päivinä mm Intrigööri on tarkastellut asiaa parissakin kirjoituksesssaan ( 1  &  2  ), joten en ala juurtajaksaen sitä ruotimaan. Kaikkihan me tiedämme, että kyse on loppupelissä ihan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Organisoitu kerjääminen on se jäävuorenhuippu jonka varjossa harrastetaan mm taskuvarkauksia, ryöstöjä, murtoja, paritusta, ihmiskauppaa, pankkikorttiskimmauksia ja muita sen sellaisia pikkurötöksiä. Poliisin arvion mukaan viime vuonna näitä erilaisia sattumuksia oli ainakin kaksi ja puolituhatta.


Kansalaisia tilanne ymmärrettävästi ketuttaa. Itse en ole vielä kotimassa päässyt antavaksi osapuoleksi. Muutoin kuin agressiivisen päällekäyvän kaupankäyntiyritysten kohteena. Mutta esimerkiksi viime vuoden aikana neljä Keskiäksyn tuttua joutui taskuvarkauden uhriksi pääkaupunkiseudulla. Eikö kyse ollut mistään känniääliöistä vaan temput tehtiin kirkkaan päivänvalon aikaan mm Tikkurilan asemalla sekä Helsingin kaupoissa ja kadulla. Hesassa pysyvästi asuva tuttavani väittikin että hän on nykyään enemmän varuillaan kotikaupungissaan kuin esimerkiksi käydessään Pietarissa.



Ongelmasta on päättäjien keskuudessa puhuttu paljon, mutta rehellisyyden nimissä  yhtään mitään ei ole oikeasti tehty. Koska kaikki ratkaisuehdotukset ovat aina kaatuneet paremmiston ylipääsemättömään argumentointiin:

-köyhyys ei ole rikos
-kerjääminen on laillinen elinkeino
-kyse on ihmisoikeuksista
-kiellot eivät paranna Euroopan romanien tilannetta tai asemaa
-asia on ratkaistava EU tasolla, Suomi yksin ei voi tehdä mitään

Viimeksi jeesusteluvuorossa oli Pekka Tuomola Diakonissalaitokselta, joka heitti perussetin tähän tyyliin:

"Kerjäämisen kriminalisointi, ei ratkaisisi Euroopan romanien todellista ongelmaa. Romanien syrjäytymiseen voidaan puuttua vain Euroopan laajuisella ratkaisulla...Köyhyyttä ei voi kriminalisoida. Sillä tavalla me sulkisimme silmämme siltä, että maailmassa on todella köyhiä, Tuomola kummastelee.
-Ihan oikeasti, nyt puhutaan ihmisistä. Suomessa puhutaan koiristakin kunnioittavammin kuin romaneista. Tämä on todella järkyttävää, Tuomola hämmästeli."


Hmm - koska emme voi ratkaista kaikkia EU:n romanien ongelmia, emme saa siis edes yrittää vähän rajoittaa heidän aiheuttamiaan ongelmia omassa maassamme? Köyhyyttä ei toki voi eikä kannata kriminalisoida, mutta entä jos "köyhä" varastaa tai ryöstää, siihenkään ei nähtävästi saa puuttua? Koska illegaali käytös on heidän erityinen ihmisoikeutensa? Ja mitä tuohon puhumiseen ja kunnioittamiseen tulee, niin ehkä keskiverto suomalainen koira on vaan osoittautunut hyväkäytöksisemmäksi, sympaattisemmaksi ja yhteiskuntakelpoisemmaksi? Yleensä se kanssaihmisten kunnioitus on nimittäin ansaittava! 


No, on toki muistettava että Pekka Tuomolan näkökulma asiaan edustaa maahanmuuttoteollisen kompleksin omaa edunvalvontaa. Romanit ja muukin "oikeanlainen" maahanmuutto ovat Diakonissalaitokselle merkittävää taloudellista toimintaa. Joka rahoitetaan 100%:sti verovaroista. Tässätapauksessa tasapuolisesti kirkollis-, kunnallis- ja valtionveroista.

Viimeksi tänään tätä asiaa puitiin eduskunnassa. Eurooppaministeri  Stubb (kok.) yrittti estää koko  keskustelun aiheesta: " Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä, Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla." Tuo Santerin "hiiltyminen" oli todennäköisesti vain harkittu peittely-yritys sille, että hallitus ei ole ongelman suhteen tehnyt mitään. Eikä edes aio, kykene tai haluakkaan tehdä, paitsi tietenkin leikata poliisin määrärahoja ja resursseja.

Mitä sitten voitaisiin tehdä? Tässä muutama hajaehdotus:

-jos kerjääminen on kerran elinkeino, niin kohdellaan kerjäläisiä niinkuin muitakin pienyrittäjiä. Rekisteröityminen, verot, sosiaaliturva- ja elämaksut valvontaan ja perintään niinkuin muiltakin yritäjiltä.
Luultavasti verottaja pystyy parempaan kuin poliisi. Ei Al Caponeakaan saatu linnaan murhista tai kokonaisen kaupungin hallinto- ja oikeuskoneiston korruptoimisesta. Vaan talous- ja verorikoksista.

-aletaan tulkita niitä EU:n vapaan liikkuvuuden säännöksiä niin kuin ne on tarkoitettukin. Turistilla on oltava rahaa millä itsensä ja perheensä elättää ja työnhakijan on oikeasti haettava sitä työtä ja otettava tarjottu työ vastaan. Jos nämä kriteerit eivät täyty, maastapoistaminen välittömästi.

-jos huonostikäyttäytyvistä tai sääntöjä rikkovista romaneista kertyy yhteiskunnalle kuluja, lasku sinne minne se kuuluukin. Eli Romanian ja Bulgarian suurlähetystöön. Muodostuvat romanileirit voi myös kärrätä ko. suurlähetystöjen tonteille.Ympärille aita ja vartiointi.

-rikoksen tehneet karkoitettava välittömästi. Tuomitut vankeusrangaistukset suoritettava omissa kotimaissa. Rikoksen tehneille pitkä maahantulokielto. Heiltä otettava sormejälkien lisäksi DNA-näyte. Romania ja Bulgaria ovat hallinnoltaan  läpikorruptoituneita ja mätiä valtioita, joiden dokumenteissa  olevilla nimillä ei ole mitään todistusarvoa.

-romanien autoilta ja asuntovaunuilta aletaan vaatia suomalaisten ja EU-normien mukaista kuntoa ja varustusta. Sääntöjen vastainen ajokalusto takavarikoidaan kunnes puutteet korjataan.

-ulkomaalaisten sakkorangaistukset aletaan periä eurooppalaiseen tapaan välittömästi poliisin toimesta

Mutta paskaapa minä tässä puhun. Koska mitään muutosta ei tule tapahtumaan. Ei nyt, eikä tulevinakaan vuosina. Poliitikot puhavat taas kerran hetken aikaa ja sitten todetaan että mitään ei tarvitse tehdä, koska oikeastaanhan nykysäännöilläkin voitaisiin jo tehdä jotain. Jos halua olisi. Ja toisekseen emme voi tehdä mitään, koska ihmisoikeudet ja kolmekymmentäluku. Ja kolmanneksi, EU tasollahan tämä asia pitäisi hoitaa.

Loppukaneetiksi  haluan jokatapauksessa antaa Keskiäkäisen Niksin. Kopioi tai tulosta tuo ylinnä oleva, uudempaa kansanperinnettä edustava kevätkortti. Ja lähetä se sähköisesti tai perinteisesti oman alueesi kansanedustajalle pääsiäiskortina. Tai vaihtoehtoisesti, lähetä se Alexander Stubbille. Varustettuna vaikkapa seuraavanlaisella tervehdyksellä:

 Monikulttuurista ja Suvaitsevaista pääsiäistä! 
t. Äänestäjä X.X

P.S. Valitettavasti en saanut ympättyä tuohon niksiin sukkahousuja

1 kommentti:

  1. Hyvin kirjoitettu ja niin totta. Tässä hölmöläisten Suomi-nimisessä maassa näitä jeesustelevia aaseja (Eva Bidee, Pekka-puupää Tuomola, Aleksander "Ruotsittaja/Natohaukka" Stubb yms yms loputon lista) riittää, jotka vetää aina tarpeen tullen ihmisoikeus-kortin tai muun rasisti-kortin esiin.

    Ihan erilaista on esimerkiksi Sveitsissä, mutta hehän ovatkin maalaisjuntteja ja impivaaralaisia (koske eivät kuulu EU:n "ytimeen" kuten Suomi )
    Linkki: http://www.muutos2011.fi/vb/entry.php?321-Miksi-Sveitsiss%E4-ei-ole-Romaniongelmaa

    VastaaPoista