Aivan aluksi Jutta Urpilainen haluaa varmaankin kiittää Marja Tiuraa siitä, että voi luovuttaa Valtakunnan Virallisen Papukaijan tittelin eteenpäin. Kiitos Youtuben, oheinen video jäänee elämään kansakunnan yhteiseen muistiin ja ehkäpä nörttihumoristit saavat siitä sämplättyä yhtä jos toistakin kivaa. Mutta varoituksen sana on paikallaan, tuon kaksi ja puoliminuuttisen katsominen yhteen putkeen on raskas prosessi ja myös minä olin tyytyväinen ja huojentunut, kun se oli ohi.
Vaalirahoitusta on viime vuosina puitu kyllästymiseen asti. Keskiäkäinen mies ei nyt jaksa aihetta suuremmasti kerrata. Fakta kun kuitenkin on, että vaalikamppanjan käyminen maksaa aina rahaa ja suurimman potin siitä korjaavat tiedotusvälineet ilmoitustuottoina. Ja sitä rahaa on aina kerätty ja jaettu, eikä varmaankaan pelkästä aatteen palosta ja hyväntekeväisyys mielessä. Vanhoina "hyvinä aikoina" puolueet saivat isompia könttejä vaalirahaa paitsi teollisuuspatruunoilta ja ay-liikkeeltä, myös sellaisilta instituutiolta kuin KGB, NKP ja CIA. Ehkäpä tämä nykymeno on kuitenkin ollut isänmaan kannalta edes vähän terveemmällä pohjalla.
Kohun ja oikeusjuttujen seurauksena tulevat vaalit käydään todennäköisesti pienemmillä budjeteilla, mikä onkin politiikkaa tervehdyttävä piirre. Silmääni pistää kuitenkin se, että julkisessa myllytyksessä on pari tahoa päässyt kuin koira veräjästä:
-RKP:tä lähellä olevat rikkaat säätiöt voivat näissäkin vaaleissa jakaa rahaa entiseen tyyliin, miljoonakaupalla. Wallinin onkin helppo sanoa, ettei hän halua edes tietää, mistä puolueen rahoitus tulee. ( Ja säätiöasunnossa asevelihintaan punkatessaan ei häntä myöskään kiinnostane, mitä asuminen pääkaupunkiseudulla maksaa ) No, ehkä jonkun kansanosan kulttuuriin nyt vaan aina kuuluu että pappa och mamma betalar...
-toinen diplomaattista koskemattomuutta nauttiva raha-automaatti on AY-liikkeen sekä elinkeinoelämän järjestöjen jakama vaalituki. AY-raha ohjataan lähes täysin SDP:n ja Vasemmistoliiton hyväksi, vaikka liittojen jäsenistöstä jo enemmistö kannattaa muita puolueita. Mutta demokratialla ja ay-liikkeellähän ei perinteisesti ole ollut kovin paljoa yhteistä. Rahan ja vallan käyttö liitoissa on luultavasti kaiverrettu peruskallioon tai ainakin kirjoitettu tähtiin joskus vanhan liiton aikana ja niistä asemista ei luovuta, vaikka maailma on ympärillä muuttunut läpikotaisin. Niinpä esimerkiksi Vasemmistoliitto saa osuutensa potista, vaikka puolueen duunarijäsenten pääosa alkaa olla kuudenkympin ja kuoleman välissä ja puolue edustaa nykään enempi valkokaulus ex-taistolaisia ja punavihreitä anarkomarkoja.
AY-rahaksi voidaan luokitella myös MTK:n jakama tuki lähinnä kepulaisille ehdokkaille, mutta kun MTK hassasi aikoinaan 10 miljoonaa markkaa vanhoja jemmojaan Bensowin konkurssissa ja keskiverto maajussi maksaa sille jäsenmaksua vuodessa samanverran kuin joku metallin tai paperin duunari omalle liitolleen kuukaudessa, ei niistä rahoista taida aivan kauhean suuria jakosummia kertyä?
Mutta kolmannet isot rahat ovatkin sitten jaossa Elinkeinoelämän järjestöiltä ja ne rahat satavat varsinkin Kokoomuksen, mutta osin myös Kepun laariin. Ropoja niistä tippuu toki lähes läpi koko puoluekentän. Ennenvanhaan patruunat saattoivat kukkaronnyörejään hellittää ihan vain yleiseen komminismin vastustukseen, mutta nykyään elinkeinoelämän raha on taatusti tulosvastuullista. Perintä alkaa heti hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ja jatkuu koko vaalikauden lainsäädäntötyötä konsultoimalla ja lobbaamalla.
Näissä järjestöjen puoluerahoituksissa Keskiäkäistä miestä korpeaa oikeastaan eniten se, että käytännössä me kaikki veronmaksajat osallistumme niiden maksamiseen. Noiden järjestöjen jäsenmaksut kun ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Melkein kaikki muut vähennykset verotuksesta on poistettu, mutta tähän vähennykseen eivät valtapuolueet ymmärrettävistä syistä halua suinsurminkaan koskea.
Mutta takaisin päivän epistolaan. Oikeus on siis suuressa viisaudessaan todennut että Marja Tiuraa ei syytetä Anna Tapion koulun pesukonejupakassa. Keskiäkäinen mies toki ymmärtää ettei se nyt koulusäätiön puheenjohtajan suuri synti ole, jos rakennusliike lahjoittaa koululle pari teollisuuspesukonetta rahakkaan urakan toivossa. Ymmärtää jopa kohtuullisessa mitassa pysyvän vaalirahoituksenkin. Ja niitä ilmoitusvelvollisuuksiahan rikkoi suurin osa istuvista kansanedustajista. Mutta se, että kokenut kansanedustaja, joka on vielä koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, ei muka tajua liikuvansa moraalin ja lain rajojen tuolla puolen maksattaessaan vaalirahoittajalla sohvakalustonsa tai lomalta paluumatkansa lentolipun, niin se menee jo yli ymmärrykseni. Niillä kun ei ole enää mitään tekemistä vaalityön kanssa vaan niissä kyse ihan siitä ittestään. ( Myönnetään, Tiura maksoi nuo toki takaisin, mutta vasta sitten kun asiasta nousi kohu. Tälläinen tyhmäkin äijä kyllä ymmärtää, mikä oli alunperin tuon pelin henki ) Näköjään valta tosiaan sokaisee tai jopa turmelee ihmisiä.
No, pian Pirkanmaan vaalipiirin äänestäjillä on tuomiovalta siitä, onko Marja Tiura jatkossakin sovelias hoitamaan kansan yhteisiä asioita ja päättämässä laeista, joita meidän kaikien pitää noudattaman. Keskiäkäisen Miehen mielestä ei todellakaan olisi, mutta jos tämä uutinen pitää paikkansa, niin pelkäänpä pahoin, että kaikki on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti