Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Hyvää Veteraanipäivää toivottaa Itella Oyj

Markku " nyt eletään sentään vuotta 2014" Penttinen: 

Itellan ensi syksynä julkaisema Tom of Finland-postimerkkiarkki on aiheuttanut jo etukäteen jonkimoista polemiikkia niin hallintoalamaisten keskuudessa kuin jopa ihan eduskuntaa myöten. Itellan kehitysjohtaja Markku Penttinen tyrmää kuitenkin kritiikin.

-"Touko Laaksonen on sentään kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin suomalaistaiteilijamme. Ihmetelenkin suuresti että jopa jotkut parempaakin väkeä edustavat henkilöt kehtaavat epäillä, että hänen tuotannossaan olisi kyse silkasta homopornosta. Näinhän ei suinkaan ole, sen voi jokainen tarkistaa ihan omin silmin vaikka täältä, täältä tai täältä. Kyse on pelkästään omintakeisellä tyylillä toteutetusta, hienostuneesta eroottisesta taiteesta. Valitsimme ensimmäiseen arkkiin tälläistä ns. sovinnasempaa kamaa, mutta esimerkiksi oma suosikkini olisi kyllä ollut tämä Toukon myöhäiskautta edustava mestariteos."

Markku Penttinen kiistää myös aihevalintaan liitetyt mahdolliset poliittiset ambitiot. "Maamme taantumukselliset piirit ovat rinnastaneet tämän postimerkkiarkin viimevuotiseen ehdotukseen jääkäriliikkeen muistopostimerkkiin, jota Itella ei suostunut julkaisemaan. Olemme ottaneet tästä kritiikistä onkeemme ja postimerkkitoimikunnan viime kokouksessa päätimmekin julkaista ensi jouluna myös jääkäkäriliikkeen muistoa kunnioittavan postimerkin. Tai itseasiassa kaksi. Sillä myös Spalernajan vankilassa viruneet liikkeen aktivistit eli ns. kalterijääkärit saavat oman merkkinsä. Tämän Tom of Finland arkin suuren suosion takia päätimme että myös nämä merkit kuvitetaan Touko Laaksosen herkällä ja hienostuneella taiteella. Teillä Hampaankolostablogin lukijoilla onkin kunnia nähdä nämä tulevat postimerkit ensimmäisinä" :





Ja kuin sokerina pohjalle, Markku Penttilä esittelee meille myös tänään vietettävän Veteraanipäivän kunniaksi julkaistavan erikoismerkin, jota on saatavina vain rajoitettuna erikoispainoksena:




2 kommenttia:

  1. Welcome, brother!

    Tsuhna forever - forever Tsuhna!

    VastaaPoista
  2. Ei ole ainakaan metallisia aseita näkyvillä.Niitä ne ei enää suostu muutenkaan kuljettamaan.

    VastaaPoista