Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Sasi sanoi: tulkoon Sharia... Ja katso, Sharia tulee



Kimmo Sasi on kuulemma vaatinut Kotimaa-lehdelle antamassaan haastattelussa islamilaisen Sharia-lain osittaista käyttöönottoa Suomessa. Sasi on eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kuuluu Kokoomus-puolueen kärkivaikuttajiin (mm moninkertainen ministeri ja tällä hetkellä  mm eduskunnan puhemiesneuvoston jäsen) sekä on koulutukseltaan juristi. Kyseessä ei siis todellakaan ole minkään kiintiöblondin Suvilinden-tyylinen sammakko, vaan tulevan pääministeripuolueen, Monikansallisen Kokoomuksen, johdonmukainen ja harkittu linjanveto.

Kansainvälinen Kokoomushan on jo ajat sitten heivannut tienposkeen vanhahtavat arvonsa ( Koti - Uskonto - Isänmaa) ja korvannut ne modernilla kolmiyhteydellä:  EU - NATO - Verohelpotuksia Isotuloisille. Jahka puheenjohtaja Katainen on saanut pelastettua Euroopan pankit ja vilunki-valtiot, hänellä on taas aikaa keskittyä poliittiseen lempilapseensa eli työvoimapulan torjumiseen. Ylikansallinen Kokoomus tarvitsee tähän ne kuuluisat 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Ja kuten tiedämme, maahanmuuttajista on nykyään eri valtioiden välillä hirmuinen kilpailu. Parhaat viedään ihan käsistä ja tälläiselle pienelle, sisäsiitoiselle, rasistisen junttikansan asuttamalle, syrjäiselle paskavaltiolle ei tahdo jäädä jäljelle kuin vähän pahnanpohjia.

Muutamista muslimimaista olisi onneksi vielä hetken aikaa saatavissa runsain mitoin ihan mahtavan potenttiaalin omaavia moniosaajia. Ongelmana on vain se, etteivät nuo muslimimaahanmuuttajat oikein tahdo Suomessa viihtyä ja tänne kotoutua. Koska meillä ei ole sitä Shariaa.

Minäkin ennen luulin että se maahanmuutajien kotoutuminen tarkoittaa sitä, että he oppisivat olemaan ja elämään täällä niinkuin muutkin maamme asukkaat. Mutta nyt kovaan kallooni on saatu taottua, että tuo on ihan hanurista tuleva vihakäsitys.Se juontuu vain siitä rasistisesta "maassa maan tavalla" sanonnasta ja kaikki fiksuthan nykyään tietävät, että tuon kun ääneen sanoo, niin heti kolistelee kolkytluku porstuassa, eikä aikaakaan kun se jo siellä rakentelee keskitysleirejä ja kaasukammioita.

Sen sijaan oikeaoppinen kotoutumista kuvaava sanonta on: "vieraat on hyvät ja on niinkuin kotonaan". Talonväenhän tehtävä se on sopeuttaa tapansa, olonsa ja elelynsä niin, että vieraat viihtyy. Ja toki lisäksi vähän passata ja palvella sekä tarvittaessa sopivasti mielistellä. Johan se raamatussakin opetetaan, että vieraiden tullessa hyvä isäntä rientää heti teurastamaan heitä varten karitsan tai ainakin juottovasikan. Ja pesee omakätisesti heidän jalkansa. Iltasella tarjoaa tyttärensä heidän vuodettaan lämmittämään. Sekä tietenkin kääntää myös toisen posken. Ja sitten toisen. Ja sitten vielä toisen posken... Älkäämme koskaan unohtako näitä aidon kristillisyyden meille asettamia vähäisiä vaatimuksia.

Näin ollen tehdään niinkuin Sasi vaatii ja annetaan niille meidän mukaville uussuomalaisille se sharia. Kun ne sitä niin kovasti kaipaavat. Ja ollaan niin reiluja, että annetaan niiden pitää se ihan itsellään, ei mennä norkoilemaan ja kuokkimaan, että saataisko mekin vähän maistaa. Edes muutama nokare.

Mutta miksiköhän Sasi nuukailee ja sanoo että annetaan se sharia niille vaan siviilioikeudellisissa asioissa. Niinkuin avioero ja perinnönjako. Mutta pidetään tärkeimmissä asioissa, kuten rikoslaki, Suomen vanhat lait kaikkia koskevina. Minua hiukan ihmetyttää että miksi ne siviiliasiat on Sasin mielestä jotenkin vähäpätöisempiä. Tälläinen tavallinen pulliainen kun ei välttämättä koskaan ole tekemisissä noiden rikoslakien kanssa, mutta niitä siviilioikeudellisia asioita tulee jokaisen elämässä väistämättä eteen. No, ehkä niillä muslimeilla tämäkin asia on ihan päinvastoin, tiedä häntä.

Mitä se Sasin siviilioikeudellinen sharia sitten tarkoittaisi? Ehkä sitä että perheen ja suvun asiat on perheen ja suvun asioita. Mies saa tarvittaessa vähän hakata uppiniskaisia vaimoja ja vanhemmat kurittomia lapsiaan. (Jos siinä tuoksinassa sitten joku satuu vaikka luiskahtamaan alas parvekkeelta, niin sekin on suvun sisäinen asia)  Perinnönjaossa nainen perii puolet siitä mitä mies. Ja oikeudellisissa kiistatilanteissa naisen sana painaa puolet siitä mitä miehen sana (ja jos naisella on kuukautiset päällä, sen sana ei paina oikeudessa mitään) Siis vaikkapa avioerotilanteessa miehen todistajalausuntoa vastaan tarvitaan kahden naisen todistus. Eihän tuo toki tälläiseen pohjoismaiseen tasa-arvoon tottuneesta kuulosta ihan reilulta, mutta mikäpä minä olen toisia kulttuureja tuomitsemaan. Polygamiassa nuo saattavat olla sukupuolten tasa-arvon säilyttämiseksi ihan tarpeellisia, jopa välttämättömiäkin periaatteita.


Minusta olisi kyllä oikeudenmukaisinta, että Suomen muslimeille annetaisiin se Sharia ihan kokonaan. Rikoslakia myöten. Ei tyydytä puolinaisuuksiin. Todennäköisesti valtakunnan ykkösongelma, persujen korkea gallup-kannatus, tulisi hoidettua samalla pois päiväjärjestyksestä. Miettikääpä. Muslimimies voisi ottaa ihan sharian määräysten mukaisesti ottaa niin monta vaimoa, kuin hän itse pystyy elättämään. Eikä niinkuin nykyään, vain niin monta vaimoa kuin Suomen sosiaaliturva pystyy elättämään. Muslimivarkaalta katkaistaisiin käsi ja muslimiraiskaajat kaivettaisiin vyötäröä myöten maahan koko yhteisön kivitettäväksi. Ja ne tekisivät tämän kaiken ihan itse. Ihan pyytämättä ja käskemättä. Kyllä minä ainakin sellaisen Sharian kanssa pystyisin Suomessa elämään...


P.S  Jotkut vanhemmat ihmiset olivat vähän huolissaan näiden Kokoomuksen vanhojen kesäkissojen, Kodin, Uskonnon ja Isänmaan kohtalosta. Paleltuvatko nuo vanhat arvot talviseen hankeen vai joutuvatko ne lähtemään EU-romanien mukana joulunviettoon Bulgariaan. ( Helsingin kaupunkin punavihreät virkamiehet olisivat kyllä riemumielin maksaneet näiden, nykyään kovin rasistiseksi luokiteltujen, arvojen lauttaliput ja bensat. Sillä ehdolla toki, etteivät ne koskaan yritä palata takaisin tähän maahan.)  Mutta onneksi eräs Räsäsen Päivi löysi ne tienposkesta ja näin Koti, Uskonta ja Isänmaa saivat uuden kodin. Niinhän se menee että löytäjä saa poisheitetyn hylkytavaran pitää ja käyttää sitä kuin omaansa. Sehän on vain järkevää kierrätystä.

1 kommentti: