Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Mitä tässä nyt oikeasti tehdään


Olen joskus ennekin esitellyt Internet-meemejä ja ajattelin että näin viikonlopun kevennykseksi esittelisin taas yhden. Ylläolevan kaltaisia “What People Think I Do / What I Really Do” kuvakoosteita alkoi levitä joskus viime vuonna ja meemitrendejä seuraavien sivustojen mukaan se on jo alkanut hiipuakkin. Ja näköjään myös mutatoitua. Tekijöiden ideat ovat toki aika pahasti toisiaan toistavia, niin kuvien kuin vitsienkin osalta. Mutta joukossa on ihan hauskojakin oivalluksia. Sillä täytyy aina muistaa se vanha viisaus jonka mukaan 90% kaikesta on paskaa. Pitää vaan jaksaa kaivaa se loppu 10% esiin.

Alunperin siis esiteltiin ammatteja. Varsinkin valokuvaaja tuntuu olevan suosittu kohde:












Mutta pian meemi mutatoitui ja alkoi kuvata myös muita asioita ja ilmiöitä:







Tässä eräs omaperäinen ja siksi suosikkini



Kotimaisia tuotoksia ei ole vielä sattunut silmiini montakaan. Ohessa pari:





Mutta kuten sanottua, tämän meemin parasta ennen päiväys alkaa jo hiipua:






PS. Jos tuosta lopusta huolimatta sattui iskemään jokin hyvä idea, niin voit netissä kätevästi luoda ihan oman "mitä todella teen"-kuvatuksen vaikkapa täällä.

1 kommentti:

  1. Ei tämä mitään seinille huutamista ole (ks. eka meemi)! Päinvastoin. Kyllä tätä lukevat monet ihmiset ja 60k sivulatausta ei voi olla väärässä. On tätä sun blogia linkitetty ahkerasti monille "päättäjillekin". Tiedä sitten lukevatko vai kaivavatko vain nenäänsä, mutta ainakin viestiä on pistetty eteenpäin.

    VastaaPoista