Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ylevillä päillä Hallan vaara


Olemme taas kerran saaneet elää keskellä historiallisesti merkittävää (media)tapahtumaa. Meiltä varttuneempien ikäluokkien edustajilta kysellään aika ajoin, että missä olit kun kuulit Kennedyn murhasta tai mitä teit silloin 9/11 kun WTC tornit sortuivat? Tulevina vuosikymmeninä epäilemättä ihmisiltä tivataan vastaavassa tilanteessa, että mitä olit silloin tekemässä, kun kuulit Jussi Halla-ahon vaativan Kreikkaan sotilasjunttaa ja panssareita Ateenan kadulle? Ja minkälaisia tunnelmia se sinussa herätti?

Halla-ahon Naamakirjassa seinälleen heittämä ajatuspieru on herättänyt maassamme valtaisan tunnekuohun. Keskiäkäisen Miehen mielestä tosin hieman vääristä syistä. Minusta kohu olisi kannattanut nostaa ei sinänsä viestin vaan julkaisemiseen käytetyn median takia. Kuka nyt aikuisen oikeasti voi ottaa vakavasti poliitikon, varsinkaan miespuolisen sellaisen, joka hengailee illat pitkät Facebookissa ja vieläpä kirjoitaa sinne jotain politiikasta! Kaikkien niiden loputtomien N.N. kommentoi P.L:n tilaa ja S.P tykkää tästä jutskasta ja tökkää sitten käyttäjä V.P:tä-lätinöiden joukkoon. Käyttäjä Jussi Halla-Aho kommentoi Kreikan tilaa ja lähettää käyttäjä Georgios Papandreulle panssareita. Heh...vähemmästäkin sitä on poliitikolta katu-uskottavuus kadonnut.

Lisäksi Halla-aho on tuossa tuossa "sotilasjuntta voisi pelastaa talouden" spekuloinnissaan pahasti hakoteillä. Keskiäkäinen Mies ei ainakaan muista historiasta ennakkotapauksia, jossa jokin sotilasjuntta olisi saanut jonkin maan talouden kuntoon. Päinvastoin, useankin kerran ne juntat ovat joutuneet vallastaan luopumaan, kun ovat onnistuneet ryssimään talouspolitiikan viimosen päälle. Modernissa yhteiskunnassa kun niillä panssareilla ei saa talouden rattaita pyörimään rivakammin. Ihmiset ja yhteiskunnat ei nyt vaan toimi sillälailla. Eikä ne tankit ole edes hääppösiä mellakantorjuntavälineitäkään. Varsinkaan kaupunkioloissa. Mutta tuntuu se varmaan aika äijältä niillä ajella pitkin bulevardeja.

Mutta on minua myös huvittanut punavihreän tärähtäneistön moralistinen jeesustelu aiheen ympärillä. Heidän puheissaan on näköjään oletusarvona se, että sotilasjuntta ja panssarit ovat vääjäämättä jotain oikeistolaista natsimeininkiä joten Halla-Aho on siis paitsi rasisti myös täysi natsi. MOT. 

Hmmm - muistellaanpa. Siis edellinen kerta kun Euroopassa on tehty sotilasvallankaappaus? Ja ihan panssareiden tuella. Sehän tapahtui Puolassa vuonna 1981. Ja silloin niillä panssareilla varmistettiin nimenomaan näiden Vesa Puurosten  <klik>Mikko Lehtosten <klik>, Martin Scheinien  ja kumppaneiden suuresti fanittaman ja Suomeenkin haluaman kommunistisen yhteiskuntajärjestelmän säilyminen Puolassa. Vaikka Puolan kansa tai edes Puolan työläiset eivät siitä systeemistä ollenkaan tykänneet. 

Tässä muutama linkki, joista pääsee hieman tutustumaan sikäläisiin tunnelmiin. Millaista se olikaan kun "mellakoijat" pantiin kuriin ainoan oikean opin nimissä. Kuvakooste ja video. Video kannattaa katsoa alkulämmittelyä pidemmälle, tositoimiin eli impperialismin kätyreiden ja vastavallankumouksellisten huligaanien kurittamiseen  päästään vasta ensimmäisen minuutin jälkeen. Ja jos tuo Imperial March häiritsee vähän asianyhteyteen kuulumattomana, niin tuubista löytyy myös Puolan 1981 liikehdinnän ääniraitaan oleellisesti kuuluva "Balladi Janek Wiśniewskista". Keskiäkäisellä linkityspalvelulla on tänään tarjolla oma versio niin laululiike- kuin MTV-sukupolvellekkin.

Voisimme toki muistella seuraavaakin Eurooppalaista sotilaiden tuella tehtyä vallankaappausyritystä eli Janajevin juntan toilailua Moskovassa 1991. Silloinkin asialla oltiin Suomalaisten ihmisoikeusoppineiden, rasismintutkijoiden ja Tampereen Yliopiston tiedotusopin laitoksen sekä Demokrattiset lakimiehet ry:n vankasti kannattaman ja ihaileman  aatteen puolesta. Kaappaushan meni sitten ihan persiilleen kun jätkiltä vähän mopo karkasi sen vodkan kanssa läträtessä... 

Itseasiassa panssareiden käyttö kansalaisten pitämiseen kurissa ja nuhteessa näyttääkin Euroopassa olevan nimenomaan "edistyksellisen" marxilaisen vasemmiston leipälaji. Äkkipäätä tulevat lisäksi mieleen mm 1953 1956 1956 1968 1970 1976...

Mutta rehellisesti sanottuna, eivät ne panssarit Ateenankaan kadulla ole kokonaan poissuljettu vaihtoehto. Kun Kreikka yrittää tehdä sen EU:n tarjoaman "sisäisen devalvaation". Muistatteko, sen saman joka Suomessakin piti Koiviston ja Kulbergin johdolla tehtämän parikymmentä vuotta sitten. Kun olimme menossa ihan pää pystyssä Eurooppaan. Perseethän täällä pantiin penkkiin, koska sekä ammattiliitot ja vientiteollisuus valitsivat mieluummin sen ihan perinteisen devalvaation. Nyt Kreikalaisten pitäisi yrittää samaa eli laskea palkkoja, leikata rajusti valtion menoja ja luopua saavutetuista eduista maan kilpailukyvyn ja maksutaseen palauttamiseksi. Suomesta poiketen Kreikan poliittiseen kulttuuriin ovat jo pitkään kuuluneet paitsi se jatkuva lakkoilu, myös katumellakat, polttopullot, autopommit ja poliittiset murhat. Siispä, jos näemme jonain päivänä ne panssarit siellä Kreikan kaduilla, niin ne on todennäköisesti sinne määrännyt nimenomaan maan nykyinen sosialistihallitus...

Lopuksi onnittelut maamme hallitukselle. Nämä persuihin liittyvät mediakohut (toinen on siis se varmistimen poisto) sattuivat krevin aikaan. Sattumalta juuri kun eduskunnassa ollaan käsittelemässä perustuslain muuttamista. Sitä muutosta jonka mukaan jatkossa esimerkiksi Eurobondit yhteisvastuineen, EU:n ylikansallinen verotusoikeus ja yhteinen valtionvarainministeriö, siis se tulonsiirtounioni, sekä muut askeleet kohti liittovaltioa voidaan päättää eduskunnassa ilmoitusluontoisina pikkulakeina. Muutos, jota ainoastaan Persut vastustavat. Keskiäkäinen mies ei vaan enää oikein jaksa uskoa sattumiin...

Perustuslakiuudistus - Suomi tienhaarassa

10 kommenttia:

  1. Halla-aho varmaan arveli että Kreikan tilanne saattaa edetä siihen pisteeseen että kaduille tarvitaan armeija palauttamaan kuri ja järjestys. Jussi varmaan arveli että armeija saattaa tehdä vallankaappauksen jos tilanne tosiaan etenee siihen pisteeseen. Kreikassa on aiemminkin ollut sotilashallitus.

    Niin no, ehkä Jussi olisi voinut muotoilla kommenttinsa siten että viestistä välittyy nimenomaan epäily ja huoli siitä miten saattaa käydä. Tuon Jussi varmaan halusi sanoa, vaikka se sitten töksäytti.

    Vasarahammer on pohdiskellut miksi Timo Soini sitten piti omaa showtaan asian tiimoilta. Olisi Timbe voinut vaikka soittaa Jussille ja kysyä että mitä sä sanoit, eikä ilmoittaa median kautta.

    VastaaPoista
  2. Missä ketjussa minun kannattaisi tämä sanoa, mautta Suomen nykyiset EU-federalistit ovat niitä samoja jotka vastustivat 1973 tehtyä vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa. Näköjään silloinen EEC kelpasi vastustuksen kohteeksi mutta ei nykyinen EU. Menee vähän nurinpäin nuo jutut...EU varmaan toimisi paremmin jos se olisi yhä sellainen kuin oli 1970-luvun EEC.

    VastaaPoista
  3. Kuulehan, kai huomasit, että nämä helleenit näillä mm. meidän takaamilla tukirahoilla ovat tekemässä/tehneet melkomoisia panssaritilauksia Saksasta. Oisko että haluavat lisätä Nato-valmiuksiansa ;D
    Parempi puoliskoni ehdotti jotta nehän panssarit me voisimme saada takaustemme takeeksi. Noin, tuota, emme yksinkertaistaisi liikaa vakavia asioita. Kun siis emme saa saada rahaa vakuudeksi, kielsivät isot maat, perhanat!

    Hannu

    VastaaPoista
  4. Uuden-Suomessa tunnutaan bannattavan ja poistettavan oikein urakalla bloggaajia, missähän siellä tuulee..

    VastaaPoista
  5. Tervehdys kaikille ja kiitos kommenteista. Muutama hajahuomio.

    Vieras 1: Halla-Aholla on ollut aikaisemmin taipumuksia suorastaan ojentaa helppoja "keppejä" toisille käteen ja sitten ihmetellä kun lyödään. Toki tuo "ei ole väliä mitä sanoo, vaan kuka sanoo"-ilmiö toki koskee nimenomaan häntä. Kun hän vaan suunsa aukaisee, niin alkaa pirunmoinen vääntäminen josko sanomisen voisi joltain kantilta tulkita tai sitten "väärinkäsittää" pahantahtoiseksi rasismiksi tai facismiksi.

    Vieras 2: Niin,sieltä EI EEC:lle liikkessä heiluivat mukana niin Paavo Lipponen, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja kuin Erkki Liikanenkin. Silloin heillä oli suuri huoli, että kauppa ja tullisopimus läntisen Euroopan kanssa vahvistaisi kapitalismia Suomessa ja vierottaisi Suomea Neuvostoliiton ja SEV:n vaikutuspiiristä. No, johdonmukaisuuttahan tuossa heidän toiminnassaan on sen verran, että he ovat aina kybällä mukana kun Suomen itsenäisyyttä ja suvereniteettiä ollaan murentamassa ja maata alistamassa vieraiden valtojen vasalliksi.

    Anon-Hannu: Nuo Kreikkalaisten upouudet Leopardit tosiaankin voitaisiin ottaa vakuuksiksi. Suomella olisi niille tarvettakin. Köyhä Suomihan osti vain KÄYTETTYJÄ Leopardeja ja NATO-yhteensopivuuskiimassa vielä mentiin ja romutettiin ihan "kodinturvajoukoille" käypästä T-72 kalustoa.

    Anon: Saman huomion olen US-arista tehnyt. Esimerkiksi sujuvasti kirjoitettu ja mielenkiintoinen Mikko Mäkisen-blogi näkyy joutuneen "puhdistuksen" kohteeksi. Liekö syynä Mäkisen kerettiläisyys ilmastomuutos-uskonnossa vai asiantuntevat kirjoitukset islamilaisesta maailmasta. Nykyään kun kaikki poikkeamat virallisesta rauhanuskonto" dogmista kuuluvat vihapuheiden kaegoriaan. Herlin ja Huusko lienevät saaneet noottia joltain korkealta taholta. No,teitä kaikkia lohduttanee se tieto, että Aku-Liina-Atlas Saarikosken blogi on ja pysyy siellä kuin tatti...

    VastaaPoista
  6. Asiasta sivuun mennen, onneksi teemalta tulee silkkitie dokumenttisarja, kitaron musiikki ja juontajan rauhallinen selostus on jotain. Tosin tulee kakkoselta reinikainen ja kesällä tankkitäyteen, melkeinpä ainoita syitä miksi televisio on viell, jollei sitten DVD.ten katselua olis.

    VastaaPoista
  7. Ai niin, viellä tuohon Uuden-Suomen hommiin, jäähän niille viellä laadukkaita bloggaajia, kuten siikala, oksala ja jokunen muu :PP

    VastaaPoista
  8. Terve Anon. Täytyy myöntää TV:stä, sitä mukaa kun kanavat ovat lisääntyneet katsomisen arvoiset ohjelmat ovat sen kun vähenneet. Ellei Teemaa olisi, ei tarvitsisi toosaa enää juurikaan aukaista.

    Tankit, Reinikaiset ja Silkkitie...taidat haikailla Impivaaralaiseen TV-aikaan, kun ohjelmien tempo oli rauhallinen ja leikkaukset verkkaisia :-) Erän alan veteraani muisteli minulle aikaa, kun hän opiskeli TV/video alaa. Jos harjoitustyössä oli alle 20 sekunnin mittainen leikkaus, niin sillä tienasi suurinpiirtein potkut koko kurssilta. Nykyään siihen 20 sekunttiin valmista ohjelmaa saatetaan tukkia jo toistakymmentä leikkausta.

    Kitaron musiikki on kaunista. Teenpä hänestä pienen aasinsillan. Oletko kuunnelllut Loreena McKennittiä? (aasinsilta on se että Kitarolla on biisi nimeltä Caravansary ja Loreenalla Caravanserai) Jos kerran pidät Kitarosta, kuuntele Loreenalta vaikkapa Marco Polo Marrakesh Night Market tai Santiago Verkkaista mutta kaunista. Ja Loreenan ääni...

    VastaaPoista
  9. Pitää hommata kait tietsikkaan kaiuttimet, kun tää mun kone on "hiljanen"

    VastaaPoista
  10. Anon. Kaiuttimien hommaaminen kannattaa muutenkin ja on vain pieni vaiva sekä rahanmeno. Ennenwanhaan mykkään koneeseen piti ensin ruuvata se puuttuva äänikortti. Ja sitä ennnen piti osata valita tyytyäkkö Soundblasterriin vai hankkia peräti GUS

    VastaaPoista