Keskiäkäisiä matkailuvinkkejä I

RAF Hendon - Iskee kuin miljoona volttia!

Kun on noin 150 blogi-postausta takana, aina välillä tuntuu, että alkaa pahasti toistamaan itseään. Politiikasta kettuiltavaa kyllä sinänsä piisaa, sillä poliitikkojemme typeryys on näköjään uusiutuva luonnonvara. Mutta aina ei vaan jaksa. Rouva Keskiäkäinenkin on aina välillä antanut minulle noottia, että miksi sinä olet aina niin negatiivinen, kirjoittaisit joskus jostain mukavasta. Niinpä ajattelin näin pääsiäisen kunniaksi kirjoittaa jotain ihan muuta. 

Olen varmaan aikaisemminkin tullut maininneeksi että historia huvittaa Keskiäkäistä Miestä. Ja vanha Rauta&Romu suorastaan kiihottaa. Reissatessa eivät museotkaan ole lainkaan pakkopullaa, kunhan aihepiiri on kiinnostava. Kuulun siihen ikäluokkaan jonka poikavuosina suorastaan ahmittiin sota-aiheisia Korkeajännitys sarjakuvalehtiä eli "korkkareita". Ja parhaita olivat tietysti lentosotaa käsittelevät Ilmojen Korkeajännitykset. Niiden ansiosta lentokoneet ja varsinkin toisen maailmansodan aikainen kalusto on kiinnostanut allekirjoittanutta "isokokoista pikkupoikaa". Kuten rouva Keskiäksy miehuuttani luonnehtii.

Siispä ajattelinkin esitellä erään "mansikkapaikan" josta löytyy aiheesta lähes kaikki. Elikkä Kuninkaallisten Ilmavoimien museo, RAF Museum Hendon.  Museo sijaitsee Lontoon liepeillä ja sinne pääsee kätevästi myös junalla. Sen kun hyppää Northern Line-metroon suuntana Edgeware ja jää pois Collindalen asemalla (siis ei Hendonissa). Asemalta on varttitunnin kävelymatka perille ja reitti on viitoitettu. Asema on zone 4:lla, joten tyypillisellä parin zonen keskusta Oyster-kortissa ei riitä "virta" niin pitkälle.  Mutta ei hätää, metroasemalta voi ostaa kertalipun.

Museo on laaja. Esillä on satakunta lentokonetta viidessä hallissa, sekä kaikenlaista ilmavoimien  oheiskalustoa. Kuten kenttä-ajoneuvoja, ilmatorjuntakalustoa jne. Aikaa on siis syytä varata riittävästi myös perilläoloon. 

Jos reissussa on mukana naisväkeä, jota historia ei huvita, heidät kannattaa potkaista junasta matkanvarrella, Camdenin metroasemalla. Camden townin katu- sulku- ja tallimarkkinoilla on yli tuhat putiikkia ja kojua, joissa on tarjolla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Niin rätei, lumpui, krääsää, rihkamaa kuin arvotavaraakin. Sekä lisäksi kaikenmaailman etnistä katuruokaa. (Voin kokemuksesta vakuuttaa että loppupelissä kaikki osapuolet ovat tälläiseen ratkaisuun erittäin tyytyväisiä)

Jos täytyy keksiä jotain minkä britit suvereenisti osaavat, niin nimenomaan sikäläiset museot ovat sieltä maailman kärkipäästä. Kokoelmat ovat isoja ja laadukkaita ja esillepano oheisinformaatioineen aina ensiluokkaista. Lisäksi valtion ylläpitämät museot ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Toki paikallisiin hyviin käytöstapoihin kuuluu tehdä vapaaehtoinen lahjoitus yleensä hyvin esilläolevaan kolehtiastiaan. Tai ainakin ostaa museon esite, audio tour tai muuten tuhlata rahaa vaikkapa museokaupassa. 

Myös RAF museo on ilmainen, joten hinta-laatu suhde on kohdallaan. Rahansa voi sitten käyttää isossa museomyymälässä, jossa on valtava valikoima ilmailukirjallisuutta, videoita, kortteja ja valokuvia, sekä tietenkin pienoismalleja, leluja, tekstiilejä, ja muita muistoesineitä. Museon alueella on myös kohtuuhintainen lounasravintola ja kahvio.

Ja sitten asiaan. Kuten jo mainitsin, varsinkin toisen maailman sodan aikainen lentokalusto on Hendonissa esillä laajalla skaalalla. Yksi halleista on nimeltään Battle of Britain ja nimensä mukaan omistettu RAF:n kunniakkaimmille päiville. Näytillä on niin brittien kuin saksalaistenkin pääkalusto vuonna 1940.

Keskiraskas Heinkel He 111 oli Luftwaffen tärkein pommikone varsinkin Lontoon blitzin aikaan. Pommikuorma vaihteli mallista riippuen 2 - 2.5 tonniin. Kone oli hävittäjiin verrattuna hieman hidas ja saksalaiset siirtyivätkin raskaiden tappioiden takia varsin pian yöpommituksiin. Henkeilin eri versioita rakennettiin kaikkiaan noin 6500 kpl mutta vain neljä yksilöä on säilynyt nykypäiviin. Taistelu Britaniasta-hallin valaistus oli valokuvaajan harmiksi teatterivalomiesten suunnittelema, eli varsin dramaattinen mutta pimeä.

Ennen sotaa uskottiin että tulevaisuus on raskaiden 2-moottoristen hävittäjien. Messerschmitt Bf 110 oli lajinsa tyypillinen edustaja. Iso ja kömpelö pitkänmatkan hävittäjä jäi kuitenkin pahasti alakynteen nopeiden ja ketterien yksimoottoristen Spitien ja Hurricanien kynsissä. Satakymppien ura jatkui kuitenkin nopeina pommittajina (pommikuorma jopa 2000 kg) ja varsinkin yöhävittäjänä, jossa tehtävässä iso koko ja kömpelyys ei niinkään haitannut. Kuvan yksilö on Lichtenstein-tutkalla varustettu ME110-G2 yöhävittäjä. Satakymppejä valmistettiin yli 6000 kappaletta, mutta vain kolme yksilöä on säilynyt museoissa.

Supermarine Seagul V tai kuten se paremmin tunnetaan, Supermarine Walrus ei ole mikään kuuluisa "sankari-konetyyppi".  Mutta tämä kevyt lentovene oli tärkeä sodan työjuhta. Koneita käytettiin nimittäin meripelastukseen ja niillä noudettiin sodan kuluessa turvaan mm. satoja Kanaaliin ja Pohjanmereen pudonneita RAF:n pilotteja.

Junkers Ju 87 Stuka on varmaankin yksi WWII:n tunnetuimpia konetyyppejä. Saksalaiset "varastivat" syöksypommituksen idean amerikasta ja kehittivät sen huippuunsa. Tutkimukset nimittäin osoittivat että vaakapommituksissa vain noin 4% pommeista osui maaliinsa. Syöksypommituksessa onnistumis-% oli peräti 25%. Salamasodan lentävänä tykistönä Stukat kylvivät kauhua kautta Euroopan. Kiinteillä laskutelineillä varustettu konetyyppi oli hidas ja tarvitsi turvalliseen käyttöön ilmaherruutta. Britaniaan suuntautuneet Stuka-lennot johtivat todella suuriin tappioihin, koska hidas (huiput noin 400 km/h) kone oli helppo suupala RAF:n nopeille hävittäjille. Mutta itärintamalla Stukat palvelivat uskollisesti sodan loppuun asti. Perääntymisvaiheessa konetyypin päätehtävänä oli nimenomaan panssaritorjunta. Sitä harjoitettiin paitsi pommein, myös siiven alle asennetuilla 37 mm:n wolframiammus-tykeillä. Koko sodan "ahkerin" lentäjä, Stuka-pilotti Hans-Ulrich Rudel lensi Stukalla 2100 taistelulentoa. Hänen saldokseen kertyi mm. 519 panssarivaunua, 3 sotalaivaa, 70 maihinnousuvenettä, 4 panssarijunaa, 800 ajoneuvoa ja 150 tykistöasemaa. Sekä 9 ilmavoittoa (7 hävittäjää ja kaksi maataistelukonetta). Koneita valmistettiin n 6500 kpl mutta vain 2 ehjää yksilöä säilyi jälkipolville.

Short Sunderland lentovene on niin iso että nimitys lentolaiva olisi ehkä kuvaavampi. Konetta käytettiin merivalvontaan ja -pelastukseen sekä ennenkaikkea sukellusveneiden torjuntaan. Johon Sunderlandin (tyypistä riippuen) 4000 - 5000 km:n toimintamatka antoi hyvät mahdollisuudet. Eri versioita rakennettiin kaikkiaan 777 kappaletta, joista on säilynyt peräti 7 kpl. Tosin Euroopassa vain 3 kpl. Hendonissa pääsee tutustumaan myös koneen sisätiloihin.

Yksi Bomber Hall:in tähdistä on eittämättä Avro Lancaster, sodan ehkä tunnetuin raskas 4-moottorinen pommittaja. (Kone oli ahtaassa paikassa, joten valitettavasti jättiläisestä ei saanut kunnon kuvaa) Tyypin historia alkoi epäonnisesti 2-moottorisena Avro Manchesterina. Malli osoittautui alitehoiseksi ja lisäksi sen  RR V-24 Vulture moottorit olivat käytössä hyvin epäluotettavia. Itse koneen runko todettiin kuitenkin erinomaiseksi ja kun koneeseen hoksattiin asentaa legendaariset Rolls Royce Merlin V-12 moottorit, sodan luotettavin ja legendaarisin pommittaja oli syntynyt. Lancaster pystyi normaalisti kuljettamaan n 8000 kg:n pommikuorman, mutta erikoisversio kantoi jopa 10 tonnin Grand Slam "maanjäristyspommin". Toinen erikoisversio rakennettiin ns padonmurtajiksi. Operaatiossa RAF hyökkäsi erikoispommein matalalennossa Ruhrin alueen patoja vastaan. Pommituslennnostojen tappiot olivat hyvin raskaita. Hendonin yksilö oli ensimmäinen joka selviytyi yli 100 pommituslennon maagisen rajan. Sodan jälkeen Lancastereita muutettiin matkustajakoneiksi sekä käytettiin jopa suihkumoottoreiden testipenkkinä. Berliinin saarron aikana kymmeniä Lancastereita modifioitiin lentäviksi säiliöautoiksi, joilla kuljetettiin polttoainetta tuohon saarrettuun kaupunkiin. Lancastereita rakennettiin noin 7400 kpl ja säilyneitä yksilöitä on 17 kpl.

Consolidated B-24 Liberator ei ole kovinkaan tunnettu konetyyppi. Siitäkään huolimatta, että se on koko ilmailuhistorian aikana eniten rakennettu pommikone ja toisen maailmansodan kuluessa eniten valmistettu  amerikkalainen konetyyppi (18 400 kpl) joka palveli kaikilla rintamilla. Kone suunniteltiin B-17:ta seuraajaksi,  pidemmällä toimintasäteellä ja suuremmalla pommikuormalla. Valitettavasti se osoittautui lento-ominaisuuksiltaan hieman hankalaksi ja valmistuskustannuksiltaan varsin kalliiksi. Tunnetuin Liberator-yksilö  lienee Winston Churchillin henkilökohtaisena kuljetuskoneena palvellut erikoisvarusteltu "Commando". Jolla tämä käväisi mm. Casablancassa ja Jaltalla.

Boeing B-17 Flying Fortress eli "Lentävä Linnoitus" ei myöskään mahtunut kokonaan valokuvaani. Tämä nopea (yli 500 km/h) pitkänmatkan ( joillain malleilla jopa yli 7000 km ) raskas pommikone (pommikuorma 5000 - 7000 kg) oli USAF:n päätyöjuhta varsinkin Euroopassa. Kone oli vahvasti aseistettu. 13 konekivääriä eripuolilla konetta. Niiden turvin amerikkalaiset keskittyivät tarkempiin päiväpommituksiin, kun raskaiden tappioiden uuvuttamat britit olivat siirtyneet pääosin yöpommituksiin. B-17 oli varsin kestävä konetyyppi, joka toi miehistönsä kotiin pahastikkin vaurioituneena. Kaikkiaan sen eri versioita rakennettiin 12 700 kpl, joista on säilynyt peräti viitisenkymmentä yksilöä.

Pommikoneiden historia alkoi Suuressa sodassa eli kuten nykyään sanotaan Ensimmäisessä maailmansodassa. Siltä ajalta Bomber Hallista löytyy mm tämä Royal Aircraft Factory F.E.2. Konetyyppi aloitti uransa 1915 hävittäjänä, mutta ilmailun nopea kehitys ajoi siitä nopeasti ohi. F.E.2 jatkoi kuitenkin uraansa yöpommittajana! Koneen nopeus oli 147 km/h ja pommikuorma mahtavat 235 kg. Kun katsoo tuota himmeliä, täytyy todeta että sen lentäjillä on täytynyt olla varsinkin yön pimeydessä todella kovaa särmää...

Samaan aikakauteen sijoittuu Milestones eli "virstanpylväitä" hallissa esillä oleva Sopwith Camel. Joka oli liittoutuneiden ehkä paras hävittäjä ensimmäisen maailmansodan aikana. Konetyyppiä valmistettiin noin 6000 kappaletta joista on alkuperäisenä säilynyt ainakin 7 kpl. Me tavalliset tallaajat muistamme Sopwith Camelin nimenomaan Ressun koirankoppikoneena. Jolla hän käy loputonta taistoaan Punaista Paronia vastaan.

Bleriot XI jäi historiaan konena jolla Louis Bleriot ensimmäisenä lentäjänä ylitti kanaalin v. 1909. Museon kone ei ole SE yksilö, mutta kuitenkin samalta ajalta oleva alkuperäiskone. Poiketen näin monista replikoista, joita on esillä eri museoissa. Taustalla näkyy "monty python" ilmalaivan gondoli sekä moderni risteilyohjus.

Sulavalinjainen Me 262. Koneen edessä esillä Jumo 004 moottori halkaistuna.

Virstanpylväitä-hallissa on ansaitusti esillä myös Messerschmitt Me 262. Kone oli ensimmäinen laivuekäyttöön otettu suihkumoottorein varustettu konetyyppi. Me 262 prototyyppi lensi ensilentonsa jo v. 1942 mutta koneen kehittelyssä oli suuria vaikeuksia. Yksi niistä oli Hitlerin päähänpiintymä, jonka mukaan siitä tulisi kehittää "salamapommittaja". Tehtaan insinöörit kuitenkin jatkoivat salaa myös hävittäjäversion kehittämistä. Suurin ongelma oli kuitenkin moottorin suihkuturbiinin siivissä tarvittavan titaanin puute Saksassa. Ongelmaa kierrettiin päällystämällä terästä alumiinilla, mutta vielä sarjatuotannossakin kone kärsi nimenomaan moottorien epäluotettavuudesta. Sodan jälkeen Me 262:ta testanneet britit arvioivat koneen aerodynamiikan ja lentominaisuudet erinomaiseksi ja sanoivat että Me 262 varustettuna Gloster Meteorin moottorilla olisi ollut unelmakone. Konetta valmistettiin 1430 kpl joista on säilynyt 11 kpl ( 5 kpl esillä Euroopassa)

Kaikkien kommando- ja agentti-korkkareiden perustyökalu on tietysti Westland Lysander yhteyskone. Niitä käytettiin mm SOE:n operaatioissa, kun piti esimerkiksi kuljettaa salaa ihmisiä miehitettyyn Ranskaan tai sieltä pois. Lysander oli käytössä myös Suomen Ilmavoimissa. Koneet tilattiin talvisodan aikaan, mutta saapuivat maahan vasta keväällä -40. Sitä valmistettiin 1786 kpl ja niistä on säilynyt kymmenkunta.

Japanilaiset WWII:n ajan koneet ovat Eurooppalaisissa museoissa harvinaista herkkua. Tunnemme niistä  lähinnä Zeron. Joka oli sodan alussa edistyksellinen ja tehokas kone, mutta josta aika ajoi sodan kuluessa pahasti ohi. Japanilla oli kuitenkin kymmeniä muitakin merkittäviä konetyyppejä. Hendonissa on esillä Kawasaki Ki-100 hävittäjä. Malli saatiin pitkien viivytysten ja suurten tuotantovaikeuksien keskellä käyttöön keväällä 1945 ja oli nähtävästi paras sodan aikaisista japanilaisista hävittäjistä. Konetta ehdittiin valmistaa vain 395 kappaletta.

North American B-25 Mitchell oli amerikkalainen nopeahko, keskiraskas pommikone joka otettiin käyttöön v.1940. Sen eri versioita rakennettiin n. 10 000 kappaletta ja niitä käytettiin kaikilla sotarintamilla. Kuuluisaksi B-25 tuli  v.1942 tehdyllä Doolittlen iskulla Tokioon. Amerikkalaiset tarvitsisvat kipeästi jotain näyttävää menestystä Japania vastaan ja niinpä komentaja James Doolittlen johdolla tehtiin uhkarohkea operaatio, jossa 16 äärimmäisen riisuttua B-25 pommittajaa nousi ilmaan lentotukialus USS Hornetilta ja pommitti ilman omia tappiota Tokiota ja ja joitain muita Japanin kaupunkeja. Paluu ja laskeutuminen tukialukselle ei olisi ollut pommikoneilla mahdollista, joten koneet lensivät iskun jälkeen Kiinaan (sekä yksi Neuvostoliittoon).

Battle of Britain-hallin yllättävin häviitäjämalli on Italialainen Fiat CR42 Falco. Keskiäksykään ei aikaisemmin tiennyt että Mussolini määräsi v. 1940 parisataa Italian ilmavoimien konetta Belgiaan osallistumaan taisteluun Englannista Luftwaffen rinnalla. Kaksitasoinen Falco oli toki viimeisin valmistukseen otettu (vm -39) ja arvioiden mukaan myös kaikkien aikojen paras kaksitasoinen hävittäjä. Joka vielä pärjäsi pienin tappion Italian lyhyessä (2 viikoa) sotaretkessä luhistuvaa Ranskaa vastaan. Mutta Spitfirejä ja Hurricaneja vastaan sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Focke-Wulf Fw 190 oli ainoa uusi saksalainen hävittäjä, joka otettiin suursarjatuotantoon sodan kuluessa. Ja epäilemättä myös Saksan paras mäntämoottorihävittäjä. Konetta valmistettiin vuosina 1941-1945 peräti 20 000 kappaletta. Kone oli kestävä, nopea ja liikehtimiskyvyltään erinomainen sekä pystyi leveän laskutelineen ansiosta toimimaan huonoiltakin kentiltä. Varjopuolena oli että Fw 190 oli varsin haastava lennettävä ja vaati lentäjältään sekä taitoa että kokemusta. Koneesta tehtiin myös maataistelu- ja hävittäjäpommittajaversioita joilla korvattiin sodan loppuvaiheessa myös Stuka-laivueita.

Sikorsky R-4b oli maailman ensimmäinen sarjatuotantoon päässyt helikopteri ja myös ensimmäinen joka pääsi oikeaan laivuekäyttöön niin Amerikassa kuin Englannissakin. Prototyypin ensilento tapahtui jo v -42 mutta vielä tähän sotaan helikopterit eivät ehtineet osallistua. Tulikasteensa helikopterit saivat Korean sodassa ja vasta Vietnamin sota oli ensimmäinen varsinainen "helikopterisota".

Hendonissa on myös koko joukko uudempaa kalustostoa. Mutta Keskiäksyn mielestä juuri tuo WWII:n aikainen rauta on sitä seksikkäintä. Laitetaan kuitenkin tähän loppuun malliksi vaikkapa tämä entistämätön Blackburn Buccaneer. Se suunniteltiin Royal Navylle vuoden 1953 vaatimuksen mukaiseksi tukialuskoneeksi, joka pystyisi lentämään pitkän matkan vihollisen tutkan alapuolella kantaen ydinasetta ja hyökkäämään laivoja ja satamia vastaan. Viimeinen Buccaneer poistettiin käytöstä v 1994.

RAF:n meripelastukseen käytettyjä moottoritorpedoveneitä

No joo, näitä kuviahan piisaisi. Vaikka itseasiassa kamerani akku loppui kesken vierailun. Ja vara-akku oli epähuomiossa jäänyt hotellihuoneeseen laturiin. Mutta postaus on taas kerran venynyt liiankin pitkäksi. Jos lukijakuntaani kiinnostaa, tai ainakaan ei suunnattomasti ärsytä, niin saatan joskus jatkossakin esitellä vastaavia matkailukohde&historia postauksia. Sopivaa materiaalia löytyy kyllä koneeltani.