Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Arvon hänkin ansainneepi

Valta ja sen kolmijako olen Minä

Sattuipa tänään silmiini uutinen jonka mukaan tänä itsenäisyyspäivänä presidentti myöntää korkeimman kunniamerkin, I luokan Vapaudenristin rintatähtineen KHO:n presidentille Pekka Hallbergille. Hmm...

Muistanette vielä mummokohun? Sen HS Pravdan ja YLE:n-annon kamppanjan, jonka mukaan Suomella on kaikien muiden velvoitteidensa lisäksi velvollisuus toimia maailman vanhainkotina.

Asiaa ratkottiin lopuksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Joka päätti äänin 7-1 että  tänne turistiviisumilla leiriytyneen egyptiläis-"isoäidin" karkoituspäätös voidaan panna toimeen. Ainoa joka päätöstä vastusti oli siis Pekka Hallberg. Sen jälkeen tämä korkea oikeusoppinut ykskantaan ilmoitti poliisille, että tässä tapauksessa poliisin ei tarvitse noudattaa sen paremmin Suomen lakia kuin oikeuden päätöstäkään.  Aika jännää.

En ole juristi, mutta jos haluaa asiaan perehtyä juridiselta kannnalta, niin sitä on ansiokkaasti blogissaan tarkastellut Jyrki Virolainen: mm tuolla, tuolla, tuolla ja tuolla. Mutta sen verran maallikkokin ymmärsi että Korkeimman hallinto-oikeuden presidentiltä meni vallan kolmijako-oppi pahasti sekaisin. Tuomiovallan edustaja puuttui niin toimeenpanovallan kuin lainsäädäntövallankin asioihin. Sellaista pikkuruisen vallankaappauksen makua.

Koska myös tasavallan Tarja hämmensi keitosta, monet spekuloivat jo tuolloin, että Hallberg itseasiassa huseerasi Haloskan juoksupoikana. Ja kuinka sattuikaan. Jo seuraavana itsenäisyyspäivänä "paha saa palkkansa". Tuo I luokan Vapaudenristi rintatähtineen on käsittääkseni toiseksi korkein kunniamerkki mitä tasavallan presidentti voi myöntää. Mutta tekihän Hallberg todella merkittävän palveluksen tälle kansakunnalle sen ansaitakseen. Tekihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti