Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Takkirautaa hampaankoloon


Arvostamani blogiemäntä Ironmistress kirjoitti eilen hieman kieli poskella ehdotuksen uudeksi Hullunkuriset perheet korttipeliksi. Nimeltään se olisi "Dysfunktionaaliset perheet".

Keskiäksy itse pyöritteli viime talvena vähän samantapaista blogausideaa. Kiihkeänä velloneen sateenkaariperhe-, polyamoria- jne -keskustelun innoittamana kaavailin silloin mielessäni uutta "Poliittisesti korrektit perheet" korttipeliä. Mutta kun en ehtinyt niitä kortteja heti siltä istumalta rustailla, idea päätyi sinne Keskiäksyn valitettavan laajaan coitus interruptus-kansioon.

No, Takkiraudan kommenteissa joku sitten  ehdotti että nämä kortithan pitäisi ihan oikeasti laatia ja Ruukinmatruuna heittikin vastauksena seuraavanlaisen täkyn:  "Keskiäkäinen Mies, huhuu...? Ottaisitko sinä korttisuunnittelun asiaksesi? Te saisitte varmaan Yrjöperskeleksen kanssa aika hauskan pakan aikaan :-) "

Yleensä en ns. tilausblogauksia (eli kirjoituksia toisten ehdotuksista) ole saanut tehtyä, sillä tämä minun  kirjoitteluni on luonteeltaan hyvinkin impulsiivista. Mutta hullua ei koskaan kannattaisi yllyttää liikaa. Sateisen sunnuntaipäivän ratoksi yllätin itsenikin ja innostuin väkertelemään luonnokset osaan Matruunan ideoimista perheistä. Jatkoa seurannee joskus, tai sitten ei.

Miten on Matruuna, ovatko nuo yhtään sinun visioidesi suuntaisia?


Ai niin. Pitäähän tästäkin pakasta löytyä myös se "Musta Pekka"



:-D

21 kommenttia:

  1. Ei RM noin kaunis ole. Ei lähellekkään.
    Ketäs tuo Koivuniemen herra pieksää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en Matruunaa livenä tunne, niin en oikeastaan osaa hänen ulkonäköönsä ottaa kantaa. ( Itsehän hän on joskus väittänyt että hänelle luoja on suonut enemmän substanssia kuin ulkonäköä, miten tuon nyt sitten tulkitseekaan) Mutta loppupelissä kauneus on aina katsojan silmissä. Ja vanhassa, kuluneessa repussakin voi olla hyvää evästä...

      Koivuniemen Herra ojentaa naapurin Villeä. Hän kun luottaa vanhaan kasvatusperiaatteeseen, jonka mukaan yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Höpsis. Lähinnä se että osaa käyttää Googlea. Minähn oon vaan tälläinen sämplääjä.

      Poista
  3. "Arvostamani blogiemäntä Ironmistress..."

    Tää sama, jonka mielestä ateisteja on vain 2% väestöstä ja että ilman tekijänoikeuksia kukaan ei lois mitään. Toivottavasti arvostat naisellisten piirteiden vuoksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan monia blogaajia, mutta se ei tarkoita sitä, että he olisivat aina oikeassa. Tai olisin heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä. Kun muistelee blogikirjoituksia tarkemmin, niin eihän edes Ruukinmatruuna ole aina täsmälleen samaa mieltä itsensä kanssa :-D

      Arvostan Matruunaa blogaajana mm koska hän on:
      -erittäin tuottelias ja ahkera
      -kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi, hankalistakin asioista
      -monipuolinen, aiheet vaihtelevat maan ja taivaan väliltä

      Niiden naisellisten piirteiden takia en juurikaan voi häntä arvioida, koska ne loistavat hänen blogissa poissaolollaan. Enempi tulee mieleen naistyyppi "hyvä jätkä"

      Poista
    2. Täysi samanmielisyys on tylsää paitsi silloin kun se koskee faktoja. En maininnut näitä kahta esimerkkiä sen takia, että osoittaisin inhimillisen erehtymisen, vaan sen takia, että korjattunakaan hän ei muuta kantaansa, vaan mieluummin poistaa kritiikin blogistaan. Virheet ovat anteeksiannettavia, mutta haluttomuus myöntää virheitään ei ole.

      Matruuna on tuottoisa ja sen mahdollistaa kritiikitön kirjoitustyyli. Kun ei vaivaudu tarkistamaan väitteitään ja kirjoittaa mielenvirtaa, niin voi kirjoittaa paljon.

      Toinen kunniaton piirre naisessa on aatteellisten vastustajiensa mustamaalaus. Libertalistit ovat kuulema psykopaattisia narsisteja. Matruuna näkee varmaankin itsensä kovinkin lämpimänä ihmisenä.

      Poista
  4. Ollakseen arvostettu ei tarvitse olla täydellinen tahi aina oikeassa.

    VastaaPoista
  5. Hyvä pakka, kiitoksia tästä päivän piristyksestä! Ja eikun jatka samaan malliin, hyvä(t) kuva(t) kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla, että on kyennyt jonkun päivää hieman piristämään. Kuvalla voi joskus korvata ne tuhat sanaa...

      Poista
  6. Tommi Turmiola muistuttaa ulkoisesti Jari Tervoa.

    VastaaPoista
  7. Visa Juppilan hymyssä on jotain tuttua, sillä se tuo mieleen erään pienen maan eurooppaministerin. Voisi olettaa, että äänensävykin olisi suunnilleen yhtä ylimielinen. Kyllä tuommoisella pakalla sököä vetelisi yötä myöten, kuten nuorempana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ku sanoit, niin täytyy myöntää että yhdennäköisyys on melkoinen. Ja todennäköisesti myös luonteen suhteen.

      Sökö ei oo koskaan llut mun juttuni. Nuorempana pelattiin koiraa ja sitten vähän isompana yökaudet tuppea, vaikken lappalainen olekkaan.

      Poista
  8. Painokone kuumaksi ja markkinointi päälle, rikastut. Sähköpostissa sinulle muuten muu kuin hullunkurinen kortti.

    VastaaPoista
  9. Koska tämänkertainen kuvankäsittelysessio oli näin onnistunut, niin olisko esim. tässä ideaa?

    Yleisotsikkona eurokriisi ja kriisikonsulttitoimisto Cash&Urpolainen kantamassa vastuuta(TM).

    Mahdollisia kuva-aiheita voisivat olla esim. Jykä supersankarin roolissa, kuten Teräsmiehenä. Toinen hyvä tyyppi voisi olla esim. kapteeni Amerikka (tässä tapauksessa siis tietysti kapteeni EUrooppa), hän kun näytti kyntensä jo II maailmansodan melskeissä jeesaamalla nazien ja japskien ikeessä huokaavia vetämällä pahiksia turpiin. Batman & Robin voisi toimia myös, Jykä Lepakkomiehenä ja Stupido Robinina vaikka? HeMan voisi toimia kanssa, Skeletoriksi sitten vaikkapa Soini tai tohtori Viha. Myös jokin Herkules-hahmo voisi kuvata hyvin tätä vastuunkantaminen katkeraa suloisuutta...

    Pahan Voimia kuvaamaan kävisi hyvin jokin Sormusten Herra- tyylinen Impiwaara-miljöö, jossa tuo myyttinen Impiwaara voitaisiin kuvata esim. suomalaisena Mordorin vuorena, asiaankuuluvinen örkkeineen sun muine zombeineen. Tai jos uskontoteema inspiroi, niin Jehovien kuvamateriaaleista löytyisi varmana herkkupaloja moneen lähtöön, siellä tahollahan sitä Maanpäällistä Taivasten Valtakuntaa on venattukin jo hyvän aikaa... Myös sosialistinen realismi soveltuisi hyvin, pikkuisen päivitettynä.

    Tässäpä vaan muutamina ideoita, joita kieroonkasvanut mieleni on loihtinut paremman ajattelemisen puutteessa. ;)

    PS: Tuon korttipakan Musta Pekkakin on sopivasti valmiina, viittaan tässä erääseen vastoittain valmistuneeseen suureen elokuvaproduktioon, mutta jääköön nyt linkkaamatta, etten syyllisty tuomittavan wihamateriaalin levittämiseen edes tuottamuksellisesti... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vaan hyvistä ideoista. Pistetään korvan taa. Mulla on aika impulsiivista ja äkkinäistä tämä blogin kanssa touhuaminen. Jo jokin ajatus päähän juolahtaa, se pitää koittaa pikaisesti pullauttaa ulos, muuten se kokonaan tekemättä. Siksi sellaist tilausjutukaan ei yleensä tahdo onnistua.

      Poista
  10. Buahahahaa! Todella MAINIOT kortit - juuri sitä, mitä täälläpäässä funtsittiin!

    Kortteihin voisi vielä lisätä yläreunaan perheen nimi ja syy, miksi perhe on dysfunktionaalinen, ja lisätä vasempaan yläkulmaan pienet symbolit. Vaikkapa seuraavasti:

    Ylisuoriutujat - kärähtänyt nuotio
    Päihdeväärinkäyttäjät - pullo
    Kurinpitäjät - fasces-symboli
    Hihhulit - juurestaan palava risti
    Pedofiilit - tikkukaramelli
    Vapaakasvattajat - vertavuotava sydän
    Mielenterveysongelmaiset - happy face
    Tunnevammaiset - rivo sormimerkki
    Rikolliset - sorkkarauta
    Uusavuttomat - peukalo keskellä kämmentä

    VastaaPoista
  11. Muutama havainto vielä:

    - Täälläpäässä ajateltiin Riina Juppila tyypilliseksi nenä kirjassa olevaksi perhetytöksi joka vetää pelkkiä kymppejä ja jolla ei ole muuta elämää. Juppilat olivat ylisuoriutujia eli he hankkivat burnoutteja a) tavalla b) toisella ja heillä tunne-elämä jää suorittamisen varjoon. Mulqvistin perhe (tunnevammaiset) puolestaan voisi olla tyypillinen juppiöykkäriperhe.

    - Niko Turmiola on todella mainion näköinen :)

    - Adolf Koivuniemelle voisi lisätä pienet kalapuikkoviikset nenän alle. Kyse on perheestä, jossa kurinpito on mennyt överiksi, jossa vanhemmat ovat täysin autoritaarisia ja jossa kaikki perheongelmat ratkaistaan piiskalla ja tukistamisella. Seuraus on sitten, että lapset oppivat väkivaltaisiksi. "Piiskaneiti" on tietysti väännös Niiskuneidistä, joka viittaa siihen, että vanhemmat tylyttävät tyttärensä niin, että hän on lapsena itkenyt itsensä uneen ja vanhemmiten hänestä on tullut sadomasokisti.

    - Hurskaisen perheessä isän nimi Fred viittaa Fred Phelpsiin, Westboron baptistikirkon johtajaan. Äidin nimi Aisha viittaa Muhammedin lempivaimoon. Pojan nimi viittaa Richard Dawkinsiin ja tytär Dina löytyy 1. Mooseksen kirjasta ja miten hänelle sitten kävi...

    - Jorma Jortikka voisi olla klassinen tikkukaramelleillä tai sitten olutpulloilla viekotteleva jamppa. "Jorma" on peniksen vulgaarinimi. Äidin nimi "Maggie May" viittaa Rod Stewartin samannimiseen biisiin - Rod Steward joutui lapsena vanhemman naisen hyväksikäyttämäksi, joka jätti häneen traumat.

    ...jatkuu

    VastaaPoista
  12. Jatkuu...

    - Täälläpäässä ajateltiin Josif Sairanen asehulluksi salaliittoteoreetikoksi (nimi viittaa Staliniin). Hänelle voisi panna toiseen käteen pistooli ja toiseen periskooppi plus nenän alle Stalin-viikset. Pojan nimi "Jaco" viittaa jakomielitautiin, ei jazz-basisti Pastoriukseen.

    - Luuserin perhe (uusavuttomat) osuivat juuri nappiin!

    Pakasta puuttuvat vielä Mulqvistin perhe (tunnevammaiset), Taulapään perhe (rikolliset) sekä Frimanin perhe (vapaakasvattajat). Mulqvistit voisivat olla juppiöykkäreitä, Taulapäät puolestaan risupartaisia pikkuroistoja ja Frimanit puolestaan tapauksia, joilla kaikki toimii teoriassa mutta mikään ei käytännössä...

    VastaaPoista