Naama(korva)kirja kuuntelee - ja muistaa

Pari kuukautta sitten kirjoitin Facebookin (ja vähän muidenkin) harjoittamasta kansalaisten yksityiselämän ja -tekemisten urkkimisesta. Näköjään tämä aihe on vaihteeksi ylittänyt uutiskynnyksenkin.

Itävältalainen oikeustieteen opiskelija nimeltään Max Schrems, vaati EU:n direktiiveihin vedoten Facebookilta  tietoa kaikesta informaatiosta, mitä hänestä itsestään oli kerätty. Ja kas kummaa, hän myös sai (osan) siitä cd:lle tallennettuna.

Vasta vuoden Facebook tiliään käyttänyt ja 234 ystävää kerännyt Max yllättyi kerätyn datan määrästä. CD:llä oli 1222 PDF tiedostoa. Kaikki viestit, ystävät, sisäänkirjautumiset, viestit, komentit, tykkäämiset, kiinnostuksen kohteet jne. Aika ja IP-tietoineen.  Kuten myös esimerkiksi palveluun ladattujen valokuvien exif-tiedoissa oleva data. (Joihin sisältyy esim älykännyköillä ja muilla gps:n sisältävillä kameroilla myös kuvanoton paikkatieto)

Myös kaikki Maxin itsensä poistamat viestit ja muu data olivat edelleen tallessa Facebookin datapalvelimella Hmm - kannattaa siis todellakin miettiä kahteen kertaan mitä naamakirjaan kirjoittaa, sillä firman motto näyttää olevan, Quod scripsi, scripsi.

Keskiäksy ei toki ole Naamakirjassa, mutta eihän vaikkapa Google ole pekkaa parempi. Käytän sen hakukonetta, Gmailia, Bloggeria, kääntäjää, kartastoa jne. Google ei ehkä tiedä kaikkia kavereitani, mutta kuitenkin todella paljon tekemisistäni, kiinnostuksen aiheistani jne. (Ja olen kyllä lievästi huolissani siitä, miten näitä tietoja nyt ja varsinkin tulevaisuudessa tullaan käyttämään)

Joku muu voi kysyä, että entä sitten. Nämä firmathan keräävät tietojamme vain jotta ne voisivat kohdentaa mainostajien ponnisteluja tarkasti oikeille kohderyhmälle. Mitä pahaa siinä on?  Niinpä. Emme kuitenkaan tiedä kuinka näitä valtavia datavarastoja oikeasti käytetään ja varsinkaan sitä kuka (ja kuinka) niitä tulevaisuudessa käyttää. Saati minkälaisia mahdollisuuksia eri firmojen ja julkisten instanssien tietokantojen yhdisteleminen antaa. Meistä ja meidän elämästämme voidaan oikeasti saada selville ihan kaikki.

Ajatellaanpa esimerkiksi sitä tulevaa Euroopan liittovaltiota. Joka näköjään laitetaan pystyyn varsin epädemokraattisin menetelmin ja jonka hallintoelimet toimivat yhä enemmän normaalin demokratian ylä- tai ulkopuolella. Kun se aikanaan on "valmis", sen johtajilla on epäilemättä halu kontrolloida hallintoalaimaisiaan, kuten epädemokraattisilla hallitsijoilla on aina ollut. Paikallistaa (ja tavalla tai toisella "eliminoida" tai eristää) mahdolliset vastarannankiisket, ennenkuin nämä ehtivät aiheuttaa heidän hallinnolleen ongelmia.

Mikäs sen helpompaa, kuin säätää direktiivi, jonka mukaan kaikkien Eurostoliiton alueella toimivien ja sen kansalaisista dataa keräävien firmojen on luovutettava keräämänsä aineisto (tai ainakin takaportti siihen) sopiville viranomaisille. Vaikkapa Luxemburgiin perustettavalle, muodollisesti yksityiselle, turvafirmalle. Nimeltään "Euroopan Arjen Turvallisuuden Vakautustusväline". Jonka henkilökunnalla on täydellinen syytesuoja, vaitiolovelvollisuus sekä verovapaus ja jonka toimintaa ei mikään demokraattinen elin saa valvoa. 

Näen teidän hymyilevän siellä päätä puistellen. (Foliohattu ehdotelmat saa laittaa tuonne kommenttiosastolle) Mutta kyllä tuo visio on esitetty ainakin puoliksi tosissaan. Historia on osoittanut, että aina kun jokin valtakeskus on saatu luoduksi, se myös yrittää valtansa pitää ja sitä kasvattaa. Kaikin käytettävissään olevin keinoin. Ja nämä nykyiset, näennäisesti täysin vapaaehtoiset tiedonkeruumenetelmät mahdollistavat tarvittaessa kansalaisten kyyläyksen ja kyttäyksen ulottamisen aivan ennennäkemättömiin mittoihin.

PS Tätä asiaa kaivellessani näin taas kerran Suomalaisen median nykykäytännön. Eli copy-pastella siitä missä aita on matalin:

IltaSanomat: "Kannattaa varoa, mitä toivoo. Tämän oppi 24-vuotias oikeustieteenopiskelija Max Schrems Wienistä Itävallasta, kun hän pyysi EU-direktiiviin vedoten Facebookilta kaikkia tietoja, mitä yhtiö on hänestä kerännyt..." 

Ja jutun lähteenä toiminut Kaspersky Labin Thread Post:  "Be careful of what you ask for. That's a lesson that Max Schrems of Vienna, Austria, learned the hard way when he sent a formal request to Facebook citing European law and asking for a copy of every piece of personal information that the world’s largest social network had collected on him..."


Kyllähän minä itsekkin tätä blogia tehdessäni välillä lainaan ja varastan, mutta pyrin edes jotain omaakin näkökulmaa ja ideaa tuomaan esiin. Toisekseen minulle ei makseta tästä harrastuksesta palkkaa enkä tee tällä rahaa. Ja ennenkaikkea, en jeesustele isoja otsikoita jos joku muu syyllistyy lainailuun. Siellä Sanomatalossakin kannattaisi muistaa vanha sanonta, jonka mukaan "lasipalatsissa töitä tekevien ei kannata rientää ensimmäisenä kiviä heittelemään"