Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuntavaalit tulevat - oletko valmis?


Kuudentena vaalien jälkeisenä päivänä hallitus teki suuren Suomi-uudistuksen. Ja katso, pian lähes koko maa oli autio ja tyhjä. Pimeys peitti lakeudet ja vain EU:n henki liikkui metsiemme  yllä. Silloin sixpack-hallitus totesi että tämä uudistus oli ollut hyvä ja että se oli saanut työnsä päätökseen. Joten seitsemäntenä päivänä hallitus lepäsi kaikesta vastuunkannostaan...

-------------------------------------

Teenpä tähän muutaman konkreettisen ennustuksen siitä, mitä tapahtuu heti-kohta-pian Kuntavaalien jälkeen. Ihan vaalien lopputuloksesta riippumatta:

-kuntien lopulliset tappolistat julkistetaan ja fantastinen Suomi-uudistus lähtee todenteolla vauhtiin.

-maakunnissa olevien valtion laitoksien "uudistukset" julkistetaan. Eli esimerkiksi listat lakkautettavista poliisipiireistä, verotoimistoista jne...

-mutta ei sittenkään pelkästään leikata. Helsinkiläisille on luvassa myös yksi hyvä uutinen. Jussi Pajunen kaivaa Guggenheim museosuunnitelman pöytälaatikostaan ja se runnotaan uudessa valtuustossa läpi hinnalla millä hyvänsä.

Ja keskeisin uutinen vaalien jälkeen on tietenkin se, että Suomen hallitus huomaa ihan yllättäen valtion rahojen olevankin lopussa. Ihan ykskaks Suomi on PA. Alamme leikata höylätä ja säästää kaikesta. Paitsi tietysti "kansainvälisistä velvoitteistamme". Kuten esimerkiksi eurooppalainen pankkituki, kehitysapu ja humanitaarinen maahanmuutto. Niihin ohjattavia rahavirtoja meillä on päinvastoin sekä velvollisuus ja myös varaa kasvattaa. Onhan Suomi sentään AAA-luottoluokituksen omaava, vastuutakantava hölmölä valtio!


1 kommentti:

  1. Tekisi mieli yrittää väittää vastaan tuohon profetiaasi, mutta ei auta: suunnilleen tuohon suuntaan asiat tullevat kehittymään. :( Kriisikonsulttitoimisto Cash&Urpolaista lohduttanee toki tieto, ettei ainakaan ensi vuonna ole ohjelmassa merkittävämpiä vaaleja (tämä nyt sillä varauksella, että ennenaikaisiin EK-vaaleihin ei päädytä). Mutta sieltä se vuosi 2015 vaan saapuu, päivä kerrallaan... (tietty eräänä vaihtoehtona on tällöin pidentää nykyisen eduskunnan/hallituksen toimikautta vaikka poikkeuslailla, mutta eduskunnan osalta tähän ei kyllä ole mentykään sitten sotavuosien. No, kukapa tietää...) Joka tapauksessa kuorma kasvaa tasaisen varmasti, ja valtioviisaidemme ulkoisena tukirankana toimivan Eurostoliiton ongelmatkin kärjistyvät jatkuvasti. Olihan se esikuvamaa Neuvostoliittokin ikuinen, vai miten se meni? Jyrkin ja Jutan parinuorallatanssi siis jatkuu, vaikka vaijeri hetkuu ja natisee jalkojen alla yhä ikävämpää ääntä pitäen. Kestääkö Cashin hannuhanhen tuuri sitten vaalikauden loppuun, sillähän kun on taipumus kestää tiettyyn rajaan mutta loppua äkisti juuri silloin kun sitä eniten tarvittaisiin? No, kenpä elää, se näkee... tai jotain.

    VastaaPoista