Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kaksi päivää jouluun


4.4 on sitten virallisesti nörttien "joulu". Jota on odotettu jo monta vuotta. Nimittäin kotimaisen independent-elokuvan Iron Sky ensi-ilta. Ennakkoarvostelut ovat olleet hieman nihkeitä, juoni on kuulemma kökkö ja käsikirjoituksessa puutteita. Ja leffan huumorikin on kuulemma liian sisäpiirihuumoria joka ei avaudu valistuneemmalle ja sivistyneemmälle yleisölle.

Joka tapauksessa myös Keskiäksy aikoo raahata ylihuomenna takapuolensa elokuvateatteriin. Paitsi mielenkiinnosta ja uteliasuuttani, myös ihan periaatteessa. Edustavathan tekijät ja tuotantotapa perinteistä ja valtavirrasta poikkeavaa toteutustapaa. Sanoisin jopa tulevaisuutta, tai ainakin jotain sen sivuhaaraa.

Ja lisäksi ihan mielelläni tuen roposillani uutta kotimaista elokuvaa. Jonka kuolemaa lajina on jo moneen kertaan ennusteltu. Lähellähän se toki olikin. Television tulo nujersi vanhan SF-filmiajan puskafarssin ja valtiovetoinen verovaroin rahoitettu vasemmistolainen "taide"-elokuva vierotti kokonaisen sukupolven kotimaisesta teatteri-elokuvasta. Muistattehan te varsinkin ne 70- ja 80-luvun "taiteilijoiden" tuotokset, jotka keräsivät yleensä sellaiset 20-25 000 kävijää, koko maasta. Mutta joiden erinomaisuutta oikeauskoiset kriitikot mediassa ylistivät, koska ne saivat yleensä jonkin sääli-kunniamaininnan jossain Itäblokin elokuvafestivaaleilla.

Nyt on yllättäen tapahtunutkin päinvastoin kuin ennustettiin. Kotimainen elokuva elää vahvaa nousukautta, televisio sen sijaan on kuolemassa. Toki sitä eivät TV-yhtiöt vielä ole tajunneet, sisäistäneet tai ainakaan julkisuuteen tunnustaneet. Mutta kirjoittelen aiheesta joskus paremmalla ajalla.

Tarkoitus oli nyt vaan postata lyhyt hengennostatus. Tyyliin: KUUNATSIT TULEVAT! Jos joku lukijoista on vielä voinut näiltä välttyä, niin laitetaanpa tähän lopuksi esiin Iron Skyn kolme vanhaa nettitraileria/teaseria kompaktissa koosteessa:



Ja tietenkin esiin pitää laittaa myös leffan neljä ensimmäistä minuuttia. Tekijäthän keräsivät rahoitusta faneilta varsin luovalla tavalla. Pikkusummalla pääsi tukijaksi, jotka saivat etukäteen sisäpiiritietoa leffan alkukohtauksen teosta ihan alusta alkaen. Ja pääsivät näkemään tuotoksen ennen muita. Nyt pätkä on laajan yleisönkin saatavilla tuubissa. Sitä fanirahoitusta muuten kertyi kuulemma yli miljoona euroa...





3 kommenttia:

  1. Varmaan on siksi saanut nihkeet arvostelut, kun ei ole hollywoodin elokuvateollisuuden tekemä, jo ensimmäinen starwreck elokuva osoitti, ettei elokuvan tekemiseen tarvi miljoonia vaan intohimoa tekemiseen...

    VastaaPoista
  2. Scifistä tykkään itsekin, mutta olen niin laiska, etten jaksa Huisinnevadasta raahautua elokuviin. Odotan, että tuo tulee DVD:nä ja hankin sen sitten. Siis ihan rahalla, ei imuroimalla. Pitäähän kotimaista tuotantoa tukea.

    Scifihommissa sinänsä tykkään enemmän tv-sarjoista, sillä niissä voidaan saada aikaiseksi semmonen pitkä ja monipolvinen juoni. Elokuvan max pari tuntia ei siihen riitä. Esmes Babylon 5 ja Battlestar Galactican uudelleenlämmittely olivat mainioita.

    Joka tapauksessa toivon, että tuo leffa tienaa maailmalla montakytkuusmiljoonaa taalaa. Suomalaiset ovat viihdepuolella tienanneet viimeisen kymmenen vuoden aikana tolla heavyllä melko mainiosti, niin miksei sitten scifilläkin.

    Niin joo, täytyy panna sitten tietysti mukaan hieman kulttuurikriittistä nillitystä. Leffan trailereissa kuunatseilla on aseena MP-40 konepistooli. Toi Sturmgewehr 44 olis ollu paljon tyylikkäämpi.

    VastaaPoista
  3. Villi toi alku :P, jenkkaastronautit tulee kuuhun ja toinen menee pällisteleen kraatterinreunalle ..

    VastaaPoista