Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Koulut kii ja tuleen



On tuo rakas naapurimme Ruotsi sitten jännä maa. Pisti tuoreessa Opettaja-lehdessä silmään pikku-uutinen. Jonka mukaan oppilaan pahoinpitelemäksi joutunut opettaja ei ollut oikeutettu vahingonkorvauksiin. Koska käräjä-oikeuden päätöksen mukaan " Opettajan ammattia voidaan verrata esimerkiksi poliisin tai vartijan ammattiin, jossa tulee olla varautunut väkivallan uhkaan..."

Jotenkin tulee mieleen että Ruotsissa on sitten ihan virallisesti nostettu kädet pystyyn. Maan koululaitoksestahan ei juuri hyviä uutisia ole kuulunut.  Ruotsistaniassa on viime vuosina mm.  poltettu tahallisesti useita satoja kouluja. Koulussa (kouluaikana) tehdyistä raiskauksista saa lukea aina silloin tällöin. Ja oppimistuloksissa eri alueiden koulujen välillä on tuoreen tutkimuksen mukaan eroa kuin yöllä ja päivällä. Tosin niitä vertailukriteerejähän jouduttiin hieman peukaloimaan, ettei inhottavat rasistit saisi ikäviä viha-faktoja arsenaaliinsa.

Mutta virallisen totuuden mukaan kaikki on hyvin. Maan koululaitos on fantastisen monikulttuurinen, oppilaiden turhaa kilpailuhenkeä ei lietsota turhuuksilla kuten arvosanat, ja oppilaiden itsemääräämis- ja muut perusoikeudet ovat maailman kärkeä. Mitään kuria ei saa eikä edes kyetä vaatimaan. Saas vaan nähdä kuinka kauan maasta vielä löytyy opettajia, jotka ovat valmiita noissa olosuhteissa ja noilla ehdoilla työskentelemään...?

7 kommenttia:

  1. Vai opettajasta tuli nyt sitten poliisi. Seuraavaksi varmaan vanginvartija.

    VastaaPoista
  2. Ei Ruotsissa toki opettajille poliisin valtuuksia ole annettu. Päinvastoin. Joka koulurauhaa vaatii, se oppilaiden perusoikeuksia loukkaa...

    Mutta opettajille on näköjään myönnetty oikein virallisesti poliisin ja muiden vartiotyötä tekevien "oikeus" ottaa asiakkailta turpiin ilman eri korvausta.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys! Samasta uutisesta piti kirjoittaa mutta ajattelin odottaa jatkoa. Tuo ei todellakaan jää tähän, toivon. Mutta kun on kyse Ruotsista, kukapa tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Nikopol. (Enki Bilal on muuten minustakin varsin hieno sarjakuvataiteilija. Esim "Metsästysretki" kuuluu niihin genren "suuriin" eurooppalaisiin teoksiin :-)

      "Ei jää tähän" sanoi myös Ruotsin opettajajärjestö ja aikoo hakea muutosta päätökseen hovista. Mutta jonkinlainen ajankuva Ruotsista tuo käräjäoikeuden päätös tosiaankin oli.

      Poista
  4. Asia on niin, että Ruotsi on irrottautumassa länsimaisesta yhteisöstä ja maantieteellisestä sijainnistaan huolimatta muistuttaa yhä enemmän länsimaiden ulkopuolisia valtioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta sitten Ruotsi kirjasi oikein perustuslakiinsa että maa on virallisesti monikulttuurinen. No, Mona Sahlinhan aikoinaan ehti julistaa ettei ruotsalaisilla edes ole mitään omaa kulttuuria, kuin korkeintaan juhannussalko.

      Sitä uuden uljaan, monikulttuurisen Ruotsin rakentumista voi sitten seurata hyvin esim Rähmiksen Sikolätti-blogista. Ihan kivutta se ei tunnu sujuvan.

      Olen joskus ennenkin mainostanut videoblogaaja Pat Condellin analyysiä Ruotsin kehityksestä. Se "Goodbye Sweden" löytyy mm. täältä:

      http://www.youtube.com/watch?v=zZtc2ma2GEQ

      Poista
  5. Joskus kaukaisessa menneisyydessä Ruotsi saattoi olla sellainen josta oli sopivaa ottaa mallia eri tyyppisistä asoista. 1850-luvulta alkaen Ruotsi rakensi kattavan rautatieverkoston ja ryhtyi 1900-luvun alussa sähköistämään rataosuuksia. Vanhaa arkkitehtuuria säilytettiin 1950-80-luvuilla, toisin kuin Suomessa samaan aikaan. Ruotsi oli teollistunut ennen Suomea ja sen teollistuminen oli alkanut aiemmin ja edennyt pidemmän ajanjakson aikana.

    Mutta nykyään Ruotsi on lähinnä varoittava esimerkki poliittisen korrektiuden seurauksista. Miten Ruotsi, joka ennen oli väestöltään homogeeninen ja yhteinäiskulttuuriltaan monokulttuurinen, miten siitä tuli tuommoinen kuin se nyt on? Onko syyllinen Olof Palme? Alkoiko hänestä se että Ruotsin pitää olla maailman moraali, omatunto ja sosiaalitoimisto? Keksikö Palme tuoda mokutuksen Ruotsiin? Kumma kun tämä ei käsittele Ruotsia mitenkään.

    Tage Erlander oli vielä tietääkseni vanhan ajan järkidemari. Mahtoiko hän olla mokuttaja? Luullakseni Erlander hyväksy esim. suomalaisten ja jugoslavialaisten tulon Ruotsiin duuniin mutta ei varmaan halunut maahan sosiaalitukien varassa eläjiä?

    Erlander oli Israelin tukija. Taitaa olla niitä harvoja demareita jotka olivat tukeneet Israelia. Toinen jonka tiedän oli K.A. Fagerholm. Kumpikin kuoli ajat sitten joten tuollaista asennetta ei ole varmaan kellään sossulla nykyään.

    Kiinnostaisi tietää kuinka paljon, tai siis kuinka monta prosenttia Ruotsin asukkaista oli ulkkareita tai ulkkaritaustaisia esim. vuonna 1913, 1938 ja 1950? Veikkaan että melko pienistä osuuksista oli kyse. Finskejä oli siellä jo keskiajalla.

    VastaaPoista