Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 31. lokakuuta 2011

All Hallows' Eve


Tänään sitten juhlitaan paitsi Halloween-hömpötystä, myös maailman väkiluvun virstanpylvästä. Joidenkin arvioiden mukaan ihmisten lukumäärä ylittää tänään 7 miljardin rajan. (Tosin US Census Bureau arvioi tuon rajan ylittyvän vasta ensi tammikuussa) Väestönkasvu on ollut todella nopeaa sillä maailman väkiluvun tuplaantuminen vei ainoastaan nelisenkymmentä vuotta. (Keskiäkäinen Mieskin muistaa vielä lapsuudestaan, että meitä kerrottiin silloin olevan vain reilut 3 miljardia) Ja jokainen matematiikkaa vähänkin harrastanut ymmärtää mitä tarkoittavat geometriset sarjat. Jos väestönkasvu jatkuu läheskään nykyisellä tahdilla, lukumäärämme on taas tuplaantunut noin v2050. YK:n ennusteet ovat toki maltillisempia:



Väestönkasvu pahentaa oikeastaan kaikkia niitä resurssi-, ympäristö- ja sosiaalisia ongelmia mitä ihmiskunnan tulevaisuuden uhkakuviksi on maalattu. Voisikin siis olettaa, että aihe olisi meillä hyvien ja vielä parempien ihmisten moraalisaarnoissa ykköskategoriassa. Mutta eipä ole. Koska väestönkasvu tapahtuu nykyään lähinnä kehitysmaissa ja islamilaisissa maissa, siitä ei ole korrektia puhua ongelmana. Saati vaatia että asialle tarttis tehdä jotain. Sellaiset puheethan voisivat jotenkin syyllistää näitä väestöräjähdysalueita ja vahingossa johdatella jopa rasistissävyisiin mielipiteisiin. Hui kauhistus...


Niinpä maassamme valitseekin laaja konsensus siitä, että maailman kaikki ongelmat ovat juuri meidän syytämme ja juuri meidän Suomalaisten vastuulla on myös niiden ratkaiseminen. Onhan meitä sentään lähes 0.07 % maailman väestöstä. Ja orjalaivojen tervan takia moraalinen perisyntitaakkamme on mittaamattoman suuri.

En ole viime aikoina nähnyt edes yhtä ainoaa lehtiartikkelia, jossa olisi pohdittu väestöräjähdyksen seurauksia (tai syitä). Sen sijaan viikko takaperin tiedotusvälineissämme uutisoitiin hyvinkin laajasti, että maailmasta puuttuu 160 miljoonaa naista. Koska jossain maissa on järkyttäviä asenteita, jonka mukaan poikalapset ovat jotenkin arvokkaampia ja siksi tyttösikiöitä abortoidaan enemmän. Hui kauhistus uudestaan.

On oikeastaan aika hauska katsella tätä tärähtäneistön älyllistä kiemurtelua. Vapaa aborttioikeus ja naisen täysi valta "päättää ruumistaan" ja lisääntymisestään on toisaalta pyhä asia, jota ei sovi hiukkaakaan epäillä saati kritisoida. Sellainenhan syyllistäisi ikävästi. Mutta jos jossain maailman kolkassa jotkut naiset sitten päättävätkin haluavansa mieluummin synnyttää poika- kuin tyttölapsia, niin asia muuttuu täysin päinvastaiseksi. Tälläisiä abortteja nimenomaan pitää kritisoida ja näitä naisia saa ja pitääkin syyllistää. (Tai oikeastaan tietenkin heidän miehiään ja sukuaan, jotka patriarkaattisen sorron vuoksi suosivat poikalapsia )

Maalaisjärki kuitenkin sanoo, että nimenomaan tyttösikiöiden abortointi on tehokkainta mahdollista syntyvyyden sääntelyä, sillä se on kumuloituvaa. Maailmasta siis tällähetkellä puuttuvat nuo 160 miljoonaa synnyttäjää, jonka seurauksena vähintään 300 miljoonaa lasta jää tulevaisuudessa syntymättä.

Vääristyneen sukupuolijakautuman väitetään aiheuttavan kyseisissä maissa naisen aseman ja arvon heikkenemistä. Hmm - ihan markkinatalouden lakien perusteellahan sen pitäisi mennä niinpäin, että jos jossain on naisista puutetta, niin heidän arvonsa ja arvostuksensahan pitäisi automaattisesti kasvaa tämän seurauksena.

Kun lisäksi surraan esimerkiksi niitä kiinalaisia miehiä, jotka eivät naispulan takia löydä vaimoa, alkaa Keskiäkäisen Miehen pokka pettämään. Nuo samaiset murehtijat kun toisissa yhteyksissä julistavat: Olisi  ihan oikein että Suomalaiset miehet, jotka ovat kaikki tyynni ikäviä, sosiaalisesti kyvyttömiä, väkivaltaisia, rutiininomaisesti naisia hakkaavia rumia juoppoja, jäisivät ilman naista...



3 kommenttia:

  1. Tärähtäneistö ei ole kiinnostunut kehitysmaiden naisten asemasta eikä oikeuksista kun naisten huono asema ja vähäiset oikeudet kehitysmaissa kuuluvat heidän kulttuuriin eikä niitä sovi arvostella. Tärähtäneistöä ei kiinnosta kehitysmaalaisten naisten oikeudet silloinkaan kun heitä on länsimaissa, vaan toteavat että heidän pitää säilyttää kulttuuripiirteensä täälläkin ja tarvittaessa niiden säilyminen turvataan verorahoilla.

    Mitä jos tehtäsisiin semmoinen koe että tärähtänistöön kuuluvia naisia naitettaisiin kehitysmaihin vaimoiksi tai jalkavaimoiksi tai vähintään tyttöystäviksi? Mahtaisko ne tykätä siitä? Ja ei, takaisin ei saa tulla...ei ainakaan ennen koeajan päättymistä. Muuttaisko tuo heidän asenteita?

    VastaaPoista
  2. Mä luulen että esim. kiinassa ja intiassa väkiluvun kasvu kääntyy laskuun ihan vaan sentakia että esim. kiinassa on alkanut poiken ja tyttöjen suhde kääntyy sillei että poikien määrä on tyttöihin nähden kasvaa, afrikassa taitaa taudit ja sodat alkaa kohta verottaa entistä enempi porukkaa ...

    VastaaPoista
  3. Han-kiinalaisilla on korkea ÄO ja he ovat yleensä ok-porukkaa (poislukien muhaettilaisuutta tunnustava hui-kansa), joten han-kiinalaisile naisille ei ole erityistä tarvetta tehdä abortteja.

    Sen sijaan afrikkalaisille, lähi-itäläisille sekä yleensäkin muhamettilaisille naisille joutaisi tehdä abortteja ja sterilointeja. Niille voisi tarvittaessa vaikka maksaa noista. Mutta kun tärähtäneistön mielestä he ovat oikeasta ilmansuunnasta ja heillä on oikea uskonto niin ei tuommoista saa ehdottaa tai muuten on...

    VastaaPoista