Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Keskiäkäisiä vanhaskommentteja IV - Sadepäivän ratoksi

Euroviisujen perinteinen äänestyskartta - klikkaa suuremmaksi

Euroviisut menivät sitten Suomelta ihan perinteisesti, eli kourallinen ääniä ja sijalukuna 21. Vaikka voiton piti asiantuntevien toimittajiemme mielestä olla jo lähes satavarmaa. Olihan Suomen "paketti" suoraan suvaitsevaistomme unelmasta. Ihqu suomenruotsalainen artisti esittämässä maailmaa syleilevää ja trendikkäällä  feispuukki-keveydellä kantaa ottavaa balladia.

No, minusta tuo kappale nyt vaan oli sellainen mitäänsanomaton, pikkusievä rallatus ja sanoitus lähinnä sääliä herättävän naiivi. Eli sijoitus oli ihan ansaittu. Tai ehkä vähän turhankin korkea. Taisi tulla jonkinverran ansaitsemattomia pohjoismaisia blokkiääniä.  Mutta olihan Orskari toki esiintyjänä ihan söpö poika ja tulee varmasti pyörimään jonkun aikaa Euroviisujen pääfanittajaryhmän liukastetuissa päiväväunissa.

Ja paljastetaan nyt sekin, että jos Keskiäkäinen Mies olisi vaivautunut jotain viisua äänestämään, niin ääni olisi mennyt tälle kappaleelle. Mahtipontista toki ja mukana niin lainaa kuin varastettua, niinkuin viisuissa yleensä on. Mutta neitosella oli sentään laulutaitoa ja asenne oli kohdallaan. Artistin asu oli hieman turhan lutkahtava, mutta Keskiäkäinen Mies kestää iän tuomalla kyllästyneisyydellä moiset ihan kiihottumatta. Ja eihän noita kisoja aivan syyttä ole joskus kutsuttu myös Eurovision Thong Contestiksi...


Tänä iltana on sitten taas MM-lätkän loppuottelu, jossa Suomi kohtaa Ruotsin. Keskiäkäisen Miehen ennustus pelin lopputulemasta on valitettavasti se, että Ruotsi voittaa - jälleen kerran. Ruotsalaisilla kun on tunnetusti itsetuntoa, peliälyä ja lisäksi aina ripaus hannuhanhimaista tuuria.

Aivan samoin ruotsalaiset poliitikot omasivat aikoinaan riittävästi itsetuntoa ja peliälyä,  kun maa jäi euron ulkopuolelle. Ei tarvinnut päteä ja ängetä "niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään". Suomalaiset "asiantuntijat" naureskelivat aikoinaan, että viimeistään ensimmäisen laman tullen ruotsalaiset tulevat katumaan tätä ratkaisuaan. Kuinkas kävikään? Ruotsi menee näköjään tästä lamasta yli heittämällä. Kruunu heikkeni silloin kun pitikin ja on noussut nyt kun sen pitääkin. ( Kummastako maasta niitä sellu- ja paperitehtaita lopetettiinkaan? ) Ruotsin valtionlainojen korot ovat alemmat kuin Suomessa (ja alittavat jo jopa Saksan). Maan valtionvelka on suhteessa pienempi kuin Suomella ja toisin kuin Suomi, Ruotsi on pystynyt sitä pienentämään. Niinpä Suomessa nykyään tehdäänkin mieluusti vertailuja vain euromaiden kesken.

Ja kuin sokerina pohjalla. Ruotsin ei tarvitse lähteä takaamaan tai lainoittamaan oliivimaiden sikailuja. Samaan aikaan kun annetaan ymmärtää, että koko maailmantalouden romahtaminen on kiinni vain ja ainoastaan Suomen hallituksen ja eduskunnan Portugal-päätöksistä, Ruotsin valtionvarainministeri voi tyynesti ilmoittaa että heitä ei ole edes kysytty mukaan näihin "talkoisiin" ja tokaista että "Portugalin tukeminen ei olisi Ruotsin etujen mukaista".

Joten kyllä se nähdäkseni on itsestään selvää, että tuollaisella selkärangalla varustettu maa voittaa ihan ansaitusti myös jääkiekon maailmanmestaruuden. Ja me munattomat saamme ihan ansaitusti lisää suolaa haavoihimme!



Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn on lehtitietojen mukaan pidätetty New Yorkissa hotellisiivoojan raiskauksesta/raiskausyrityksestä. En hämmästy. Kun on asemassa jossa on voinut suvereenisti määräillä ja kyykyttää kokonaisia valtiota ja niiden hallintoja, alkaa varmasti tuntua siltä, että omaa jumalallisen oikeuden määrätä myös jotain mitättömiä hotellisiivoojia antamaan piparia, suuseksiä tai mitä herra nyt sitten oikeasti yrittikin. (Nettihuhuissa kun on vihjailtu myös kakkosrapusta). Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti.  Kuten Ari Alsio kommentoi blogissaan:

"IMF tapaamiset ovat olleet hulvatonta menoa. Tästä tiivistä" yhteistyötä ovat nauttineet monet valtion virkamiehet ja sidosryhmät. Siksi onkin kyseenalaista miten ja millaisilla keinoilla on valtioiden virkamiehiä liehitelty nostamaan esimerkiksi al-veroja valtion kassojen turvottamiseksi.
Päättäjät ovat vieraantunet tavallisen ihmisen arjesta ja ainoa yhdistävä tekijä taitaa olla enää satunnainen suuseksi hotellihuoneen hämärässä. Luksus- elämää viettävät pääjohtajat eivät edes halua tietää mitä tavallisen ihmisen elämään kuuluu. "

Tälläiset herrat niitä Euroopan vakautuspaketteja meidän maksettavaksemme rakentelevat. Onneksi Jyrki ja Jutta ovat kaikesta päätellen varsin hyviä nielemään...

Enpä malta olla lopuksi lainaamatta tähän erästä kommentoijaa Taloussanomien uutiskommenteista:

"Mun mielestä on  fantastista kun uusi eduskunta aloittaa työnsä sillä, että edustajat vetävät housut nilkkoihin ja alkavat raiskaamaan perustuslakia ja Eu-perussopimusta joka reikään ja antavat kaikki Suomen varat muille maille perustuslain ja Eu-perussopimuksen vastaisesti. "

PS. Jossain nettikeskustelussa tuli vastaan myös selitys, mitä tuo Kansainvälisen Valuuttarahaston lyhenne nykyään tarkoittaakaan:   IMF = International Maid Fucking

5 kommenttia:

  1. No niin, lätkäfinaali on pelattu ja minun on sitten siteerattava erästä vanhaa juoppoa: "Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen". Toki täytyy myös myöntää, että harvemmin on harmittanut yhtä vähän kuin nyt, kun on joutunut myöntämään ennustaneensa väärin.

    Ja huomatkaa,väärässä oloni koski vain lätkäkisoja. Talousmaaottelun Ruotsi valitettavasti voittaa edelleen 6-1...

    VastaaPoista
  2. No eiköhän tuossa lätkäkultahumussa mennene, muutan muunki maan tukipaketit läpi ikäänkuin huomaamatta ja vähän isompanana

    VastaaPoista
  3. Näinhän se valitettavasti menee - Katainen voi Ecofin kokouksessa luvata Suomalaisilta vaikka housut jalasta ja viimeiset siemenperunatkin, eikä media korvaansa lotkauta. Seuraavat kaksi viikkoa hehkutetetaan vaan tätä mailmanmestaruutta.

    VastaaPoista
  4. Syksyllä 2008 alkanut talouskriisi taisi moukaroida Ruotsiakin. En oo sen paremmin siihen perehtynyt. Ruotsin talouden ongelma taitaa ollakin mokutus ja sen seuraukset. Siis valtion budjettitalouden ongelma. Jos siellä ulkkarit elelee sosiaalituilla, ja heillä pitää olla verorahoilla tehtyjä suojatyöpaikkoja, ja heitä varten pitää olla verorahoilla tehtyjä palveluja. Niin ja se että autoja palaa lähiöissä...hupeneeko hurrien taloudellinen etu Suomeen nähden noihin seikkoihn? Mut nuo Suomen mokuttajat yrittävät saada Suomesta tehdyksi jonkin kopio-Ruotsin.

    VastaaPoista
  5. Ruotsin talous romahti vähemmän kuin Suomen ja on oman valuutan ansiosta lähtenyt huomattavasti nopeampaan kasvuun. (Kruunun devalvoituminen teki pahimman laman aikana viennille hyvää ja kuritti tuontia) Valtion velkaantuminen on siellä huomattavasti väähisempää, sen korot alemmat ja työttömyyskin pienempi.Ruotsi peittoaa Suomen myös kansalaistenostovoimassa ja alhaisemmassa inflaatiossa jne..Että silleen. Ohessa muutama linkki:

    http://www.uusisuomi.fi/raha/109093-nain-ruotsissa-taloustilanne-%E2%80%9Deuforinen%E2%80%9D

    http://www.kauppapolitiikka.fi/public/default.aspx?contentid=186699&nodeid=41396&contentlan=1&culture=fi-FI

    http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/05/20/tassa-pelissa-suomalainen-haviaa-ruotsalaiselle/20117151/139

    On myönnettävä että Ruotsissa on paljon enemmän erilaisia suojatyöpaikkoja ja maahanmuutajat kuluttavat jo 25 % maan sosiaalimenoista. Mutta toistaiseksi Ruotsilla on ollut tähän varaa...

    VastaaPoista