Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Rikotut ikkunat


Jatkosarjana pyörivä Wikileaks-kohu saavutti tänään uuden vaiheen. Olen jo pariin otteeseen aikonut tapausta kommentoida, mutta uudet käänteet ovat aina tuoneet mieleen uutta pohdintaa. Hampaankoloon onkin kertynyt paljon sekavia ajatuksia. Poimin tähän jotain  murusia lyhyesti ranskalaisin viivoin, muuten tämä postaus venyy lukukelvottomaksi.

-Ruotsissa feminismi on kehittynyt korkeimpaan kukintoonsa. Kaikkihan me toki tiedämme että naisen ei tarkoitaa aina ei. Mutta Ruotsissa nainen voi nykyään muuttaa mieltään ja sanoa ei vaikkapa seuraavalla viikolla. Ehkä jopa ensi kuussa. Esimerkiksi kuultuaan toiselta naiselta, että mies on muhinoinut myös tämän kanssa.No, Ruotsissa nyt raiskaussyytteen voi saada kovin monin eri tavoin . Toisaalta, kun mulkku alkaa viedä miestä, eikä mies mulkkua, lopputuloksena on yleensä hankaluuksia. Tästähän on viimevuosina pyörinyt ihan kotimainenkin Tosi-draamasarja. Varsinainen never ending story.

-amerikkalaiset diplomaatit työskentelevät edelleen, kuten diplomaatit vanhoina hyvinä aikoina. Salaiset raportit laaditaan pääosin lukemalla asemapaikan lehdet ja kuuntelemalla juorut. Vai onko kukaan pullossa elämätön ollut kovinkaan hämmästynyt kuulleessaan luonnehdintoja Gallian riikinkukosta, Italian giggolosta, Venäjän juoksupojasta tai Iranin ex-juutalaisesta (siitä wannabe Aatusta)? Minäkin osaan lukea lehtiä, siteerata ilkeitä juoruja ja jopa Googlettaa. Pääsisinkö minäkin hyvää korvausta vastaan USA:n ulkoministeriön raportoijaksi? Kävisikö tämä blogi työnäytteestä... ?

-kukaan Venäjälle viimeisen kymmen vuoden aikana jonkinlaista liiketoimintaa harjoittanut ei ole voinut välttyä tiedolta että maa on mafian kyllästämä. Sitä ei vaan ole ollut Suomessa korrektia sanoa ääneen. Enkä jotenkin usko että tämä tabu murtuu jatkossakaan.

-Afganistanin hallinto on tiedetty korruptoituneeksi ja kaulaansa myöden huumekauppaan sekaantuneeksi. (Uutinen oli korkeintaan se että Karzai on muiden avujensa lisäksi vainoharhainen) Nyt kun tämä totuus on kuultu arvovaltaiselta taholta eli amerikkalaislta itseltään, niin eiköhän olisi aika tuoda pojat kotiin? Tähän "Operaatio pysyvään rauha" lähdettiin aikoinaan mukaan parista, varsin kehnosta syystä. Ensinnäkin Muumimamman piti parantaa Amerikka-suhteitaan. Muuten ei toisen presidenttikauden tärkeintä ulkopoliittista tavoitetta, eli kutsua Valkoiseen taloon saavutettaisi. Ja se poliittisen uran kruunava merkittävä kansainvälinen virkakin olisi helpommin saavutettavissa amerikkaisten tuella tai edes ilman heidän vastustustaan. Ja se toinen syyhän oli muutamien Kokoomuksen ja SDP:n kärkipoliitikojen Nato-kiima. Piti todistaa Amerikalle että kyllähän me olemme ihan Nato-yhteensopivia ja -haluisia, tyhmä kansa vaan haraa vastaan.

Onhan ylläolevan kaltainen juoruilu ja moralisointi ihan mukavaa ja mielenkiintoista, mutta oikeasti minua on alkanut tympimään koko tämä Wikileaks-touhu. Perustelut ja puolustelut alkavat olla yhä aspergeriläisempiä. Jos vuodoilla haluaa vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa, niin ei todellakaan toimita näin. Vuodon pitäisi olla täsmällinen, keskittyä yhteen oleelliseen asiaan kerrallaan ja ajoituksenkin tulisi olla kohdallaan. Sekalaisten massiivisten aineistojen levittely tipoittain tekee kyllä toimittajat ikionnelliseksi, mutta aiheuttaa maailmalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja ne oleelliset asiat hautautuvat mehevien mutta epäoleellisten juoruilujen ja turhanpäiväisten moralisointien alle.

Lisäksi pitäisi kyetä edes vähän miettimään mitä seurauksia toiminnasta on. Rationaalisesti toimivien valtioiden kesken nämä nyt nähdyt "paljastukset" eivät suuria hetkauta. Diplomaattikunnan rotaatio voi vähän nopeutua kun ilkeimpien kommenttien kirjoittajat vaivihkaa siirretään muihin asemapaikkoihin. Pientä kiusaa ja kevyttä nokittelua saatetaan tehdä sopivan tilanteen tullen.  Mutta kaikki valtiot harjoittavat seurantaa, tiedustelua, raportointia ja jopa vakoilua, kaikkia vaan ei yllätetä housut kintuissa. Kaikki tämän tietävät vaikka kukaan ei ole siitä tietävinään.

Sitten on se toinen, vähemmän rationaalinen maailma. Mitähän hyvää saa aikaan esimerkiksi Persianlahden ruutitynnyrissä tieto, että Saudien kuningas ja muutamat pikku-emiirit haluaisivat Suuren Saatanan vähän pommittavan Irania? Kansainväliset asekauppiaat toki kiittävät tilanteen kiristymisestä ja kiihkeät jihadisti-ryhmät saavat lisää puhtia jäsenhankintaansa. Tai paraneeko 20-miljoonan Pohjois-Korealaisen elämänlaatu, kun maan valmiiksi vainoharhainen johto saa kuulla, että Kiinalaiset "ystävät" keskustelevat USAn ja Etelä-Korean kanssa Kimien ja juche-aatteen jälkeisestä ajasta? Epäilen todella syvästi.  Entäpä nämä Afganistanin ja Irakin sodasta vuotaneet "yhteistoiminta"-ihmisten nimet. Niihin sotaraportteihin voi nimensä saada hyvinkin erilaisilla tavoilla. Mutta luulenpa että talebanit eivät asioita senkummemmin tutki, pelkkä epäily riittää ja rangaistuksia on käytössä tasan yksi. Kuolema

Rautakansleri Otto von Bismarck sanoi aikoinaan jotain tähän tyyliin: Kansa maksaa ne ikkunat jotka lehdistö rikkoo. Ja niin käy tässäkin tapauksessa. Paljon ihmisiä, syyttömiäkin, tulee tulee tämän "hurman" seurauksena kuolemaan. Pelkäänpä vaan että sitten nämä asperger-nörtit eivät kestä katsoa verisiä käsiään, vaan alkaa se kauhea puolustelu ja selittely: Ei me tätä tarkoitettu, ei me tätä haluttu. Hyvää vaan tarkoitettiin.Ei oo kyllä meidän vastuulla eikä meidän syytä...

Assange antautui tänään poliisille. Se taisi olla hänelle ainoa mahdollisuus säilyttää henkensä. Suureen ääneen on arveltu että amerikkalaiset ja CIA haluaisivat hänet tappaa. Ehkä haluaisivatkin, mutta heidän täytyy ottaa huomioon myös asiaan liittyvät poliittiset riskit. Näitä vuotojahan ei keulakuvan likvidoinnilla enää saa pysähtymään. Niin monta peilipalvelinta ja vakuustiedostopakettia on maailmalle levinnyt. Mutta Obaman maineen murhalla kyllä saisi pilattua. Sen sijaan muilla pelureilla ei samanlaista poliittista riskiä ole. Veikkaan että ainakin Venäjän mafian torpedot on jo lähetetty matkaan, samaten FSB:n ohjeet lienevät hyvin selkeät. Muita murhanhimoisia tahoja lienevät vaikkapa Saudien salainen poliisi (Al Mukhabarat Al A'amah), ehkä myös Kiinalaiset. Näille tahoille pelkkä kostokin on riittävä motiivi. Ja kaikkein makeimmaksi sen tekisi tietoisuus, että syytökset onnistuneesta salamurhasta saisivat automaattisesti Amerikkalaiset.

5 kommenttia:

  1. I have bеen browsing online greater thаn thгee hours
    lately, but I by no mеans found any inteгеstіng articlе like уours.
    It іs beautiful value enough fоr me. Ιn my opinion, if all web owners and
    bloggers made juѕt гight сontеnt mаteгial
    аs you did, the web might be a lot more useful than ever beforе.


    Also ѵіsit my blog payday loans

    VastaaPoista
  2. Eхcellent site you haѵe got here.. It's hard to find good quality writing like yours these days. I truly appreciate individuals like you! Take care!!

    Visit my page; Property for Sale

    VastaaPoista
  3. Hoωdy! This aгticle could not be wrіttеn muсh better!
    Going thrοugh this aгtіclе гemіnds mе of
    mу previοus roommatе! Нe alwаys κeρt talκing аbοut this.
    I'll forward this article to him. Pretty sure he will have a good read. Many thanks for sharing!

    Here is my web site ... payday loans

    VastaaPoista
  4. Suρerb, what а weblog it is! Thiѕ ωebρage gіvеs helpful data to us, κeеρ іt up.


    Also visit my blog pоst :: bad credit loans

    VastaaPoista
  5. These аre truly enormous ideas in concerning blogging.
    You have touched ѕomе fastiԁious ρоints here.

    Αny way κеeρ up wrintіng.

    My ωeb ѕite cash advance

    VastaaPoista