Itsehoitoa maailmanmenon aiheuttamaan verenpaineen nousuun. Epäkorrektejakin ajatuksia saatavilla.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ruotsalainen uimakoulu


Olen sitten palaillut villistä luonnosta tänne ihmisten ilmoille. Mennyttä uutistarjontaa kun pikaisesti selailee, niin panee kyllä vakavasti miettimään, että kannattiko.

Monet seuraamani blogaajat ovat olleet ahkeria myös näin kesäaikana. Erityisesti Rähmispossun Sikolätti tuottaa kiitettävän taajaa uutisvirtaa skandinaavisista naapureistamme. Luotettavammin ja asioita taustoittavammin kuin koko kaupallinen mediamme yhteensä.

Viimeisen vuoden aikana on erityisesti Ruotsissa pistänyt silmään eräs trendi. Kimppakivaa on alettu harrastamaan julkisilla paikoilla varsin tiuhaan tahtiin. Yleensä sessiot ovat tapahtuneet vähän yllättäin ja pyytämättä. Mutta koska Ruotsi on demokraattinen maa, nykyperiaatteena tuntuu olevankin, että riittää jos kolme neljästä tai neljä viidestä nauttii tapahtumasta. Viimeaikojen uutisia aiheesta löytyy vaikka täältä: yksi - kaksi - kolme - neljä - viisi - kuusi - seitsemän  jne..

Ruotsin moraalinen paremmisto on keksinyt oivan keinon, millä tämä joidenkin kansalaisten hieman vastenmieliseksi kokema ongelma saadaan ratkaistua. TADAA! Järjestetään tietenkin aiheen tiimoilta rasismin vastaisia mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia. Poliisi taas on ruotsalaiseen tapaan nostanut kädet pystyyn ja todennut, että ehkä naisten nyt ei vaan kannataisi mennä yksin ulos, ainakaan yöaikaan.

Keskiäksy toteaa omasta puolestaan että Ruotsissa nyt vaan "opetellaan uimaan" koko yhteiskunnan tasolla. Eihän sitä monikulttuurista onnelaa ihan ilman kasvukipuja, sopeutumista ja pientä "hintaa" rakenneta. Niinpä esittelenkin tähän lopuksi uuden Ruotsalaisen liikennemerkin, jota alettaneen pikapuoliin sijoitella maan kaupunkikeskustoihin ja muihin taajamiin:



15 kommenttia:

  1. Samaan aikaan toisaalla:

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4427

    KKi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Israilin keskitysleirit ja juutalaisnatsit mainittu!

      Poista
  2. On upeaa, että saamme etuoikeuden elää tällaista historiallista momentumia, jossa meillä tuntuu riittävän aivan ylitsepursuavasti varaa mitä mielikuvituksellisimpiin asioihin:

    http://www.uusisuomi.fi/raha/52077-europankissa-paljastui-kasittamaton-sekoilu

    On hienoa olla näin hyvässä seurassa, ja vieläpä kantamassa vastuuta(TM). "Toivottavasti saatte elää historiallisia aikoja!"(vanha kiinalainen kirous)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäävuoren huippuja. Ja jäävuorissa tunnetusti noin 90% sijaitsee pinnan alla näkymättömissä.

      Terry Pratchet mukaili tuota kiinalaista toivotusta eräässä Kiekkomaailma kirjassa: "Toivottavasti saatte elää mielenkiintoisia aikoja" tai sinnepäin. Ajatus oli juurikin sama

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Sori Anon. Netti vähän tökiskeli ja kämmensin. Piti poistaa oma vastaus joka meni väärään paikkaan, mutta poistinkin vahingossa kommenttisi. Siinä ei todellakaan ollut mitään tuomittavaa. Kisulle on ilmeestä päätellen tosiaankin nähtävästi ylemmältä taholta määrätty että "opettele uimaan". Niinkuin meitäkin on toistuvasti ohjeistettu.

      Poista
  4. Onko Äksyn mainitsema lomanviettopaikka semmoinen johon voisit mennä maansisäiseen maanpakoon jos tulee oikein pahat tupenrapinat? Ruokaa ja vaatteita vaan tarpeeksi mukaan sekä pyssy ja paukkuja kaiken varalta. Lisäksi käypää valuuttaa tai muuta vaihdon välineitä tyyliin kulta.

    Onko tuo kissa oikeasti pulikoimassa vai oletko editoinut kuvaa? Niin no harvemmin kissat tykkää mennä veteen vapaaehtoisesti.

    Kirjoitin kesäkuiseen Ruotsi-aiheiseen juttuun kommentin mutta siihen ei tullut vastausta. Ei kai se niin kamala ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieras. Ei ollut maansisäinen, vaan melkolailla kaukainen. Mutta oi ja voi. "Käymättömiin" korpimaihinkaan ei voi enää luottaa. Kännykän tolppa näytti signaalia suurimman osan ajasta ja kaveri surffaili iltapuhteilla padillä netissä 3G:n kautta. Itse pidinkin sitten edes kännyn visusti suljettuna.

      Kuva on ehta, netistä "lainattu sellaisenaan. Eikä mirri tosiaankaan näytä uimakoulustaan erityisesti nauttivan.

      Sori tuo kesäkuinen hiljaisuus. Kommenttisi ei todellakaan ollut huono. Tämä mun kirjoittelu vaan on välillä aika impulsiivista touhua ja monasti jää aikaisempien kirjoitusten kommentointi seuraamatta ja vastaamatta.

      Palmehan tuon ruotsalaisen moraalisen pätemisen ja jeesustelun kulttuurin taisi aloittaa. Aikaisemmalta ajalta Ruotsilla on kyllä kaikenlaista luurankoa kaapissa. Suurvalta-ajan sivuuttaisin esihistoriana. Mutta muistellaan nyt vaikka ruotsalaista eugeniikkaa, elinkeinoelämän tiivistä yhteistyötä Kolmannen valtakunnan kanssa tai haaveita omasta ydinaseesta noin alkupaloiksi...

      Poista
  5. "Palmehan tuon ruotsalaisen moraalisen pätemisen ja jeesustelun kulttuurin taisi aloittaa." Juu, näinhän tuo taisi mennä. 60-luvun jälkipuoliskollahan se taisi alkaa tämä Ruåtsin muuttaminen monikulttuuri-onnelaksi, ensin pienin askelin mutta sitten yhä hurjempaa vauhtia. Ja Uulohvistahan tuli pääministeri juurikin noihin aikoihin...

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Olof_Palme

    Tuosta ruåtsalaisten pätemis- ja jeesustelukulttuurista vielä tämmönenkin puheenvuoro:

    http://ibnmatti.blogspot.fi/2012/07/haluan-oman-maani-takaisin.html

    No, eipä sillä, ei mulla mitään ruotsalaisia vastaan noin muuten. Se, mikä siinä lähinnä sieppaa, on juuri tuo helvetinmoinen ylemmyyskompleksi, joka sitten perverssillä tavalla ilmenee myös tuollaisena itseruoskintaskenenä; ihminen (tai yhteiskunta) kun voi syyttää itseään kaikesta vain sillä edellytyksellä, että uskoo ihan tosissaan olevansa ainakin periaatteessa kaikkivoipa. Tyyliin "mehän kyllä VOISIMME ratkaista vaikka kaikki ihmiskunnan ongelmat ja luotsata sen onneen ja edistykseen, mutta jostain käsittämättömästä moraalisesta heikkoudestamme vaan emme saa tuota aikaiseksi..."

    Suomalaisethan ovat sitten menestyksellä kopioineet tämänkin tyylilajin myös tänne Impiwaaraan, mutta sillä erolla tosin, että suomalaisparkojen ongelmana onkin alemmuuskompleksi, joka sitten purkautuu myös aika ihmeellisinä itseruoskintaorgioina. Sillä toisin kuin meillä, sveduilla tuo itsetunto on pohjimmaltaan reilassa, edellä kuvatuista syistä väliin vähän liiankin kanssa...

    VastaaPoista
  6. Pikku komplikaatioita hannuhanhillakin sentään.Suomessa sensijaan on nyt selvinnyt Soinin vaara:Sehän onkin ollut oikeassa.

    VastaaPoista
  7. Janssonin Markuksen blogissa kirjoitetaan, että hänestä on tehty tutkintapyyntö ja on epäiltynä rikoksesta - kaiketi uskonrauhan rikkomisesta kun tuota islamia on arvostellut.

    Voisitko tehdä kun tuota kuvaa osaat käsitellä, sellaisen free nelson mandela -tyylinen logo, minkä voisi lisätä blogin reunaan? Se alkaa olla ainoa puolustuskeinomme tässä alati hullummaksi menevässä maassa.

    VastaaPoista
  8. Morjensta Kumis

    Jaha - taas yksi esimerkki siitä kuinka käy jos kirjoittaa omalla netissä omalla nimellään JA JOS esittää vääriä mielipiteitä. (En tosin tuota Janssonin blogia seuraa, joten en tarkemmin tiedä millaisia mielipiteitä herra on esittänyt) Oikeita, nykyismien mukaisia mielipiteitä esittävät kirjoittajat toki voivat suoltaa mitä tahansa törkyä, eikä se aiheuta minkäänlaisia reaktioita missään eikä kenessäkään.

    Miksen minä voisi logoja rustata, mutta en aivan tuolla briiffillä hahmota, että mitä ajat takaa. Free Markus Jansson? Free Kumitonttu? Free speech? Eikös se Mandela ainakin ole ollut vapaa jo aika kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin jotain sellaista mute-näppäimen tyylistä logoa. Sivuprofiili kartiokaiuttimesta, jonka yli menee punainen poikkiviiva oikealta ylhäältä vasemmalle alas. Viivan alle mutta kaiuttimen päälle blogin osoite kahdessa kerroksessa
      markusjansson.
      blogspot.fi

      Ja pohjaväri vois olla kellertävä/kultainen koska poikkiviiva olis punainen. Tietyn aatteen mukaisesti.

      Tai jotain "Vaienna toisinajattelija" ja pohjakuvana aapiskukko (eli totuuden torvi) ja sen yli tuo mute-viiva.

      Poista
  9. Hieman kevennystä perjantai-illan edetessä. Tässä on tämmöinen kisumisu joka hyppää. Jos Äksyllä on kissa tai kissoja niin tykkääkö ne hyppimisestä?

    VastaaPoista