An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur
Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Se luoti tiesi paikkansa
Mitäpä tuohon enää muuta sanoisi. Tarkemmin taustaa vaikka Suomen Kuvalehdestä tai Taloussanomista. Ja ainakin kannattaa lukea Jan Hurrin itsensä valitsemat TOP 10 jutut täältä, jos ne ovat jääneet aikaisemmin lukematta.
Jaksaa ja saa. Kauanko Sanoma yhtiössä on sijaa EU-konsensusta heiluttavalle kriittiselle äänelle. Yks kaunis päivä Hurrille voi käydä kuin Ålands Bankenin Stefan Törnqvistille. No Stefanhan lähti "omasta halustaan" itsenäiseksi konsultiksi, kuten tavataan reilunkokoisen kultaisen kädenpuristuksen kera saatuja potkuja julkisesti nimittää.
Tuo on sinun mielipiteesi. Kerro nyt sitten joku sinun mielestäsi hyvä taloustoimittaja?
Sitä populismiahan on nykyään kaikki sitä vallitsevaa,yhtä ainoaa oikeaa totuutta kritisoivat näkemykset ja mielipiteet. Muista kuitenkin että populistin vastakohta on elitisti.
Toivotaan että Hurri jaksaa valitsemallaan uralla.
VastaaPoistaToivotaan että Hurri jaksaa valitsemallaan uralla.
VastaaPoistaJaksaa ja saa. Kauanko Sanoma yhtiössä on sijaa EU-konsensusta heiluttavalle kriittiselle äänelle. Yks kaunis päivä Hurrille voi käydä kuin Ålands Bankenin Stefan Törnqvistille. No Stefanhan lähti "omasta halustaan" itsenäiseksi konsultiksi, kuten tavataan reilunkokoisen kultaisen kädenpuristuksen kera saatuja potkuja julkisesti nimittää.
PoistaHurri on nimensä mukainen. Hän tekee täysin populistisia ja huonosti tutkittuja juttuja, ja kansa hurraa.
VastaaPoistaTuo on sinun mielipiteesi. Kerro nyt sitten joku sinun mielestäsi hyvä taloustoimittaja?
VastaaPoistaSitä populismiahan on nykyään kaikki sitä vallitsevaa,yhtä ainoaa oikeaa totuutta kritisoivat näkemykset ja mielipiteet. Muista kuitenkin että populistin vastakohta on elitisti.