Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Seuraava fysiikan Nobel-palkinto Suomeen?
Olemme jo pitkään saaneet jännittyneenä seurata CERN:in hiukkaskiihdyttimellä tehtyjä kokeita, joissa on kuumeisesti etsitty Higgsin bosoniksi nimettyä alkeishiukkasta. Mutta hiukkasfysiikan suurta uutispommia ei sitten lopulta kuultukaan Sveitsistä, vaan sen laukaisi tänä aamuna äärimmäisen nerokas eurooppaministerimme Alexander Stubb.
Hän nimittäin ilmoitti tänään aamutelevisiossa löytäneensä fysiikan standardimallissa aikaisemminen täysin tuntemattoman alkeishiukkasen, joka tullaan nimeämään löytäjänsä mukaan Stubbin hiukkaseksi. Tähän hiukkaseen vaikuttaa ns. vahva unionistinen vuorovaikutus, joten sen massa voi vaihdella hyvin laajalla skaalalla. Tämän hetkinen Stubbin hiukkasen massa näyttäisi olevan noin 600-700 miljoonaa euroa/v, mutta se kykenee tulevaisuudessa kasvamaan hyvin voimakkaasti. Tämä johtuu siitä, että kyseisellä hiukkasella voi olla monia eri tiloja (mm. outous, lumo, petos ja valhe ) ja lisäksi se pystyy olemaan alisteisessa vuorovaikutuksessa makrotalouden mustien aukkojen, kuten EKP, EVM ja EVVR kanssa. Onkin arvioitu että muutamien vuosien kuluttua Stubbin hiukkasen massa voi olla kasvanut jopa 50-70 miljardiin euroon.
Stubbin hiukkasen löysi kokoomusjohtoinen alkemistiryhmä Shitpack, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli muuttaa paskaa kullaksi. Tässä projektissa on tosin ilmennyt hyvin suuria vaikeuksia. Paska on toistaiseksi saatu pysymään kultana vain verbaali- ja mielikuvatasolla, mutta joutuessaan tekemisiin reaalimaailman kanssa se on aina muuttunut takaisin siksi itsekseen. Tätä vaativaa ja uraauurtavaa tutkimustyötä on toteutettu törmäyttämällä EMU:n liittovaltiokiihdyttimessä Suomen valtiota ja sen kansantaloutta yhä uudestaan hyvin suurella nopeudella päin tiiliseinää. Näiden törmäystestien sivutuotteena löydettiin kuitenkin tämä mullistava uusi hiukkanen, joten voimme olla tehtyihin melkoisiin uhrauksiimme ja niillä saavutettuihin tuloksiin hyvin tyytyväisiä. Suomi on taas kerran saatu nostettua takaisin maailmankartalle ja voimme jäädä onnellisina odottelemaan Alexander Stubbille ensi vuonna myönnettävää fysiikan Nobel-palkintoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Cai-Göran Alexander on löytänyt sen verran jytkyn hiukkasen, että piankin purkki halkeaa. Oikeastaan tulee kykypuolueesta ikävä EK-Jyriä. Häkiksellä olisi saattanut olla jäljellä hiukkanen todellisuudentajua. Nyt siellä on Käteistä rienaamassa Stubbin lisäksi lähinnä ajatusten kymi hra Sasi, jonka mielestä Suomen valtio voisi kevyesti ottaa vielä tuplaten velkaa. Tietenkin vain silloin, jos nekin hillot menevät EU:n yhteisvastuulliseen velkakuormaan. Ei tästä kauan ole, kun Sasi semmoisia päästeli jossain Ylen jutussa. No, pian niitä Suomen antamia takuutuksia taas vastuullisesti punnitaan!
VastaaPoistaSe on surullista katsottavaa kuinka heikoilla eväillä kykypuolue Kokoomus nykyään porskuttaa. Päivittäisivät edes sen nimensä, Kansallinen Kokoomus, vastaamaan paremmin puolueen nykylinjaa. Olen täällä blogissa koittanut tarjota useitakin osuvampia vaihtoehtoja, muistaakseni ainakin seuraavat:
Poista-Kansaton Kokoomus
-Monikansallinen Kokoomus
-Monikulttuurinen Kokoomus
-Koomillinen Kokoomus
Tää oli kyllä hyvä, erityisesti tuo texti. Stubb, jos joku, rakastaa liihoitella EU:n ytimessä poskipusuja ja olalletaputuksia jakelemassa.
VastaaPoistaMinisteriys Suomessa on Stubbille vain astinlauta niihin korkeisiin kansainvälisiin tehtäviin, mihin hän on aikoinaan tavoitteensa ja päämääränsä asettanut. Jos Stubb olisi rehellinen hän sanoisi ääneen omat mielipiteensä: " Suomi, voi vittu mitä paskaa..."
PoistaHa hah ha ha! Kiitos tästä :D
VastaaPoistaEipä mene enää kauaa. Stubb ja muu kerho kun osaa jo muuttaa kullan paskaksi.
VastaaPoistaEi se ainakaan vielä ole onnistunut kuin puheiden tasolla.
Poista