Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Suuhuuhtelu VI - Ruotsi hyökkää, Ruotsi puolustaa...

Yllätysten aika ei ole ohi. Uutisvirrasta saamieni tietojen mukaan Ruotsalaiset ovat kuin ovatkin lähdössä sotaan. Keskiäkäinen mies tuumii tuohon, että kai se oli jo aikakin. Edellisestä kerrastahan onkin kulunut pari sataa vuotta.

Libyan kapinallisten tueksi lähetetään kahdeksan JAS 39 Gripen monitoimihävittäjää. Laivueen tehtävänanto kuulostaa sitten jo ihan normiruotsalaiselta meiningiltä. Lentäjillä on oikeus ainoastaan valvoa Libyan ilmatilaa ja puolustautua ilmasta ja maasta niihin itseensä kohdistautuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta ei mitenkään muuten osallistua sotatoimiin, esimerkiksi rynnäköimällä Gaddafin maajoukkoja vastaan. Hmm - lehtitietojen mukaanhan Libyan ilmavoimat ja ilmatorjunta on pääosin tuhottu jo viikko sitten eikä ainoastakaan ilmataistelusta ole ainakaan uutisoitu. Liitouman ainoa raportoitu konetappio on ollut nähtävästi teknisen vian takia pudonnut amerikkalaisten F-15 hävittäjä.  Käytännössä Ruotsalaiset siis menevät Libyaan näyttämään lippua ja suorittamaan jonkinlaisia kovat piipussa-sotaharjoituslentoja Välimerellisissä maisemissa. Mikäs siinä, onhan Ruotsalaisilla perinteisesti ollut rahaa vaikka monikankkulan kaivoon lapioitavaksi.

Pääministeri Reinfeldt muisti toki korostaa operaation vaaroja: "Ruotsalaisten miesten ja naisten lähettäminen toiseen maahan suojelemaan siviilejä ei ole helppo päätös. Se ei ole riskitöntä " Tuntien tuon JAS 39 Gripen kaluston historian, Keskiäkäinen Mies jakaa pääministerin huolen. Varsinkin laskeutuminen sekä käännökset lennon aikana ilmassa saattavat olla ruotsalaislentäjille erityisiä riskitilanteita.


Täällä puhuu koneen kapteeni Håkan Hycklaren. Tervetuloa JIIAAÄSSÄN  lomalennolle Trabani-Birgistä Benghaziin

Suomessakin on esitetty vaatimuksia Ilmavoimien Hornettien lähettämisestä mukaan kahinaan. Keskiäkäisen miehen kanta asiaan on, että tuollaiseen ruotsalaistyyliseen osallistumiseen riittäisi hyvin, jos lähettäisimme yhden Finnairin Airbusseista kiertelemään Libyan ilmatilaa. Itseasiassa se soveltuisikin pidemmän toimintasäteensä ja edullisempien lentotuntiensa vuoksi tehtävään huomattavasti Hornetteja paremmin.Jos oikein militaristiseksi haluaisimme heittäytyä, niin tämä Airbus voitaisiin aseistaa sijoittamalla sen matkustamoon yksi korkeaktiivisesti moraalisäteilevä sisäministeriön kukkahattujoukkojen täti-komppania.

P.S.  Ei meillä oikeastaan ole varaa Ruotsalaisille paljonkaan veetuilla. Onhan Suomella käynnissä ihan samankaltainen "sotilaallinen" operaatio Intian valtamerellä. Miinalaiva Pohjanmaan voimankäyttövaltuudet lienevät samaa korkeaa pohjoismaista tasoa. Eli he saavat ampua varoituslaukauksia ilmaan, mutta niitäkin vain siinätapauksessa, jos itse joutuvat merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi. Tähän mennessä 11 miljoonan euron operaatiolla on saatu tankattua ja muonitettua yksi Etelä-Korealaisten salakalastajien troolari. Saas nähdä vieläkö meripoijaat ehtivät tekemään  toisenkin sankarteon, ennen kuin kotimatka alkaa. Tosin "taistelulaivamme" glooriaa ovat viimeaikoina hieman heikentäneet syytökset miehistön tekemistä raskaista sotarikoksista. Mutta minusta emme saa tuomita poikiamme merten takana liian ankarasti. On muistettava että sotatantereilla aina sattuu ja tapahtuu...

9 kommenttia:

  1. Muistan, että svedupetterit olivat silloin 1990-luvulla kovasti närkästyneitä, kun Suomen ilmavoimat valitsivat kalustokseen Hornetit Gripenien sijaan. Muistan myös ilmavoimiemme miesten sanoneen, että köyhällä ei ole vara ostaa kuin parasta.

    Sinänsä uskon, että Ruotsin armeijasta löytyy hyvinkin taistelukykyisiä miehiä. Kunhan heille annetaan vain lupa.

    Toi hylsyjen mereen heittäminen pisti mullakin alaleuan väpättämään. Ettäs kehtasivat...

    VastaaPoista
  2. Tuo ajatus kukkahattutätikomppanian lähettämisestä on mielestäni aivan liian raaka.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys YP ja VP. kiitos kommenteista.

    Ruotsin närkästyksen ymmärtää, he kun olivat pitäneet Suomea ostajaehdokkaana ns "varmana nakkina". En tiedä oliko Hornet paras konevaihtoehdoista. Ainakin se oli kallein. Niin hankintahinnaltaan kuin käyttökustannuksiltaankin. Aika paljon hankintapäätöksessä taisi painaa ääneenlausumaton halu hivuttautua lähemmäksi NATOa. Nykyäänhän NATO-yhteensopivuus on jo keskeisellä sijalla niin kaluston kuin toimintatapojenkin suhteen.

    Kai sieltä Ruotsin raskaasta ammattimiehiäkin löytyy. Ruotsi vaan panosti teollisuuspoliittisista syistä niin paljon ilmavoimiin (tuo Gripen) että rahaa ei ole enää piisannut muille aselajeille, vaan ne on säästetty pikkuhiljaa lähes hengiltä.

    Vonpee. Muistaakseni Suomi ei kuitenkaan ole vielä liittynyt moraalisäteilijöiden käytön taistelukentällä kieltävään kansainväliseen sopimukseen. Ehkä olisi syytä, Kyllähän nuo kukkahattutädit voi hyvin perustellusti luokitella epäinhimilliseksi asejärjestelmäksi. Sinne rypälepommien ja Agent Orangen välimaille...

    VastaaPoista
  4. "Muistaakseni Suomi ei kuitenkaan ole vielä liittynyt moraalisäteilijöiden käytön taistelukentällä kieltävään kansainväliseen sopimukseen. Ehkä olisi syytä, Kyllähän nuo kukkahattutädit voi hyvin perustellusti luokitella epäinhimilliseksi asejärjestelmäksi. Sinne rypälepommien ja Agent Orangen välimaille"

    Syytä olisi. Radioaktiivisesta säteilystä meuhkataan jatkuvasti, mutta moraalisäteilyn pitkäaikaisista terveysriskeistä ei ole vielä minkäänlaista tutkimusta. Ehkä Suomi voisi olla tässä asiassa edelläkävijämaa?

    VastaaPoista
  5. Gripen olisikin ollut varma nakki - samoin kuin MiG-29 - jos Neukkula ei olisi romahtanut väärään aikaan ja väärässä paikassa. Se kertakaikkiaan sotki koko korttipakan.

    Laivastohävittäjät ovat ennenkin olleet Suomen ilmavoimissa hyvin suosittuja - mietitäänpä vaikkapa Brewsteriä...

    VastaaPoista
  6. TAitavat libyässa niin kapinallisten kuin gaddafinjoukotki suojautua äkki kun griippeni ilmaantuu taivaalle, ei sitä tiedä ollenkaan kuin yllätäen tippuvat itseksen niskaan :P

    VastaaPoista
  7. RM. Minulle jäi aikoinaan sellainen käsitys että MIG-29 oli mukana "kisassa" pelkästään poliittisista korrektiussyistä. Ilmavoimat ei sitä suin surminkaan halunnut. Gripen olisi spekseiltään sopinut Suomelle kuin nenä päähän. Maantiekentillekkin soveltuva neljännen sukupolven monitoimihävittäjä, joka yksimoottorisena olisi käyttö- ja ylläpitokustannuksiltaan kaksimoottorisia edullisempi. Koko projektin uskottavuus vaan oli vähän kehnoissa kantimissa, kun Suomen ratkaisuja tehtiin. Amerikkaiset vielä löivät löylyä vihjailemalla että Suomelle ei Gripeniin myytäisi moderneimpia amerikkalaisia ohjusjärjestelmiä.

    Brewster oli Suomeen tullessaan jo vähän vanhenaikainen(hidas)ja osin poistumassa US Navyn käytöstä. Suomessa se toki edusti merkittävää edistystä, kun vertailukohteena olivat Fokker-21:t ja sitäkin vanhemmat koneet. Esimerkiksi koneen radiokalusto oli parasta mitä Suomen ilmavoimilla oli siihen mennessä ollut käytössä. Kirjallisuuden mukaan lentäjät tosiaan myös pitivät Brewsterin lento-ominaisuuksia erinomaisina. Onneksi veli-venäläisillä ei siinä vaiheessa ollut heittää Suomen rintamalla ilmaan juurikaan sen parempaa kalustoa.

    Samaanaikaan toisaalla eli Singaporessa ja Hollannin Itä-Intiassa Japanilaiset pyyhkivät Zeroillaan Brittien ja Hollantilaisten Brewsterit taivaalta kuin suupalan.

    VastaaPoista
  8. YP. Niitä moraalisäteilyn terveysriskejä ei kai saa selvittää, kun on se rasismi. Minulle ei ole muuten ihan selvää kuinka tuota säteilyä mitataan ja ilmoitetaan. Onko sen yksikkö sievert, becquerel vai biaudet. Ruukinmatruuna voisi kenties valaista asiasta?

    Anon. Libyalaiset eivät välttämättä ole pahemmin seuranneet ja perillä tuosta Gripen-saagasta. Mutta mediaa seuraamalla Libyassa näyttää kyllä olevan käynnissä sellaista tyypillinen äläwäbälä äläbäläwäbbää-kahina, että kyllä siellä juostaan eestaas ja suojaudutaan ja ammutaan ilmaan tarpeeksi ilman Gripen-pelkoakin...

    VastaaPoista