Luinpa vaihteeksi ihan analogisesta käyttöliittymästä, että Ranskan suurlähettiläs Eric Lebédel on antanut Jyväskylän vierailunsa yhteydessä haastattelun. Hänen mukaansa "Euroopassa ei nyt ole sijaa itsekkäille ratkaisuille".Niinpä hän julistaakin että Ranska "hyvin voimakkaasti sitoutunut EU-maiden keskinäiseen solidaarisuuteen". Kylläpä kuulostaakin mukavalta. Ranskassa meillä on siis luotettava ystävä.
Toki samaisessa haastatelussa hän myöntää myös, että "Ranskan pankkien pelastamisessa saatetaan todella joutua turvautumaan eurorintaman tukeen" Ja jatkaa " Tarvittava instrumenttikin on (onneksi) olemassa nyt kun Slovakiakin on Euroopan väliaikaisen kriisirahaston (EVVR) vahvistanut"
Niinpä. Sitä vartenhan me solidaariset, epäitsekkäät eurokumppanit olemme olemassa.
Muistellaanpa taas hieman menneitä. Kun euroa pantiin pystyyn, Kreikka pääsi euroalueeseen mukaan vain ja ainoastaan Ranskan vaatimuksesta. Vaikka kaikki tiesivät, että Kreikka ei euroalueen kriteerejä pystynyt täyttämään. Ranskan etu vaati sitä, koska oman drakhmansa kanssa suhmuroidessaan Kreikka olisi ollut liian vakava hintakilpailija Ranskan välimeren rannikon maataloudelle. Siis niille oliivin-, viinin- ja hedelmänviljelijöille.
Kun EU:n itälaajeneminen oli käynnissä, Romania (ja sen siivellä myös Bulgaria) otettiin EU:n täysjäseneksi ennenaikojaan yksinomaan Ranskan tiukasta vaatimuksesta. Vaikka kaikki tiesivät, että nämä maat eivät vielä läheskään pystyneet täyttämään jäsenyydelle asetettuja ehtoja. Ihan vain koska Romania on kielisukulaisena perinteisesti ollut ollut Ranskaan suuntautuva valtio ja olisi näin vastapainona (ja poliittisissa väännöissä Ranskan luotettavana liittolaisena) enemmän Saksaan suuntautuneille uusille jäsenille kuten Puola, Tsekki ja Unkari.
Nyt kun Hollanti ja Suomi yrittävät jarruttaa lisävahinkoja torppaamalla Romanian ja Bulgarian schengen-jäsenyyden, Ranska on hyvin, hyvin vihainen. Vaikka kaikki tietävät, että Romanian virkakoneisto on varsinkin rajaviranomaisten suhteen läpimätää ja korruptoitunutta. Mutta tämä vastustus loukkasi Ranskan kunniaa. Ja tulemme näkemään, että tästä asiasta äänestetään hyvin pian EU:ssa uudelleen ja tarvittaessa tiuhaan tahtiin niinkauan, että myös Suomi ja Hollanti taipuvat
Itseasiassa aina kun EU:ssa on sorvattu sääntöjä, sovittu rahanjaosta tai jaettu virkoja, Ranska on ollut korskeimpana kukkona tunkiolla. Vaatimassa että Ranskan etu ja poliittiset näkemykset ja tarpeet otetaan täysimääräisesti huomioon. Sitä itseään sääntöjen noudattaminen ei sitten läheskään aina ole kiinnostanut. Esimerkiksi jos joku iso Ranskalainen firma on ollut vaikeuksissa ja kaivannut valtion tukea, se on sitä avokätisesti saanut. Viis siitä mitä EU:n kilpailulainsäädäntö sanoo. Euron turvaksi laadittu vakaussopimuskin muuttui kuolleeksi kirjaimeksi viimeistään silloin, kun Ranska ja Saksa jättivät sitä noudattamatta, eikä niitä siitä edes muodollisesti rangaistu.
Siksipä Keskiäkäistä Miestä rupesi kovasti huvittamaan, kun suurlähettilä Lebédel alkoi puhua vertauksin:
"Pelastusveneessä on yleensä kolme toimintatapaa. Joko hyppäät veneestä, pidät leivästäsi kiinni tai jaat leipäsi pelastusveneessä olevien kanssa. Jokainen voi miettiä mikä vaihtoehto on pitkällä tähtäimellä järkevin". Keskiäksy ei ihan varmasti tiedä mikä tapa noista on se järkevin. Mutta tietää kyllä mikä on normaali Ranskalainen tapa. Se on se, että tyhmimmän eväät syödään ensin yhdessä...
Monimutkaisetkin asiat ovat lopulta aika yksinkertaisia. Follow the money! Hyvää matkaa keskiäksylle rahojemme kohdealueelle. Terveisiä pankkiireille!
VastaaPoistaYleensä vastaus löytyy sieltä rahan suunnalta. Ranska on toki siitä erikoinen tapaus, että ne ovat myös kovasti "kunniansa" perään...
VastaaPoistaKiitos, kiitos toivotuksista. Pankkiireja en taida tällä reissulla tavata, vaan enempi semmoisia oikeita töitä tekeviä karvaperseäijiä...
Mutta on Keskiäksyllä ollut joskus takavuosina "ilo ja kunnia" vierailla myös Frankfurtissa EKP:n temppelissä. (tosin Eki ja muut isot viskaalit eivät sattuneet olemaan paikalla)
Sieltä pilvenpiirtäjän huipulta kaikkein pyhimmästä eli keskuspankkiirien neuvotteluhuoneen ikkunasta kun kadulle tiiraili, niin kovin pieneltä näyttivät veronmaksajat. Kun niitä muurahaisia katsoi, niin alkoi kovasti ymmärtää, ettei niiden murheet paljon EKP:n isojen herrojen mielenrauhaa kaiherra...