Taloussanomien toimittaja Jan Hurri jatkaa kansantajuisella ja kriittisellä linjallaan. Tämän päivän jutussaan hän käy läpi kolme vaihtoehtoa, jotka euroalueen kriisiä ratkovilla päättäjillä on käytössään
1. Markkinatalous - jos sijoittajat ja pankit itse ottavat ylettömiä riskejä tai harrastavat uhkarohkeaa keinottelua, annetaan niiden itse myös kantaa seuraukset. Vaikka se sitten olisi konkurssi. Paitsi voitot myös tappiot ovat yksityisiä. Tähän mennessä vain Islanti on valinut tämän tien.
2. Annetaan valtioiden taholta yhä uusia ja yhä suurempia takauksia ja lupauksia, joissa huijarivaltioiden velat ja pankkien tappiot luvataan kattaa muiden euromaiden veronmaksajien kukkarolla. Toisin sanoen voitot ovat yksityisiä mutta tappiot sosialisoidaan. Tätä linjaa on nyt harrastettu pari vuotta, mutta pää alkaa tulla vetävän käteen. Kreikka, Portugal ja Irlanti velkoineen ovat ollet vielä niin pieniä velallisia, että "takuuvälineiden" uskottavuus on saatu rima heiluen säilymään. Mutta nyt kun Italia ja Espanja ovat virallisestikin siirtymässä luottokelvottomien maiden kastiin, tarvittavat summat räjähtävät käsiin.
Sillä nyt aletaan puhumaan vähintään parin tuhannen miljardin euron "kertasijoituksesta" ja lisäksi pysyvästä tulonsiirtounioinista, jossa euron ongelmamaita letkuruokitaan jopa satojen miljardien vuosittaisilla tulonsiirroilla tästä ikuisuuteen. Jokainen maalaisjärkinen alkaa tajuta, että sellaisia summia ei vaan kertakaikkiaan ole nykytilanteessa mistään maasta otettavissa. Ja ettei tuollaisia tulonsiirtoja pohjoisesta etelään saada missään demokraattisessa maksajamaassa "myytyä" äänestäjille. ( Ainakaan "vastuunkantaja" Suomea lukuunottamatta.) Sellaista yrittävä pääministeri tai liittokansleri on hyvin nopeasti entinen.
3. Viimeinen vaihtoehto on sitten velkojen hoitaminen "ameriikan malliin". Eli inflatoimalla ne Euroopan keskuspankin "setelipainokoneen" voimin. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä että, maksajien paikalle pääsevät ennenkaikkea säästäjät ja ne kansalaispiirit jotka eivät korkean inflaation aikana pysty joukkovoimalla turvaamaan tulokehitystään. Siis vaikkapa eläkeläiset, sosiaalisten tulonsiirtojen suurkuluttajat jne.
Ja itse asiassa Hurri laskeskelee, että että tiukoista päinvastaisista väitteistä (ja EKP:n säännöistä jotka kieltävät setelirahoituksen) huolimatta tämänkaltainen setelirahoitus on jo aloitettu. Kriisimaiden velkakirjaostot, euroalueen pankkien target2-rahoituksen räjähdysmäisesti kasvaneet luotot ja euroalueen keskuspankkien taseisiin piiloutuneet, myös valtavasti kasvaneet "muut saatavat" merkitsevät jo nyt yli tuhannen miljardin euron pääosin katteettomia vastuita. Joista siis viimekädessä tulevat vastaamaan joko me veronmaksajat tai sitten "setelipainokone".
Ei lie mitään epäilystäkään, etteivätkö korkeat euro-päättäjät loppujenlopuksi päädy vaihtoehtoon kolme eli velkojen inflatoimiseen. Siinä kun voi mukavasti pestä omat kätensä ja jättää ikävien päätösten teko kasvottomille keskuspankkiireille, joiden ei tarvitse paikkaansa vaaleissa lunastaa. Ja taakka saadaan samalla kätevästi jaettua koko euroalueen laajuiseksi ja pääosin rahvaan maksettavaksi.
Ja loppujen lopuksi, eihän tämä mitään uutta ole. Historiasta en muista kovinkaan montaa maata jolla on "puhdas" luottohistoria. Lähinna tulee mieleen kaksi, eli pieni ja sisukas Suomi sekä Nicolae Ceauşescun aikainen Romania. Esimerkiksi Englanti, Ranska ja Saksa ovat sen sijaan jättäneet ainakin molempien maailmansotien jälkeen sotavelkansa ja velvoitteensa hoitamatta. Ja myös USA on useaan kertaan "hoitanut" valtavat velkansa setelipainokoneella...
PS. Nyt kun katseemme alkavat kääntyä Kreikan ongelmista uppoavan Italian suuntaan, kannattaa panna merkille, että Italialla on Suomeen verrattuna ainakin yksi merkittävä vahvuus. Meillä Suomessa on Nenäpäivä vain kerran vuodessa, Italialaisilla on se joka ikinen päivä:
