Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Maailmanmarkkinoille



Tämä taitaa olla hieman poikkeuksellinen ja tämän blogin perinteitä rikkova postaus. Jos nimittäin olen joskus tullut sanoneeksi, että palaan johonkin aiheeseen tai ideantynkään myöhemmin uudelleen, niin sitä ei useinkaan ole tapahtunut. Valitettavasti. Nyt kuitenkin sain asiaksi lunastaa lupaukseni. Ensimmäisessä "muotiblogissani" vihjailin Keskiäkäisen Muotitalon tulevasta HALAL-valikoimasta. Koska islamilaiset ystävämme ovat viime päivinä tuolla maailmalla antaneet meille kaikille kosolti tuoretta inspiraatiota, sain sen voimalla suunniteltua muutamia tuoreita burqa malleja. Olkaa hyvä:

Keskiäksy Collection pyrkii tarjoamaan asusteita musliminaisen elämankaaren kaikkiin vaiheisiin. Esimerkiksi tämä raikkaanvärinen, rock-henkinen hijab soveltuu erinomaisesti nuorekaan naisen vauhdikkaaseen sosiaaliseen menoon ja meininkiin.


Tämä Rollari-burqa taas istuu kuin nenä päästä hieman seesteisempään keski-ikään varttuneille. Siis vaikkapa Entisten Nuorten Sävellahjan vakiokuuntelijoille.



Keskiäkäinen Intel- burqa soveltuu hyvin paitsi vauhdikkaaseen vapaa-aikaan, myös sellaisen tavallisen  konttorirotan kevyemmäksi työasuksi. Sopivan monimielinen teksti kirvoittaa monet iloiset naurut työpaikan kahvituntikeskusteluissa. 



Keskiäksy ei ole unohtanut myöskään varttuneempia musliminaisia. ( Islamissahan  puuma- ikä alkaa naisilla siitä kahdenkymmenen hujakoilta ylöspäin) Ykkösvaimo- ja Puuma-burqat ovat tällä kaudella muslimi-MILF:eillä kuuminta ja trendinkkäintä hottia


Keskiäkäinen HTML-niqab on tekniikkaan tai ATK-aloille suuntautuneiden nörttineitojen suosikki. Kun esimerkiksi Ruukinmatruuna pukeutuu kaapuun, HTML-niqab on hänen suosikkinsa.


Muotitalo Keskiäksy haluaa tietysti ottaa siivunsa myös maailmana suurimman matkailutapahtuman rahavirroista. Matkamuisto-burqa, taatusti rakastettu tuliainen.


Sokerina pohjalle esittelen tähän loppuun siveiden neitojen uimapuku-burqan. Onhan mottomme Keskiäksy päällä - joka säällä. Tämä 72-Virgins asu ylläsi olet biitsin ehdotomasti kiinnostavin ja halutuin kaunotar.


torstai 13. syyskuuta 2012

Rohkeasti mukaan blogistanin valtavirtaan


Keskiäksy toteaa nyt saman kuin moni blogaaja ennen minua. Miksi hitossa kirjoittaa politiikasta, taloudesta tai muista tylsistä asioista, kun kerran netin suosituimmat blogit käsittelevät nimenomaan muotia ja pukeutumista? Niinpä siirryn suosiolla valtavirran mukaan ja alan pitää trendikästä tyyliblogia. Saapa sitten  nähdä milloin se hirmuinen uusien lukijoiden ryntäys tänne Hampaankoloon alkaa...

Muotiblogaajien yleisin postaus on kuulemma sellainen, jossa esitellään "Päivän asu". Hmm - tuntuu vähän tylsältä, kun Keskiäksyllä on oikeastaan samat asut lähes joka päivä. Toki niin että yksi työhön, toinen vapaa- aikaan  ja harrastuksiin sitten hieman säänmukaista variaatiota. Mutta ei niistä kovin montaa blogipostausta saa aikaiseksi.

Minä kun olen jo löytänyt sen oman tyylini ja tunnen oloni siinä varsin kotoisaksi. Ehjää ja toimivaahan ei  yleensä kannata mennä sen kummemmin sorkkimaan ja korjailemaan.  

Toinen muotiblogaajien peruspostaus on esitellä uusin vaate- tai asustehankinta ja myös niitä uusia jänniä liikkeitä mistä ne löydöt teki. Voihan vitsi. Keskiäksy käy keskimäärin kolme kertaa vuodessa vaateostoksilla ja aina niissa samoissa, hyväksi havaituissa liikkeissä. Esimerkiksi viimeisimmät vaatehankinnat tapahtuivat joskus kevättalvella. Ostin samalla kertaa ja samasta liikkeestä kolmet housut, kaksi paitaa, takin ja pari paalia sukkia. Ja aikaa tähän meni alta puoli tuntia.  Ei siis irtoa montakaan postausta tästäkään aiheesta.

Kuinka tämä muotiblogaaminen voikaan olla näin vaikeaa? Kuitenkin sellaiset alle parikymppiset pissiksetkin pyörittävät niitä suvereenisti. Ja heillä on kymmeniä tuhansia lukijoita ja jopa kaupallisia sponsoreita. 

Keskiäksy ei keksi enää mitään muuta keinoa päästä tälle trendikkäälle "alalle",  kuin että rupean esitellemään  tässä muotiblogissani ihan itse suunnittelemiani vaatteita. Onhan tässä parin vuoden blogausharrastuksen aikana tullut tuunailtua mm. elokuvajulisteita, motivational postereita, vaali- yms. -mainoksia, kirjan- ja levynkansia kuin jopa muutamia vaakunoita. Ei kai se vaatteiden suunnitteleminen voi sen vaikeampaa olla?

----------------------------------------

Eikä muuta kuin tuumasta toimeen. Ensimmäinen Keskiäkäinen Collection, olkaapa hyvä. Catwalkia ja anorektisia malleja en valitettavasti saanut hommattua tähän hätään. Ehkä sitten ensi kerralla.


Keskiäkäinen Eurooppa-paita on malliltaan klassisen ajaton ja soveltuu hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Paidan trendikäs kuvistus ottaa hillityllä tavalla kantaa ajankohtaisiin asioihin ja luo kantajastaan älykkään ja aikaansa seuraavan ensivaikutelman.


Se perinteinen Che Guevara-paita on nykyään niin so last season, kuin vain voi olla. Jos tarkoituksena on ihan oikeasti ärsyttää vallanpitäjiä tai moraalista paremmistoa, niin tällä kaudella trendikäs pukeutuja vetää ehdottomasti ylleen  Bibi Aisha-paidan. Saatavissa myös sutjakkaalla lady-fit leikkauksella.


Keskiäksy ei ole unohtanut myöskään punavihreää joutilaistoa ja muita elätettäviä luokkia. Tämä trendikkään tiedostava "taikaseinä"-paita soveltuu kuin nenä päähän vaikkapa valtio- tai yhteiskuntatieteen luennoille kuin myös naistutkimuksen seminaareihinkin. Saatavilla niin punaisena kuin vihreänäkin versiona.


Suomi on hiljattain saanut uuden supersankarin. Äiti Teresa, Albert Schweitzer tai Oskar Schindler ovat jatkossa kevyttä kauraa Satu Hassin rinnalla. Satuhan sentään pelasti viidenkymmenen tuhannen ihmisen hengen. Ja tämä tapahtuu vieläpä joka vuosi uudestaan, tästä hetkestä maailman tappiin asti. Niinpä Keskiäksy haluaa osoittaa hänelle kunnioitustaan omalla nimikkopaidalla. 

Saatavilla vain tämän näillä värellä. Paidan selkäpuolella on kuva autiosta ja tyhjästä suomalaisesta satamasta.


Koska juuri Jersey-saarille perustamani Fashionhouse KÄM Ltd haluaa olla hyvin kasvuhakuinen ja nopeaan kansainvälistymiseen pyrkivä startup-yritys, aloin välittömästi miettiä strategiaa myös globaalien markkinoiden valloittamiseksi. Ja löysinkin heti aivan neitseellisen markkinaraon. 

Maailmassahan on lähitulevaisuudessa vähintäänkin puoli miljardia burkitettua naista. Mutta katsokaa nyt nykyisiä kaapu-mallistoja. Tylsää yksiväristä massaa kaikki tyynni. Ja samalla suorastaan loistavaa tyhjää tilaa niin hauskoille kuin kantaaottavillekkin "T-paita" teksteille ja kuvatuksille. Olen aivan varma että myös musliminaiset haluavat ilmaista yksilöllisyyttään. Sekä  hakeutua huomion keskipisteeseen hauskoilla, pikkunokkelilla, pikkutuhmilla tai postmodernisti kiellellä, käsitteillä ja tabuilla leikittelevillä kuvituksilla varustetuilla burqilla, niqabeilla, hunnuilla tai hijabeilla. Tästähän tulee uusi suorastaan uusi Nokia joka vetää koko Suomen lamasta nousuun!

Tähän loppuun esittelenkin siis tulevan HALAL-mallistoni ensimmäisen asusteen.


PS. Tämä mallistonjulkistus tapahtui suomalaiskansallisella NOKIA-periaatteella. Eli minulla ei ole harmaata hajuakaan koska, mistä ja mihin hintaan näitä asusteita ehkä on ostettavissa. Jos sittenkään...

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Keskuskomitean ruorimies piti puheen


























Pääkomissaari Barroso piti tänään puheen jota on siellä sun täällä mediassa suitsutettu hyvin merkittäväksi. Siinä hän mm. julisti lähiaikojen tavoitteeksi melko hupaisan oksymoronin. Jota kotoiset satraapimme ja muu nomenklatuuramme  tulee toki lähitulevaisuudessa toistelemaan papukaijaparven lailla ja posket innosta hehkuen. Nimittäin termin "kansallisvaltioiden liittovaltio". Tuossa sanahelinässä on kyse tyypillisestä EU-maskirovkasta, jolla yritetään myydä euroopan kansoille vallansiirto edes jotenkuten demokraattisesti hallituilta kansallisvaltioilta ylikansalliselle, itse itseään täydentävälle ja valvovalle EU-nomenklatuuralle.

Toinen kohta Barroson julistuksessa oli Eurooppalainen pankkiunioni ja pankkivalvonta. Suunnitelmissa on mm. luoda EKP:n alaisuuteen yhteis-eurooppalainen pankkivalvontaelin. Hmm - EU:lla toki on sellainen jo  nytkin, nimittäin European Banking Authority (EBA). (Muistammehan sen esimerkiksi niistä taanoisista,  hieman reisille menneistä Euroopan suurpankkien stressitesteistä) Mutta EBA ei federalisteille riitä, sillä se on  sijoittunut väärin  EU:n organisaatiokaaviossa. Kun pankkivalvonta jatkossa siirretään EKP:n hyppysiin, saadaan samalla kasvatettua federalistien valtaa ja siirrettyä sitä demokraattisen päätöksenteon yläpuolella olevalle ns "riippumattomalle" keskupankille.

Barrosolainen pankkiunioni taas näyttäisi tarkoittavan sitä samaa vanhaa pa**aa hieman uudelleen paketoituna. Eli holtittomalla riskinotolla vaikeuksiin joutuneiden EU:n kriisi- sekä mahtimaiden pankkien tappioiden sosialisoimista eurooppalaisten veronmaksajien piikkiin. Nähtävästi nyt ollaan tunnustamassa sekin, että isoja pankkiruumiita on jatkossa tulossa. Muuta johtopäätöstä en tuosta kaavaillusta yhteis-eurooppalaisesta talletussuojasta äkkipäätä pysty vetämään. Auliita maksajia ja eurooppalaista solidaarisuutta kaivataan taas kerran.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Kreikkalaista mytologiaa


Silmiini sattui vasta nyt parin viikon takainen uutinen, jonka mukaan Euroopan keskuspankki aikoo piahkoin  uudistaa euroa. Siis nimenomaan sen ulkonäköä. Nykyisten arkkitehtonisten kuvien sijaan seteleiden vesileimaksi kaavaillaan kreikkalaisesta mytologiasta kaivettua prinsessa Europeaa. Jonka mukaan koko Eurooppaa on kuulemma saanut nimensä.

Hmm - Keskiäksy ei ole kyllä  ihan varma onko seteleiden ulkoasun uusiminen nykyisessä taloustilanteessa niitä keskupankin kiireellisimpiä ja keskeisimpiä tehtäviä. Toki setelejä uudistetaan tasaisin välein väärentämisen vaikeuttamiseksi, mutta ehkä taka-ajatuksena tällä kertaa on myös antaa signaali siitä, ettei euro suinkaan ole hajoamassa tai häviämässä.

Sen sijaan Keskiäksyn pokka petti lopullisesti, kun luin perustelun millä nimenomaan tuohon prinsessa Europeen oli päädytty. "Euroopan historiaa symboloivat kuvan käyttäminen voisi olla ele, joka lisää Euroopan yhteishenkeä, suunnittelijat arvelevat" 

Tarkemmin asiaa ajateltuani hymyni kyllä hyytyi ja minua alkoi pikemminkin pelottaa. Missä pumpulisissa pilvilinnoissa tai utopistisissa rinnakkaistodellisuuksissa EU:n korkeat keskuspankkivirkamiehet oikein majailevat? Ja nuonko pihalla he oikeasti ovat eurooppalaisten ihmisten taloudellisesta ja poliittisesta arkitodellisuudesta? Toisaalta se kyllä selittää monta asiaa...

Koska tämä hulluuden riemumarssi kuitenkin vääjämättömästi jatkuu, niin teenpä tähän lopuksi muutamia kainoja ehdotuksia. Sieltä antiikin mytologiasta nimittäin löytyy eurolle parempiakin symboleja kuin tuo prinsessa Europe. Nykytilanteessa sopivampi vertauskuva euroalueelle voisi olla vaikkapa riidankyväjä ja eripuraisuuden jumalatar Eris.  Euron historian vertauskuvaksi taas sopisi mainiosti Ikaros lentomatkoineen  ja EU:n liittovaltioprojektille Pandora lippaineen. EKP:n viimeaikojen toimintaa taas symboloisi parhaiten Pyrrhos voittoineen. Henkilökohtaisesti näkisin kuitenkin eurosetelissä kaikkein mieluuteen Herakleen siivoamassa Brysselin Augiaan talleja.

Euron arvostus ei tosin taida pelkästään seteleiden vesileimoja uudistamalla juurikaan kohentua. Mutta kyllähän sen haluttavuutta voitaisiin todennäköisesti radikaalimmalla ulkonäkömuutoksella hieman parantaaa. Kas näin:


Nyt kun EKP:n "setelipainokoneet" alkavat syytää markkinoille tuhansia miljardeja euroja lisää, kannattaisi samalla harkita käteisvaluutassa käytettävän paperilaadun vaihtamista hieman pehmeämmäksi. Että eurolla säilyisi tulevaisuudessakin edes jonkinlainen käyttöarvo, vaikka sen vaihtoarvo romahtaisikin. Tähän tapaan: