Susijumala-blogissa Henry Myllyniemi linkkasi brittiläisen laatulehden Guardianin uutiseen. Jonka mukaan EU:n pääkomissaari Barroso on julistanut eurokriisin päättyneeksi. Tämän ilouutisen on nostanut esiin myös Verkkomedia, ja pari päivää sitten Olli Rehn esitti samansuuntaisen mielipiteen Ylen Ykkösaamussa. Joten pakko se on kai uskoa. Ja alkaa miettiä, miten tästä eteenpäin.
Ensimmäiseksi meidän on kai syytä viettää euroopan laajuisesti perinteistä V-päivää. Historiallisten sekaannusten välttämiseksi tämänkertainen voitaneen nimetä vaikkapa V-€ päiväksi. Ja sen jälkeen alkanevat Euroopassa ns. "Federaation ajat". Jotka siis ovat kuin Tarussa Sormusten Herrassa lopullisen voiton ja Sauronin tuhon jälkeen alkaneet "kuninkaan ajat". Jolloin vääryydet oikaistiin, vanhat velat ja kaunat annettiin anteeksi ja rauha sekä vauraus levisivät kaikkialle Keski-maahan...
MISSSION ACCOMPLISHED - HALLELUJAH
Taru Sormusten Herrasta joo,sitten seuraava osa Kaksi Tornia(joille käy kuten New Yorkissa)
VastaaPoistaItseasiassa ne "kuninkaan ajat" alkoivat vasta ihan lopuksi, eli elokuva- tai kirjatrilogiaan sijoitettuna "Kuninkaan paluu" osassa.
PoistaBerlingske Tidenissä tänään yksi kirjoittaja viittasi Politiken lehdessä olleeseen taloustieteen professori Kenneth S. Rogoffin arvioon, että vie vuosia ratkaista euroalueen ongelmat - itse asiassa voi viedä vuosikymmeniä, ennenkuin alue toipuu. Nyt Barroso, joka tienaa lähes kaksinkertaisesti USAn presidentin palkan verran, katsoo arvovallallaan voivansa julistaa kriisin päättyneeksi. Ehkä hän yrittää kertoa ettei ole kysymys euroalueen kriisistä, vaan euron kriisin ratkeamisesta eli hän tuntuu keksineen valuutan, mihin eivät taloudelliset ja yhteiskunnalliset heilahtelut vaikuta. Barrosoa ei taideta ottaa vakavasti enää missään.
VastaaPoistaPitkä ja kivinen tie on edessä. Nuo saatanan tunarit raunioittavat vääjäämättömästi kokonaisen maanosan talouden. Susijumala blogissa kysyttiin aiheellisesti, että tähänkö Zerohedgen talousfakta listaan Barroso pohjusti lievästi sanoen optimistisen lausuntonsa.
VastaaPoista