RAF Hendon - Iskee kuin miljoona volttia! |
Kun on noin 150 blogi-postausta takana, aina välillä tuntuu, että alkaa pahasti toistamaan itseään. Politiikasta kettuiltavaa kyllä sinänsä piisaa, sillä poliitikkojemme typeryys on näköjään uusiutuva luonnonvara. Mutta aina ei vaan jaksa. Rouva Keskiäkäinenkin on aina välillä antanut minulle noottia, että miksi sinä olet aina niin negatiivinen, kirjoittaisit joskus jostain mukavasta. Niinpä ajattelin näin pääsiäisen kunniaksi kirjoittaa jotain ihan muuta.
Olen varmaan aikaisemminkin tullut maininneeksi että historia huvittaa Keskiäkäistä Miestä. Ja vanha Rauta&Romu suorastaan kiihottaa. Reissatessa eivät museotkaan ole lainkaan pakkopullaa, kunhan aihepiiri on kiinnostava. Kuulun siihen ikäluokkaan jonka poikavuosina suorastaan ahmittiin sota-aiheisia Korkeajännitys sarjakuvalehtiä eli "korkkareita". Ja parhaita olivat tietysti lentosotaa käsittelevät Ilmojen Korkeajännitykset. Niiden ansiosta lentokoneet ja varsinkin toisen maailmansodan aikainen kalusto on kiinnostanut allekirjoittanutta "isokokoista pikkupoikaa". Kuten rouva Keskiäksy miehuuttani luonnehtii.
Siispä ajattelinkin esitellä erään "mansikkapaikan" josta löytyy aiheesta lähes kaikki. Elikkä Kuninkaallisten Ilmavoimien museo, RAF Museum Hendon. Museo sijaitsee Lontoon liepeillä ja sinne pääsee kätevästi myös junalla. Sen kun hyppää Northern Line-metroon suuntana Edgeware ja jää pois Collindalen asemalla (siis ei Hendonissa). Asemalta on varttitunnin kävelymatka perille ja reitti on viitoitettu. Asema on zone 4:lla, joten tyypillisellä parin zonen keskusta Oyster-kortissa ei riitä "virta" niin pitkälle. Mutta ei hätää, metroasemalta voi ostaa kertalipun.
Museo on laaja. Esillä on satakunta lentokonetta viidessä hallissa, sekä kaikenlaista ilmavoimien oheiskalustoa. Kuten kenttä-ajoneuvoja, ilmatorjuntakalustoa jne. Aikaa on siis syytä varata riittävästi myös perilläoloon.
Jos reissussa on mukana naisväkeä, jota historia ei huvita, heidät kannattaa potkaista junasta matkanvarrella, Camdenin metroasemalla. Camden townin katu- sulku- ja tallimarkkinoilla on yli tuhat putiikkia ja kojua, joissa on tarjolla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Niin rätei, lumpui, krääsää, rihkamaa kuin arvotavaraakin. Sekä lisäksi kaikenmaailman etnistä katuruokaa. (Voin kokemuksesta vakuuttaa että loppupelissä kaikki osapuolet ovat tälläiseen ratkaisuun erittäin tyytyväisiä)
Jos täytyy keksiä jotain minkä britit suvereenisti osaavat, niin nimenomaan sikäläiset museot ovat sieltä maailman kärkipäästä. Kokoelmat ovat isoja ja laadukkaita ja esillepano oheisinformaatioineen aina ensiluokkaista. Lisäksi valtion ylläpitämät museot ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Toki paikallisiin hyviin käytöstapoihin kuuluu tehdä vapaaehtoinen lahjoitus yleensä hyvin esilläolevaan kolehtiastiaan. Tai ainakin ostaa museon esite, audio tour tai muuten tuhlata rahaa vaikkapa museokaupassa.
Myös RAF museo on ilmainen, joten hinta-laatu suhde on kohdallaan. Rahansa voi sitten käyttää isossa museomyymälässä, jossa on valtava valikoima ilmailukirjallisuutta, videoita, kortteja ja valokuvia, sekä tietenkin pienoismalleja, leluja, tekstiilejä, ja muita muistoesineitä. Museon alueella on myös kohtuuhintainen lounasravintola ja kahvio.
Ja sitten asiaan. Kuten jo mainitsin, varsinkin toisen maailman sodan aikainen lentokalusto on Hendonissa esillä laajalla skaalalla. Yksi halleista on nimeltään Battle of Britain ja nimensä mukaan omistettu RAF:n kunniakkaimmille päiville. Näytillä on niin brittien kuin saksalaistenkin pääkalusto vuonna 1940.
Ennen sotaa uskottiin että tulevaisuus on raskaiden 2-moottoristen hävittäjien. Messerschmitt Bf 110 oli lajinsa tyypillinen edustaja. Iso ja kömpelö pitkänmatkan hävittäjä jäi kuitenkin pahasti alakynteen nopeiden ja ketterien yksimoottoristen Spitien ja Hurricanien kynsissä. Satakymppien ura jatkui kuitenkin nopeina pommittajina (pommikuorma jopa 2000 kg) ja varsinkin yöhävittäjänä, jossa tehtävässä iso koko ja kömpelyys ei niinkään haitannut. Kuvan yksilö on Lichtenstein-tutkalla varustettu ME110-G2 yöhävittäjä. Satakymppejä valmistettiin yli 6000 kappaletta, mutta vain kolme yksilöä on säilynyt museoissa.
Supermarine Seagul V tai kuten se paremmin tunnetaan, Supermarine Walrus ei ole mikään kuuluisa "sankari-konetyyppi". Mutta tämä kevyt lentovene oli tärkeä sodan työjuhta. Koneita käytettiin nimittäin meripelastukseen ja niillä noudettiin sodan kuluessa turvaan mm. satoja Kanaaliin ja Pohjanmereen pudonneita RAF:n pilotteja.
Junkers Ju 87 Stuka on varmaankin yksi WWII:n tunnetuimpia konetyyppejä. Saksalaiset "varastivat" syöksypommituksen idean amerikasta ja kehittivät sen huippuunsa. Tutkimukset nimittäin osoittivat että vaakapommituksissa vain noin 4% pommeista osui maaliinsa. Syöksypommituksessa onnistumis-% oli peräti 25%. Salamasodan lentävänä tykistönä Stukat kylvivät kauhua kautta Euroopan. Kiinteillä laskutelineillä varustettu konetyyppi oli hidas ja tarvitsi turvalliseen käyttöön ilmaherruutta. Britaniaan suuntautuneet Stuka-lennot johtivat todella suuriin tappioihin, koska hidas (huiput noin 400 km/h) kone oli helppo suupala RAF:n nopeille hävittäjille. Mutta itärintamalla Stukat palvelivat uskollisesti sodan loppuun asti. Perääntymisvaiheessa konetyypin päätehtävänä oli nimenomaan panssaritorjunta. Sitä harjoitettiin paitsi pommein, myös siiven alle asennetuilla 37 mm:n wolframiammus-tykeillä. Koko sodan "ahkerin" lentäjä, Stuka-pilotti Hans-Ulrich Rudel lensi Stukalla 2100 taistelulentoa. Hänen saldokseen kertyi mm. 519 panssarivaunua, 3 sotalaivaa, 70 maihinnousuvenettä, 4 panssarijunaa, 800 ajoneuvoa ja 150 tykistöasemaa. Sekä 9 ilmavoittoa (7 hävittäjää ja kaksi maataistelukonetta). Koneita valmistettiin n 6500 kpl mutta vain 2 ehjää yksilöä säilyi jälkipolville.
Short Sunderland lentovene on niin iso että nimitys lentolaiva olisi ehkä kuvaavampi. Konetta käytettiin merivalvontaan ja -pelastukseen sekä ennenkaikkea sukellusveneiden torjuntaan. Johon Sunderlandin (tyypistä riippuen) 4000 - 5000 km:n toimintamatka antoi hyvät mahdollisuudet. Eri versioita rakennettiin kaikkiaan 777 kappaletta, joista on säilynyt peräti 7 kpl. Tosin Euroopassa vain 3 kpl. Hendonissa pääsee tutustumaan myös koneen sisätiloihin.
Yksi Bomber Hall:in tähdistä on eittämättä Avro Lancaster, sodan ehkä tunnetuin raskas 4-moottorinen pommittaja. (Kone oli ahtaassa paikassa, joten valitettavasti jättiläisestä ei saanut kunnon kuvaa) Tyypin historia alkoi epäonnisesti 2-moottorisena Avro Manchesterina. Malli osoittautui alitehoiseksi ja lisäksi sen RR V-24 Vulture moottorit olivat käytössä hyvin epäluotettavia. Itse koneen runko todettiin kuitenkin erinomaiseksi ja kun koneeseen hoksattiin asentaa legendaariset Rolls Royce Merlin V-12 moottorit, sodan luotettavin ja legendaarisin pommittaja oli syntynyt. Lancaster pystyi normaalisti kuljettamaan n 8000 kg:n pommikuorman, mutta erikoisversio kantoi jopa 10 tonnin Grand Slam "maanjäristyspommin". Toinen erikoisversio rakennettiin ns padonmurtajiksi. Operaatiossa RAF hyökkäsi erikoispommein matalalennossa Ruhrin alueen patoja vastaan. Pommituslennnostojen tappiot olivat hyvin raskaita. Hendonin yksilö oli ensimmäinen joka selviytyi yli 100 pommituslennon maagisen rajan. Sodan jälkeen Lancastereita muutettiin matkustajakoneiksi sekä käytettiin jopa suihkumoottoreiden testipenkkinä. Berliinin saarron aikana kymmeniä Lancastereita modifioitiin lentäviksi säiliöautoiksi, joilla kuljetettiin polttoainetta tuohon saarrettuun kaupunkiin. Lancastereita rakennettiin noin 7400 kpl ja säilyneitä yksilöitä on 17 kpl.
Consolidated B-24 Liberator ei ole kovinkaan tunnettu konetyyppi. Siitäkään huolimatta, että se on koko ilmailuhistorian aikana eniten rakennettu pommikone ja toisen maailmansodan kuluessa eniten valmistettu amerikkalainen konetyyppi (18 400 kpl) joka palveli kaikilla rintamilla. Kone suunniteltiin B-17:ta seuraajaksi, pidemmällä toimintasäteellä ja suuremmalla pommikuormalla. Valitettavasti se osoittautui lento-ominaisuuksiltaan hieman hankalaksi ja valmistuskustannuksiltaan varsin kalliiksi. Tunnetuin Liberator-yksilö lienee Winston Churchillin henkilökohtaisena kuljetuskoneena palvellut erikoisvarusteltu "Commando". Jolla tämä käväisi mm. Casablancassa ja Jaltalla.
Boeing B-17 Flying Fortress eli "Lentävä Linnoitus" ei myöskään mahtunut kokonaan valokuvaani. Tämä nopea (yli 500 km/h) pitkänmatkan ( joillain malleilla jopa yli 7000 km ) raskas pommikone (pommikuorma 5000 - 7000 kg) oli USAF:n päätyöjuhta varsinkin Euroopassa. Kone oli vahvasti aseistettu. 13 konekivääriä eripuolilla konetta. Niiden turvin amerikkalaiset keskittyivät tarkempiin päiväpommituksiin, kun raskaiden tappioiden uuvuttamat britit olivat siirtyneet pääosin yöpommituksiin. B-17 oli varsin kestävä konetyyppi, joka toi miehistönsä kotiin pahastikkin vaurioituneena. Kaikkiaan sen eri versioita rakennettiin 12 700 kpl, joista on säilynyt peräti viitisenkymmentä yksilöä.
Pommikoneiden historia alkoi Suuressa sodassa eli kuten nykyään sanotaan Ensimmäisessä maailmansodassa. Siltä ajalta Bomber Hallista löytyy mm tämä Royal Aircraft Factory F.E.2. Konetyyppi aloitti uransa 1915 hävittäjänä, mutta ilmailun nopea kehitys ajoi siitä nopeasti ohi. F.E.2 jatkoi kuitenkin uraansa yöpommittajana! Koneen nopeus oli 147 km/h ja pommikuorma mahtavat 235 kg. Kun katsoo tuota himmeliä, täytyy todeta että sen lentäjillä on täytynyt olla varsinkin yön pimeydessä todella kovaa särmää...
Samaan aikakauteen sijoittuu Milestones eli "virstanpylväitä" hallissa esillä oleva Sopwith Camel. Joka oli liittoutuneiden ehkä paras hävittäjä ensimmäisen maailmansodan aikana. Konetyyppiä valmistettiin noin 6000 kappaletta joista on alkuperäisenä säilynyt ainakin 7 kpl. Me tavalliset tallaajat muistamme Sopwith Camelin nimenomaan Ressun koirankoppikoneena. Jolla hän käy loputonta taistoaan Punaista Paronia vastaan.
Bleriot XI jäi historiaan konena jolla Louis Bleriot ensimmäisenä lentäjänä ylitti kanaalin v. 1909. Museon kone ei ole SE yksilö, mutta kuitenkin samalta ajalta oleva alkuperäiskone. Poiketen näin monista replikoista, joita on esillä eri museoissa. Taustalla näkyy "monty python" ilmalaivan gondoli sekä moderni risteilyohjus.
Sulavalinjainen Me 262. Koneen edessä esillä Jumo 004 moottori halkaistuna. |
Kaikkien kommando- ja agentti-korkkareiden perustyökalu on tietysti Westland Lysander yhteyskone. Niitä käytettiin mm SOE:n operaatioissa, kun piti esimerkiksi kuljettaa salaa ihmisiä miehitettyyn Ranskaan tai sieltä pois. Lysander oli käytössä myös Suomen Ilmavoimissa. Koneet tilattiin talvisodan aikaan, mutta saapuivat maahan vasta keväällä -40. Sitä valmistettiin 1786 kpl ja niistä on säilynyt kymmenkunta.
Japanilaiset WWII:n ajan koneet ovat Eurooppalaisissa museoissa harvinaista herkkua. Tunnemme niistä lähinnä Zeron. Joka oli sodan alussa edistyksellinen ja tehokas kone, mutta josta aika ajoi sodan kuluessa pahasti ohi. Japanilla oli kuitenkin kymmeniä muitakin merkittäviä konetyyppejä. Hendonissa on esillä Kawasaki Ki-100 hävittäjä. Malli saatiin pitkien viivytysten ja suurten tuotantovaikeuksien keskellä käyttöön keväällä 1945 ja oli nähtävästi paras sodan aikaisista japanilaisista hävittäjistä. Konetta ehdittiin valmistaa vain 395 kappaletta.
North American B-25 Mitchell oli amerikkalainen nopeahko, keskiraskas pommikone joka otettiin käyttöön v.1940. Sen eri versioita rakennettiin n. 10 000 kappaletta ja niitä käytettiin kaikilla sotarintamilla. Kuuluisaksi B-25 tuli v.1942 tehdyllä Doolittlen iskulla Tokioon. Amerikkalaiset tarvitsisvat kipeästi jotain näyttävää menestystä Japania vastaan ja niinpä komentaja James Doolittlen johdolla tehtiin uhkarohkea operaatio, jossa 16 äärimmäisen riisuttua B-25 pommittajaa nousi ilmaan lentotukialus USS Hornetilta ja pommitti ilman omia tappiota Tokiota ja ja joitain muita Japanin kaupunkeja. Paluu ja laskeutuminen tukialukselle ei olisi ollut pommikoneilla mahdollista, joten koneet lensivät iskun jälkeen Kiinaan (sekä yksi Neuvostoliittoon).
Battle of Britain-hallin yllättävin häviitäjämalli on Italialainen Fiat CR42 Falco. Keskiäksykään ei aikaisemmin tiennyt että Mussolini määräsi v. 1940 parisataa Italian ilmavoimien konetta Belgiaan osallistumaan taisteluun Englannista Luftwaffen rinnalla. Kaksitasoinen Falco oli toki viimeisin valmistukseen otettu (vm -39) ja arvioiden mukaan myös kaikkien aikojen paras kaksitasoinen hävittäjä. Joka vielä pärjäsi pienin tappion Italian lyhyessä (2 viikoa) sotaretkessä luhistuvaa Ranskaa vastaan. Mutta Spitfirejä ja Hurricaneja vastaan sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia.
Focke-Wulf Fw 190 oli ainoa uusi saksalainen hävittäjä, joka otettiin suursarjatuotantoon sodan kuluessa. Ja epäilemättä myös Saksan paras mäntämoottorihävittäjä. Konetta valmistettiin vuosina 1941-1945 peräti 20 000 kappaletta. Kone oli kestävä, nopea ja liikehtimiskyvyltään erinomainen sekä pystyi leveän laskutelineen ansiosta toimimaan huonoiltakin kentiltä. Varjopuolena oli että Fw 190 oli varsin haastava lennettävä ja vaati lentäjältään sekä taitoa että kokemusta. Koneesta tehtiin myös maataistelu- ja hävittäjäpommittajaversioita joilla korvattiin sodan loppuvaiheessa myös Stuka-laivueita.
Sikorsky R-4b oli maailman ensimmäinen sarjatuotantoon päässyt helikopteri ja myös ensimmäinen joka pääsi oikeaan laivuekäyttöön niin Amerikassa kuin Englannissakin. Prototyypin ensilento tapahtui jo v -42 mutta vielä tähän sotaan helikopterit eivät ehtineet osallistua. Tulikasteensa helikopterit saivat Korean sodassa ja vasta Vietnamin sota oli ensimmäinen varsinainen "helikopterisota".
Hendonissa on myös koko joukko uudempaa kalustostoa. Mutta Keskiäksyn mielestä juuri tuo WWII:n aikainen rauta on sitä seksikkäintä. Laitetaan kuitenkin tähän loppuun malliksi vaikkapa tämä entistämätön Blackburn Buccaneer. Se suunniteltiin Royal Navylle vuoden 1953 vaatimuksen mukaiseksi tukialuskoneeksi, joka pystyisi lentämään pitkän matkan vihollisen tutkan alapuolella kantaen ydinasetta ja hyökkäämään laivoja ja satamia vastaan. Viimeinen Buccaneer poistettiin käytöstä v 1994.
RAF:n meripelastukseen käytettyjä moottoritorpedoveneitä |
Loistavaa! Tällaisia blogeja lisää!
VastaaPoistaKiitos vain. Ja tervetuloa kommentoimaan. Eiköhän jatkoa joskus seuraa, kun palaute ei ole ollut lainkaan tylyä
PoistaMyös 1970-luvulla ilmojen korkkareita ja Siivet-lehtiä ahmineena kiitän mielenkiintoisesta pläjäyksestä. Korkkarithan vaihtuivat sitten myöhemmin Suomen ilmavoimien historia-kirjasarjaan, joka ei ole sullekaan varmaan vieras. Minua ei nuo ulkomaat niin paljon nappaa, että tulis koskaan tuolla käytyä, mutta täytyy varmaan sentään saada sen verran aikaiseksi (juttusi innoittamana) että kävis Keski-Suomen ilmailumuseossa. On aina huvittanut nähdä VL Pyörremyrsky livenä. Mitähän siitäkin olis tullut, jos olis valmistunut sarjatuotantoon pari vuotta aikaisemmin?
VastaaPoistaTervehdys Ykä. Kyllä noita IV:n historia kirjojakin muutama hyllystä löytyy. Tuo Tikkakosken Ilmailumuseo on muuten oikein suositeltava ja vierailun arvoinen paikka. Pitäisikö riipustaa seuraava tämäntyylinen postaus siitä? Jos vaikka sattuisi kiihottamaan vierailuhaluja jollekkin muullekkin.
PoistaSe Pyörremyrsky on varsinainen kaunotar. Suomen sota-aikaisen lentokoneteollisuuden ongelmat vaan todennäköisesti olisivat hankkeen upottaneet, vaikka projekti olisi valmistunut aikaisemmin. Pula kunnollisista moottoreista ja tarvittavista metalliraaka-aineista siis. Metalleja yritettiin korvata puulla, mutta huonot kotimaiset korvikeliimat eivät kestäneet. Jolloin niillä kasaan liimatut koneetkaan eivät kestäneet vettä tai kosteutta.
Hips, Takkiraudassa on käsitelty Myrsky-projektia täällä. Pyörremyrsky oli täydellinen onnistuminen - ikävä kyllä vasta sodan jälkeen.
PoistaKun Keskiäksyä toi vanha romu kiihottaa, oletko käynyt wanhanvoimman päivillä oululaissa, siellä löytyy kyllä kaikenaista äpäräättiä...
VastaaPoistaOlen siellä Oulaisten woimapäiwillä onnistunut kerran vierailemaan. Oikein mukava ja mielenkiintoinen tapahtuma. Suosittelen muillekkin joita Wanhat Wehkeet kiinnostaa. Voisi olla ihan postauksen arvoinen tapahtuma, jos vaan satun löytämään kyseisen kuvakansion. Tällä vauhdilla Hampaankolo muuttuukin jatkossa historia&romu&rompe-matkailublogiksi :-P
PoistaEi se haittaa, tervettä vaan välillä muutaki kuin politiikkaa, totuus löytyy maamoottorista ja sen jylinästä..
PoistaMaamoottorin pätkätyksessä on sitä jotain. Ja eikös niillä oulaistelaisilla alan miehillä ollut siellä niitä vanhoja, halavatun isoja voimalaitosdieseleitäkin? Niistä sitä jytinää vasta irtosikin...
PoistaRAF Hendon on jokaisen ilmailijan (ruukinmatruunalla itsellään on lupakirja) pakkovisiitti. Mutta myös FAA Yeovilton sekä IWM Duxford ovat käymisen arvoisia paikkoja.
VastaaPoistaMeillä on vanhempien koti täynnä veljien rakentamia pienoismalleja, ja tutun näköisiä koneitahan tuossakin oli.
RM. Duxfordin Airshow olisi allekirjoittaneelle niitä unelmien täyttymyksiä. Koskaan ei vaan ole tie vienyt Englantiin oikeaan ajankohtaan. Tuo Yeoviltonin Fleet Air Arm Museum oli taas Keskiäksylle aivan uusi "tuttavuus". Kiitos vain vinkistä! Kokoelma näyttää olevan varsin laaja ja tasokas. Bovington Campin Panssarimuseo, joka on ollut eräs Keskiäksyn ikuisuushaaveista, lähes sijaitsee samoilla kulmilla. Visiitit niihin voisi kätevästi yhdistää. Nyt taas yhdestä hienosta suunnitelmasta ei enää puutu kuin aikaa ja rahaa...
Poista