Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Addio Silvio?... eli Sillävälin toisaalla III


Päivän uutisten mukaan Italian pääministeri Silvio Berlusconi aikoo erota. Sitten joskus, kunhan säästöpäätökset saadaan läpi Italian parlamentissa. Ja Italiaan uusi hallitus. Maan tavat tuntien, voipi toki vielä hieman kestää. Ja Silvio on aikaisemminkin ollut mestari pelaamaan aikaa...

Eikä Silvion erokaan vielä takaa, etteikö ukko tulevaisuudessa pomppaisi uudestaan Italian politiikan parrasvaloihin. On se sen tehnyt ennenkin. Mutta toisaalta, saattaa ikä jo tehdä tepposet tälle v1936 syntyneelle teräsvaarille ja viagra-mannekiinille.

On Silvion urasta sitten mitä mieltä tahansa, yksi asia on varmaa. Herra on ollut arvokas lähde länsimaiselle medialle. Ikäänkuin politiikan Matti Nykänen, jonka tekemisistä ja sanomisista on piisannut aiheita loputtomaan määrään lehtijuttuja ja pilapiirroksia.

Ajattelinkin ikäänkuin jäähyväisiksi linkitellä joukon Silvio aiheisia pilapiirroksia tuolta netin syövereistä, lukijoideni päivän piristykseksi. Tällä kertaa ongelmaksi muodostuu runsauden pula. Hupaisaa materiaalia kun löytyy suorastaan jumalattomia määriä...


Berlusconin uraa ovat sävyttäneet erilaiset skandaalit. Syytökset korruptiosta, aseman väärinkäytöstä, lahjonnasta, mafia-yhteyksistä jne. Oikeusjuttuja on nostettu parisen tuhatta kappaletta. Eurooppalaiseen  ERVV-tapaan ongelma on hoidettu maton alle järjestämälle poikkeuslailla Silviolle syytesuoja. Tämä venkoilu onkin innoittanut monia piirtäjiä:




"Älä tee tästä noin isoa numeroa. Eihän se ollut edes ensimmäinen kerta"

Oikeudenmukaisuudella pyyhkii hyvin..


Berlusconin takatuuppari





Naistenmiehenä ja seksimaanikkona itsensä mielellään esittänyt Berlusconi on herättänyt paitsi feministien pahennusta, myös innoittanut lukemattomaan määrään pilapiiroksia aiheesta:






















Mediamoguli




Mahtipontiset poliittiset elkeet ja häpeilemätön omakehu, eivät ole tuoneet suuremmasti arvonantoa:

Veni, Vidi, Vici



Ave Silvio, morituri te salutant




Nähtävästi herran motto on ollut se, että ei väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Ainakin päätellen omatoimisesta pelleilystä ja alatyylin huumorin jatkuvasta viljelystä.













Kansainväliset arviot Berlusconista poliittisena päättäjänä eivät ole imartelevia. Toisaalta täytyy muistaa, että Berlusconin hallitukset ovat pysyneet pystyssä pitkään maassa, jossa hallitusten keski-ikä oli aikaisemmin noin sata päivää. Ehkä Italialaiset tarvitsevat tälläisen showmiehen johtajakseen. Sirkushuvit ennenkaikkea...














Huumorilla ja showmiehen elkeillä pärjää toki hyvinä aikoina. Mutta talouskriisin myötä Italian läpikorruptoitunut talous alkoi upota ja Silvion kannatus samaa tahtia:










Kaikki hauska loppuu aikanaan...bileet ovat päättyneet ja on laskujen maksamisen aika. Silvio, vain pilapiirtäjät jäävät kaipaamaan sinua...



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti