Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Keskiäkäistä Isänpäivää


Keskiäkäinen Mieskin haluaa toivottaa lukijoilleen hyvää isänpäivää. Vaikka suhtautuukin hieman skeptisesti tähän varsin kaupalliseksi muodostuneeseen viettämistapaan. Mutta kaupallisen riiston kohteeksihan ne on nykyään joutuneet kaikki muutkin juhlapäivät. Kyllä isätkin ovat oman päivänsä ansainneet. Onhan meillä niin koe-eläinten päivä kuin yhteispohjoismainen ilmastomuutospäiväkin...

Tosin valtakunnan viralliset viisaat ovat ilmoittaneet, että isyys on vain keinotekoinen sosiaalinen konstruktio,  joka perinteisessä ilmenemismuodossaan uusintaa ja vahvistaa yhteiskunnan patriarkkaalista sortoa. Ja koska näin on, isyys sekä on muokattavissa ja se pitääkin muokata jokseenkin äiteyden kaltaiseksi. Koska heidän hienot teoriansa osoittavat, että kunhan lapsilla on kaksi feminiinistä tai edes neutria vanhempaa, äiti-äiti ja isä-äiti, niin maailma on taas kerran hieman parempi paikka.


No, Keskiäksy tuumii, että moisilla aivopieruilla voi lähinnä pyyhkiä sitä paikkaa, jonne päivä ei paista. Suurehkon perheen isänä olen ihan käytännössä nähnyt, että kyllä ne lapset tarvitsevat sekä äitiä että isää. Niin naisen kuin miehen malliakin. Varsinkin nuo teini-ikäiset tyttäret tuntuvat suorastaan mykkänä huutavan sitä isän huomiota ja kannustusta. Ja toisaalta ovat toki erityisesti isin silmäteriä ja prinsessoja, jotka pyörittävät meikäläisen pikkusormensa ympärille milloin haluavat.

Opetusalalla olevat taas tietävät kertoa, kuinka varsinkin yksinhuoltajaperheistä tulevat poikalapset janoavat sitä miehen huomiota ja mallia. Jota yhä naisvaltaisimmiksi muuttuneet koulut eivät enää läheskään aina pysty heille tarjoamaan. Mutta opettajakoulutukseen kaipaillut sukupuolikiintiöt ovat ehdottomasti HYI HYI.  Vaikka niitä sukupuolikiintiöitä samaan aikaan vaaditaan suu vaahdossa joillekkin miesvaltaisille aloille tai tehtäviin.

Toki meissä miehissäkin löytyy monenlaista vikaa. Toivoisinkin kovasti, että itsekukin koittaisi hoitaa ne isän velvollisuutensa niin kuin mies. Sillä ei se ole mies eikä mikään, joka ei parhaan kykynsä mukaan rakasta ja pidä huolta jälkikasvustaan.

mv kuvat: valokuvataiteilija Jan Saudek. Hänen varsin 
villeihinkin visioihinsa voi tutustua vaikkapa täällä

PS. En itseasiassa tiedä onko tällä blogilla yhtään naislukijaa. ( Olisi ihan mukava tietää, jos on. Nyt onkin hyvä tilaisuus huutaa HEP tuolla kommmettiosastolla)  Mutta lähetän nyt jokatapauksessa tässä terveiset myös teille Suomen naisille. Näin isänpäivän iltana on erinomainen tilaisuus muistaa myös sitä pikku-isiä. Sitä nykyään kovin aliarvostettua ja jopa halveksittua pikkuveitikkaa. Vaikka antamalla sille lämpöinen hali ja pari kiusoittelevaa pusua. Sillä onhan se kuitenkin tämän isyyden varsinainen alku ja juuri ;).


3 kommenttia:

  1. Kovin hiljaiselta tuntuu tuo naislukijoiden hep- huutelu. Mutta onnea meille iseille! Ja kirjoituksen loppupuolen isänpäivävinkkihän on mitä kannatettavin :-)
    Tv mystikko

    VastaaPoista
  2. Poikaporukassa on kivempaa :P

    VastaaPoista
  3. Tervehdys ja kiitos kommenteista.

    Mystikko. Hiljaista tuntuu olevan. Edes Ruukinmatruuna ei ole huutanut HEP.( No, sitä minä olen aina joskus heikkona hetkenä hiukan epäillytkin :-)

    Mitä tuohon jälkikirjoitukseen tulee, niin kunnia siitä ideasta kuuluu kyllä täysin Rouva Keskiäkäiselle. Tämä ihana elämäni nainen kun ihan sponttaanisti toimi isänpäivän aamuna minua onnitellessaan juuri näin. Kommentoiden samalla että täältä nuo meidän rakkaat lapset ovat peräisin... Minusta se oli oikein mukavantuntuinen ele.

    Anon. Riippuu vähän hommasta, mitä ollaan tekemässä :-)

    VastaaPoista