Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Käskynjako


Päivän kotimaan pääuutisia lienee Jyrki Kataisen vierailu Berliinissä. Tarkastellaanpa reissua tai lähinnä sen uutisointia hieman pintaa syvemmältä. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin kiinnitetäänpä  huomiota nimenomaan kuviin.

Lehtikuva ja sen valinta on oma taiteenlajinsa. Koska uutisjutussa on yleensä vain yksi kuva, sen sisältö, viesti ja tunnelma määrittävät vahvasti koko juttua. Kuva vaikuttaa katsojan alitajuntaan ja tunteisiin. Parhaimmillaan siinä voi olla jopa piilomerkityksiä, jotka laajentavat ja täydentävät uutista. Jokatapauksessa kuva huomioidaan ja muistetaan, vaikka juttu jäisi lukematta tai unohtuisi saman tien.

Linkkaan tähän nyt mediatutkimuksellisen sitaattioikeuden antamalla "vapaudella" muutaman maamme päämedian kuvavalinnat. Saa sitten nähdä, kauanko linkit toimivat, tai joku ärähtää asiasta.

Ilta-Lehden ensimmäinen kuva kertoo että kyse on merkittävästä valtiovierailusta kunniakomppanioineen. Vallan ytimessä ollaan. Tasa-arvoisten valtionpäämiesten ajatusmaailmakin synkkaa niin hyvin yhteen, että Jykän kravatti on sävy sävyyn Merkelin jakun kanssa. Merkelin ja Kataisen suhde on tuttavallinen.


Toisessa kuvassa päätään pidempi, tiukka ja jämy Katainen katsoo hieman alentuvasti anteeksipyytelevää ja selittelevää Merkeliä. Hommat on selvästikkin ryssitty, Suomi odottaa selitystä...


IS on taas valinnut kuvituksessaan kotoisen ja lämminhenkisen "ollaan yhtä EU-perhettä" linjan. Eivätkö he olekkin kuin äiti ja poika?


Toinen IS:n kuva jatkaa samaa äiti-poika linjaa, mutta tunnelma on mietiskelevä. Tässä pohditaan yhdessä vaikeita asioita. Äidillä on huolia ja empaattinen poika myötäelää mukana.

 

Myös Hesarilla on kuvassaan selkeä viesti. Dynaaminen johtaja Katainen vie ja kuuliainen sihteeri Merkel yrittää pysyä vauhdissa mukana. Katainen osoittaa suuntaa tulevaisuuteen: Tämä homma hoidetaan näin.



Entä sitten uutisointi Saksassa? Otetaan ensin vaikkapa valtakunnallisena laatulehtenä pidettävä Die Welt. Jutussa kyllä mainitaan, että kysymykset on esitetty pääministeri Kataisen vierailuun liittyvän tiedotustilaisuuden yhteydessä, mutta juttu keskittyy Merkeliin,  talouteen ja siihen, onko Merkelillä ja Sarkozyllä jotain uutta sovittuna. Jutun kuvituksena on, kuinka ollakkaan, Merkel ja Sarkozy:


Die Weltin nettisivuilta löytyy vierailuun liittyen myös video. Alussa on pakkomainos, sen jälkeen katsokaa tarkkaan. Muutaman sekunnin ajan siinä tosiaan vilahtaa myös jokin nuori mies. Liekö avustaja tai sihteeri...

Myös Saksan suurin talouslehti Handelsblatt noteeraa Kataisesen vierailun. Tyyli on sama, tiedotustilaisuutta on käytetty hyväkseen tenttaamalla Merkeliä taloudesta ja eurosta. Onneksi tällä kertaa Sarkozyä ei mainita lainkaan. Ja Katainen sentään yhden kerran, vähän kuin sivulauseessa:

Man müsse beim Thema Griechenland immer darauf achten, kontrolliert zu handeln und die Folgewirkungen zu kennen, sagte Merkel am Dienstag in Berlin. Anderenfalls könne im Euro-Raum eine folgenschwere Situation eintreten, die niemand wolle, erklärte die CDU-Vorsitzende beim Besuch des finnischen Ministerpräsidenten Jyrki Katainen. Merkel erteilte ihrem Wirtschaftsminister eine Lektion in Wirtschaftspolitik.

Jutun kuvituksena on kuvagalleria, jossa on 9 kuvaa Merkelistä ja yksi kuva euron kolikosta ja dollarin setelistä. No, lohdutukseksi jutussa on myös video tiedotustilaisuudesta. Ja taas, ihan sen alussa vilahtaa kuvan laidalla jokin nuori mies...sen jälkeen kamera naulautuu puolilähikuvaan Merkelistä.

Saksan sanomalehtimaailma on hyvin pirstoutunut ja alueellinen. Suomalaisittain katsottuna "isoja" lehtiä on jopa satoja, joten en jaksanut kovin syvälle vierailuuutisointia kaivella. Mutta esimerkiksi arvostetusta ja vaikutusvaltaisena pidetystä Frankfurter Allgemeine Zeitungista en löytänyt Kataisen vierailusta mitään mainintaa. Enkä senpuoleen Bildistäkään. Kun sen nettisivuilla teki haun "Jyrki Katainen", niin listaan tuli ensin pari kuvaa Soinista ja sitten tämä:


Summa summarum. Suomessa halutaan kiihkeästi ylläpitää mielikuvaa, että Suomi on suurten EU-maiden tasaveroinen kumppani ja olemme syvällä eurooppalaisen päätöksenteon ytimessä. "Istumme niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään"  Sitä illuusiota tämänkin vierailun uutisointi ja kuvavalinnat haluavat pönkittää.


Kun taas katsoo uutisointia Saksassa, näkee selkeästi mistä on saksalaisten mielestä kyse. Pieni ja vähämerkityksellinen vasalli kävi osoittamassa lojaalisuuttaan ja kuulemassa käskynjakoa. Iltalehden mukaan "Merkelin ja Kataisen tapaaminen herätti suurta mediahuomiota Berliinissä".  Minusta uutisointi Saksassa näyttää pikemminkin siltä, että toimittajat vain käyttivät tiedotustilaisuutta hyväkseen tentatakseen Merkeliä talousasioista. Katainen ja hänen mielipiteensä olivat sitten EVVK.  Mutta ei sillä väliä. Tärkeintähän on se, että meille hallintoalamisille täällä Suomessa muodostuu illuusio Suomen ja Kataisen tärkeydestä ja merkityksellisyydestä EU-ympyröissä. Sillä kun sitten perustellaan ja puolustellan niitä vasalli-poliitikkojemme myöntämiä avoimia piikkejä sikamaille...

8 kommenttia:

  1. Joo, osui ja upotti. Jotenkin tosta asetelmasta tuli mieleeni eräs toinen valtiovierailu. Vähän eri vinkkelistä ehkä tosin.

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2010/07/lyhyesti-220710.html

    VastaaPoista
  2. Käteinen ei ole varmaan lukenut koulussa saksaa joten eräs keskeinen neuvotteluväline puuttuu. Pakkoruotsilla ja tankeroenglannilla ei ihan kaikkea saa ilmaistuksi.

    1920-30-luvulla jos joku sen ajan pääministeri tai muu ministeri kävi Saksassa niin heillä oli edellytksiä neuvotella saksaksi, jos oli vähintään keskikoulun suorittanut.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys. Kiitos kehuista Kumis ja YrjöP. Tuo nyt oli kuitenkin vaan sitä kaivelemista kuin luovaa puuhastelua.

    Mutta tämä Suomen poliitikkojen ja median antama kuva, että Suomi tai sen "maine" olisi viimeaikoina ollut jotenkin Eurooppalaisen keskustelun polttopisteessä, on naurettavan valheellinen. Kun sitä Eurooppalaista mediaa käy seuraamassa, niin kyllä Suomi edelleen on omalla paikallaan. Sivulauseissa tai parin rivin mainintoina. No, sammakkokin osaa vetää ilmaa sisäänsä ja pullistua...

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Vieras

    Kyllä Saksassa nykyään pääsääntöisesti englannillakin pärjää ja tuolla tasolla on tarvittaessa laadukkaita tulkkeja käytettävissä. Jos kehtaa käyttää.

    20-30-luvulla saksa oli euroopassa niin tieteen, talouden kuin kulttuurinkin kansainvälinen valtakieli. Oman aikansa englanti, tavallaan. Sitten saksalaiset vähän ryssi maineensa ja englannista tuli uusi valtakieli.

    Siitä keskikoulun kielenopetuksesta sanoisin, että aika kultaa muistot. Silloin kyllä päntättiin kielioppia ja sen poikkeuksia sekä sanastoja, mutta kielen käyttöä ei juurikaan harjoiteltu. Luetun ymmärtäminen kyllä sujui, mutta puhuminen oli sitten sitä tankeroa.

    Toki nykyajan nuorilla on siinä mielessä kielien kanssa helpompaa, että mahdollisuuksia vieraan kielen käyttöön ja harjoitteluun on arjessa jatkuvasti. Esimerkiksi englantia tunkee silmille ja korville joka tuutista. Ja matkailukin on muuttunut eliitin juhlahetkistä rahvaan arjeksi.

    VastaaPoista
  5. En malta olla kertomasta rouva Keskiäkäisen mielipidettä tuosta Jyrkin ja Angelan "halailu"kuvasta. Kuulemma viikon romanttisin lehtikuva. Puuma ja toyboy...

    VastaaPoista
  6. Aika normi toi "Angie" näyttää olevan.

    Jos sais valita puuman, niin täykkäreistä tuttu Dana Delany on viisvitoseks hyvin säilyny. Menisin mielelläni treffeille sen kanssa ja katsoisin mihin asti tilanne kehittyy. Siis jos ois mahiksia päästä...meinaan että luulen että se joutuis maksamaan treffit kun mun rahatilanne on kehno.

    VastaaPoista
  7. Äksy on jo sellaista vuosimallia, että jos joku minua jahtaisi, niin sitä ei kutsuttaisi puumailuksi vaan kahden aikuisen ihmisen seurusteluksi :-)

    Dana ei kilkattanut mitään kelloja, mutta näyttävä nainen hän nettikuvien mukaan näköjään on. Jos nyt tuolta näyttelijätär kategoriasta joku pitää nimetä, niin minulla on aina ollut jokin heikko kohta Helen Huntin suhteen. Halle Berry on myös kuuma kissa...

    VastaaPoista