Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Charlie Hebdo - Eurooppalaisen sanavapauden uusin uhri

"Muiden profeettojen seuraajilla on huumorintajua..."

Päivän Hyyssärissä kerrottiin, että Rankalaisen huumorilehden Charlie Hebdon toimitukseen on tehty polttopulloisku, jonka seurauksena toimitus tuhoutui täysin. Myös lehden nettisivustoon kohdistettiin hyökkäys ja ainakin tätä kirjoitettaessa sivut eivät edelleenkään toimi. Ketään ei yllättäne, että nämä iskut tapahtuivat pian sen jälkeen, kun lehti oli julkaisuut erikoisnumeron - Charia Hebdon - jonka päätoimittajana oli lehden mukaan itse profeetta Muhammed.

"100 ruoskaniskua sille joka ei naura itseään kuoliaaksi"


Charlie Hebdo on v. 1960 perustettu vasemmistolais-anarkistinen lehti, jonka tavaramerkkinä on ollut hyvin räävitön ja hyvän maun rajoista piittaamaton poliittinen satiiri. Alapäähuumori ja B-rappu ovat kyllästymiseen asti esillä. Kyytiä ovat saaneet ennenkaikkea poliitikot, liike-elämä ja kaikki uskonnot. Lehti joutui islaminuskoisten hampaisiin ensikerran jo vuonna 2006, kun se julkaisi Jylland Postin kaikki Muhammed pilapiirrokset ja lisäsi mukaan pari omaansakin. Numeron kannessa Muhammed piteli kasvojaan ja valitti "kuinka raskasta on olla idioottien rakastama".


Koska tämän polttopulloiskun takana ovat suurella todennäköisyydellä islamistit, eli sen ainoan oikean rauhanuskonnon kannattajat, ei tapahtuma tule herättämään sen suurempaa tunnekuohua suomalaisissa tiedotusvälineissä tai julkisessa keskustelussa. Siitäkään huolimatta että uhri sattui olemaan nimenomaan  vasemmistolainen viikkolehti. Sillä meidän kaikkienhan pitää olla huolissamme vain ja ainoastaan ääri- ja laitaoikeistolaisen väkivallan ja vihapuheen sekä niiden lietsoman rasismin ja terrorin lisääntymisestä Euroopassa. Ja laitaoikeistoahan edustavat nykyään oikeastaan kaikki ne, jotka eivät posket innosta hehkuen veisaa monikultturismin ja poliittisen korrektiuden kuorossa...

Keskiäkäinen Mies on hieman laajemmin käsitetyn sanavapauden kannattaja ja fanittaa myös kaikenlaista visuaalista huumoria sekä poliittista satiiria. Siksi linkkaan lukijoilleni ikäänkuin solidaarisuuden osoituksena joitain netistä löytyviä Charlie Hebdon kuvatuksia. Vaikka kyseisen lehden aatemaailma sinänsä onkin kovin kaukana Keskiäksyn omasta. Ja vaikka minusta alapäähuumori jatkuvasti käytettynä on menemistä sieltä, missä aita on matalin:




Kovin yllättävää ei liene se, että presidentti Sarkozy on ollut lehdessä hyvin suosittu hahmo

Lopultakin jotain järkevää käyttöä Sarkozyn kirjalla


lobbarit Elysee palatsin ovella

Hyvää vuosipäivää. t Perseennuolijat


oik: Sarkon Kiusaus protektionismiin


Mutta toki kommetteja löytyy muuhunkin maailmanmenoon:

ratkaisu vääränlaisiin puheisiin


Vinkki siitä minne sen burqan voi tunkea...

Älä töni mun kaveria Muhamedia...

Jumalaa ei ole


Abortti - Piispojen pakkomielteinen kiinnostus pyllyihin. ( "Entä minun sieluni"? )

Etkö tajua kuinka loukkaavaa tuo on?

Juutalainen perse - Lisääkö rasismi levikkiämme?

Kuinka ehtiä sekä tiskaamaan että pissamaan ennen klo 20.35



Ratkaisuehdotus väestöräjähdykseen...

Etpä piirrä enää pilakuvia
 
Ps. En valitettavasti ole ranskan kielen taitoinen. Sanavarastoni käsittää vain parikymmentä sanaa. Niinpä olenkin noita tekstejä tavaillut google-kääntäjän tuella. Kaikenlaiset kielelliset korjaukset, lisäykset ja oikaisut ovat tervetulleita kommenttiosastoon.

10 kommenttia:

  1. Tuli mieleen tuosta piiroksesta: älä pilkkaa mun kaveria muhamettia, että maltilliset muslimit ja juutalaiset, ns maalistuneet eivät ole pahimpia, vaan ne fanaatikot joita on kummallakin puolella, jossain ohjelmassa nämä fanaattiset ortodoksijuutalaiset ei taida erota näistä fanaattisista muslimeista kuin hatun muodossa

    VastaaPoista
  2. Helvetin hyvä - kiitos!

    Niin hullua kuin tämä onkin, niin tuollaisten kuvien julkaisu vaatii rohkeutta. Joka toisin väittää, julkaiskoon niitä omassa blogissaan. Ei siksi, että olisi samaa mieltä vaan osoittaakseen, että sananvapaus toimii. Minullakin voisi hiukan pykiä näitä julkaistessa, mutta ei ollenkaan, jos pitäisi julkaista juutalaisvastainen piirros. Sellaista on elämä.

    Hyvä Äksy!

    VastaaPoista
  3. Normaali ihminen kokisi kyllä juutalaistenkin pilkkaamisen tällä tasolla arveluttavaksi. Voit toki mennä Israeliin julkaisemaan etusivun, joka yhdistää alapäähuumoria ja natsismia juutalaisuuteen, katsotaan saatko köniisi.

    VastaaPoista
  4. Anon1 Fanaatikot ja fundamenttalistit ovat yleensä aina aika ikävää porukkaa, ihan aatteesta riippumatta. Mutta oikeastaan vain NATSEILLA, KOMMUNISTEILLA ja ISLAMISTEILLA on ihan "pyhiin kirjoituksiin" perustuva oikeus ja jopa VELVOLLISUUS väkivallan käyttöön kaikkia oman opin "vastustajia" kohtaan. Kun taas esimerkiksi fanaattiset EVR-vegaanit tai fundamenttalisti-kristityt joutuvat tekemään melkoisia älyllisiä ketunlenkkejä pystyäkseen perustelemaan oppinsa vastaisen väkivallan käytön. Ortodoksijuutalaisuuteen ja sen taipumuksiin väkivallankäyttöön en ole senkummemmin perehtynyt. Rabinin murhaajan muistaakseni sanottiin olleen näitä. Ehkäpä Ruukinmatruuna osaisi kertoa aiheesta enemmän?

    VastaaPoista
  5. Kumis. Juurikin näin. Toki on myönnettävä, että tälläisen anonyymiblogaajan kohdalla pelkokerroin ei ole niin suuri. Nimimerkkinä on huomattavasti helpompi vastaanottaa tappouhkauksia, kuin jos kyseessä olisi sekä oma että ennenkaikkea perheen turvallisuus ja henki.

    Ja kuten sanoin, en mitenkään erityisemmin symppaa Charlie Hedboa ja heidän toimintaansa tai arvomaailmaansa. Kyse on nimenomaan sananvapaudesta.

    Voiko yhdellä ideologialla olla automaattisesti diplomaattinen koskemattomuus ihan vain sen takia että sen kannattajat käyttäytyvät aikuisenakin kuin uhmaikäiset lapset? Jos näin jatkuvasti toimitaan, monet muutkin ryhmittymät kyllä oppivat loukkaantumaan tai uhriutumaan ja käyttämään sen nimissä väkivaltaa omien päämääriensä ajamiseen tai puolustamiseen. Aivan vääjäämättömästi. Seurauksena on sellainen yhteiskunta jota ainakaan minä en halua lapsilleni jättää.

    VastaaPoista
  6. Anon2. Netti ja maailma on täynnä juurikin tuollaista materiaalia, mutta pommit eivät niiden takia pauku toimituksissa eikä niiden piirtäjiä rutiininomaisesti uhata tappamisella.

    Kun Tanskan pilakuvakohu oli kuumimmillaan, juutalaiset itse julistivat "pilkkaa juutalaista" pilakuvakilpailun. (valitettavsti en näin äkkiseltään löytänyt linkkiä, jos joku muistaa/tietää/löytää, niin tänne, kiitos)

    Esimerkiksi tuo ylimmän kuvan piirtäjä Zapiro (jolla ei siis ole mitään tekemistä Charlie Hebdon kanssa, tuo Muhammed piirros vaan oli niin kuvaava) on valtavirta-pilapiirtäjä (Etelä-Afrikan Kari, mutta vasemmistolainen)jolta löytyy varsin ilkeitä Israel aiheisia pilapiirroksia.

    VastaaPoista
  7. No jos lukee vanhaatestaenttia, niin tuntuu olleen olleen ortodoksijuutalaisillakin samaa vikaa, monissa kohtin on kun jumala tai joku käski mennä ja tappamaan kaikki naapurikansat noin kärjistetyksi, joten kyllä se juutalaisillaki on se pyhä oikeus/velvollisuus väkivallankäyttöön omasta mielestä, vaikka se onki nyt vähän haalistunut.
    Ehkä tämä menee vähän tästä bloggauksesta sivuun, mutta on tekenyt mieli kysyä kumitontulta ja vasarahammerilta joskus, kun tuntuvat olevan niin israelifanaaatikkoja, että mitä niille palestiinalaisille pitäs tehdä oikein, kun ei ne sieltä oikein mihinkään häviäkään, toisaalta tarviihan israeliki ne vihollisensa, jolla maa pidetään yhtenäisenä ..

    VastaaPoista
  8. Jos jotain Vanhaa testamenttia lukee ja ihmettelee sen kauheuksia, niin kannattaa muistaa se millainen aika silloin oli. Ja se että siihen aikaan tiettyjen alueiden kansat olivat usein tuommoisia. Jotkut ehkä kauhistelevat Joosuan kirjaa, mutta se on aika peruskauraa kun vertaa minkälaisia olivat tuon ajan kansat n. 1000 km säteellä tapahtumapaikasta. Aika paljon tuon tyyppisiä tapahtumia oli tai niistä kirjoitettin tuollaisia muidenkin keskuudessa. Ruukinmatruuna osaa sanoa enemmän.

    Ns. palestiinlaiskysymys johtuu lähinnä siitä että kun Israel julistautui itsenäiseksi, niin arabimaat julisivat Israelille sodan ja ne käskivät Israelin alueella olleiden arabien lähteä pakoon. Tarkoitus oli se etteivät ne olisi tiellä kun arabiarmeijat aikoisivat lahdata juutalaiset alta pois. Jos Israelin alueen arabit eivät lähteneet pois, tällöin arabimaat tulisivat suhtautumaan Israeliin jääneisiin arabeihin yhtä vihamielisesti kuin juutalaisiin.

    Arabimaat ovat itse aiheuttaneet palestiinalaisongelman. Arabimaat eivät ole suostuneet ottamaan palestiinalaispakolaisia vastaan eikä integroimaan heitä, vaikka he voisivat sopeutua helposti. Arabien mittakaavassa rikkaat Saudi-Arabia, Bahrain, Qatar ja Arabiemiirikunnat sekä Oman voisivat ottaa vaikka kaikki "palestiinalaiset" ja hukuttaa heidät rahaan ja kaikkeen maalliseen mammonaan vaikka huomenna, jos niin haluaisivat. Arabimaat käyttävät "palestiinalaisia" hyväkseen ajaen omia tarkoitusperiään ja käyttääkseen sitä ulko-ja sisäpoliittisena aseena.

    Tiedostavien piirien mielestä valtio, kansallisvaltio, kansa ja kansallisuus ovat vain sosiaalisia ja keinotekoisia konstruktioita. Jos tuota sovelletaan, tällöin ns. palestiinalaiset ja heidän tavoittelema Palestiinan valtio ovat vain sosiaalisia ja keinotekoisia konstruktioita. Arabeja ne ovat.

    VastaaPoista
  9. Äksy, tämä on varmaan eka kerta kun näen vasemmistolaisen, nimenomaan akateemisen vasemmistolaisen anarkomarko lehden tekevän herjaa Muhammedista ja islaminuskosta. Tämä on positiivinen yllätys, koska akateeminen vasemmisto, varsinkin sen anarkomarko-alaosasto, on lähes aina islam-myönteinen eikä siedä islamin kritiikkiä, puhumattakaan herjanteosta islamia kohtaan.

    Tietty johdonmukaisuus tuon lehden toiminnassa on jos se toimii julistamiensa periaatteiden mukaan, kun kerta mikään ei ole alatyylisen herjanteon yläpuolella. Mahtaako lehti tehdä alatyyliherjaa jopa omasta ideologiastaan ja sen merkkihenkilöistä? Jos tekee, niin tällöin sitä ei voi syyttää pelkuruudesta tai tekopyhyydestä.

    VastaaPoista
  10. Noh periaatteessa juutalaisetki on arabeja :)
    Mutta onko edes iranilaisetkaan arabeja..
    Joku kyllä sanoi että israeli on yhdysvaltain suurin sotilastukikohta..
    Voipi olla että tulevaisuudessa israeli ja palestiinalaisten alue suluatuu yhdeksi ja maalistuu (tosi sitä ei israelifanaatikot ja muslimifanaatikot halua)

    VastaaPoista