Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

torstai 22. syyskuuta 2011

Sua kohti Herrani


Keskiäkäistä Miestä alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Suomen valtio ja sen talous ovat kuin Titanic neitsytmatkallaan. Jäävuorivaroituksia on annettu tukuttain ja pienemmät lohkareet kolisevat jo laipiossa. Takilassa ja kansirakenteissä on tonnikaupalla jäätä ja sohjoa. Mutta sekä päällystön että varustamon kunnian ja maineen nimissä jatketaan entisellä kurssilla ja täydellä vauhdilla kohti pimeyttä.

Ja mitä samaan aikaan tekevät maan päättäjät, tiedotusvälineet ja muu nomenklatuura? Käyttävät aikansa ja tarmonsa keskusteluun siitä, kuinka saa keskustella. Kuka saa sanoa ja mitä. Ja mitä sanoja on sopivaa käyttää.

Onko kyseessä vain sumutus, jolla kansan huomio yritetään kiinnittää toisarvoisiin asioihin? Että menneet virhepäätökset ja niiden tekijät eivät joutuisi kansalaiskeskustelun tulilinjalle. Että vanhojen virheiden peittely-yritykset yhä uusilla ja yhä kalliimmilla virheillä voitaisiin toteuttaa rauhassa.

------------------------------------------

Valtakunnan poliittinen keskustelu tuntuu viimeaikoina lähes täysin kietoutuneen yhden ainoan kansanedustajan, Jussi Halla-Ahon sanomisien ja kirjoittamisien ympärille. Hänen tekemisistäänhän meille ei ole vielä ehtinyt juurikaan kertyä kokemusta.

Tarkastellaanpa erästä keskustelun hupaista yksityiskohtaa hieman lähemmin:

Keväästä asti on kuulunut yhä tiukempia vaatimuksia siitä että J H-A:n valinta keskeiseen ja tärkeään vallankäyttöasemaan, Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi, oli suunnaton virhe ja hänet on siitä välittömästi erotettava.

Hmm - ensimmäinen kysymys kuuluu, mikä edes on tuo keskeinen vallankäytön paikka? Kuinka moni lukijoista on edes kuullut tai kiinnittänyt mitään huomiota koko Hallintovaliokuntaan ennen viime kevättä? Mitä merkittäviä päätöksiä Hallintovaliokunta on aikaisemmin tehnyt? Kuka oli edellinen puheenjohtaja? Niinpä. Minä olen yrittänyt seurata aktiivisesti politiikkaa vuosikymmenet, mutta en osaisi lonkalta vastata noihin kysymyksiin.

Onneksi on netti. Wikipedia tietää kertoa että tälläisenä "keskeisenä päätöksentekijöinä" ovat aiemmin  toimineet mm seuraavat raskaansarjan poliitikot: Antti Rantakangas, Tapani Tölli, Matti Väistö ja Tapani Mattila. Google löytää "hallintovaliokunnalla" 37 900 osumaa, joista äkkipäätä vilkaisten melkein puolet (!) koskee tapaus Halla-Ahoa ja loput ovat pääosin eduskunnan ja muun hallinnon dataa. Tietoa kokouksista, lausuntopyynnöistä, mietinnöistä jne. Esimerkiksi lehtijuttuja ajalta ennen JHA tuli vastaan vain muutama.

Vertailun vuoksi esim haulla Eduskunnan suuri valiokunta löytyi 131 000 osumaa, talousvaliokunta 67 000 osumaa ja Ulkoasianvaliokunta 81 000 osumaa. Ja niissähän ei ole tuota Halla-Aho "lisää". Se siitä merkittävyydestä ja keskeisyydestä. Lisäksi kannattaa muistaa että valiokunnat tekevät toki lainvalmistelutyötä ja mietintöjä sekä pyytävät niihin liittyviä lausuntoja. Ne eivät kuitenkaan varsinaisesti päätä mitään, saati että niiden puheenjohtaja yksinään olisi merkittävä ja keskeinen päättäjä.

Itseasiassa luulen, että vaikka Halla-Aho olisi vain Eduskunnan vessavaliokunnan hankintajaoksen  varapuheenjohtaja, häntä kammettaisiin pois siltä "merkittävältä" paikalta ihan samalla apinan raivolla. Koska hän on Halla-Aho. Ja koska kiusa se on pienikin kiusa.

Halla-Ahon perisyntihän oli (ja on edelleen) harjoitetun maahanmuuttopolitiikan ja monikultturismin omertan lain rikkominen. Eikä hän tyytynyt sitä blogissaan naputtelemaan vähän vasaralla vaan huiteli sitä isolla verbaalisella lekalla yhä uudestaan. Raskauttavana asianhaarana tässä oli vielä hänen taustansa. Yliopistomiestä (ja vielä humanistiselta puolelta) kun ei voinut perinteisen rutiininomaisesti leimata pelkäksi säälittäväksi alkoholiongelmaiseksi punaniska-juntti-luuseriksi.

Lisää poliittista kaunapääomaa hän kartutti vaaleissa. Kun vanhat kansanedustajat kärvistelivät vaalirahoituskrapuloissaan, Halla-Aho keräsi tavalliselta kansalta mikrolahjoituksina muhkean vaalikassan. Tämä ilman mitään S-bonuksia, ammattiliittojen punajuuriavustuksia tai liukkaiden liikemiesten manööverejä. Ja sai kaiken huipuksi vielä Helsinkiläisiltä raivostuttavan paljon ääniä.

Nyt kun akateeminen älykköeliitti -  punavihreistä utopisteista norsuluutornimarxilaisten kautta aina stalinistiseen ongelmajätteeseen asti - on saanut sataan kertaan "todistettua" Halla-Ahon rasistiksi, fasistiksi ja kolmekymmentäluvuksi, voivat poliitikot ja media käyttäät häntä lyömäaseena koko Perussuomalaista puoluetta vastaan. Ja kylläpä sitä viime aikoina onkin hutkittu. Termi "koulukiusaaminen" ei muutamien lehtien osalta valitettavasti ole enää lainkaan tuulesta temmattu.

Keskiäkäistä Miestä toisaalta hieman huvittaa, koska kyseessähän on ilmiselvä Persufobia. Ja sen läpipaistavat motiivit ovat juuri niitä samoja, joista nomenklatuura on nuivia kansalaisia pitkän aikaa syyllistänyt:

-Puolueet:  Ne vie meidän naiset äänestäjät!
-Maahanmuuttoteollinen Kompleksi:  Ne vie meidän rahat ja työpaikat!

 Puolueita ja niiden poliitikkoja ei voi kuin kainosti nykyideologian termein muistuttaa: Suomalainen puoluelaitos ei ole mitään muuta kuin keinotekoinen sosiaalinen konstruktio, joka itseasiassa sementoitiin nykymuotoonsa vasta 1960-luvulla. Siinä ei ole mitään ikuista eikä pyhää. Joka sellaista kuvittelee, on Impivaaralainen haikailija.

------------------------------------

Mutta takaisin päivän epistolaan. Historioitsijat ovat kehittäneet Suomen sodanaikaisesta politiikasta ns ajopuu-teorian. Keskiäkäisellä Miehellä on sellainen kutina, että meillä hallintoalamaisilla on juuri nyt eturivin paikat seurata nyky-Suomen ajopuunäytöstä 3D-live esityksenä. Ja sitten talouden ja politiikan kuohujen tyynnyttyä saamme etuoikeuden myös maksaa performanssin kulut, jotka todennäköisesti nousevat sotakorvausten suuruusluokkaan.( Kreikan tukipaketti I, Irlannin tukip. I, Portugalin tukip. I, Kreikka II, EVVR, EVM, osuus EKP:n vastuista, Suomen pankin ostamat joukkovelkakirjat jne...) Erona on toki se, että tällä kertaa niitä ei voida maksaa suoraan selluna, paperina, kännyköinä sun muina teollisuustuotteina. Vaan selvällä rahalla, joka meidän on ensin yritettävä  ansaita verisesti kilpailluilla maailmanmarkkinoilla. Mutta ei kannata hätäillä etukäteen, koska emme asialle näköjään mitään voi. Nautitaan esityksestä. Ja annetaan poliitikkojemme keskittyä joutavaan torailuunsa. Ääniraidaksi tälle happeningille sopinee Titanic-hymni...

4 kommenttia:

  1. Ei lisättävää. Enkä sanaakaan pois ottaisi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos. Itse kyllä haluasin ottaa montakin sanaa pois. Päätän aina aloittaessani että nyt yritän kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta sitten tajunnanvirta vie ja lopputulema onkin pitkästi ja sekavasti...

    VastaaPoista
  3. Jaa tankit kreikan kaduille...mitenkä veron maksu. Ja hiha merkki...kokeilaanko mikä menisi läpi...ei ihan vielä...kohta...ss miehet eliittiä suuria paska housuja kaikki...lapsia ja naisia voi tappaa heikonpikin vätys onneksi ryssä potki mokomia arjalaisia perseelle ja ja anto sitä kuuluisaa kuus kulmasta eeva tädille.

    VastaaPoista