Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Elävää ravintoa



 EHEC-epidemian alkuperää ei vieläkään ole saatu virallisesti vahvistettua. Viimeisin epäilys ovat luomutuotetut pavunidut. Jos näin on, niin kyseessä olisi kirjaimellisti "elävä ravinto".  Jos/kun Espanjan kurkut saavat synninpäästön, edellisen postauksen ensimmäinen kappale ei ole validi. Mutta sitä seuraavat muistelukset eivät siitä miksikään muutu.

Keskiäkäinen Mies lähtee nyt viikoksi pohjois-Saksaan rottakokeeseen. Tarttuuko veriripuli vai ei. (Eläinkokeitahan on tiukasti rajoitettu mutta ihmiskokeet ovat täysin sallittuja) Toisaalta minulle ei tuota tuskaa vältellä vihanneksia sekä kaikkea mahdollista vihreää tai elävää. Kunnolla kuumennetuilla wursteilla ja läpikäristetyillä sianpaloilla jotka huuhdotaan alas pullotetuilla juomilla raavas mies pärjää kyllä viikon. 

Olen elämäni aikana vieraillut noin 30:ssä maassa työn tai huvin merkeissä ja tähänastinen saldo on vain yksi faatali vatsatauti ja muutamia (ilmastoinnin aiheuttamia) räkätauteja. (Arkea haittaamatonta pientä vatsan löysyyttä ei kannata laskea. Sen aiheuttajaksihan riittää jo ruokavalion tai päivärytmin muutoskin)  Pariviikkoinen etelä-Kiinassakin ihan SARS-epidemian alkuaikoina meni ongelmitta. Maalaisjärjellä, käsihygienialla, maitohappobakteereilla ja säännöllisesti suoritettavalla raaka-alkoholi huuhtelulla pääsee näköjään pitkälle. Voimassa olevat rokotukset ovat tietysti itsestäänselvyys. Kannattaa aina muistaa, että niiden pöpöjen tärkeimmät tartuntalähteethän ovat ruoka, vesi, raha ja liian likiset kontaktit eksoottisiin ihmisiin...

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Ei pidä lietsoa joukkopaniikkia muttei tietenkään mitään hälläväli-asennetta.

    Onko Saksassa määräykset yhtä tiukkoja kuin Suomessa? Tai siis niiden noudattaminen ja valvonta?

    Jos olet Saksassa, niin huomio tulisi varmaan kiinittää siihen minkä maalainen tuoreruoka (kasvi tai hedelmä tai tuontiliha) on kulloinkin kysesssä. Ehkä itse saksalaiset tuotteet ovat kunnossa, niistä ainakaan en ole kuullut mitään.

    Entä jos syöt jossain ulkona? Miten luotettavia ravintolat ovat?

    Osaatko muuten saksaa? Luitko sitä aikoinaan koulussa?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys vieras ja anteeksi kun vastaaminen on "hieman" viipynyt. Kesä tuli ja kesä meni.

    En tosiaan tuolla Saksa-reissulla sairastunut, vaikka en täysin pystynytkään vihanneksetonta viikkoa viettämäänkään. "Ulkona" kun se syöminen täytyi aina hoitaa. Ja isäntiä ei parane epäluulolla loukata.

    Voisin saksalaisen mentaliteetin perusteella arvailla, että määräykset Saksassa ovat suht tiukkoja ja valvontaakin on. Tosin ne tietynsorttiset kebabbilat näyttäisivät siellä(kin) vähän lipsuvan.

    Ja mitä saksan osaamiseen tulee, niin "ein bisschen"...siis sen verran kuin lukion lyhyestä saksasta vuodelta miekka ja kirves on päässäni pysynyt. Kyllä siellä englantia joudun käyttämään ja silläkin siellä hyvin pärjää.

    VastaaPoista