Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Mielenkiintoista vuotta 2012


Nyt on se aika jolloin Keskiäksyn pitäisi toivottaa kaikille lukijoille onnellista tai edes hyvää uutta vuotta. Mutta, mutta... en oikein itsekkään jaksa uskoa, että tuleva vuosi tulee olemaan erityisen hyvä. Päinvastoin. Talouden ja maailmanpolitiikan "biorytmikäyrät" ovat nyt sellaisessa vaiheessa, että kulunut vuosi 2011 on toki ollut huonompi kuin vuosi 2010, mutta varmasti parempi kuin alkava vuosi 2012.

No, kyllä se siitä. Sateen jälkeen tulee ennenmmin tai myöhemmin pouta ja yön pimeimmän hetken jälkeen alkaa aamu sarastaa. Kunhan nyt ensin päästään sinne pohjalle asti. En tiedä tapahtuuko se pohjakosketus vielä vuonna 2012. Euro-poliitikot kun yrittävät hinnalla ja keinolla millä hyvänsä siirtää väistämättömiä asioita ja tapahtumia hamaan tulevaisuuteen.Ongelmat siitä vain paisuvat ja maksettava hinta kasvaa, mutta poliitikot yleensä ovat kovin lyhytnäköisiä.

Niinpä Keskiäkäinen Mies kiittää kaikkia lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa teille oikein mielenkiintoista vuotta 2012. Ja loppujenlopuksi, ei se henkilökohtainen onnellisuus tai tyytyväisyys yksinomaan ole kiinni maailman talouden tai politiikan suhdanteista. Suurinta osaa merkitsevät kuitenkin läheiset, ystävät ja se että oma arjenhallinta on kondiksessa.

Tähän loppuun sopinee ääniraidaksi se perinteinen uudenvuoden laulu. Vaihteen vuoksi norjaksi. Olen pahoillani jos joku saa hampaankolotusta tuosta ällösöpön siirappisesta videosta joka on tehty taustalle. Sulkekaa tarvittaessa silmänne. Sillä jokatapauksessa Sissel Kyrkjebø osaa laulaa todella upeasti.


4 kommenttia:

  1. Voitko hieman selitää auki näitä mainitsemasi talouden ja maailmanpolitiikan "biorytmikäyriä" ? Mikä on lähde ?

    VastaaPoista
  2. ...ja unohtui lopusta vielä toivottaa hyvää uutta vuotta ja hyviä uusia blogipäivityksiä vuodelle 2012 !

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta myös Keskiäkäiselle.

    VastaaPoista
  4. Anon ja Ykä. Kiitos samoin.

    Anon. Tuo "biorytmikäyrät" oli lainausmerkeissä siksi, että termi oli Keskiäksyn "VSH" - eli "Vedin Sen Hihasta". Lähteinä on ihan normi uutisaineisto (vaikkapa Taloussanomat, Talouselämä jne) ja niistä vedetty oma intuitio. Toki pitää lukea myös sieltä rivien välsitä. Jaossa olevasta sirpaleinformaatiosta iso osa on disinformaatiota tai ainakin puhujalla on ketunhäntä kainalossa.

    Mutta ihan maalaijärjellä katsoen näkee että ollaan menossa paitsi kohti lamaa, myös jotain isompaa myllerrystä. Maailmantalouteen nimittäin puhallettiin kaikkien aikojen suurin talouskupla ja nyt katsotaan saadaanko se tyhjättyä pikkuhiljaa vai poksahtamalla. Ja tapellaan siitä kuka ottaa vastatakseen tästä syntyvät tappiot...

    VastaaPoista