Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Keskiäkäisiä vanhaskommentteja VI



Kesä on meille blogaajille hankalaa aikaa. On niin paljon muutakin tekemistä kuin vain tuijottaa tätä ruutua.Nytkin olisi mitä ihanin ilma tehdä ihan mitä vaan. Mutta koitan kuitenkin ennen juhannusfiiliksiin heittäytymistä kaivella jotain hampaankoloon jääneitä menneen viikon vanhasia.

---------------------------

Jussi Halla-aho saatiin sitten viimein vihdoin kammettua pois hallintovaliokunnan pj:n paikalta. Tämä kampeaminenhan on ollut käynnissä koko viimeisen vuoden ajan. Milloin milläkin perusteella. Todellisesta syystähän kirjoitin jo viime syyskuussa, joten ei siitä sen enempää. Mutta älkää kuvitelko että tämä tähän jää. Seuraavaksi aletaan todennäköisesti vaatia Halla-ahoa ulos niin eduskunnasta kuin kaupunginvaltuustostakin. Ovathan hänen syntinsä valtakunnan omertan lain rikkojana sentään veriruskeat.

No, mikäpä siinä tuumii Keskiäksy. Poliittisen eliitin ja moraalisen paremmiston "suuri voitto" saattaa vain olla pidemmän päälle hieman happaman makuinen. Kansan oikeustajun ylittänyt ajojahti tuonee tulevaisuudessa Halla-aholle muhkeita äänimääriä. Ja ennenkaikkea, nyt luotiin eduskunnassa ihan uusia ennakkotapauksia siitä, millä perusteilla kansanedustajien on luovuttava luottamustehtävistään. Nämä uudet standardit tulevat jatkossa osumaan monen vallanpitäjän omiin nilkkoihin. Sillä lähdemme kai edelleen siitä oletuksesta  että maassamme lait ja pelisäännöt ovat kaikille samat? Lähdemmehän?

---------------------------

Kreikan vaalitkin saatiin pidettyä. EU- nomenklatuuran painostus tuotti halutun tuloksen. Kreikkalaisten ei tarvitse äänestää enää kolmatta kertaa, koska ymmärsivät äänestää "oikein" eli palauttivat valtaan ne samat roistot, jotka ovat jo aikaisemminkin varastaneet maan valtionkassan sekä rikkoneet kaikki EU-säännöt  ja sopimukset. EU:n poliittisen eliitin puheet Kreikan vaalien alla toivat Keskiäksylle mieleen lähes raamatullisia mielleyhtymiä. Sillä niin oman maamme kuin Euroopankin ylipapit ja farisealaiset huusivat taas kerran kuorossa: "Me haluamme Barabbaan..."

---------------------------

Eduskunta niittasi sitten Suomen kohtalon hyväksymällä EVM-jäsenyyden. On jopa jotenkin ihailtavaa se keveys, millä kansanedustajat kuittasivat tämän valtiopäivähistoriamme  taloudellisesti ja poliittisesti ehkä suurimman ja kalleimman päätöksen. Ja suomalaisesta mediasta kertonee kaiken se tiedotussulku, joka asian tiimoilta vallitsi. Suoranainen haudanhiljaisuus. Toimittajat keskittyivät kansakunnan kohtalon sijasta tekemään sosiaalipornoa ja tanssimaan kiimaisina tavallisten ihmisten haudoilla.

EVM:n rahoille kyllä piisaa ottajia. Tämän hetken tietojen mukaan Espanjan pankit tarvitsevat pikaisesti sellaiset 65 miljardia ja Irlannin pankit 20 miljardia euroa eurooppalaista yhteisvastuuta. Vähän niinkuin ensi hätään. Kreikan vaalituloksen maksamiseen tarvittaneen lähiaikoina muutamia kymmeniä lisämiljardeja ja ennen syksyä myös Italia on tukiluukulla. Tavalla tai toisella. 

Nyt siis vain jännitetään, koska Suomen seuraava maksuerä EVM:lle määrätään maksuun. (Ensimmäiset 1.4 miljardiahan lähtevät kertasuorituksena lähipäivinä) Veikkaan että siihen ei mene kuin kolme tai korkeintaan  neljä kuukautta. Ja ennen ensi juhannusta koko Suomen 12,58 miljardin maksuosuus on jo "perinnässä".

Jonka jälkeen keskustellaankin EVM:n kasvattamisesta. Tai mitäpä siitä Suomessa keskustelemaan. Sillä antoihan eduskunta juuri eilen tuolle Luxenburgilaiselle MustaAukkoMekanismille etuotto-oikeuden Suomen valtion budjettiin. Jatkossa lisämaksut ovat Suomelle ilmoitusluontoisia määräyksiä. Me voimme vain keskittyä keskustelemaan siitä, mistä tarvittavat rahat kulloinkin lainataan, leikataan tai verotetaan.

Eurojäsenyys on nomenklatuuran mukaan ollut Suomelle menestystarina. Keskiäksy tuumii että nyt eurojäsenyys on alkanut pikemminkin muistuttaa yhä enemmän erästä suomalaiskansallista urheilulajia. Nimittäin kusiaispesässä istumista. Kyllähän sielläkin aikansa istuu, mutta olo käy koko ajan tukalammaksi. Ja joskus sieltäkin on jokatapauksessa lähdettävä...

 Jännittävä eurossa pysymisen EM-kisa on käynnissä

1 kommentti:

  1. Eipä siinä mitään kampeamista tarvittu kun Jussi söi sanansa parissa päivässä, koska muuten ei oltais leikitty sen kaa. Siinä olet oikeassa, ettei se tähän kun ei se ole tainnut tästä alkaakaan, vaan aina on painostettu niitä, jotka sortuvat painostuksen alla.

    Minulla ainakin meni usko mihinkään muutokseen persujen myötä. Moni sai hyvän duunin kansan kärsimyksen vuoksi ja nyt aikovat pitää niistä kiinni.

    VastaaPoista