Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pelastukoon ken voi



Viime aikoina rotat ovat kiihtyvällä vauhdilla alkaaneet jättää uppoavaa Suomi-laivaa. Enää ei paukutella henkseleitä vastuunkantajien hallituksesta vaan ministeri ja puolue toisensa jälkeen alkaa varmistella omia pelastautumiskeinoja. Vasurit lähtivät hallituksesta muka ovet paukkuen aika olemattomattoman pikkuseikan varjolla, vaikka ovat lahjakkaasti huoranneet paljon isommissa periaatekysymyksissä tukemalla täysin aatteensa vastaisia ratkaisuja. Kasvava joukko ministereitä tähtää EU-parlamenttiin tai muihin "korkeisiin kansainvälisiin" palkkiovirkoihin. Ja todennäköisesti lähitulevaisuudessa vihreät tekevät Fennovoiman ydinvoimalaluvasta tekosyyn siirtyä opposiotioon. Ei sinänsä yllätä. Suomi on sotkettu harjoitetulla politiikalla kaulaansa myöden suohon ja nyt kun tehtyjen ratkaisujen seuraukset alkavat näkyä, jokainen kynnelle kykenevä yrittää pelastaa oman nahkansa ja kasvonsa.

Kataista ei sinällään tule ikävä. Mies jää historiaan yhdeksi maan huonoimmista johtajista kautta aikojen. Mutta suureen tuuletteluunkaan ei silti ole aihetta. Todennäköisesti Jyrki-boyn seuraajana tulee nimittäin olemaan joko tuo henkisesti belgialainen urapyrkyri A.Stubb tai sitten helsinkiläinen siltarumpupoliitikko Jan Vapaavuori. Eli ojasta allikkoon mennään...

PS. Kumitontun inspiroimana lisäsin vielä toisenkin kuvan:


8 kommenttia:

  1. Aivan loistava kuva Keskiäkäiseltä mieheltä. Näitä loistavia kuvia ja blogiartikkeleitä on kaivattu!!!!!

    Kokoomuksen rotat (katainen, stubb, virkkunen) jättää uppoavan laivan. Lapsilisät leikataan, ruoan hintaa nostetaan, poliisien resursseja leikataan, sairaaloita sekä kouluja lakkautetaan. Eurooppalaisia pankkeja on tuettu 10 miljardeilla vero euroilla, jonka seurauksena Suomen valtionvelka on nostettu yli 100 miljardiin euroon. Siinä muutamia Kataisen "vastuun kantavan" hallituksen saavutuksia!

    VastaaPoista
  2. Tosiaan on hyvä kuva ! Katainen seisoo sanojensa takana. Hänhän valitteli hiljakkoin Suomen negatiivisesta ilmapiiristä. Paras tapa saada nopea korjaus asiaan on oman naamansa typerän hymyn kera ja poliittisen jargonin poistaminen mediasta.
    Kerrankin voi sanoa että "Kiitos Jykä !"

    VastaaPoista
  3. Eikö Jyrki-boyn mielestä politiikka enää ollutkaan fantastista? Sitä se ei ole ollut ainakaan Suomen köyhälle kansalle, joka on kärsinyt kahden porvaripuolueen eli kokoomuksen ja SDP:n hirmuvallasta jo liian pitkään.

    VastaaPoista
  4. kahden porvaripuolueen eli kokoomuksen ja SDP:n

    Miten anonyymi määrittelee "porvariuden"?

    Yleensä sillä kai viitataan varallisuuteen ja sellaisiin negatiivisiin asioihin, joista ituhipeillä ei ole tapana kantaa huolta, kuten veronmaksu ja äänioikeus.

    Niin paljon kuin inhoankin sosiaalidemokraatteja, en pidä sellaista demaria mitenkään paheksuttavana, joka tekee työnsä ja hankkii itselleen elannon, kodin, kesämökin ja eläkesäästöt. Se on kai "porvarillista", mutta onko siinä tosiaan jotain paheksuttavaa anonyymin mielestä?

    VastaaPoista
  5. Politiikka oli helppoa 1980-luvulla. Talous kasvoi tasaisesti, samoin verotulot. Saattoi sopia VALTAVA-uudistuksia. Jaettiin rahaa sulle-mulle. Ne ajat ovat ohi. Olin armeijassa kauan sitten. Valistimme alokkaita: luulitte, että saatte suffelia, mutta jaossa on vain sikaa.

    VastaaPoista
  6. Oodi sixpackille!

    https://www.youtube.com/watch?v=0FqekUC5_fY

    VastaaPoista
  7. Niinhän se näyttää että rotat jättää laivan, ehkäpä on tulossa se kumitontunki haaveilema konkurssirytinä ..

    VastaaPoista