Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kielletyt sanat eli Keskiäkäinen viha-aamu

Tässä talossa ei puhuta kepulaisista ja persuista. Nyt suu puhtaaksi saippualla
Eduskunta on kuulemma päättänyt omalta osaltaan padota yhteiskunnassa loiskuvaa vihapuhetta. Esimerkiksi sanat KEPU ja PERSU ovat jatkossa sen seinien sisällä kiellettyjä vihasanoja. Varsinkin täysistunnoissa. Tässä yhteydessä myös kristillisdemokraatit ovat ilmoittaneet, että heitä ei saa jatkossa kutsua kristillisiksi. Se kuulemma on loukkaavaa...

Ainoa täysistunto johon Keskiäksy osallistuu, on varsin privaatti tapahtuma, eikä siellä juuri koskaan kuulla puheenvuoroja. Vain sanomalehden rapinaa ja satunnaisia vienoja ähkäisyjä. No, tunnustan kyllä sieltä YHDEN vihapuhetapauksenkin parin vuoden takaa. Kaverini oli tarjonnut edellisenä iltana varsin habanero-pitoista iltapalaa...

Niinpä päättelisin että tämä kiellettyjen sanojen lista ei koske minua. Ja aion jatkossakin täällä samean internetin peränurkassa sijaitsevalla pienellä limaisella vessanseinälläni käyttää mm termejä kepu, persu ja kommari. Niitä krissuja pitänee vähän miettiä. Haluaisivatko he mieluummin että heitä kutsutaan jatkossa ateisteiksi vai mullaheiksi?

Yleisellä tasolla pyrin nojautumaan vanhaan kansanviisauteen jonka mukaan "Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä"  Tämän pikkuseikan vuoksihan joillekin ilmiöille, aatteille ja jopa ryhmille joudutaan aina muutaman vuoden välein kehittämään uusi, korrektimpi termi. Edellinen kun on jo alkanut pahasti  happanemaan...

Siksipä Keskiäkäinen Mies ei esimerkiksi enää koskaan käytä sanomalehtitoimittajista vanhaa nimitystä "lehtineekeri". Ymmärrän oikein hyvin että nykymaailmassa tuollainen rinnastus on epäasiallinen ja loukaa syvästi Afrikkalais-juurisia veljiämme ja sisariamme. Sen verran syvälle on tuo heinäsirkkalauma toiminnallaan onnistunut ryvettämään ammattikuntansa arvostuksen ja maineen. Samasta syystä olen myös ryhtynyt aprikoimaan, onko enää korrektia kutsua erästä hyvin pientä mutta kovin näkyvää ja kuuluvaa naisryhmää "femi-natseiksi". Mielipiteidensä ja tekojensa vastenmielisyydestä ja hourupäisyydestä huolimatta nuo kiljuskinit ja muut kuulapäiset kainalontuulettajat kaiketi kuitenkin kuuluvat ihmislajiin ja heilläkin saattaa olla jonkinlaiset tunteet ja siten myös kyky loukkaantua...

Nykyistä menoa seuratessa alan muuten epäillä, että eduskunta joutuu päivittämään tuota halventavien termien ja kiellettyjen sanojen listaansa jo ennen ensi kevättä. Tällä hetkellä kun ovat vahvasti happanemassa  esimerkiksi termit poliitikko ja valtionvarainministeri. Todennäköisesti jo ensi vuonna jonkun ihmisen nimittely jommaksikummaksi on varsin loukkaavaa vihapuhetta. Ammattien arvostuksia kansan keskuudessa  tutkittaessahan titteli kansanedustaja on jo pitkään keikkinut listan häntäpäässä. Sitä alhaisempanahan ei taida listalla enää olla juuri muita nimikkeitä kuin toimittaja ja puhelinmyyjä...

7 kommenttia:

  1. Onha se tietenki kohteliasta varsinki eduskunnan virallissa puheissa puhua oikeilla nimillä ei lempinimillä tai miten sitten on ...

    VastaaPoista
  2. Kyllähän minäkin sen ymmärrän että jos keskiverto eduskuntapuheessa ei ole mitään SISÄLTÖÄ, niin edes MUODON on syytä olla kunnossa...

    VastaaPoista
  3. Kysyin tätä jo Kumikselta ja Vasaralta mutta konsultoin myös sinua.

    Ylenannon vihapuhe-ohjelmaan kutsuttujen mokuttajien joukossa on hyvännäköisiä naisia. Heräsi kysymys miksi mokutus ym. hörhöt aatteet vetävät hyvännäköisiä naisia. Miks hitossa? Johtaako mokutus-kulttia jokin kulttijohtaja joka on alfauros ja nuo muijat ovat sitten "jalkavaimoja"? Onko kyse vaan siitä että nuoret naiset ovat vaikutteille alttiita ilman kritiikin taitoa? Jos laittoi ohjelman äänettömäksi niin silloin oli kiva kattoo kun noi muijat puhui.

    Minkä takia nuivalla puolella ei ole tunnettuja kuumia kinkkuja? Nuivan puolen pitäisi kans hommata muutama kuuma kinkku niin ulosanti paranisi. Mistä sellaisia löytää?

    VastaaPoista
  4. Meinaaks vieras että pitäs olla kaksi mahtavaa ulosantia puhujilla, joihin vastapuoli kiinnittäs vain huomionsa :P

    VastaaPoista
  5. Tervehdys molemmille

    Vieras. En osaa tuohon kysymykseesi vastata.

    Vanhoja klassisia teorioitahan oli esim se että luoja jakaa kitsaasti antejaan, älyä ja ulkonäköä ei useinkaan liikene ylenpalttisesti samalle ihmisiselle. Stallareilla kuulemma oli myös aikoinaan kauneimmat tytöt liikkeessään ja he harjoittivat vielä ahkerasti ns pöksylähetystyötä... Naiset nyt yleensä ovat enemmistönä tuolla mokutuspiireissä. He kun kansoittavat niitä yliopistojen marxilaisviritteisiä humanistisia höpöhöpötiedekuntia.

    Ihan henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että kivannäköisiä ja mukavia naisia on kyllä jokapuolella. Keskiäkäisen Miehen maku on toki nykyään siellä aikuisten,sympaattisten suht tavallisten naisihmisten piirissä...

    Anon. Niin se vaan menee että jos puhuja on muodollisesti todella pätevä, niin ainakin miesvoittoisessa kuulijakunnassa ei ole niin väliä mitä hän puhuu. Läpi menee mikä tahansa skeidakin. Toki kuulijat eivät välttämättä muista itse puheesta mitään. Mieleen on vaan jäänyt, että mielelläni olisin minäkin yhtynyt edelliseen puhujaan...

    VastaaPoista
  6. Hmmm Heluna teke poikkeuksen tuolla usarin blogissa ...

    VastaaPoista
  7. Juuh - Erosen Helena on ainakin blogaajana ihan symppis... Tuo "Oho,Hupsista" onneksi näkyy taas jatkuvan eikä ole ainakaan vielä joutunut puhdistuksen uhriksi

    VastaaPoista