Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Keskuskomitean ruorimies piti puheen
Pääkomissaari Barroso piti tänään puheen jota on siellä sun täällä mediassa suitsutettu hyvin merkittäväksi. Siinä hän mm. julisti lähiaikojen tavoitteeksi melko hupaisan oksymoronin. Jota kotoiset satraapimme ja muu nomenklatuuramme tulee toki lähitulevaisuudessa toistelemaan papukaijaparven lailla ja posket innosta hehkuen. Nimittäin termin "kansallisvaltioiden liittovaltio". Tuossa sanahelinässä on kyse tyypillisestä EU-maskirovkasta, jolla yritetään myydä euroopan kansoille vallansiirto edes jotenkuten demokraattisesti hallituilta kansallisvaltioilta ylikansalliselle, itse itseään täydentävälle ja valvovalle EU-nomenklatuuralle.
Toinen kohta Barroson julistuksessa oli Eurooppalainen pankkiunioni ja pankkivalvonta. Suunnitelmissa on mm. luoda EKP:n alaisuuteen yhteis-eurooppalainen pankkivalvontaelin. Hmm - EU:lla toki on sellainen jo nytkin, nimittäin European Banking Authority (EBA). (Muistammehan sen esimerkiksi niistä taanoisista, hieman reisille menneistä Euroopan suurpankkien stressitesteistä) Mutta EBA ei federalisteille riitä, sillä se on sijoittunut väärin EU:n organisaatiokaaviossa. Kun pankkivalvonta jatkossa siirretään EKP:n hyppysiin, saadaan samalla kasvatettua federalistien valtaa ja siirrettyä sitä demokraattisen päätöksenteon yläpuolella olevalle ns "riippumattomalle" keskupankille.
Barrosolainen pankkiunioni taas näyttäisi tarkoittavan sitä samaa vanhaa pa**aa hieman uudelleen paketoituna. Eli holtittomalla riskinotolla vaikeuksiin joutuneiden EU:n kriisi- sekä mahtimaiden pankkien tappioiden sosialisoimista eurooppalaisten veronmaksajien piikkiin. Nähtävästi nyt ollaan tunnustamassa sekin, että isoja pankkiruumiita on jatkossa tulossa. Muuta johtopäätöstä en tuosta kaavaillusta yhteis-eurooppalaisesta talletussuojasta äkkipäätä pysty vetämään. Auliita maksajia ja eurooppalaista solidaarisuutta kaivataan taas kerran.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti