Kansainvälinen talous-seikkailusankarimme Olli Rehn on ilmoittanut, että parin viikon kuluttua komissio esittelee nerokkaan suunnitelmansa euroalueen yhteislainoista eli eurobondeista. Niiden ideahan on siis se että velat otetaan ja niistä vastataan solidaarisesti yhdessä, mutta jokainen euromaa kuluttaa niitä sen verran ja siten kuin parhaaksi näkee. "Tiukkojen" yhteisten "pelisääntöjen" puitteissa tottakai.
Eräänä sääntönä on ehdoteltu rajaa, jonka mukaan näitä yhteisvastuullisia lainoja saisi nostaa 60%:n asti bruttokansantuotteesta, sen jälkeen niiden hinta ja ehdot tiukkenisivat. Jännää. Sillä tällä hetkellähän tuon rajan alittavat vain Suomi, Slovenia, Slovakia, Luxemburg ja Viro. Eikä Suomikaan kovin kauaa nykyisellä velkaantumis- ja PIIGS-takausvauhdilla. Mitenkähän nuo bondit siis auttaisivat esimerkiksi Kreikkaa (jonka valtionvelka on noin 160% kansantuotteesta) tai Italiaa (120%) ? Vai onko tarkoitus, että tämän rajan laskeminen aloitetaan "puhtaalta pöydältä" ja jokainen euromaa voi ottaa yhteiseen piikkiin LISÄÄ lainaa tuon 60% verran?
Hälyytyskellot soittavat Keskiäkäisen Miehen päässä Bachin Toccataa ja Fuugaa, kun hän kuulee suunnitelman yhteisvelka-unionista. (Eikä vain hänellä) Käyttännössä siis sitoutuisimme myöntämään eurokumppaneillemme avoimen piikin, jota omalta osaltammme takaisimme ja jonka riskitaso jatkossa määräisi meidänkin (valtion)lainojemme korkotason. Ja luotaisimme, että esimerkiksi nämä löysässä hirressä roikkuvat PIIGS-maat myös niitä sääntöjä noudattaisivat ja valtiontaloutensa kuntoon hoitaisivat?
Duoda duoda, sanonpa vaikka Tuntemattoman Lahtista mukaillen: Tunnustaa sen jo Eurokraattinenkin presidenttiehdokas, että niitä sääntöjä kuitenkin rikottaisiin:
"Kokoomuksen Sauli Niinistö luonnehti ”vierastavansa” eurobondeja. Hän totesi synkästi, että eurobondien sääntöjä rikottaisiin joka tapauksessa.
- Siinä syntyy epäyhtälö, jos kerätään yhdessä rahat ja käytetään ne erikseeen. Elämme täysin erilaisessa eurossa nyt kuin mistä aikanaan sovittiin. Jos tällainen eurobondikassa on käytettävissä, niin kyllä sieltä kuitenkin sitten irtoaa rahaa sääntöjen vastaisesti, Niinistö sanoi.
Eurokiimaisten päättäjiemme kannattaisi edes välillä muistaa että Suomen valtionvelka on noin 82 miljardia euroa (ja on siis kasvanut vain reilussa parissa vuodessa n 30 miljardia) ja tähänastiset eurokriisi takausvastuumme joidenkin arvioiden mukaan ainakin 30 miljardia euroa. (Ja että Suomen kokonaisvelka valtio, muu julkinen sektori, yritykset ja yksityiset mukaan laskien n 270 % bruttokansantuotteesta) Siinä summassa solidaarisuuden nimissä aiheutettu parin prosentin koronnousukin panee jo miettimään, että minkäs hallinnonhaaran koko momentti pyyhitään pois seuraavasta budjetista.
Mutta turhaapa minä täällä Internetin peränurkan vessanseinälläni jupisen. Jahka federaatio-Olli nuo eurobondinsa esittelee, niin Suomalainen sixpack-nomenklatuura rientää kilvan taputtamaan ja kehumaan, että tää on ihan fantastista ja näillä me otetaan niskalenkki markkinavoimista ja jopa tienataan. Korkeintaan Sauli Niinistö saattaa hieman jupista epäilevästi, mutta täytyy muistaa että se on vaan presidenttipeliä. Salehan on tehnyt julkisissa puheissaan melkoisen takinkäännön, jotkut kommentit ovat kuulostaneet suorastaan persuilulta. Gallup-kärkenä hän pitää nyt kieltä keskellä suuta, koska meidän hallintoalamaisten k*rpiintyminen alkaa tihentyä jo käsinkosketeltavaksi.
Eurobondit siis tulevat jos ja kun Saksa niin päättää. Jos tuo solidaarinen rahoitustapa on kerran niin fantastinen, niin teenpä oman kainon ehdotuksen. Otetaan sitten vastaavat bondit käyttöön myös kansallisella tasolla. Jokaiselle rahantarvitsijajoukolle omanlaisensa vakuus- varmuus- ja vakautusväline:
-Asuntolainaluottolaman torjuntaväline ( ALLLTV) myöntämään tai takaamaan kaikille asunnonostajille lainat samoilla ehdoilla ja samalla korolla. Asuinkunnasta, tulotasosta, työllistymisestä ja vakuuksista riipumatta. Ja kaikki lainanottajat tietysti takaavat toisiaan yhteisvastuullisesti.
-Kuntarahoitusbondit (KRB) varmistamaan että kaikki Suomen kaupungit ja kunnat saavat lainansa samoilla ehdoilla. Olisihan se solidaarista, että vaikkapa Salla ja Kauniainen olisivat lainamarkkinoilla samalla viivalla. Ja tietenkin vastaisivat toistensa veloista.
-Yritysrahoituksen keskinäinen varmuustakuusväline (YRKVTV) Myös yritysmaailmassa on huutava vääryys että Tuppuraisen kukkakauppa-hautaustoimisto-asiamiesposti Enontekiöllä, Rehellisen Ahmedin pizza-kebabbila Iisalmessa ja Rovio Entertaiment Helsingissä ovat rahoitusmarkkinoilla ihan eriarvoisessa asemassa. YRKVTV järjestäisi kaikille samanhintaisen ja samanehtoisen rahoituksen. Ja yhteisvastuulla tietenkin...
Ja näiden "rahoitusvälineiden" henkilökunnalle ja johdolle eurooppalaiseen ERVV- tyyliin tietenkin verovapaus, vastuuvapaus ja täydellinen syytesuoja.
Mitä te siellä mutisette. Eivätkö nämä bondit muka enää kuulostaneetkaan niin hyvältä idealta?
![]() |
| Ennen oli ennen ja nyt on nyt... |

